Vuoden luontokuva 2005 sitten julkistettiin.

Teinipojan digipokkarilla näppäämä otos. Alapuolella kaiken arvostelun. Albumifotoluokkaa. Turha tuhlata sanoja kuvan ruotimiseen... Ei maksa vaivaa.

No nyt on sitten taas yksi instituutio - "VUODEN LUONTOKUVA" - häpäisty, vedetty lokaan. Kaikki "Kansan" mielistelyn ja "tasa-arvon" nimissä. "Tämä on Demokratiaa - kaikki saavat osallistua ja voivat voittaa - vuosikymmenien opetteleminen, uurastus ja kalliit välineet eivät välttämättömyys!"

Kertoo jotakin ajastamme.

Juuri kun oli alkanut tuntua siltä, että kovan tason luontokuvaus on niitä viimeisiä saarekkeita valokuvauksen kentällä, jossa osaaminen, ammattitaito, työteliäisyys olisivat vielä kunniassa. Kun esimerkiksi nk. "taidevalokuva" - puolella suunta on ollut yhä kaameampaan päin, Brotheruksen, Rekulan ym. naisvalokuvaajien johdolla. Ja kun eräs tuttu pitkän linjan mainosvalokuvaajakin tuli viime viikolla vastaan ja kertoi, etteivät nuoret, digin aikana mukana tulleet ymmärrä esimerkiksi valotuksen perusasioita.

Kuvatulva on nykyään massiivinen. Yhä nopeampaa, yhä enemmän, yhä heikompaa laatua, enimmäkseen. Katsellessa vaikkapa monia mainospainotuotteita näkee miten se KUVA, johon koko proggis useissa tapauksissa perustuu, on tempaistu "hatusta". Ideointiin, suunnitteluun, painotyöhön, markkinointiin kyllä riittää satsattavaa, mutta kuva pitäisi saada mahdollisimman halvalla, mieluiten ilmaiseksi. Ja aina viime tipassa, hirvittävällä kiireellä.

Parin vuosikymmenen tekninen ja visuaalinen kehitys haluttiin nyt vetää luontokuvapuolella viemäristä alas. Ja siinä onnistuttiin.

Raadin johdolla, jossa oli mukana - pitihän se arvata! - vastikään, 15 -vuotisen apurahan jälkeen valtion taiteilija-eläkkeellä palkittu Filosofian Kunniatohtori, alun perin autonasentaja Hannu Hautala. Siis tämä rysän-päältä-kiinni-jäänyt manipuloija, joka tietenkin edelleenkin on kunniajäsen yhdistyksessä, jonka sääntöjä rikkoi. Tämähän on maan tapa - juuri kukaan ei eroa, ketään ei eroteta. Ja Hautala kuulemma äskettäin suoritti "viimeisen julkisen esiintymisensä" luonnonkuvauksen parissa Finlandia -talossa tilaisuudessa, jossa "tippa tuli silmään" ja "Kansa" osoitti suosiotaan seisten. Onneksi en ollut paikalla. Vaivautumassa.

Mutta mitäpä merkillistä tässä oikeastaan on.

Aika on tämmöinen. Yhteiskuntamme on tämmöinen.

Autonasentaja-taustaisista dokumentaristi-luonnonkuvaajista leivotaan Filosofian Kunniatohtoreita, ja Tasavallan Presidentin bonuskortteineen tapaa lauantai-aamuisin Hakaniemen Elannosta (olen ollut samassa jonossa). Se on sitä Demokratiaa, todellista Kansan Valtaa!

Se seuraus - ehkä hyötykin - tästä ainakin on, että jatkossa kuultaessa mainittavan että joku kuva on "Vuoden Luontokuva" sinä ja sinä vuonna, ei se välttämättä tarkoita mitään.

Ei yhtikäs mittään.

Loogista olisi, jos vaikkapa ensi vuonna Vuoden Luontokuvaksi valittaisiin kännykkäkameralla räpsäisty otos.

(HELMIKUU 2005)