Kevät saapui Eestinmaahan!

Bussilla Viljandista Tallinnaan: Tallinnassa lämmintä, aurinkoista, lumi sulaa puroina!

Asiakaskäynti, sitten kahville erään yhteistyökumppanin kanssa. Henkilö on sairastunut parantumattomasti. Puheesta ei saa mitään selvää. Hänen katseensa harhailee, eikä aina saa selville, ymmärtääkö hän mitä hänelle sanoo. Tajuan katsovani edessäni kuolevaa miestä. Hurjaa.

Kuolemantuomion saanutta miestä katsellessa muistuu mieleen eräs samaan sairauteen kuollut sympaattinen julkkis. Hän kertoi haastattelussa, että tämä tauti on armelias: Kipua ei juuri tunne, sitä ikäänkuin vaan feidaantuu veks...

Tapaamisen jälkeen kamat hotelliin.

Meriton Old Town -hotellissa odottaa huonevaraus: vain 29 egeä hommikusöökin kera! Talskun hotlilla on niin kova pula asiakkaista, että myyvät "alle torihintojen". Sopii mulle! Dumppaushinnat ovat todennäköisesti tulleet jäädäkseen, niin rajusti on hotellihuoneita kaupunkiin tullut lisää: 25 prosenttia parissa vuodessa. Sesonkiaikaa on käytännössä vain pari-kolme kesäistä kuukautta. Hienoa!

Junailen huoneen kolmannesta kerroksesta, näkymä Lai -kadulle ja Olevisten kirkkoon. Upeata!

Syömään Reval Innin SuppiGalleriaan. Siellä on tänään rasvaista, juustoista pelmenikeittoa. Herkkua!

Ennen konserttia jää tunti aikaa. Fillarilla kiertelemään Vanhaa Kaupunkia.

Jännää, miten muutaman sadan metrin päästä Raatihuoneen torista löytyy yhä käytännössä täysin syrjäisiä, rauhallisia "keitaita": Esimerkiksi Uus- Pikk- ja Lai -katujen päistä, samoin Rüütli -kadulta. Muistakin kohtaa.

Vaikka on lauantai -iltapäivä, ja paljon porukkaa liikenteessä, täällä sivummalla ei kohtaa juuri ketään!

Konsertti alkaa kutoselta. Pujahdan Raatihuoneen salin takariviin, työvaatteissa. No, eivätpä asusteeni ketään tunnu häiritsevän.

Yleisö on 90 prossasesti naisia, tietty. Eestin venäläisen sivistyneistön edustajia, paljolti.

Kas, tuossahan on tuttukin! Tervehdimme. Tuo nainen on työskennellyt erään tallinnalaisen bordellin vastaanotossa vuosia. Ahaa, hänellä on tällainenkin puoli. Olisihan se pitänyt arvata. Aina vaikuttanut niin pidättyväiseltä ja poissaolevalta... Tehtäväänsä isommalta ihmiseltä. - Niin, mullahan on etuoikeus tuntea erilaisia ihmisiä monilta elämän osa-alueilta, monissa maissa...

Täällä siis bordellityönteijät vapaa-ajallaan käyvät konserteissa...

Konsertti alkaa.

Juuli Lill osoittautuu tuhdiksi tytöksi: "Kaikupohjaa" löytyy! Varmaan etu tuossa työssä. Tai en tiedä onko laulaminen "työtä", mutta ammatti kuitenkin.

Hän on mezzosopraano. Seksikästä! Kun naisella on matala ääni, se vasta puoleensavetävää onkin. Kuten esimerkiksi M-People -yhtyeen Heather Small... Oi!

Tsaikkarilla aloitetaan. Suuria tunteita! Venäläistä sielunmaisemaa! Kaipuuta ja ikävää!

Välillä pianisti Ralf Taal heittää soolonumbaa...

Rimski-Korsakovia... Prokofjevia... Sitten Shostaa...

Muutaman kerran Juuli vetäisee niin että selkäpiitä karmii.

Kiva kattoo välillä kun esiintyjät poikkeavat takahuoneessa, niin ovenraosta näkyy miten he naureskelevat ja heittävät läppää. Heillä on hyvä, rento fiilis. Se on helppoa kun sen osaa!

Puolentoista tunnin proggis lähenee loppuaan.

Ikkunat antavat suoraan Raatihuoneentorille. Tuntuu, että on Pyhätössä.

Livahdan ensimmäisten joukossa ulos. Fillarin olin näköjään unohtanut lukita. Ei se ollut ketään kiinnostanut. Se hyöty siitäkin, että ajelee vanhalla romulla.

Kevätillassa Vanhan Kaupungin läpi hotelliin. Pisteet respan kivan venakon silmissä nousevat ihan silmissä, kun kerron tulleeni venäläisestä konsertista.

Jää hetki aikaa huilia huoneessa.

Meriton Old Town -hotellissa on aulassa ilmainen nettikin. Käyn vielä tsekkaamassa uutiset.

Politiikan viihteellistyminen, suoranainen karnevalisoituminen etenee vauhdilla. Tämä on myönteistä - ja hauskaa!

Ulkoministeri Ilkka "Ike" Kanerva näkyy olevan tämän viikonlopun täällä Tallinnassa jossakin kokouksessa. Suomen mediassa tekstiviestijupakkaa ruoditaan raivokkaasti. Helppo arvata, miten tässä tulee käymään. Ulkoministerin lähtölaskenta on alkanut. Ike tietenkin yrittää rimpuilla vastaan, vaikka lopputulos on varma.

Ei oo helppoo herroillakaan. Nykyään.

Noilla 50 + -poliitikoillamme - Matti Vanhanen ja Ilkka Kanerva esimerkkeinä - tekee näköjään hirveesti vaan pesää mieli, ja nimenomaan nuorempaa toosaa. Mikäs sen luonnollisempaa. Hienoa, että vielä tuossa iässä jaksaa yrittää, vongata pillua. Kertoihan Puolustusvoimien entinen ylipäällikkö, kenraali Gustav Hägglund vast'ikään telkussa, että suomalaisista yli 50 -vuotiaista miehistä enemmän kuin puolet ovat impotentteja.

Seksihän on naurua kuolemalle.

Mutta perkules kun homma on mennyt vaikeaksi feministisessä maassa. Media jahtaa, vosut ovat julkisuudenkipeitä ja rahanahneita, yleisen mielipiteen tuomio on armoton. Miehille.

Homma tuntuu menevän samaan kuin Jenkeissä. Miespoliitikon pitää teeskennellä kunnon kansalaista ja yksiavioista perheenisukkia - ja kun kuitenkin meillä miehillä tuppaavat nuo "alapään asiat" olevan alati mielessä... Ja kun tuo "vakiintunut parisuhde" käytännössä kuitenkin tappaa kaiken intohimon... Siis omaan kumppaniin... Niin... Soppa alkaakin olla valmis. Mehukkaita skandaaleja on luvassa jatkossakin!

Ennen oli toisin: Ministerin saapuessa makuntavierailulle oli naisseuraa huomaamattomasti järkätty korpihotelliin, ja kuvio pelasi. Lehdistön kanssa toimi kirjoittamaton sopimus, että "näistä ei sitten kirjoiteta". Kulta-aikaa...

Iso kysymys tietenkin kuuluu, että kuka mies enää haluaa tai suostuu politiikkaan mukaan, kun yksityiselämää ei käytännössä suoda ollenkaan? Mistä löytyy niin nuhteettomia heppuja, että heidän yksityiselämänsä kestää tekopyhän ja kaksinaismoralistisen "Yleisen Mielipiteen" paineen? Keltaisessa lehdistössä ja netissä suoritettavan tirkistelyn ja paljastelun? Jos tuollaisia henkilöitä - Pyhimyksiä - löytyisikin - auta armias, minkälaisia he olisivat! Hirvittää ajatellakaan. Hyi helvetti!

Sillä meneehän englantilainen sanontakin jotenkin siihen malliin, ettei semmoiseen kaveriin ole luottamista, jolta ei löydy vähintäin yhtä "pahetta"...

Yhteiskunnalliset asiat varmaankin jäävät entistäkin enemmän naisten puuhasteluksi.

Naisille jää lainsäädäntö, Eduskunta. Siellä voi sitten siskojen kesken värkkäillä lakeja, jolla omaisuudet saadaan siirrettyä miessukupuolelta tuolle - kuten tavataan sanoa - "kauniimmalle ja viisaammalle" sukupuolelle. Unohtamatta tietenkään moninaisien kieltolakien säätämistä, päällimmäisenä luonnollisesti seksilait...

Mutta Katjuskan (24 v.), saapuminen keskeyttää nämä mietteeni...;-)

Tasan viikko vierähti. Taas Talskussa.

Mennyt viikko Stadissa kului etupäässä paperiasioiden merkeissä. Kuun vaihtuminen, tilikauden vaihtuminen ja veroilmoituksen jättöpäivä, kaikki osuivat yksiin.

Suurin ilonaihe viime viikolla Suomessa oli uuden kameran löytyminen!

Edellinen Canon F1 kun sattui jäämään joulukuussa erääseen kaukaiseen maahan.. Tuli määrätyssä tilanteessa niin kiire lähtö, ettei edes pakkaamaan kerennyt...;-) Vahän liian vauhdikas reissu - jopa niin vauhdikas, ettei meikäläisellä nykyhallinnon aikaan ole tuolle saarelle asiaa. En ole tervetullut. Tai voihan sinne mennä, mutta varjostus on sitten ympärivuorokautista, kuten toki oli kolmella viime reissullakin... Pitäkää "LomaParatiisinne",odotellaan vallan vaihtumista. Uusi hallitus voi sitten aloittaa vaikkapa internetin vapauttamisella. Jos uskaltaa.

Mikäpäs siinä, johan tuo kohde tulikin nähtyä, ja kuvia piisaa loppuelämäksi.

Fantastinen tuuri kävi, kun Esko Putuksen EP -kamerassa Uudenmaankadulla sattui olemaan myynnissä loistokuntoinen Canon F1 N-yksilö. Halvalla! Hinta käsittämättömän alhaiset 200 egeä! Jos hyvin käy, tässä on kameraa loppuelämäksi!

Ike Kanervan tapaus huipentui sitten odotettavissa olleeseen lopputulokseen, nöyryyttävään pakkoeroon. Media - ennen kaikkea maan johtava feministilehti Helsingin Sanomat - sai kaipaamansa Ison Raadon.

Ei tuota Ikeä kylläkään tule ikävä.

Muistuupa mieleen sekin, kun 90 -luvun alun jättilaman ja työttömyyden aikana samainen Ike toimi yömi... anteeksi: työministerinä! Ike Kanerva? Työministerinä? Ei mitään rajaa! Absurdia. - No, Vuoden TurhaJulkkikseksi hänet toki vuonna 1994 valittiin!;-)

Kanervahan oli jonkinlainen kummallinen suomettuneisuuden ajan muinaismuisto. Ihme että vielä kummitteli politiikassa. Rähmällään olon ajan ikoni, Tehtaankadun vakiovieras Kekkosen aikaan. - Ikävä vain, että se mahdollisuus on olemassa, että Suomen kansa viisaudessaan valitsee hänet Europarlamenttiin - kaksinkertaisella ministerinpalkalla. No, tätä kutsutaan idiokr... anteeksi, Demokratiaksi!

Suuri kiitos kuuluu kuitenkin tälle Johanna "Jossu" Tukiaiselle. "Eroottinen tanssija" (netissä hänestä kerrotaan paljon muutakin...;-)) pisti valtakunnan ministerikuviot uusiksi. Nalkitti "pelimies" Iken ihmeen helposti. Selvältä ansaltahan tuo vaikutti. Lopputuloksena kenkää Ikelle ja uusi raikas, ryvettymätön, fiksu, kielitaitoinen, edustava nuoren polven ulkoministeri Alexander Stubb kehiin! Jossu teki isänmaalle suuren palveluksen - vaikka vaikuttimet tuskin patrioottiset olivat. Haukut sai neiti tietenkin osakseen. Kiittämättömyys on maailman palkka!

Perin kilttejä nuo Hymyssä julkaistut Iken vonkaustekstarit olivat. Suorastaan herttaisia. Muodostui kuva lähinnä vilpittömästä pillun ystävästä. Sympaattista, että kuusikymppiseltä vielä löytyy asianharrastusta. Aikaa vonkaamiselle noissa ministerinhommissa näköjään kyllä riittää.

Tallinnan Raatihuoneella on tänäänkin konsertti. Liput Tallinkin etukortin kanssa vain vähän seitsemättä euroa kappale, siis alle Stadin leffahintojen.

Sergei Grinkov osoittautuu muhea-ääniseksi baritoniksi, Jekaterina Korotkova kelpo pianistiksi. Molemmat Georg Otsin Musiikkikoulun kasvatteja.

Sali on vain puolillaan.

Proggiksessa Mozartia, Leoncavalloa, Donizettia, Verdiä, Tsaikkaa...

Mutta jotakin puuttuu. "Se jokin". Kertaakaan ei koe sitä sielua riipivää huippukohtaa, joka esimerkiksi Kolmen Tenorin tuotannosta jopa tallenteilta välittyy.

Mietin, johtuisiko se siitä, että baritonille valikoituu erilainen ohjelmisto ääni-alan vuoksi?

Encorena kuullaan Otsi Tsornie. Nyt! Nyt pääsee solisti revittelemään koko laajan venäläisen sydämensä syvyyksistä! Tätä olin tullut hakemaan, ja se löytyi! Ei ollut turha reissu tämäkään konsertti.

Eivätkä nämä konserteissa istutut tunnit muutenkaan ole hukkaan heitettyä aikaa. Kaikkialle ulottuvan melusaasteeen - josta osaa kutsutaan "musiikiksi", kiireen, ihmispaljouden ja tönimisen keskellä pieniä terapiatuokioita. Pikkurahalla.

Täällä Eestissä rohkenee luikahtaa sisään huonoissakin rytkyissä, Härmässä ei jostakin syystä kehtaisi. Sekin etu on "vieraana" olemisesta, enemmän pelivaraa tietyllä tavalla kuin "kotona".

Mutta se olisikin jo toinen tarina...

(TALLINNA 5.4.2008)