Tämän kirjan selkä tuijotti kirjahyllystä vuosikausien ajan. Vuosikymmenten ajan!

Ei tullut koskaan minkään muuton tai siivouksen yhteydessä heitettyä pois tai vaihdetua divarista jotakin tilalle.

Syy: "Kuolemanlaivaa" ympäröinyt kulttikirjan maine. Myyttinen B. Traven/Ret Marut, jonka henkilöllisyydestä ei paljon tiedetä...

Jotenkin syksyllä 2004 sitten viimein tuli tartuttua kyseiseen pokkariin. Pitihän tästä ottaa selvää.

Heti alussa kävi ilmi, ettei teksti ala vetämään. Kun rytmiin pääsi kiinni, selvisi, että muodostumassa on todellinen luku-urakka. Onhan sivujakin melkein 400 plus Peter von Baghin jälkisanat. Ja kyse on käännöskirjasta. Rauno Ekholm on suomentanut kirjan ilmeisesti englanninkielestä. Traven nähtävästi oli äidinkieleltään saksalainen, joka kirjoitti englanniksi. Ja sen huomaa. Kankeata, kankeata. Varsinaista kapulakieltä.

Travenin maailmankuva tulee nopeasti esille: "Minä vastaan muu maailma!" Hän oli tämmöinen Luis-Ferdinand Céline -tyyppinen nihilisti-anarkisti, alinomaa kärhämöimässä byrokraatteja, poliiseja, rajavartijoita, esimiehiä, työtovereita - niin, kaikkia vastaan.

Kyllähän hän monesti oli "oikeassakin" hillittömässä auktoriteettien ja esivallan vastaisuudessaan, ilman muuta. Paljon niin sanottua tervettä anarkiaa. Melkein profeetalliselta tuntuvat hänen madonlukunsa kaikenkarvaisia passintarkastajia ja byrokraatteja vastaan 1920 -luvun Euroopassa. Sääli vaan, ettei hän ehtinyt elää todistaakseen Euroopan yhdistymisen Schengen -sopimuksineen. Travenin asenteella "En tarvitse mitään papereita; tiedän kuka olen" ei totisestikaan voinut olla helppoa vanhassa Euroopassa!

Mehukkaammillaan teksti onkin kuvaillessaan erilaisia selkkauksia virkavallan kanssa tyyliin "Merkillistä, miten byrokraatit aina hymyilevät ennenkuin nitistävät jonkun". Kuulostaako tutulta?

Travenia pompoteltiin Länsi-Euroopan maasta toiseen heittopussina ennekuin otti pestin "Kuolemanlaivaan". Nythän meillä on sitten tilanne se, että tuollainen passiton sukkulointi ei edes ole mahdollista EU:n ulkopuolisille. Paperittomia on jumiutunut jonnekin Charles de Gaullen lentokentälle vuosiksi, eikä kukaan halua ottaa heitä vastaan.Ja pakolaisongelma ylipäätään on jossakin aivan toisessa mittakaavassa kuin Travenin aikana.

Myönteisimmät havaintonsa kertoja tekee Espanjasta, jossa polittista vapautta ei juuri ollut, mutta yhteiskunta ei sörkkinyt ihmisten yksityiselämää. Ja aurinko paistaa.

Mielenkiintoinen seikka on, että kirjaa kuulemma "myytiin" entisessä Neuvostoliitossa miljoona kappaletta. Mitä se "myyminen" sitten tarkoittikaan. Ettei vaan tarkoittaisi "painettiin"? Kuinkakohan paljon kirjaa itse asiassa luettiin? Entä ymmärrettiinkö mitään?

Joka tapauksessa on täydellinen väärinkäsitys, että Traven olisi ollut jotenkin pro-NL. Ei missään nimessä! Hän antaa bolsevikeille huutia aivan samalla lailla kuin Italian fasiteille ja Amerikan tekstiilimagnaateille. Samaa despoottisakia kaikki tyynni! Ja nimenomaan VALTIO eli "proletariaatin diktatuurihan" oli Neuvostoliitossa vallankahvassa - valtionvastainen Traven ei tuossa maassa olisi viihtynyt päivääkään, se on varma.

Traven on pesunkestävä individualisti, joka "tuntisi olonsa onnettomaksi kommunistisessa valtiossa, missä yhteiskunta ottaa kaiken sen riskin, jonka itse haluaisin ottaa". Voiko sen selvemmin sanoa? Ei, mutta mikäli tiedot kirjan "suosiosta" Neukuissa pitävät paikkaansa, ei tätä ollenkaan käsitetty.

Kirjan uuvutavinta antia on varsinainen kuvaus pestistä "Kuolemanlaivaan". Sivutolkulla kertomusta jonkun arinaraudan paikoiltaan putoamisen aiheuttamasta lisähässäkästä laivan tulikuumassa pannuhuoneessa. Teki mieli hypätä sivujen yli, mutta luonto ei antanut periksi. Olinhan investoinut kirjaan jo liiaksi lukuaikaa lopettaakseni työn - nimenomaan TYÖSTÄ kirjan lukemisessa on kyse - kesken.

"Kuolemanlaiva" onkin eräänlainen luuserin stoori. Kyllä, kyllä, Traven on oikeassa, passit, virkamiehet, rajat, kapitalistit - kaikki he ovat tosi syvältä, mutta senhän me jo tiedämmekin. Kyse on siitä miten kaikkeen tuohon pystyy sopeutumaan, tai pikemminkin miten kaiken tuon kanssa voi olla mahdollisimman vähän tekemisissä. Löytää se "oma juttunsa".

Kun nimittäin selkkauksiin noiden tahojen kanssa joutuu, se jos mikä on väsyttävää. Myös luettavaksi. Ja vastarannan kiiski häviää kuitenkin aina. Mikäli B. Travenkin olisi jotenkin kyennyt kanavoimaan tuon epäonnistumiseen ja rettelöintiin uhraamansa ajan ja energiaan johonkin produktiiviseen, olisi hänellä todennäköisesti ollut upea elämä. Ja energiaa hänellä kaikesta päätellen kyllä piisasi.

Kukas se hiljattain sanoikaan, etteivät köyhät ja sorretut enää koskaan kykene semmoisiin kapinoihin ja vallankumouksiin kuin ennen. Kontrolli- ja väkivaltakoneistot ovat niin vahvoja. Totta.

Mutta loppuun asti. Tämäkin kirja. Pikkuhiljaa hivuttaen. Pari sivua illassa, unilääkkeksi. Onneksi kyse on pokkarista, jota jaksoi kanniskella mukana.

Viimeiset sata sivua olivat kyllä todellista tervanjuontia. Motivaatio löytyi lähinnä pöydälle lukuvuoroaan odottavasti seuraavasta, sattumoisin erään hotellin unohdettujen kirjojen hyllystä löytyneestä lupaavan kiintoisasta kirjasta: Ivan Turgenevin "Metsämiehen muistelmia".

Travenin jorinat kun jaksaisi loppuun, pääsisi Maailmankirjallisuuden pariin!

Kunnia Travenille kuitenkin parista hyvästä ilmauksesta, jotka tosin tulivat tarjoiltua jo tarinan ensimmäisellä sivulla:

"Joka paikka kiilsi puhtautta kuin hollantilaistyttö."

Ja: ... "tehtävänä oli pitää majoitustilamme ja messi yhtä hohtavan puhtaana kuin ruotsalainen maalaistalo helluntaipyhinä."

Ei voisi paremmin sanoa!

Oma makaaberi lukunsa on sitten kulttuurimies Peter von Baghin jälkisanat teokseen, jota hän hehkuttaa "mestariteokseksi".

Käytetään sanaa "makaaberi", koska sekä von Bagh että B. Traven ylisanoja ja liioittelua niin mieluusti käyttävät.

Von Bagh keskittyy pitkälti B. Travenin henkilöllisyyden ja elämänvaiheiden arvoituksen käsittelyyn.

Kuitenkaan hän ei - kunnon 70 -luvun tyyliin - malta olla tuputtamatta viittauksia Marxiin, Leniniin, Rosa Luxemburgiin ja Karl Liebknechtiin. Herää kysymys, miksi ihmeessä - noiden kanssahan Travenilla ei ollut eikä voinutkaan olla mitään tekemistä.

Von Baghin jälkisanat on kirjoitettu 70 -luvun lopulla. Siis hänkin näyttää olleen vasemmistoliikkeessä mukana niinkin myöhään asti.

Jälkisanojen mielenkiintoista antia on tieto, että "Kuolemanlaiva" joutui ensimmäisten joukossa roviolle natsi-Saksassa. Ei mikään ihme.

Muutoin on kummallista lukea varakkaasta perheestä lähtöisin olevan von - sukunimisen henkilön tekstiä individualisti-anarkisti-Travenista. Travenin koko elämänasennehan on mitä valtionvastaisin, ja von Bagh taasen nautti vuosina 1985 - 1999 Suomen valtion 15 -vuoden taiteilija -apurahan kertyvine eläke-etuineen. Hänelle myönnettiin se nuorena, vähän yli nelikymppisenä. Miljoonaluokan potti, mummunmarkoissa. Aivan ainutlaatuinen etu, maailman-mittakaavassakin. Vertailukohtaa voi lähinnä hakea ex-Neuvostoliiton "ansioitunut kansantaiteilija" -syöttiläsjärjestelmästä. - Niin tosiaan, sen Vladimir Iljits Leninin kirjan nimi, johon von Bagh jälkisanoissaan viittaa, on "Valtio ja vallankumous"! Vallankumouspa hyvinkin!

Mitään omakohtaista kosketuspintaa Travenin kuvaamaan työelämään, pummeihin ja kurjuuteen ei P. von Baghilla voi olla. Tokihan niitä voi aina romantisoida, uusvasemmistolaisessa hengessä. Valtion kustannuksella.

-

Vihdoin junamatkalla - pääsin kirjan loppuun. Helpotus! Nyt se on ohi! Koville otti!

Divarista tästä pokkarista ei saa euroakaan, se on varmaa. Kirja on jo niin reissussa rähjääntynyt, ja sitä on tullut alleviivailtua.

Onneksi se on tarpeeksi pienikokoinen mahtuakseen junan vessasta alas, lumisille ratapölkyille. Junaosuudella Savonlinna - Parikkala.

Väärälän Timo Oulunsalosta käytti viime kesänä eräässä yhteydessä tuota ikimuistettavaa ilmausta, jonka painoin visusti mieleeni: "Toimii kuin junan vessa!" Sopii tilanteeseen. Sinne katoaa, Travenin hengentuote. Pimeään, kylmään aukkoon.

Vettyy sitten aikanaan keväällä sateissa ja mikrobit alkavat mädättämisprosessinsa. Paperi palaa luontoon. Niin on hyvä. - Eri asia on, että niinkin luonnollinen asia kuin materian ikuinen kiertokulku on nyt onnistuttu sörkkimään piloille juuri esimerkiksi uusien (sinänsä turhien) IC -junien kemiallisten klosettien avulla...

Hyvästi, B. Traven! Et anna aihetta mihinkään jatkotoimenpiteisiin. On aika siirtyä laatukirjallisuuden pariin. Turgenevin "Metsämiehen muistelmat" odottavat... Siksikin Travenin tekstin läpi kahlaaminen on ollut niin tuskallista, kun on tiennyt, että kohta pääsee taas NAUTISKELEMAAN kirjallisuudesta!

(JOULUKUU 2004)