Ranskalaisen 44 -vuotiaan naisohjaajan Lucile Hadzihalilovicin esikoisohjaus, sadunomainen Innocence" perustuu saksalaisen 1900 -luvun alun kirjailijan Frank Wedekindin kirjaan - samaisen Wedekindin, jonka tarinasta jo G.W. Pabst aikoinaan ohjasi mykkäelokuvan klassikkonsa "Lola", starring ikimuistettava Louise Brooks.
Innocence on tapaus, jollaisia ohjelmistoon tulee ani harvoin: Ranskalainen omaa unenomaista surrealismiaan noudattava taide-elokuva, jossa tärkeämpää roolia kuin varsinainen "tarina" näyttelee elokuvan tunnelma. Sekä täyteen ladattu symbolimaailma - etupäässä seksuaalisymboliikkaa. Ylpeästi erilainen leffa, joka ei selittele mitään.
Olemme jossakin Ranskan maaseudulla, muureilla ympäröidyssä lehtevässä puistossa sijaitsevassa esi-puberteettisten tyttöjen sisäoppilaitoksessa. "Toukista perhosiksi" kuuluu laitoksen motto. Tyttöjä koulutetaan luonnontieteisiin ja eritoten tanssiin muutaman kireän naisopettajattaren voimin. Laitoksen kasvatusperiaate: "Tätä voi olla vähän vaikea käsittää, mutta tottelevaisuus on tie onneen". - Hmmm, tämähän käy mielenkiintoiseksi...
Tytöt ovat viattomia, tietämättömiä, enimmäkseen. Mutta eivät aivan. Ilmapiiri kaiken näennäisen paratiisinomaisuuden taustalla on kuitenkin jotenkin salaperäisellä tavalla uhkaava. "Viattomuuden" äänitausta tuo pahaenteisyydessään mieleen jotkin David Lynchin parhaat elokuvat. Kumu tuntuu tulevan jostakin alhaalta, maan alta. Leffan alussa meni aikaa, ennen kuin katsoja tajusi ettei teatterissa välillä kuulunut lapsen itku ollutkaan osa ääniraitaa - vaikka olisi aivan hyvin voinut ollakin. Joku äiti oli tuonut pikkulapsen mukanaan - ymmärsi kuitenkin poistua päiden vihaisesti kääntyillessä. Niin, ainoastaan Suomessa - tai Ruotsissa - voi kenenkään päähän edes pälkähtää noinkin järjetön "ajatus"...
Sisäoppilaitoksen alla risteilee synkkien, kosteiden tunneleiden verkosto...
Jotkut vanhemmista tytöistä tajuavat vähitellen, että sisäoppilaitos - jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin vuosikymmenten taakse - onkin itse asiassa vankila. Yksi onnistuu paeta, eikä hänestä ole sen jälkeen lupa edes keskustella. Toinen hukkuu pako-yrityksensä aikana. Juuri vesi onkin yksi elokuvan eri tavoilla eri yhteyksissä toistuvia symboleja.
Käy ilmi, että yksi tytöistä vuorollaan valitaan etäisen ja pelottavan Johtajattaren toimesta vuosittain "Valituksi" - valituksi mihin? Ja miksi tytöistä kehittynein iltaisin lähtee kuin hypnotisoituna puiston valaistua polkua pitkin astelemaan oudoille retkilleen, joista ei koskaan kerro mitään?
Eräs tyttö antaa uteliaisuudelleen vallan ja lähtee seuraamaan kehittyneintä tyttöä tämän salaiselle retkelle aavemaiseen taloon. Oven raosta tyttö näkee miehen piikittävän naista - on hämärää, ei selviä onko kyseessä juuri tuo kehittynein tyttö - ja hokevan: "Älä pelkää, sinulle ei tapahdu mitään pahaa!" Koulutetaanko tytöistä huumeriippuvaisia seksiorjia, kuuluu vihjaus.
Entä sitten omituiset "näytökset" jossakin kaappikellon viisarin takaa löytyvän salaoven takana olevassa Punaisessa Teatterissa? Tytöt esittävät "perhostanssia" näkymättömälle herraseurueelle. Välillä lavalle heitetään pimeydestä ruusu, ja joku herroista huutaa: "Bravo! Sinä olet kaikkein kaunein!"
"Esityksen" jälkeen herrat katoavat vähin äänin pimeyteen. Opettajatar näyttää tytöille miesten jälkeensä jättämää rahalipasta: "Ette kai te tytöt luulleet, että tekisitte tämän ilmaiseksi? Nämä näytökset maksavat koulutuksenne!" - Huh-huh, pätkästähän alkaa löytyä rajua symboliikkaa kuin joistakin Mestari Luis Bunuelin filkoista konsanaan!
Ja meno yltyy vain paremmaksi: Yksi tytöistä löytää teatterin tuolilta erään herran jälkeensä unohtaman silkkihansikkaan... Ennen nukkumaan menoa sama tyttö kaivaa kätköistään lehdestä leikkaamansa alastoman kreikkalaisen miesveistoksen kuvan ja pujottaa hansikkaan käteensä, joka kohta on hipelöimässä tytön reittä... Tämä leffahan suorastaan tihkuu "seksiä", näyttämättä oikeastaan mitään.
Ja miksi eräs opettajattarista illallisen aikana puhkeaa hysteeriseen itkuun?
Kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä!
Leffan kuvaus ansaitsee erityismaininnan. Läpi elokuvan katsojalla on tunne, että valkokankaalta melkeinpä tuoksuu läpi yöllisen, kostean puiston maatuvien lehtien ja mullan rehevät aromit. Sensuellia, sensuellia - kuvastossa on latinkia kuin hyvässä ranskalaisessa punaviinissä ulottuvaisuuksia. Harvoin on vettäkään eri muodoissaan näin upeasti tarjoiltu valkokankaalla - sadekuvissa tuntuu kuin olisi itse keskellä rankkasadetta. Puiston luonto on rehevää kuin joissakin Renoirin ja Monetin maalauksissa.
Ääniraita on taidokas, sekin. Pöllöt vain yöllä huhuilevat, sepelkyyhkyset päivisin...
Tässä elokuva, joka jää askarruttamaan pitkäksi aikaa. Erilaisia teorioita löytyykin jo netin keskustelupalstoilta.
Amerikkalainen näkökulma on tietenkin ytimekäs: Pedofiliaa! Amerikkalaisille se, että elokuva vilisee tanssiharjoituksissa ja uimassa kuvattuja pikkutyttöjä on ehkä sinälläänkin jo vähän liikaa.
Eurooppalainen vinkkelimme on onneksi monisärmäisempi.
Päinvastoin, elokuvaa katsoessa tulee ajatelleeksi, että mikäköhän noissa sinänsä suloisissa pikkutytöissä joitakin niin kovasti kiehtoo? Kuluneen viikon uutisethan kertoivat Mr. Paul Gaddin, a.k.a. Gary "I'm the Leader of the Gang" Glitterin ajautuneen taas vaikeuksiin tuolla Globaalilla Pedofiili-Turneellaan. Äijällähän alkoi maa polttaa jalkojen alla ensin Kuubassa muutama vuosi sitten. Sitten ukko lempattiin ulos Kamputsesta - syytä ei koskaan julkistettu. Ja nyt Glitter on pidätetty Vietnamissa pedofilian takia - tällä kertaa kuuluu olevan kaikki mahdollisuudet jopa maksimaalisen kovaan tuomioon.
"Viattomuus" -elokuvan tulkinnoille todellakin jää tilaa.
Tyttöjen kasvusta naiseuteen joka tapauksessa on kysymys.
Eräs tulkinta voisi kuulua vaikka niin, että Wedekindin-Hadzihalilovicin elokuvan logiikassa naiseksi kasvaminen tähtääkin juuri - Naiseuteen. Miehen miellyttämiseen. Miehille jää tuo katselijan, ihailijan, maksajan rooli. Seksuaalisuus on "mörkö", jolta tyttöjä yritetään suojata muurilla - joka kuitenkin on samalla heidän vankilansa. Jonka "mörön" jokaisen tytön on lopulta kohdattava, tavalla tai toisella. - Ja entäs jos se ei sitten olekaan mikään "mörkö"?
Tähän viittaakin elokuvan loppukohtaus.
Tyttölauma pääsee kummalliselle junamatkalle, ensimmäiselle retkelleen pois laitoksesta, kaupunkiin ja samalla elokuvan ainoaan nykyajasta viittaavaan ympäristöön. Kuvassa näkyy skeittareita. Yksi tytöistä hurmaantuu vahvasti eroottisesta suihkulähteestä ja hyppää sinne pulikoimaan. Komea kaupunkilaispoika alkaa fallisen suihkulähteen takaa lähestyä tyttöä ystävällinen hymy huulillaan - ehkä se "uhka", mitä elokuvan tunnelma on täynnänsä, ei olekaan mikään "uhka" - ehkä "uhka" olikin vain illuusio?
Niin, ranskalaisessa kulttuurissa tämä elokuva loppuu hymyyn - Amerikassa viimeinen kohtaus olisi näytelty oikeussalissa.
Tulee tässä yhteydessä muinainen tuttu ranskatar pakostakin mieleen.
Christine kertoi että jotkut juipit olivat kerran hänen ollessaan teini-ikäinen kidnapanneet hänet metro-asemalta Pariisissa. Raahasivat hänet jonnekin murjuun, tekivät hänelle nk. "seksuaalista väkivaltaa" ja kuvasivat häntä.
Christinelle tuli oudon surumielinen ilme kun hän muisteli tapausta. Hän totesi: "Se oli - OUTOA!" Mutta muutoin - ei hän tuntunut olevan moksiskaan. Asenne oli suunnilleen sama, kuin joku olisi käyttäytynyt seurassa huonosti.
Mitään "traumoja" välikohtaus ei Christineen jättänyt. Jossakin Amerikassa, tai Ruotsi-Suomessa, tuollaisesta seuraisi vuosikymmenien terapiasessiot ja tietenkin se pakollinen käräjöinti.
Vive la Différence!
JE SUIS POUR LA FRANCE!!!
(JOULUKUU 2005)