Mies, vaimo, prostituoitu.

Siinä tämän ranskalaisen taide-elokuvan teema. Ohjaajana nainen, kuten tämäntyyppisissä leffoissa usein nykyään, niin Ranskassa kuin Suomessakin.

Pääosissa Gallian tämän päivän eräät suosituimmista näyttelijöistä, Gerard Dépardieu ja Emmanuelle Béart.

Vaimo salakuuntelee miehensä puhelinvastaajaa ja löytää rakastajattaren kiitosviestin "ihanasta yöstä". Päättää palkata prostituoidun viettelemään miehensä "oppiakseen paremmin tuntemaan tämän" ja "tietääkseen mistä tämä pitää".

Temppu näyttää onnistuvan. Avioparimme monikymmenvuotinen avioliitto on jo siinä pisteessä, että illalla sängyssä, lehti kädessä, tapahtumat kulkevat rataa "oliko sinulla hyvä päivä tänään?". Ennen valojen sammuttamista ja kylkien kääntämistä...Ei pitäisi olla vaikeata saada tuollaista miestä koukkuun.

Vaimo haluaa tavata prostituoidun aina sessioiden jälkeen ja kuulla kaikki yksityiskohdat, joista maksaa hyvin. Ja lähettää vosun jatkamaan toimeksiantoaan.

Tunnekuohujen jälkeen naiset lähentyvät toisiaan, heillä meinaa olla jopa suhde. Eikä äijäparka aavista mitään. Hänelle näyttää jäävän vain jonkinlainen narrin ja maksajan osa.

Perkele! Kieroja nuo naiset!

Tätä kuviota sitten vatvotaan puolisentoista tuntia.

Varsin elegantisti, tietenkin. Onhan kyseessä ranskalainen taideleffa.

Kukaan ei huuda, rähjää. Ollaan ranskalaisen sivistyneitä ja kohteliaita.

Ollaan varakkaita. Rahaa on - työnteko on jossakin etäällä. Eräässä vaiheessa tosin selviää, että vaimo on ammatiltaan gynekologi. Mies ilmeisesti menestyvä bisnesmies.

Loppuun on varattu ylläri - mikään ei ollutkaan sitä, miltä näytti. Kyse olikin varsinaisesta valheiden verkosta.

Uskomatonta sekoilua. Tällaista huttua saavat aikaiseksi vain älykköranskalaiset.

Naimisestahan piti olla kysymys, mutta miksi se on nk. paremmissa piireissä tehty näin jumalattoman vaikeaksi, kysyy katsoja.

Mutta kyllä fransmannimme elokuvan rakentamisen osaavat. Nautittavaa kuvausta, valaistuksia, kuvasommitelmia. Eri asia on, onko heillä tässä mitään uutta sanottavaa.

Sen, että rakkaus on ikuista, mutta sen kohteet tuppaavat vaihtelemaan, senhän jo tiesimmekin.

Emmanuelle Béart on ehkä maailman kauneimpia naisia. Hänen ranskalais-italialais-kreikkalainen aikuinen kauneutensa tuo mieleen lauseen "syksy oli lämmin ja kypsä kuin tietyn ikäinen nainen". Huoraksi meikattuna hän on m e l k e i n uskottavakin.

Leonard Cohenin sänkykamari -ääntä meinaa pariin otteeseen päästä kuulemaan, mutta biisit pannaan turhan nopeasti poikki. Niissä olisi ollut sitä paljon puhuttua "substanssia" enemmän kuin tässä tarinassa Porvariston Hillitystä Ahdistuksesta.

Olipa hyvä, että tämä pätkä tuli käytyä tsekkaamassa. Tietää, missä tämän aiheen käsittelyssä maailmalla mennään.

Vieressä takarivillä naisparilla oli hauskaa. Söivät popcornia ja naureskelivat koko ajan. Tunsivat kai kanssasisartensa metkut ja "naisen logiikan" leffassa niin hyvin.

Eikä hintakaan ollut paha - kesän tarjouskupongilla vain 5 euroa. Jonka sinänsä pitäisi olla lähellä leffalipun oikeaa hintaa. Minkä ihmen takia elokuvalippujen Suomessa pitää olla niin kalliita, usein 8 - 10 euroa, kun ne esimerkiksi Pariisissa ovat haarukassa 6 - 7 euroa? Salit Suomessa tietysti ovat hienoja - liiankin hienoja.

Siinäpä se ongelma juuri onkin.

(Heinäkuu 2004)