ENSIMMÄINEN KOHTAUS

Iltapäivällä oli pari tuntia löysää aikaa, ja pyöräilin torin ohi.

Torilla nyhjötti pakkasessa koju, ja sen ympärillä ihmisryhmä.

Lähestyin katsastamaan, mistä kyse.

Eipä aikaakaan, kun eräs henkilö tuosta keski-ikäisestä naisjoukosta huikkasi minut pysähtymään. Tarjolla olisi hernekeittoa. Ilmaiseksi!

Sehän sopi. Lämmikettä tammikuun pakkasilla.

Ei kuitenkaan aivan ilmaiseksi.

Soppatarjoilu liittyikin Tarha Halosen presidentinvaalikampanjaan, ja hernarin ohella tarjoiltiin Halosen vaalipropagandaa.

Kyseltiin, ketä meinaan äänestää, jne.

En viitsinyt kertoa, etten ole koskaan äänestänyt, enkä koskaan tule äänestämäänkään. Vaaleissa, nimittäin.

Sen sijaan heräsi uteliaisuus tietää, mikä Tarja Halosessa tuon naispuolisen keski-ikäisen tuulipukuihin topatun demari-aktiivijoukon mielestä oli niin erinomaista?

Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä:

"Kun se on niin TAVALLINEN!"

Olin että jaaha! Sitäkös siinä pressantehtävässä päällimmäisenä ominaisuutena tarvitaan? "Tavallisuutta"? Onneksi juna oli lähdössä, joten poistuin alkamatta lähempään "keskusteluun" noiden naisten kanssa. Mitäpä se olisi hyödyttänytkään.

TOINEN KOHTAUS

Pari vuotta sitten, tammikuussa, huomasin sattumalta Elanto -lehden välissä etusetelin. Aurinko-öljyä olisi Hakaniemen Eltsussa saatavana edullisesti.

Maaliskuussa oli buukattu viikon loma Etelään, joten päätin hyödyntää "edun". En ole koskaan käsittänyt, miksi aurinko-öljyt ovat niin kalliita. Mikä niissä maksaa. Samaa mömmöähän ne ovat kuin tavallinen naamarasvakin, mutta hinta moninkertainen. No, mainontaanhan toki uppoaa huimia summia.

"Säästöä" kertyi ehkä euron-pari, mutta oli siinä muutakin. Hakaniemen Eltsu sattuu nimittäin olemaan yksi ensimmäisistä työpaikoistani. Siellä tuli lukioaikoina oltua hommissa äänilevyjä myymässä iltaisin. Ehkä siksi siellä on ollut tapana kerran vuodessa-parissa käydä. "For old times sake..."

Nythän koko Elantoa ei enää ole olemassakaan, mutta se olisi jo toinen tarina...

Alakerran kosmetiikkaosasto oli lauantai-aamuna lähes tyhjä ja rasvapurnukka löytyi. Marssin kassalle jäsenkortin kanssa.

Huomasin muutaman metrin päässä viereisellä kassalla naishahmon. Olen likinäköinen, ja kun profiili vaikutti tutulta, yritin zoomata näkymää hieman terävämmäksi. Samalla asioiden kassan kanssa.

Sitten välähti:

Hemmetti vieköön, olen tällä hetkellä samalla viivalla Tasavallan Presidentin kanssa!

Tarja Halonenhan se siinä, duffelissaan.

Henkilö ei poikennut mitenkään Eltsun muusta asiakaskunnasta. Samanlainen harmaavarpunen kuin kaikki muutkin.

Välillä asioiden maksamisen kanssa, välillä toistamiseen katsoen ja tarkistaen, että kyseessä todellakin oli itse Halonen, huomasin hänenkin katsovan minua takaisin. Pitkään. Ja jotenkin ihan kuin tuntisi minut.

Tilanne oli jotenkin niin erikoinen, että maksoin nopeasti ja lähdin jatkamaan.

Poistuessani kosmetiikkaosastolta vilkaisin taakseni, ja huomasin salskean turvamiehen seuraavan tilannetta pylvään takana.

Jälkeenpäin harmittelin nopeaa poistumistani. Miksi en jäänyt seuraamaan, kysyttiinkö Haloselta bonus-korttia ja oliko hänellä se? Todennäköisesti näin oli.

Joskus olen miettinyt, miksi hän minua niin tuijotti. Muistiko hän kenties minut jostakin? Vai oliko tilanne ehkä semmoinen, että jos juttusille olisimme alkaneet, olisi mahdollisesti seurauksena ollut kutsu Narrigallerian bileisiin 6.12.? Kuulemma toiset pressat tuolla tavalla "kentällä" kulkiessaan bongaavat kutsuttavia Linnaan...

Olisinko mennyt? En. Mitäpä minä siellä. Eihän se ole minun juttuni. Muistan, kun viimeksi Helsingissä Itsenäisyyspäivän aikaan ollessani muutama vuosi sitten kävelin Kauppatorin kautta Skattalle maastakarkotettavien silloiseen turvasäilöön, entiseen vankilaan, tervehtimään erästä Suomesta potkut saanutta tyttöä. Hedelmien ja suklaan kanssa. Presidentinlinna oli juhlavalaistuksessa. Silloin kävi kyllä kouriintuntuvasti selväksi Linnan ja linnan ero...

Vaikka hinku Linnaanhan on kyllä lähes kaikilla itseään "taiteilijoiksi" kutsuvillakin kova, poikkeuksia on todella vähän. Ikään kuin Valtion kanssa veljeileminen jotenkin kuuluisi tosi-Taiteilijan rooliin. Eri asia sitten on, kuinka montaa todellista Taiteilijaa näin pieneen maahan mahtuu. Muka-Taiteilijoista sen sijaan ei ole pulaa. Näitä näyttelijöitä, iskelmälaulajia, "kirjailijoita" jne. Linnan vieraiden joukossahan on runsaasti.

Linnaan-haluamattomista muistuu lähinnä mieleen Tuomari Nurmio, joka joskus parikymmentä vuotta sitten totesi, että esiintyminen Linnan bileissä merkitsisi hänelle "uran loppua".

Aika nopeastihan kuitenkin useimmista sitten tulee perheenisiä, espoolaisia omakotiasukkaita ja Valtion apurahojen nauttijoita... Ne kyllä kelpaavat!

KOLMAS KOHTAUS

Syyskuun ensimmäisinä päivinä 2004 olin menossa junalla Parikkalasta Savonlinnaan.

Kesäisenä ja aurinkoisena päivänä, junan saapuessa sillalle ennen Savonlinnaa, tuttu konduktööri kiinnitti huomiota Olavinlinnan huipulla liehuvaan Suomen valtiolippuun.

Tasavallan Presidentti on paikkakunnalla!

Tajusin, että nyt olisi toiminnan paikka.

Kaunis, suvinen ilma vielä syyskuun alussa, ja kaupunki tietenkin jo lähes tyhjä. Matkailusesonkihan ei Savonlinnassa kestä kuin muutaman viikon keskikesällä.

Äkkiä Kauppatorin pysäkiltä pyörän selkään, ja vakiokuvauspaikalle Riihisaaren rantaan. Uimaan. Vesi vielä - tai oikeastaan vasta nyt - uintilämpöistä. Monestihan uintikausi Saimaalla jatkuu pitkälle syyskuulle, ja vedet ovat silloin lämpöisimmillään.

Sitten ei muuta kuin odottamaan sisävesilaivojen saapumista Olavinlinnan edustalle.

Mukavaa, kun ne kierrokselle Kauppatorilta lähtiessään ilmoittavat törähdyksellä asiasta jo etukäteen, jotta tietää valmistautua, lopettaa uimisen ja nousta kameranjalustan äärelle kyttäysasemiin.

Ja sieltähän se saapuu!

Antaa laivan ensin rauhassa kiertää Olavinlinna, ja odotetaan että se ponttonisillan avauduttua tieltä pois lipuu oikeaan paikaan, etualle. Suomen lippu perässä komeasti hulmuten.

Käytän laajakulmaobjektiivia.

Hitsi vie, Suomen Valtiolippukin tuulessa liehuu juuri sopivasti! Nyt kävi tuuri!

Todennäköisyys, että satun Savonlinnaan samaan aikaan valtiojohdon kanssa, ja vieläpä näin täydellisenä kuvauspäivänä, on tosi pieni.

Mutta nyt tapahtunut tosiasia.

Kuvat onnistuvat, ja paras julkaistaan postikorttina keväällä 2005. Eräs tuttu tekstaaja Mikkelistä kirjoittaa sanan Olavinlinna, joka painetaan taivaalle.

Kyseinen postikortti löytyy saitiltani. Etusivulta kohtaan Stock Photography / Kuvapankki ja siellä Bright Lights, Big City -osioon. Alin kuvarivi.

Taivastahan kuvassa on paljon, ja ilman tuota punaista tekstausta taivas vaikuttaisi liian "tyhjältäkin" kun pilviä ei ollut. Mutta teksti paikkaa tilanteen.

Alan jo maaliskuussa 2005 laittaa näitä kortteja Savonlinnassa sijaitseviin korttiständeihini. Varmana siitä, että tämä kuva MYY, ja ensi syyskuun alussa, vuoden kuluttua kuvauspäivästä, painoksesta jo iso osa on mennyt.

Toivottavasti olen taas ensi syksynä tilaisuudessa uida Savonlinnassa, Riihisaaren rannassa, vakiopaikallani.

-

Niin, konkreettista hyötyä Tarja Halosesta on minulle ollut hernekeittolautasellisen ja yhden hyvän kuvan muodossa.

Suoranaista konkreettista haittaa hänestä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut.

Paitsi että ilmapiiri maassa hänen kaudellaan on käynyt yhä oudommaksi.

Tuntuu, että kaksinaismoralismi ja jonkinlainen ihmeellinen puritanismi sekä Halosen edustama kummallinen maailmanparannus-vimma nostavat alati päätään: Mielisairas seksin ostokielto-laki (Eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2005, todennäköisesti hyväksytään, nykyisen hysterian/noitavainon aikana). Miehen kriminalisointi ja demonisointi ylipäätään (ai niin, "Valtakunnan Ensimmäinen Mies" on kai tarkoitettu jonkinlaiseksi nykymiehen roolimalliksi:-)). Halosen masinoima maamiinojen poisto itärajalta (Paljon onnea, tulevat sukupolvet!). Ulkomailla hilpeyttä herättävä "Kahden lautasen ongelma" Suomen kansainvälisessä edustuksessa. Ulkopolitiikan tuuliajo... Lista on pitkä. Entä minkälaisen vision tuleville myrskyisille vuosille Tarja Halonen pystyy antamaan? Eipä juuri minkäänlaista, eikä siksi riitä hurskas toive "Voi kunpa kaikilla olisi - tasapuolisesti! - hyvä olla!".

Tarja Haloselta liikeni tarmoa myös varuskuntien illanviettojen piristyksenä olleiden mallityttöjen uimapuku- ja alusvaate -esityksiin puuttumiseen. Hän kutsui varusmiestoimikuntien edustajat puhutteluunsa, ja ilmaisi paheksuntansa. Toisaalta vastikään valittiin äänestyksessä kaikkien aikojen Suurimmaksi Suomalaiseksi marsalkka C.G.E. Mannerheim. Historiasta tiedämme, että Marskin aikaiseen sotilaskoulutukseen Pietarin Sotilasakatemiassa kuuluivat säännölliset bordellikäynnit. - Ei sen puoleen, kyllähän tuollaiset joutavat, kiusoittelevat alusvaate -showt voidaankin turhina poistaa. Eri asia olisi, jos noille varusmiehille olisi tarjolla jotakin vastinettakin...:-)

Sitten panee ajattelemaan, onko "tavallisuus" todellakin se päällimmäinen ominaisuus, jota Tasavallan Presidentiltä edellytetään.

Eikö ole pikemminkin niin, että kansakunnan johdossa olevalta henkilöltä odotettaisiin päinvastoin EPÄtavallisuutta? Siis meitä tavallisia pulliaisia korkeampia henkisiä ominaisuuksia. Heidän tulisi olla PAREMPIA kuin me. Vaikka sana "parempi" onkin punainen vaate näille "tasa-arvo" -uskovaisille. Uskonnostahan on kysymys.

Viisaan johdon tarve tietenkin korostuu kansakunnan kohtalonkriiseissä, kuten esimerkiksi Suomessa viime sotien aikana.

Ajatellaanpa vaikka C.G.E.Mannerheimia ja Risto Rytiä.

Marski - vaikkei hän vielä silloin presidentti ollutkaan - teki kaukoviisaan, omaan laajaan Venäjän - tuntemukseensa ja historiantajuunsa nojautuneen päätöksen olla hyökkäämättä Leningradiin, mitä Suomi ei ikinä, ei koskaan, ei milloinkaan olisi saanut anteeksi.

Ryti omalla riskillään kesällä 1944 meni lupaamaan Saksalle olla irrottautumatta sodasta, ja turvasi näin Suomelle Saksan avun kriittisinä sotaviikkoina. Ja joutui tästä sitten myöhemmin henkilökohtaiseen vastuuseen. Tuomittiin sotasyyllisyys -farssissa.

Eivät he mitään "tavallisia" ihmisiä olleet, vaan mitä epätavanomaisimpia. Nimittäin tavallista korkeatasoisempia ihmisiä.

Mutta nyt pitäisi siis olla "tavis", mistä Tarja Halonen on oiva esimerkki. Hakaniemen Eltsussa jonottamassa, lippiksessään, "Kansan parissa"...

Herää kysymys, mikä on Presidentti -instituution status kaiken tämän jälkeen? Jos ei tämmöinen käytös romuta kunnioitusta - ainakin omaani - tuota virkaa kohtaan, niin mikä sitä tekee? Toisaalta onhan Presidentin valtaoikeuksia jo kavennettu, ja kehitys jatkunee. Onpa esitetty ajatus Tasavallan Presidentin viran lakkauttamisestakin - turhana.

Tarja Halosen kansansuosio jatkuu valtaisana. Niinpä tietenkin... Hyvä, Suomi! Ja myytti "tasa-arvosta" elää ja voi hyvin!

Nähtäväksi jää, löytyykö Halosellekin jokin korkea, erinomaisen hyvin palkattu virka vaikkapa YK:sta, jossa hän tuota rakasta maailmanparannus-harrastustaan voi rauhassa jatkaa. Köyhien ja sorrettujen puolesta! Näiden Suomen pienten asioiden häiritsemättä...

(HUHTIKUU 2005)

JÄLKIKIRJOITUS

Tarja Halonen esiintyi Mannerheimin Lastensuojeluliiton tilaisuudessa 11.6.2005, jossa hänen puheensa ytimen muodosti vaatimus "perhekustannusten tasaamisesta".

Mannerheimin Lastensuojeluliiton? Eikös tuo ole se sama lafka, jonka ympärillä kuohui, oliko se viime vuonna. Kovaa kähinää. Taidettiin mennä käräjille asti, kun varatuomari, lapsioikeuden asiantuntija, lapsiasiamies Helena Molander syytti liiton pääsihteeri Eeva Kuuskoskea jonkinlaisesta väkivallasta. Kuuskoski sittemmin vapautettiin syytteistä. Lapsiasiamies Molander sen sijaan irtisanottiin, ja koko virka lakkautettiin... Ehkäpä noille korkeasti koulutetuille, "hyvien asioiden puolesta" kamppaileville naisille tuli riitaa "auttamisen" keinoista? Mene tiedä...

Mutta takaisin Tarja Halosen mielipiteisiin.

Todellakin, onhan "perhekustannusten tasaus" eräs kiertotie sanoa asia. Ja Halonenhan on juristi, joilta kiertoilmaisut todella onnistuvat. Se on heidän ammattitaitoaan.

Kyse lienee tavasta saada yhteiskunnan käsi taas uudella tavalla miessukupuolen lompakolle. Rahastamiseen tarvitaan sofistikoituja tapoja - ja kaikki tietenkin laillisesti, "perhepolitiikan" varjolla. "Kaikkien parhaaksi", totta kai!

Koko operaatio tuon Haloselle niin läheisen "tasa-arvo" -ideologian nimissä.

Kerran jakopoliitikko, aina jakopoliitikko.

Vaalitkin lähestyvät, ja feministipresidenttimme on ilmoittautunut mukaan peliin...

(KESÄKUU 2005)