Viimeinen ilta Härmässä tällä erää... Huomenna lento Brasiliaan.

On Wolfgang Amadeus Mozartin syntymän 250 vuotis -juhlavuosi.

Helsingissä talvi alkaa olla lopuillaan. Kävelen kuulaassa illassa Topeliuksenkadulta tuttujakin tutumpia Töölön reittejä kohti Temppeliaukion kirkkoa.

Tuossa on Ravintola Elite. Siellä tapahtui sitä ja sitä. Joskus ammoin. Ikuisuus sitten... Tuossa talossa taas... ja tuossa... Jokaiseen kortteliin liittyy jotakin muistettavaa. Kävelenhän omassa ulkomuseossani.

Temppeliaukiolla kuu paistaa kattojen yltä.

Aamuinen lento Brasiliaan on takaraivossa sen verran, että kaikki tuntuu epätodelliselta. Huomenna tähän aikaan olen Muissa Maailmoissa! Totaalisen toisenlaisessa elämänpiirissä - kaikissa suhteissa!

Karu kalliokirkko on lähes tyhjä. Istahdan kovalle penkille.

Niin, tämähän on kirkko. Ankaraa on luterilainen usko, ja tässä karuakin karummassa salissa se tehdään kyllä seurakuntalaisille selväksi. Suorastaan KristallinKirkkaaksi, arkkitehtuurin muotokielen avulla.

Missä on ilo? Missä on armo? Missä ovat värit? Eivät missään. Kirkon sanoma on selvä: "Olette kaikki perkeleenmoisia SYNTISIÄ!"

Aha. Kiitos tiedosta vaan.

Konsertti alkaa.

Ainakin tuo solisti Mari Palo on katseenkestavä nuori nainen.

Wolfgang Amadeuksen musiikki taas on jotenkin - saksalaista.

Ajatukset harhailevat jo jossakin Brasilian rannoilla ja viidakoissa. Saksalainen musiikki on aivan Toisesta Maailmasta. Tiukkaa, systemaattista.

Kyllä tuo laulajatar varmaankin on ammattitaitoinen, mutta "se jokin" puuttuu.

"Se jokin", joka esimerkiksi "Kolmen Tenorin" parhaissa suorituksissa saa kuulijan ihon kananlihalle. "Se jokin", jota tällainen maallikko ei osaa selittää - se joko on, tai sitten se puuttuu.

Mietin koko konsertin ajan Wolfgangin musiikin saksalaisuutta. Miten vieraalta tämmöinen musiikki mahtaakaan kuulostaa Slaavin, tai Latinon korvissa!

En saa tästä setistä selkäpiitä karmivaa kokemusta.

Käsiohjelman tekstistä jää kuitenkin "saaliiksi" pari latinankielistä sanaa: "Exultate, jubilate!"... Hienoa, ja varmaan jossakin yhteydessä käyttökelpoista sanastoa. Esimerkiksi jonkun kortin taustatekstiksi.

Sen sijaan - voi tätä saksalaista minua! - laskeskelen proggiksen taloudellista puolta. Tuollainen orkka, melkein kolmekymmentä muusikkoa plus solisti, tällaiset puitteet, ja näin vähän maksaneita asiakkaita. Esiintyjät ovat opiskelleet, pukeutuneet, matkustaneet tänne... Ei lyö leiville! - No, musapuolella mahtaa olla monenlaista tukijärjestelmää?

Konsertin päätteksi kuullaan Kamariorkesteri Credon johtajan Kari Hämäläisen sävellys "Rukous".

Yllättäen se kolahtaa meikäläiseen melkeinpä paremmin kuin Wolfgang Amadeuksen matsku.

Hämäläisen teos on vaatimaton, pieni juttu. Tuo mieleen jonkun muinaisen kotimaisen elokuvan taustamusan.

Pieni on kaunista!

Kävelen takaisin kämpille pakkaamaan huomista Latinalaisen Amerikan reissua varten. Aivan uskomatonta, että Pitkäsen Poika pääsee Brasiliaan! Enpä olisi Tuulikin kanssa Ravintola Elitessä brasilialaisen leffaviikon aikana, näytöksen jälkeen, joskus 1974 tai -75, osannut tällaisesta haaveillakaan!

Wolfgang Amadeus Mozartin musa vaihtuu huomenna sambaksi!

(HUHTIKUU 2006)