Kotini muutamaa välivuotta lukuun ottamatta 70 -luvun alusta.

Se taisi olla vuosi 1971, joskus kevättalven häikäisevänkirkkaanaurinkoisena päivänä, kun Etu-Töölöstä koulun hyppytunnilta kävelin katsomaan kuudennen kerroksen lukaalia, jonka vanhempani olivat hankkimassa. Muistan vieläkin sen ulsterin, jota kannoin. No, ei sitten tullutkaan pojasta pukumiestä, tuli maihinnousutakkimies. Mutta se on toinen tarina...

Mahtavat ylimmän kerroksen näkymät koivikkopuistoon... Tuo puistohan on ihan maailman-mittakaavassakin ainutlaatuinen. Kuulemma jossakin Puolassa ainoastaan on jotakuinkin vastaava koivuja kasvava puisto.

Jännää muuten, miten Helsingissä pari paikkaa muistuttaa New Yorkia. Eirassa Vuorimiehenkadun ja Muukalaiskadun kulmatalo on kuin sen kuuluisan Broadwayn kulmatalon pienoismalli. Ja tämä pätkä Topeliuksenkatua on kuin Park Avenue pienoiskoossa.

Niin, onhan tässä talossa tullut eleltyä... Voi ihmiset, jos tietäisitte!

Tikkas-Henrik -vainaalla oli tapana kirjoittaa eri osoitteista joissa asui. Seurauksella, että moni närkästyi. Tottahan toki. Sanoohan englantilainen sananlaskukin jotenkin siihen malliin, että "Mitä enemmän totuutta, sen suurempi solvaus".

Yksi asia, joka viime aikoina on herättänyt huomiota kotitalossani, on A -rapun alatasanteella patterisyvennyksessä jököttävä muovikasvi.

Aivan oikein, kyse todellakin on MUOVISESTA "kasvista".

Ja koska "kasvi" ei ole elävä, määrittelee lakiteksti sen ESINEEKSI. Ei siis kasviksi. Vaan tavaraksi.

Yksinkertaista, eikö totta. Jopa niin yksinkertaista, että minäkin kykenen sen ymmärtämään.

Kuitenkin samaan aikaan taloyhtiömme hallinnolta taas kuluvan vuoden elokuussa putkahti kirje ("Hyvä tietää asumismukavuudesta"), jossa jälleen painotetaan, että tavaroiden säilytys rapuissa on kiellettyä.

Erityisesti korostetaan, kuten aikaisemmissakin yhteyksissä, lastenvaunuja.

Siis että kuinka?

Hallinto senkun sääntöjä pukkaa, mutta käytäntö on toinen.

Muovikasvista jos mainitsee huoltomiehelle: Ei reaktiota.

Sitten otin asian puheeksi ystäväni ja luottomieheni Asunto-osakeyhtiö Topeliuksenkatu 15:n hallinnossa, hallituksen puheenjohtajan, Eki Myllylän kanssa.

Erkki Myllylä on mitä miellyttävin ihminen, ja mies paikallaan tehtävässään. Oman valtakirjani yhtiökokouksiin olen hänelle antanut jo vuosia.

Tosiaan, olinhan itsekin joskus hallituksessa, muttei se sopinut vartalolleni. Varsinaista energiantuhlausta. Sille ajalle on paljon parempaakin tekemistä. Voi lähteä vaikka juoksemaan Meilahden metsän kuntopolulle.

Mielenpainuvin kokemus hallitustyöskentelyssä oli Eduskunnan silloisen, sittemmin EY:n oikeusasiamiehen Jacob Södermanin kirje. Tein hänelle valituksen eräästä hallituksen jäsenestä, joka jossakin kärhämässä - en enää muista mitä asia koski - hermostui allekirjoittaneeseen ja jätti eroilmoituksensa oikeuslaitoksen kirjekuoressa hallituksen jäsenille tiedoksi. Kyseinen henkilö toimi syyttäjänä. Talon eräiden rouvien reaktion saattaa arvata. Tuollainen käytös oli tietenkin moitittavaa, minkä Söderman asiasta antamallaan muistutuksella sittemmin vahvisti. Ensiluokkaista toimintaa Södermanilta.

Siitäkin taitaa olla jo vuosikymmen, kun viimeksi yhtiökokouksessa tuli käytyä. Poistuin kesken kokouksen, kun aikaa tuntui vaan kuluvan ja kuluvan käsiteltävänä olleen asian, vessanpönttöjen kansien uusimisen, kanssa. Sinne he jäivät vatvomaan. Mahtoivatko löytää jonkun ratkaisun?

Harvoin on nähty niin mestarillista suoritusta kuin Ekiltä, kun muovikasvista häneltä tiedustelin. Puheenaihe vaihtui käytännössä kesken lauseen.

Eli asia niin kiusallinen, ettei siihen uskalleta puuttua.

Huoltomiehen mukaan kyseisen muovikasvin on rappuumme laittanut eräs talon asukas, tai oikeastaan pariskunta.

Sanotaan, että koira ja isäntä alkavat muistuttamaan toisiaan. Sama koskee kuulemma vanhoja pariskuntia. Missä määrin tämän "kasvin" muovisuus kuvastaa sen isännän/emännän sielunelämää, on kysymys sinänsä. Toki minulla on siitä oma mielipiteeni...

Toisaalta: Jos kyseessä olisi aito kasvi, ottaisin sen varmaankin erityissuojeluuni. Kaktukset ja anopinkieletkin kelpaisivat. Kunhan olisi edes jotakin elävää!

Mutta nyt kotiin palatessa matkoilta, kun avaa kotirapun oven, tervehtii kahden metrin päästä muovinen kasvi, joka talon hallituksen mukaan ei saisi olla paikallaan.

Kiinnittäkääpä asiaan huomiota, hyvät ihmiset, jos käytte esimerkiksi jossakin rapussamme sijaitsevista toimistoista. Vaikkapa Therapeia -säätiössä tai ProKareliassa.

Näin Asunto-osakeyhtiössä Topeliuksenkatu 15, Helsinki.

Onhan siellä vuosien saatossa tullut nähdyksi yhtä jos toistakin.

Pari viimeaikaista tapausta:

Kun joku vuosi sitten talomme maalattiin, pitivät maalarit porttikäytävästä kellaritiloihin johtavaa tilaa varastonaan ja vaatteidenvaihtopaikkanaan. Tuolla alhaalla sijaitsee mm. talon pannuhuone.

Sinä kesänä huomasin porttikäytävän oven repsottavan alinomaa auki. Joskus jouduin sen jopa myöhään illalla sulkemaan, kun sattumalta olin kaupungissa.

Asiaan piti palata useaan otteeseen. Soittoja isännöitsijälle, huoltomiehelle jne... Yhtä tyhjän kanssa.

Lopputulos: Viikkojen revohka, jonka kuluessa osapuolet pallottelevat asiaa puolelta toiselle. Mitään ei tapahdu. Loppuvaiheessa, kun ovi jälleen kerran, kaikista muistutuksista huolimatta oli jätetty auki, alkoi maalausfirman mies luonnollisesti väittämään, että joku yrittää nalkittaa heidät jättämällä oven tahallaan auki!

Joskus kuukauden kuluttua, kun maalarit olivat jo häipyneet, tuli vihdoin rakentava ratkaisu eräältä hallituksen jäseneltä, ja oven lukko sarjoitettiin uudelleen vain pienen piirin avaimille sopivaksi. Koville otti.

Pääsy talon pannuhuoneeseen oli käytännössä esteetön useana yönä sinä kesänä. Siitä, että mitään vakavampaa ei lopulta tapahtunut, on kiittäminen myös hyvää onnea. Talon kalliiksi tullut porttihan ei estä ketään eikä mitään. Sen ylittäminen käy alle minuutissa sille joka haluaa. Portti onkin nähtävä eräänlaisena kosmeettisena, lähinnä muutamaa talossa asuvaa rouvaa "rauhoittamaan" pyrkivänä koristuksena.

Portteja, ovikoodeja ja valvontakameroita on onnistuttu markkinoimaan nykyään lähes taloon kuin taloon Helsingin kantakaupungissamme. Hyvin myyty! Eri asia sitten on, onko tuollaisessa pienintäkään järkeä. Eivät "turvatoimet" meidän talossammekaan ole mitenkään pystyneet estämään esimerkiksi murtoja kellaritiloihin ja pyörävarastoon.

Yksi ajatus olisi tietenkin laittaa pari aseistettua vartijaa päivystämään talon eteen kadulle. Sehän olisi samalla varma merkki niille, joilla on "pahat mielessä", että kohteesta löytyy jotakin kiinnostavaa...

Toinen viimeaikainen jupakka koski A-rapun hissiä.

Hissi on reistaillut iät ja ajat. Välillä se kalliisti peruskorjattiinkin, remonttiin taisi tulla jopa jotakin valtion tukeakin.

Viimeisin episodi alkoi joskus joulukuussa 2003. Hissin ovet olivat siinä määrin vioittuneita etenkin 1. ja 6. kerroksissa, että kiipeäminen ylimpään kerrokseeni alkoi olla jopa päivittäistä.

Joskus oli pakko kaksikin kertaa päivässä soittaa huoltomiehelle. Hän otti tiedon tohkeissaan vastaan, ja taas tuli kallis hissikorjaaja paikalle. Ja sama uudestaan taas lähipäivinä. Ellei jo samana.

Alusta asti oli selvää, että noiden hissimiesten toimenpiteillä hissi ei ikinä korjaantuisi. Ja toisaalta, miksipä he oma-aloitteisesti olisivat hissiä kuntoon laittaneetkaan, mukavampaahan se on tulla taas nopeasti uudelle, rahakkaalle "korjauskeikalle".

Huomasin tilanteen toivottomuuden. Eräät muut sen sijaan eivät. Kyse oli hissin rakenteellisesta viasta. Eräät asukkaat luulivat että hissin tilanne korjaantuisi kun liimailtaisiin lappuja seinille jotta kaikki sulkisivat hissin perässään jne. Aivan höpöhommaa.

Vaikea sanoa kuinka monta kertaa hissimiehet lopulta kävivät ennen kuin ongelmien syy viimein loppukesästä tajuttiin ja hissi saatiin kuntoon. Maksoi maltaita taloyhtiölle. Hauskana "kuvana" jäi mieleen, kun Myllylän Eki saapui heinäkuun lopussa lomilta ja hänelle valkeni kylmä totuus, ettei hissi kaikista "korjauskeikoista" huolimatta ollutkaan kunnossa. Hän alkoi kirjaimellisesti kadulta soittelemaan asiasta. Jopa yleensä niin joviaalilla Ekilläkin meni naama vakavaksi. Tässäkin asiassa piti näköjään mennä sen raskaimman kautta.

Luonnollisesti pari talon ämmää (joista vain toinen edustaa naissukupuolta) juoksi sitten keväällä minunkin perässäni suu maireassa hymyssä pyytämässä, että laittaisin oven kiinni, "kun se niin usein jää jäljestäni auki". Toisen heistä ilme oli näkemisen arvoinen, kun pyysin häntä olemaan häiritsemättä ja sen sijaan keskittymään, hallituksessa kun oli, hissin korjaamiseen... Onpa hävytön mies, tuo Tommi Pitkänen! Ettäs kehtaakin! Meni tietysti valittamaan sille omalle Vihtorilleen, joka soitti raivostuneen törkypuhelun minulle... Lopetin puhelun toteamalla, että seuraavasta käännyn viranomaisten puoleen... Luuli tietenkin että oma piparinsaantinsa olisi "turvattu" tuollaisen puhelin-uhoamisen ansiosta...Näin siis "paremmissa", tai ainakin varakkaammissa piireissä... Toisaalta kyllähän se pinna välillä saattaa kiristyäkin, kun Nokian kurssikin sahaa ja markkinoilla on "turbulenssia"...

Eikä talomme huoltoa ja hallintoa kuntoon nykymeiningillä tulla saamaankaan. Se edellyttäisi joko huoltomiehen ja/tai isännöitsijän asumista talossa, mikä on taas lähinnä lainsäädännöllisin ja taloudellisin toimin onnistuttu tekemään mahdottomaksi.

Mainio talo sinänsä asuttavaksi.

Paikka mitä keskeisin. Näkymäni puistoon ovat edelleen fantastiset, ja Töölö on rauhallinen nukkumalähiö tällaiselle ammattimatkustajalle. Kiva päästä huilaamaan välillä omaankin sänkyyn, ainakin noin kuusi kertaa kuussa.

Ja naapurissahan asuu julkkujakin, mikä antaa oman kiinnostavuutensa. Paria yhteiskunnan tukipylvästä, Rusia ja Jäätteenmäkeä, näkee usein kadulla. Tämmöisiä ihmisiä meillä on korkeissa ja arvostetuissa viroissa ja asemissa.

Naapuritalo Topeliuksenkatu 17 on muutenkin mielenkiintoinen. Viime kesänä lööppeihin pääsi tapaus, kun talon kellarista - "hienostotalosta" - löytyi noin 500 rottaa. Ja niin ikään viime kesänä eräs nuorukainen hyppäsi talon katolta alas. Hänellä oli sydänsuruja...

"Paha Karma", tosiaankin, tuossa talossa.

Omassa rapussanikin asuu kiehtova persoona, Maarit Huovinen, os. Tyrkkö. On suuri rikkaus omata naapuri, joka tunsi viime vuosisadan merkittävimmän suomalaisen poliitikon, Urho Kaleva Kekkosen niiiiin hyvin, kuin Marru tunsi. Sääli vaan, ettei hän - ainakaan minulle - ole valmis jakamaan kokemuksiaan ja muistojaan. Useista pyynnöistä huolimatta. No, ehkä joskus Maaritkin avautuu kirjallisessa muodossa, kuten toinen Urkin hyvin tuntenut nainen, Anita Hallama teki. Eletään toivossa!

Jostakin syystä talossamme on vuosien varrella asunut melko paljon toimittajien ammattikunnan edustajia - myös YLE -mastodontista. Oma seinänaapurinikin oli toimittaja. Alkoholiongelma hänellä oli, kuten kuulemma niin monella siinä talossa. Ei ehkä nykyään, mutta löysempinä takavuosina dokaamisen on kerrottu olleen siellä vitsauksena. Tyypille oli vähän liikaa, kun pyysin heitä olemaan juhlimatta liian kova-äänisesti. Otti nokkiinsa ja rimputteli kännissä ovikelloani - ollen jo hävinnyt kun sain oven auki. Hissitasanteeltakin hän katosi aina kun huomasi joutuvansa samaan hissiin kanssani. Enää hän ei pimputtele ovikelloani. Hänellä ei ole enää alkoholiongelmaa. Hänellä ei ole enää mitään muitakaan ongelmia.

Niin, alkoholiongelma YLE:ssä on ilmeisesti vähentynyt, mutta talousongelma paisuu paisumistaan. Seikka, joka ei estänyt päätöstä lähteä mega-pömpöösiin musiikkitalohankkeeseen mukaan, ehei! Laskun maksavat luonnollisesti televisioluvan omistajat, ketkäpä muutkaan. Tosin allekirjoittanut ei maksa senttiäkään, kun ei ole telkkuakaan. Maksakoon kuka lystää.

Näin töölöläisenä ei voikaan kuin päivitellä Töölönlahden ja Kampin megalomaanisia, turhia rakennushankkeita. Suhteeton, elitistinen Oopperatalo (lomautukset alkaneet!), järjetön Eduskunnan lisärakennus, Suomen rakennushistorian suurin virhe-investointi Kampin Keskus maanalaisine linja-autoasema -surmanloukkuineen, surkuhupaisa Kiasma "sisältöineen"... Ja ehkä promillen promillella näistä mielitautisista kustannuksista olisi jo aikoja sitten saatu aikaiseksi järkevä hanke, Töölönlahden puhdistaminen uimakelpoiseksi. Mutta ei!... Saapa nähdä, riittävätkö elinvuodet semmoiseen ihmeeseen, että saisi edes kerran kuutamoisena elokuun samettiyönä uiskennella puhtaassa Töölönlahdessa. Sitten voisikin rauhassa poistua näyttämöltä ja todeta: "Se on täytetty!"... Todennäköisesti eivät. – Sanoma Oy:n talosta en sano mitään, koska satun olemaan kyseisen firman osakkeenomistaja. Kukapa nyt omaa pesäänsä likaisi, ei tulisi kuuloonkaan! Ei tässä elämässä!

Mutta takaisin Topparille. Sekin hyöty Topeliuksenkatu 15:ssa asumisesta on, että talossa asuu useita keski-ikäisiä pariskuntia. Heitä kun katselee, tulee mielen pysytellä tämä elämän loppupätkäkin "freelancerina"! Kukas sanoikaan, että irtonumerot tulevat halvemmiksi?

Niin, tosiaankin, olihan sellainenkin aika, jolloin avasin oveni aina silloin tällöin kotona yöpyessäni tasan klo 23. Eikä aikaakaan, kun alakerrassa ovi kolahti, ja yhden kotirouvan sipsutus yläkertaan alkoi kuulua... Ja yhtä suloinen ääni oli oveni kiinnikolahdus tunnin kuluttua, ja sai nukkua vapaana miehenä. Kiva ku kävit! Oi niitä aikoja! Joku muu saisi huolehtia tuosta hupakosta vääjäämättömästi koituvat kulut ja ongelmat. Kuten sitten huolehtikin.

Mutta en tässä talossa enää montaa vuotta asu. Kohta on aika jatkaa matkaa. Onhan tää jo nähty. Ja maksettukin. Elämän parhaat vuodet 1982 - 1995 menivät tämän yksiön maksamisessa. Kaksikymmentä kolme neliötä. Muistan, kun viimeinen lainaerä oli keväällä '95 hoidettu. Katselin lattiaa ja mietin että nyt on sitten Pitkäsen poika lunastanut oman huoneen itselleen muutaman kilometrin päässä ensimmäisestä huoneestaan Munkkivuoressa 50 -luvun lopussa. Nelikymppisenä. Ja minkälaisen työmäärän se vaati! Lattian olisi voinut silloisilla viisisatasilla päällystää. Onks järkee? Nyt saa maksaminen riittää!

Asukkaista on vuosien saatossa toki kertynyt monta muutakin havaintoa. Yhteisnimike kaikelle voisi olla - Luis Bunuelia mukaillen - "Porvariston Hillitty Charmi"...

Siis: "Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon!"

(LOKAKUU 2004)

----

EPILOGI

Tammikuu 2005.

Asunto-osakeyhtiö Topeliuksenkatu 15:n A -rapun alakerran ilmoitustaululle ilmestynyt lappu:

----

TAVARAT PORRASKÄYTÄVÄSSÄ

Haluamme muistuttaa, että kaikenlaisen tavaran, kuten lastenvaunujen, säilyttäminen porraskäytävässä on turvallisuussyistä ehdottomasti kielletty.

Isännöitsijä

----

Ka, isännöitsijä Krister Nymanhan se siinä muistutteleiksen. Ja edellä mainitusta kielletystä, vuosia paikallaan sijainneesta TAVARASTA, kookkaasta muovikasvista, on Krister Nymanin kieltolappuun matkaa 1 metriä 83 senttiä.

Mutta nou hätä, kohta on taas yhtiökokous, ja tavallisesti siellä on vuosittain esillä isännöintipalkkion korotus. Perustelut ovat ne tutut: "Kiinteistöliiton (siis käsittääkseni heidän oman etujärjestönsä) suositus". Nämä maagiset sanat kun kokouksessa lausutaan, on isännöintipalkkion korotus käytännössä varma. Kukaan ei kysele mitään, ja harras yksimielisyys vallitsee...

Näin siis meillä, meidän talossamme. Miten teillä?

-

JA VIELÄ...

Taloyhtiössämme pidettiin huhtikuussa 2005 yhtiökokous.

Kyse oli mm. määrättyjen pipariksi menneitten korjaushankkeiden johdosta perittävästä ylimääräisestä yhtiövastikkeesta.

Kuten arvasinkin, yhtiökokous myönsi hallitukselle ja isännöitsijälle tili- ja vastuuvapauden ja päätti kertyneiden, huonosta talonhoidosta johtuneiden kustannusten peittämiseksi kerättävästä ylimääräisestä yhtiövastikkeesta.

Tottahan toki.

Sillä eihän ole kuviteltavissakaan, että pikkuporvarilliseen elämänasenteeseen ja "konsukseen" kuuluisi minkäänlainen rähinöinti tällaisissa asioissa. Vaikkapa isännöitsijän ja hallituksen vastuuseenpano. Tämähän on maan tapa. Ajateltakoon vaikka sitä yhtä esimerkkiä lukemattomista, että Kauko Juhantalo ja Matti Ahde ovat nimetyt jonkinlaisen valtiovallan "eettiseen rahapelifoorumin" jäseniksi. Ei muuta kun pukit kaalimaan vartijoiksi!

Mitä nyt yhtiökokouksessa eräs osakkeenomistaja vähän pullikoi vastaan, ja sai kokouspöytäkirjaan merkinnän peräänkyselystään. Ikään kuin sillä mitään vaikutusta olisi. Ei yhtikäs mittään.

No, hallituksessa on aina etupäässä isoimpien huoneistojen edustajia, ja näin ollen he maksavat ITSE raskaimmin ylimääräisen yhtiövastikkeen. Sopii minulle, yksiön asukkaalle (yhtiövastike 59 euroa kuussa).

-----

Sitten taloon, omaan rappuuni, muutti Filosofi.

Niin, "filosofeiksi" itseään kutsuvia on viime vuosina alkanut näkyä julkisuudessa yhä tiuhempaan tahtiin. Suomen puolisen tusinaa "kärki- filosofia" paistattelevat mielellään median valokeilassa. Naamat maireassa hymyssä. Heitä tapaa naistenlehtien sivuilla jakamassa parisuhdeneuvoja, ja erityisen mielellään he huseeraavat liike-elämän liepeillä konsultoimassa yrityksiä tai "menestyjiä". Mielellään kalliilla, omien firmojensa pyörittämillä kursseilla. Julkkisfilosofit yritysvalmentajina...

Nykyisiä markkina-filosofeja havainnoidessa tulee mielen Itämainen viisaus:"Ne jotka puhuvat, eivät tiedä. Ne jotka tietävät, eivät puhu!". Aika kauas on tultu filosofian alkuajoista. Olikos se Sokrates, joka pakotettiin tyhjentämään myrkkypikari, kun oli onnistunut hermostuttamaan valtaapitävät liian kiusallisilla kysymyksillään... Korjatkaa, jos olen väärässä.

Ja minä kun erehdyin luulemaan, että filosofit olisivat erilaisia kuin keskiluokka. Jotenkin kuvittelin, että kyseessä olisi ihmislaji, joka vetäytyisi syrjään. Eläisi vapaa-ehtoisessa köyhyydessä. Ei olisi mukana kuluttamisen oravanpyörässä. Olisivat omissa oloissaan viihtyviä vastarannan kiiskiä. Ja murskaava enemmistö historian tosifilosofeista lienee ollut perheettömiä. Ovathan avioliitto ja lapset lähtökohtaisesti perustavanlaatuisessa ristiriidassa filosofisen asenteen kanssa...

Miten väärässä olenkaan ollut!

Toisaalta eihän siitä ole montaakaan vuotta, kun ilmeni (oliko se MOT - ohjelma joka asian paljasti), että silloinen maan "Ykkösfilosofi" ja "Johtava Humanisti", akateemikko Georg Henrik von Wright, oli elämäkerrassaan antanut perin valikoivan ja tarkoituksenmukaisen kuvan omasta toiminnastaan saksalais- suuntauksen aikoihin. Poliittisista syistä, tietenkin. Maan "Johtavana Ajattelijana" häntä kuitenkin pidettiin vuosikymmeniä... Eikös sana "filosofia" muuten tarkoitakin "totuuden rakastamista"?:-)

Nyt ollaan sitten tilanteessa, että Filosofikin päivittäin kotiin saapuessaan ohittaa edellä mainitun A -rapun alatasanteella jököttävän "kielletyn" muovikasvin.

Filosofin kotisivuilla mainitaan hänen erikoisaloikseen: "Tieteenfilosofia, Tieto-oppi, Logiikka, Tekniikan filosofia, Totuus, Todellisuus, Päättely, Tieteellinen menetelmä, Kulttuurifilosofia".

Siis että mitä? "TOTUUS"?

Mutta mikäpäs siinä. Onhan inhimillistä, perin inhimillistä, että keskiluokkainen elämä arvo-asunnossa Töölössä porvaristalossa, joka ei itse noudata omia "sääntöjään", maistuu myös Filosofille.

Ja ainahan sitä voi ottaa vaikkapa Platonia, Kierkegaardia tai Erasmus Rotterdamilaista kainaloonsa ja suunnistaa jonakin kauniina kesäpäivänä kallionkoloon, rannalle, lueskelemaan Filosofiaa!

(TOUKOKUU 2005)

-

LASTEN SUUSTA SEN TOTUUDEN KUULEE...

ELOKUU 2005

Kotiin Lapista, pitkältä rundilta.

Vain yksi päivä aikaa Stadissa, sitten taas uusille reissuille: Hiidenmaalle, Romaniaan...

Hirmu kiireessä ja väsymyksessä kaupunki-asioinnin välissä käväisy kämpillä.

Pihalla muutama pikkutyttö leikkii.

Heti minut nähtyään yksi syöksyy luokse ja kirkkaalla äänellä kailottaa:

"Teidän luona on kuulemma käynyt vieraisilla eräs rouva!"

En käsitä mitä lapsi tarkoittaa. Sivuutan asian pikkulapsen jokelteluna.

Vasta hississä tajuan!

Skidihän tarkoittaa kotisivuilla olevassa pätkässä "Kotini" olevaa pientä kohtaa siitä yhdestä kotirouvasta, jolla oli tapana hipsiä huoneeseeni iltapanoille aikoinaan! (Arvailujen varaan jääköön, tapahtuiko tämä 1970-, 80-, 90 -luvulla vaiko kuluvalla vuosituhannella.)

Hyvin on tyttönen kuunnellut äitinsä vatvomista asiasta! Voi vain kuvitella, minkälaisia iltaisia keittiökeskusteluja kirjoitukseni tiimoilta tuossa perheessä on käyty - ja tyttölapsi kuunnellut huoneessaan, ovi auki, korvat höröllä.

Ilmankos tuo nainen on minua viime aikoina niin vakavana killittänytkin!

Mielenkiintoista kuulla, että teksti on mennyt jakeluun.

Ja pitihän se arvata, että juuri nimenomaan tuo pikkuriikkinen viittaus seksiin olisi se asia, jonka ympärillä päivittely kiivaimpana käytäisiin. Olihan se selvää jo etukäteen.

Pikkuporvareista kun on kysymys. Heillehän seksiä ei virallisesti ole lähes olemassakaan, vaikka kuitenkin kyseessä on asia, jonka ympärillä elämä - heidänkin - pyörii enempi vähempi täydellisesti... Ja tämä koskee eritoten tuolle ihmisryhmälle niin tärkeää elämän taloudellista puolta. Vaikka eiväthän he sitä ikinä tunnusta, ennen kuin avioeron jälkeen oikeudessa setvitään niitä raha-asioita... Jos sittenkään... - Ja kaikenhan piti perustua "rakkauteen"...

Ai niin. Kyseisellä kämpilläni vierailleella aviovaimolla oli tapana keskiyön hetkinä sängyssäni heittää jouhevaa läppää puolisonsa henkivakuutuksesta. Odotteli sitä vesi kielellä. Odottelee muuten vieläkin. No, ehkä sanonta "hyvää kannattaa odottaa" pitää tässäkin kutinsa... Näin toimii porvarillinen avioliitto, tuo valtion ja kirkon suojeluksessa oleva Pyhä Instituutio, jolle järjestäytynyt yhteiskunta perustuu!

Ja onhan muuten kiva tietää sekin, että tekstiäni lukee jopa lainoppineita ihmisiä.

------

Muovi"kukan" suhteen tilanne jatkuu ennallaan.

Heinäkuussa 2005 kun rapun siivoojat kävivät, otin esineen puheeksi heidän kanssaan.

Siivoojat kertoivat yrittäneensä poistaa "kukkaa", turhaan. He näyttivät minulle - en sitä ollut aikaisemmin huomannutkaan - miten tavara on yhdistelmälukolla LUKITTU patteriin kiinni.

Esine kuulemma haittaa heidän työntekoaankin, luonnollisesti.

Kun siivoojat olivat yrittäneet - kaikkien hyvin tuntemalta - talon sääntöjen vastaisen muovi"kukan" rappuun asettajalta asiaa tiedustella ja saada esinettä poistetuksi, oli vastauksena ollut että "lukon numeroyhdistelmä on kadonnut".

Niinpä niin. Uskokoon ken lystää.

Tapaukseen liittyy sekin lisämauste, että kyseisen esineen rappuumme laittaneen perheen pää on hallituksen jäsen, ja toimi myös ainakin kuluvaan kesään asti talon "suojeluvaltuutettuna". Vertaansa vailla olevaa röyhkeyttä!

Ja nimenomaan "suojelu-" eli turvallisuussyyt ovat seikka, johon kaiken ylimääräisen tavaran pitokielto rapussa pitkälti perustuu. Edellä mainitun siivoojien työn vaikeuttamisen ohella.

Taloomme vaihdettiin keväällä uusi hallituskin, jossa on edustettuna jopa kaksi naisjuristia.

Että kyllä lainoppineisuutta hallituksesta löytyy, mutta tilanne vaan jatkuu ennallaan...

Niin, ja valittiinhan uuteen hallitukseen myös yksi uusi miespuolinen henkilö.

Toukokuussa, kun olin irtisanonut kellaritiloissa sijainneen varastoni vuokrasopimuksen ja olin kovassa kiireessä siivoamassa ko. tilaa ja ovi oli auki, heppu ilmestyi paikalle.

Naama maireassa hymyssä esittäytyi ja kertoi olevansa hallituksessa ja ettei tiennytkään, että tällainenkin tila taloyhtiöstä löytyy.

Olisi hirveästi alkanut kyselemään mitä olen siellä tehnyt jnpp. Lopetin utelut lyhyeen, ei ollut aikaa alkaa hänen uteliaisuuttaan tyydyttämään. Eikä mitään halujakaan. Naama meni kaverilla pitkäksi, kun tuotin pettymyksen hänen tiedonjanolleen...

Viimeisenä poistettavana esineenä tilassa oli iso, jykevä pöytä.

Tulin ajatelleeksi, että seuraajallani - mikäli tila joskus vielä saadaan vuokratuksi, mitä rohkenen vahvasti epäillä - olisi sille käyttöä. Mitä ikinä tuolla alhaalla sitten jatkossa tehtäneenkään.

Kysyin kyseiseltä yhtiön edustajalta, haluaako hän, että jätän pöydän sinne. Ilmaiseksi.

Hermostunutta naurahtelua, ja sitten: "Ooooh! Nyt pistit pahan!"

Sanoin että hänellä on minuutti aikaa päättää asia.

Ei pystynyt siihen. Olisi halunnut "neuvotella" muun hallituksen kanssa.

No, samapa tuo, kannoin pöydän puolen tunnin kuluttua roskikseen. Arvokas ja käyttökelpoinen esine.

Mutta epäilemättä miespuolinen henkilömme on paikallaan yhtiömme hallituksessa, kahden naisjuristin välissä.

Sielläpä sitä on elintilaa!-:)

Ja kun koko Suomi on nykyään naisjuristien hallitsema yhteiskunta, sopii tilanteeseen vallan mainiosti, että taloyhtiömmekin on.

Tilannehan on balanssissa!

(ELOKUU 2005)

EPÄHIENOA KÄYTÖSTÄ?

Lokakuu 2006.

Spekulointi UKK:n entisillä naisilla jatkuu...

Peliin nostettiin yllättäen uusi nimi: Joku Marjatta Klemola -niminen henkilö.

Seura -lehti uutisoi aiheen etusivullaan 6.10.2006:

"Naisten Mies: Miksi Kekkonen hurmasi naiset?" kuului otsikko.

Lista Urkin naisista on pitkä: Arja Saijonmaa, Eeva Joenpelto, Anita Hallama, Tabe Slioor, Nina Vainikainen, Anne-Mari Snellman, Sylvi Salonen... Ja alakertani asukas, Maarit Tyrkkö! (nyk. Huovinen).

Marrun vilpittömät, nuoret kasvothan ne siinä Seura -lehden kannessa hymyilevät tuota valloittavaa hymyään!

Pakko vilkaista artikkelia Töölöntorin K -kaupan jonossa.

Maarit Tyrkkö-Huovisen lausunto:

"Mielestäni on epähienoa puhua edesmenneestä presidentistä ja hänen mahdollisista naissuhteistaan."

Niinpä. Mitäpä Maarit muutakaan kommentoisi.

Olen kuitenkin yksi noista epähienoista ihmisistä. Seuraavana päivänä hissiin mennessäni, kun Marru samassa astuu Jussi -koirineen ulos, yritän ottaa asian puheeksi. Ehdotan, että naapurinikin kirjoittaisi aiheesta kirjan, ja ilmoittaudun jo etukäteen sen ostajaksi, kunhan vaan saisin Maaritilta omistuskirjoituksen. Minä, joka olen viimeksi joskus 70 -luvulla ostanut kirjan...

Kumma juttu, Marru ei halua keskustella aiheesta kanssani. Pyyhältää vaan kiireesti ohi kohti koirapuistoa...

En ymmärrä naisia, se täytynee taas kerran todeta.

Toisaalta: Herää kysymys, voiko tuollaista ylipäätään ymmärtää, tai edes
yrittää ymmärtää.

Kysymyshän lienee nk. Naisen Logiikasta...

(LOKAKUU 2006)

VERILEHDET...

Perjantaina, helmikuun 15. päivänä 2007:

Mitä kummaa - muovi"kukka" on kadonnut porraskäytävämme alatasanteelta!

En olisi sitä itse huomannutkaan, mutta eräs naapuri kiinnitti huomiota.

Olin juuri astumassa rapusta ulos, kun huomasin kyseisen herran laskeutuvan rappusia alas. Kohteliaana - niin, liiankin kohteliaana! - miehenä jäin pitämään henkilölle ovea auki.

Ohitse porhaltaessaan tyyppi tietenkään ei kiittänyt. Ajatteli varmaan, että pidän ovea auki pilkatakseni hantä.

Sensijaan hän loihe lausuman, jotta "Missäs kukka on"? Oh-hoh! Olemme asuneet samassa talossa yli kolmekymmentä vuotta, joista samassa rapussakin parikymmentä vuotta, ja ensimmäistä kertaa hän sanoo jotakin minulle! Eipä silti, ei minullakaan ole koskaan ollut mitään sanottavaa henkilölle. Tuskin tulee olemaankaan.

Vilkaisin rapun seinänvierustalle pattereiden suuntaan ja, toden totta, muovikukka oli poissa! Ihmeiden ihme!

Yritin aloittaa keskustelun aiheesta herran kanssa, mutta hän oli jo harpponut kadulle.

Jäin ymmälleni. Sekä "kukan" katoamisesta että henkilön käytöksestä.

Mistä tässä oikein on kymysys?

Oliko naapurini kenties lukenut kirjoituksiani talostamme saitiltamme? Oliko hän ottanut nokkiinsa niistä? Vihjailiko hän, että olisin jotenkin vohkinut "kukan".

Alkoi soittokierros huoltoyhtiöön ja siivousfirmaan.

Huoltomies äimän käkenä tilanteesta. Siivousfirman heppu palauttti soittopyynnön vasta viikonlopun jälkeen, eikä hänkään tiennyt "kukan" kohtalosta mitään. Totesi vain lattian vahauksen olleeen käytännössä mahdotonta rapussamme siltä osin, "kukan" oltua kettingillä kiinni patterissa.

Valistin sekä huoltomiestä että siivousfirman kaveria "kukan" historiasta ja järjestyssääntöjemme vastaisuudesta.

Perjaintai-iltana muuten eräässä toisessa yhteydessä kohtasin aiemmin päivällä ohi rynnineen naapurin. Hän oli vaimonsa kanssa, ja jututin rouvaa, jonka kanssa olen hyvissä puheväleissä.

Kävi ilmi, että "kukan" katoaminen oli heillekin helpotus.

Rouva suhtautui jopa naureskelleen "kukan" aikoinaan rappuun laittaneen naapurimme monivuotiselle väitteelle, että laittoman "kukan" kettingin lukonavain olisi ollut kadoksissa.

Alkoi näyttää yhä ilmeisemmin siltä, että talomme järjestyssääntöjen vastaisen muoviesineen rappuumme laitttaneet asukkaat itse vetivät tilanteeesta johtopäätökset ja eliminoivat tuon muovihökötyksen. Jonka tarkoitus lienee alunperin ollut "viihtyvyyden" ja "kodikkuuden" lisääminen rapussa...

Muovi"kukka" parka. Sitä on jo ehtinyt tulla jotenkin ikäväkin. Rappumme alatasanne tuntuu jopa tyhjältä ilman tuota muovilehtistä kovan onnen luontojäljitelmää. Siihen ehti jotenkin - jos ei nyt aivan kiintyä - niin tottua.

Muovi"kukka" oli muutenkin viime aikoina kokenut kovia.

Jotenkin, oudosti, viime vuonna sen "lehdistä" muutamat alkoivat ikäänkuin vuotaa verta. Siltä se ainakin näytti. Tosin lähempää tarkasteltuna heräsi epäilys, olisiko sittenkin kyse ilkivallasta, maalilla töhrimisestä.

Tavallaan tuo muovi"kukan" verenvuoto saavutti melkeinpä symboliset sfäärit...

Sitten muutama kuukausi sitten osa "lehdistä" yllättäen muuttui sahalaitaisiksi. Merkillistä, miten periaatteessa elotttomatkin esineet näköjään osoittavat elonmerkkejä, varsin inhimillisiä sellaisia. Ellei tuo "lehtien" muodonmuutos olisi sekin sittenkin ollut jotakin niljakasta ilkivaltaa... Mene, tiedä.

Sydämetöntä toimintaa, mikäli vahingoittamisesta oli kysymys. Onhan kasveillakin nyttemmin todettu olevan jopa tunteita...

"The Secret Life of Plants"...

Perkules, jos saisin mahdollisen ilkivallan tekijän kiinni... Tulisi muuten tyypille kuumat oltavat! Takaan sen!

( SINETTÄ (Rovaniemi), 19.2.2007)

Sivistyneistöä...

Anteeksi, Rakas Lukija, ettei tätä juttua ole aikoihin päivitetty... on ollut niin paljon muuta...

Mutta nyt alkoi tapahtua!

Tässä päivänä muutamana olin pahaa aavistamatta hissillä matkalla alas.

Normaalin tapaan ajattelin pohjakerroksessa luontevasti POISTUA hissistä.

Ei se niin yksinkertaista ollutkaan! Vaikeaksi meni!

Naapurin äijä oli rapun alatasanteella pyrkimässä hissiin. Konfliktin paikka!

Muistin, että olin jo kerran aikaisemmin, pari vuotta sitten, havainnut mikä ukolla on tyylinä: Sama kuin bussiin tai junaan rynnivillä suomalaisnaisilla, eli eivät odota, että poistujat ensiksi ehtisivät ulos. Rynnivät sisään vaan, ja täysillä!

Näin tämäkin äijä.

Seisoo tiellä kuin jokin tatti kun yritän hissistä ulos. Ei hievahdakaan.

En käsitä, miksi minun pitäisi häntä väistää. Astun suoraan ulos, ja hartiamme tietenkin kolahtavat yhteen.

Ukko jää jälkeeni puhisemaan kiukkuisena.

Seuraavana aamuna, Alepan pankkiautomaatilla Manskun ja Humalistonkadun risteyksessä asioidessani, havaitsen kyseisen herran ylittämässä katua.

Olen sattumoisin menossa samaan suuntaan, ja seuraan häntä fillarilla.

Pysähdyn äijän kohdalle, ja puhuttelen henkilöä seuraavasti:

"Päivää. Kuulkaa, meillä on täällä Helsingissä semmoinen tapa, että hissistä ENSIKSI poistutaan ja SITTEN vasta mennään sisään. Se on osoittautunut vuosikymmenien saatossa hyväksi ja toimivaksi systeemiksi näissä olosuhteissa. Voi olla, että y:ssä (mainitsen ukkelin itäsuomalaisen kotipaikkakunnan nimen) on toisin, mutta täällä toimitaan näin. Ei tule konflikteja, eikä tarvitse sitten jäädä kiukusta pihisemään! Hyvää päivänjatkoa!".

Hurautan matkoihini. Äijä jää taakseni mutisemaan.

Hänkin on niin sanottua Valtakunnan Sosio-Ekonomista "Eliittiä", hänet luetaan "Sivistyneistöön" kuuluvaksi. Eikä käytöstavoista ole tietoakaan.

Mikäs siinä, jatkossa sitten töniminen ja tuuppiminen hänen kanssaan lisääntyy hissin ovella, ilmeisesti. Sopiihan se. Olenhan häntä niin paljon nuorempi ja vahvempikin.

Niin, Itä-Helsinkiä pidetään levottomana asuinalueena, ja tämän Töölön pitäisi olla rauhallista "paremman väen" tienoota...

(PIETARSAAARI 12.1.2008)