Sofia Coppolalle täytyy nostaa hattua.

On astunut todella ISOIHIN saappaisiin - nimittäin isänsä, Francis Ford Coppolan.

"Kummisedän" ja "Apocalypse Nown" ohjaajan. Molemmat kulttileffoja, edellinen taitaa olla ihan siinä kärkipäässä kansainvälisten kriitikkojen "Top Ten" -listoilla. Paitsi että on tietävästi myös Husseinin Saddamin mielipätkä.

Isä -Coppolahan kävi Suomessa, Sodankylän leffafestareilla pari vuotta sitten ja viihtyi hyvin. Yhtymäkohta Suomeen löytyy sikälikin, että hän on jalostanut jo vuosia omaa viinituotantoa Californiassa tilalla, jonka aikoinaan perusti helsinkiläistaustainen Gustave Niebaum eli Gustave Ferdinand Nybom. Merikapteeni Nybom hankki tilan 1800 -luvun lopussa Alaskassa ansaitsemillaan turkisrahoilla.

On tyttärellä uskallusta.

Aloitteli ensin näyttelijänä mm. faijansa pätkissä, yritteli uraa valokuvaajana...

Esikoisohjaus "Virgin Suicides" oli jo vakuuttava työnäyte. Kaunis, haikea kuvaus niinkin vaikeasta aiheesta kuin itsemurhasta, oikeastaan useammista. Teemasta huolimatta sieltä leffasta poistui ulos jotenkin puhtaan oloisena...
"Into the Mystic..."

Niinpä tämäkin oli nähtävä. Sofia Coppola voitti käsiksestään muuten Oscarinkin. Sikäli kuin se nyt jotakin merkitsee...

Jo leffan ensimmäinen kuva kertoo ohjaajan vahvasta visuaalisesta otteesta, valokuvaajataustasta. Pehmeä foto nuoren naisen takapuolesta pikkuhousuissa hotellin sängyllä makoilemassa... Lupaavaa...

Melkein koko raina tapahtuu tokiolaisessa laatuhotellissa, jossa kaksi tylsyyteen kuolemaisillaan olevaa sielua kohtaavat: Alamäessä oleva rahakkaalle mainoskeikalle tullut amerikkalainen keski-ikäinen näyttelijä ja nuori, elämässä suuntaansa etsivä aviovaimo. Koomikko Bill Murray elämänsä roolissa ja uusi tuttavuus Scarlett Johansson.

Ulkomaailma, luonto on jossakin kaukana hotellin ilmastoiduista huoneista... Tämä on oma pienoismailmansa kuntosaleineen, pesuloineen kaikkineen. Hotellissa voisi periaatteessa asua aina, tarvitsematta poistua ollenkaan. Näinhän joku amerikkalainen miljonääri, oliko se Howard Hughes, loppuvuosinaan tekikin.

Voiko ikävystymiseen kuolla? Ehkä ei, mutta koville se ottaa, tämänkin tarinan päähenkilöille. Kaikki on näennäisen hyvin, terveyttä ja vaurautta piisaa, mutta silti aika tuppaa tulemaan pitkäksi. Erittäin pitkäksi...

Miehelle pakotien tarjoavat baaritiskin antimet, tytön aika menee eksistentialistisissa kelailuissa, kunnes he kohtaavat Tokion yössä. "Strangers in the night..."

Molemmat ovat naimisissa, ja molempien avioliitot ovat tyhjyyttään kumisevia. Enemmän tai sitten hieman vähemmän...

Niin, se avioliiton herkku...Ja keski-ikäinen mies ja nuori nainen... Tämähän on aivan perustarina.

Ikä-eroa muukalaisillamme yössä on suunnilleen neljännesvuosisata, mutta sielujen sympatia löytyy kummasti.

Niin, länsimainen kultuuri perustuu tässä asiassa nykyään semmoisellekin "ideaalille", että pariskuntien olisi hyvä olla suunnilleen samanikäisiä. Virallinen propaganda perustuu jonkinlaiselle tasa-arvo -mantralle. Sukupuoltenkin erot yritetään tukahduttaa, vaikka väkisin. Katsotaan vaikka lapsia leikkipuistossa tanttamaisten puistotätien komennossa tai sitten toisessa päässä eläkeläisiä vesijumpassa tai sauvakävelyllä...Hui kauhistus!

Sillä eihän miehen elämässä loppujen lopuksi ole montaakaan sellaista vuotta, jolloin mielenkiinto ja kanssakäyminen kohdistuisi oman ikäisiin naisiin.

Nuorena sitä on vanhempien naisten perään. Ja oman ikäiset tytöt vastaavasti vanhempien kollien käsittelyssä. Musta silmä siitä tietenkin on tytöille usein lopputuloksena, kuten vaikkapa Pohtamon Anne juuri muistelmissaan tilittää. Mutta kummasti neitomme vaan palaavat noiden hirviöiden luokse...

Sitten miehelle kyllä tulee elämänvaihe omankin ikäistensä parissa. Uuvuttavien riitojen jälkeen kaikkein hitainkin yleensä vähitellen huomaa, että eihän tästä tule yhtikäs mittään. Valitettavasti suuri taloudellinen katastrofi on siinä vaiheeessa jo päässyt tapahtumaan.

Keski-iästä alkaen loppupätkä onkin sitten nuorten naisten vonkaamista. Vaihtelevalla menestyksellä.

Niin, kuinkas Monroen Marilyn sen laulussa sanoikaan: "Men get cold, when girls grow old..."

Pitää kutinsa! "Diamonds are a girl's best friend! And we all loose our charms in the end!"

Tässä leffassa kaverin menestys on hyvä, vaikka loppuhuipentumaan saakka ei päästäkään. Vielä. Elokuvan loppu jättää onneksi kaiken sillä lailla auki, että katsojalle jää fiilis, jotta "Jatkoa seuraa..."

Sofia Coppola on leiponut mukaan lempeätä ironiaa japanilaisista, eritoten heidän fiksoitumisestaan tähtien palvontaan. Oma lukunsa on sitten elokuvan nimessäkin esiin tuleva kommunikaatiovaikeus japanilaisten kanssa. Meillä siitä ammentaa joku Noriko -show, mutta paljon huonommalla maulla. Kuinka joku muuten voi suoltaa tuollaista roskaa? Miten ihmeessä sille riittää katsojia?

Ihmeellistä nähdä n a i s e n ohjaama elokuva, joka ei pitkästytä. Ei julista jotakin "totuutta", kertoo vain pienen, kauniin, surumielisen version teemasta "Boy meets girl". Ja kertoo sen hyvin.

Elokuvan jälkeen, Linnunlaulun huviloiden kautta syksyistä Töölönlahden rantaa kotiin pyöräillessä tuntuu hetken, että nainenkin v o i olla ihminen. Mukava, ilman mitään turhaa riidanhalua. Seikka, mikä meinaa aina välillä täällä Pohjolassa unohtua. Taistelun tiimellyksessä. Mutta italialaisperäisellä Coppolan kulttuurisuvulla onkin sivistystä vähän toiseen malliin kuin näillä kotikutoisilla räyhääjillämme...

Taidan lähteä Alkosta hakemaan Niebaum - Coppola -viiniä. Meikäläisistä valikoimista ei valitetavasti löydy "Sofia Blanc de blancs" -valkkista. Sitä ostaisin. Otetaan siis punkkua, "Francis Coppola Rosso", 12,90 euroa pullo. Alkon nettisivut kuvailevat tuotetta sanoilla "runsas, mausteinen ja pehmeän tanniininen". Lupaavaa.

Juon maljan Sofia Coppolan uralle. Hänellä on vielä paljon annettavaa. Odotamme jatkoa.

PS: "Francis Coppola Rosso" pruuvittu. Yllätys! Ensimmäinen siemaus iski kitalakeen kuin hyökyaalto! Mutta se oli lempeä isku. Onko tämä kevyt vai raskas viini? Vaikea sanoa. Ja hyvä niin. Ei tätä voi sillä lailla määritellä. Väri kauniin rubiininpunainen. Notkeaa, juotavaa. Tämä uppoaa! Ei mitään tunkkaista, selvästi aivan eri sarjassa kuin ne Tallinnan sataman Cittarin 3 - 4 euron romanialaiset ja bulgaari-punkut joihin tässä on totuttu. Laatutavaraa. Sopii esimerkiksi Eestistä hankittujen "Vikstal" Kreeker Soola -keksien (Tootaja: United Bakers, Lubyatova, Venemaa) kanssa nautittavaksi. Epäilemättä monissa muissakin yhteyksissä.

Mukava perhe, nämä Coppolat! Tuottavat jo toisessa sukupolvessa maailmalle valioluokan leffoja, ja taivaallista viiniä vielä siihen päälle. Aika iso osa ihmisen perustarpeista tulee tyydytettyä yhden perheen tuotteilla.

(LOKAKUU 2004)