Inter-rail -matka:

Ahvenanmaa - Ruotsi - Tanska - Saksa - Tsekki - Sveitsi - Ranska - Belgia - Hollanti - Saksa - Tanska - Ruotsi - Ahvenanmaa

PRAHA 4.6.2005

Jälleen Prahassa.

Junassa Berliinistä viimeiset pari tuntia ennen Prahaa olin koko vaunun ainoa matkustaja. Kaunis, aurinkoinen ilta. Lueskelin Arimo Raesteen - siinä oli mies, joka osasi elää! - elämäkertaa. Välillä jaloitellen käytävällä ja katsellen vieressä virtaavan Vultava -joen kauniita maisemia.

Tuttu Hotel Kafka on entisellään. Sama neukkustailinen pyyhe ja saippuapala. Onni, että huone järjestyi, se oli peruutuspaikka. Näkyvät antavan jo spesuhinnankin. Meilit kannattaa lisäksi aina otsikoida "Hello My Dear Friends!"

Hyvä ateria kulman kuppilassa. Paistettua forellia, riisiä, salaattia ja tuoppi herkullista vaaleaa Gambrinus -olutta: vain jotain kolme euroa. Härmässä sillä saa pullakahvit - etusetelillä!

Moikkaamassa Janaa. Annoin sille uusia korttejani, tykkäsi etenkin Konevitsan luostarisaaren perhosesta. Kommenttinsa oli: "BOMBA!". Tuleepahan samalla tehtyä markkinatutkimusta.

Jännää, miten Jana on vuodessa vanhentunut. Ehkä viidellä vuodella. Ulkoilee tuskin ollenkaan. Polttaa ja valvoo. Muutahan ei tarvitakaan. Rahaakin sillä varmasti on, mutta ei käy edes lomalla. Tiedusteluun, miksi näin on, tuli vastauksena: "Keine Zeit!". Saamaton mikä saamaton.

Niin, vuosi on mennyt ensimmäisestä käynnistäni Prahassa. Olen täällä jo kuin kotonani. Tulen aina olemaan Prahassa.

Huomenna "Kafkan Praha" - kävelykierrokselle, ja junan ikkunasta bongasin Holesovicen asemalla muutaman kilsan päässä Prahasta unikkoja radan varrella. Käyn kuvaamassa ne. Jos onnistuisi. Varma korttiaihe.

-

Unikkokuvat sunnuntaina purkissa. Aamusateen jälkeen selkeni, ja unikoilla vesipisaroita terälehdillä... Näkee sitten koto-Suomessa, onnistuivatko fotot.

Iltapäivällä Kafka -kävelykierros. Kiertelimme paikkoja, joissa Kafka syntyi, asui, kävi koulunsa, kirjoitti...

Kertauksena tarjoiltiin, että hän halusi koko kirjallisen tuotantonsa tuhottavaksi kuolemansa jälkeen eikä koskaan tienannut kirjoituksillaan ropoakaan.

Sekä natsit että kommunistit pitivät häntä jonkinlaisena rappiokirjailijana - kunnes kommunistit 1966 hokasivatkin, että Kafkahan kirjoittaa "kapitalistisesta vieraantumisesta", ja jonkinasteisesti rehabilitoivat hänet. Kafka sai rintakuvansa siihen yhteen kadunkulmaan. Ensimmäinen - ja ainoa - patsas pystytettiin vasta 1990 -luvulla, samettivallankumouksen jälkeen.

Herää kysymys, miten pieni, heikko, neuroottinen kirjailija voi olla kulloinkin vallassa olevan gangsteriporukan mielestä noin mahtava ja vaarallinen? Vallassa olevien, joilla on giganttiset propaganda-, tukahduttamis-, ja väkivaltakoneistot käytettävissään. Voiko sana, ajatus todellakin olla noin vahva ja pelottava? Ilmeisesti voi.

Uutena tietona otin vastaan, että sittemmin psykiatrit ovat Kafkan tekstejä analysoidessaan tulleet siihen tulokseen, että hän sairasti skitsofreniaa. Kuulostaa uskottavalta.

Illalla juomaan olutta ja näyttämään puukkoja potentiaaliselle asiakkaalle.

Olutta kului litratolkulla, ja hän osti yhden (1) puukon ilmeisesti omaan käyttöönsä. Hukkaan heitetty ilta. Kaveri oli töissä eräässä metsästysliikkeessä Prahan ydinkeskustassa. Haukkui pomonsa ja työtoverinsa. Kertoi etsivänsä uutta työpaikkaa. Heräsi kysymys, miksi hän ylipäätään halusi tavata?

Illalla vielä Janutskan luokse. Tämä oli viimeinen kertamme. Hän on väsynyt elämäänsä Prahassa, ja muuttaa takaisin Slovakian maaseudulleen. Haluaa kuulemma normaalin perheen ja normaalin työpaikan. Onnea vaan yritykselle! Kiitoksia kuluneesta, ja hyvää jatkoa!

Ja sanoihan Oscar Wildekin aikoinaan jotenkin siihen suuntaan, että semmoiset naiset ovat mielenkiintoisia, joilla on menneisyys, ja semmoiset miehet, joilla on tulevaisuus!:)

Jätän Prahan. Tällä kertaa. Matka jatkuu. Sen on jatkuttava.

Fiilis viimevuotiseen vastaavaan ajanjaksoon verrattuna paljon parempi. Tukholmasta tuli yllättäen viime viikolla pari isohkoa puukkotilausta, jotka pelastivat tämän reissun. Raha rauhoittaa. Ja onneksi nyt on toistaiseksi ollut viileätä. Viime vuoden reissulla meinasi saada lämpöhalvauksen!

Vuosi sitten tällä samalla rundilla olin allapäin. Tuntui ettei se reissu tullut taloudellisesti "kotiin" sitten millään.

Toisin kuitenkin kävi.

Siltä matkalta kertyi kuvia yhdestä tukholmalaisesta hotellista joka sitten tilasikin oman postikortin niistä viime syksynä, ja maksoikin - käteisellä. Samoin kuntosali Maarianhaminassa tilasi Ålandsfärjanin kannelta kuvatusta "Afterglow" -sessiosta käyntikortin, ja viime viikolla siellä pistäytyessäni jopa kehui sen.

Eli ei sitä koskaan tiedä. Ei koskaan saa antaa periksi. Onni voi kääntyä aina heti seuraavan mutkan jälkeen...

PARIISI 8.6.2005

Sveitsissä meni hyvin. Matkasin TGV -junalla Pariisiin kuten melkein päivälleen vuosi sittenkin.

On edelleen mukavan viileätä. Vuosi sitten Pariisin helle ja löyhkä olivat karmaisevia.

Eräs vierustoveri, iäkäs nainen osti junassa oma-aloitteisesti kirjani. Oli ranskattaren prototyyppi, pikku koirakin käsilaukussa. Työskenteli maskeeraajana ilmeisesti Pariisin Oopperassa, ja kertoi matkoistaan mm. Kiinaan ja Japaniin.

Perillä marssin suoraan Gare Du Nordia vastapäätä olevaan Hôtel Apolloon ja otin huoneen.

Kävi tuuri.

Ylin, 8:s kerros, huone siisti kuin mikä, hienot näkymät Gare Du Nordin yli Sacre Coeurille, ja hintakin vain kympin enemmän kuin niissä rotankoloissa, joissa on melkein 20 vuotta täällä tullut lusittua. Vaikuttaa heti mielialaan.

Pari korttiständia tuli käytyä läpi, myynti ok.

Metrossa Châletin asemalla on aina joku live -bändi, niin tänäänkin.

Perulainen 7-miehinen orkka päästeli täysillä. Heistä pursusi rytmiä ja energiaa enemmän kuin koko Euroopasta yhteensä. Ja heppujen kasvoista ja olemuksesta näkyi, että kaukaa tullaan, ja kehitysmaasta. Ani harva pysähtyi kuuntelemaan. Kaikilla oli niin kiire...

Lähden elokuviin.

Korealainen film noir. Kyse kuulemma korruptiosta poliisikunnan piirissä. Aihe kiinnostaa...:)

Huomenna pari asiakaskäyntiä ja kotimatkalle.

Tosiaankin, viime vuonna tähän samaan aikaan olin kurkkuani myöten täynnä tätä Euroopan -reissua. Nyt tuntuu, että alkaa taas sujua. Ehkä se johtuu siitä, että Baltia on jo tullut "valloitettua", ja kun ne "ihmeet" olivat loppujen lopuksi pienehköjä sielläkin, alkaa taas arvostaa sitä mitä ON... Onhan tätä kuviota tullut 20 vuotta rakennettua, joten ylläpidetään verkostoa.

Jos tällä tavalla voi itsensä elättää, niin mikäs siinä. Onhan joka reissulla pari hyvääkin hetkeä. Huomenna esimerkiksi pääsee ilmeisesti Antwerpenissa tai Rotterdamissa saunaan.

Sitä paitsi TYÖhän on se ISO ASIA. Täälläkään ei tarvi kuin vilkaista etusivujen otsikkoja, niin pelin henki käy selväksi. Työstä ja työttömyydestä on kyse. Työpaikoista on kyse. Niin Gallian uuden pääministerin ensimmäisessä lausunnossa, kuin Ranskan EU:n perustuslain hylkäämisessäkin. Siis työpaikkojen menettämisen pelosta. Läntisen Euroopan jatkaessa kohti tilannetta, jossa työtä riittää ehkä 20 %:lle väestöstä...

Kumma juttu muuten, että käytännössä onnellisimmat ihmiset jotka tänä iltana tuli Pariisissa nähtyä olivat nuori muslimipariskunta metrossa. Nainen hunnutettu. Kauniit sormukset ja muodikkaat kengätkin pilkistivät kaavun alta. Kaveri partaniekka. Voi sitä onnea, joka naisen meikatuista silmistä välähti heidän jutellessaan. Voi kaverin ylpeyttä. Heillä meni hyvin. Työnjako oli selvä.

"Sinä nainen, minä mies."

Metroon astui vanhuspariskunta, joille muslimit oitis tarjosivat paikkansa. Nuo fransmannit eivät edes kiittäneet. Toljottivat vain happamasti eteensä kuten kaikki muutkin vaunussa.

PARIISI 9.6.2005

Korealainen filkka oli hukkaan heitettyä aikaa. Harvinaista, yleensä noista aasialaisista irtoaa sentään jotakin...

Mutta kympin lisäys hotellikuluihin osoittautui oikeaksi vedoksi. Ihmeen suuri ero näkyy olevan hotellien välillä, vaikka tällä Apollollakin on vain kaksi tähteä. Silti tuntuu kolmen tähden hotlalta. Aamupalakin aivan toista luokkaa... Elämme vain kerran, ja nyt sai Pitkäsen pojalle rotanloukut Pariisissa riittää. Kiintiö täyttyi. Ei koskaan enää!

Ainoa outo homma tässä hotellissa on käytävällä sijaitseva vessa. Siellä on ajastin, jota vääntämällä valo syttyy. Ja virta katkeaa kahden minuutin kuluttua! Jopa on kiireiseksi mennyt! Eipä ole missään tullut nähtyä vastaavaa systeemiä. Joskus suihkuissa on ajastin veden virtaamiselle, muttei vessojen valoissa sentään. Nyt on kyllä säästetty vähän väärässä paikassa.

Miellyttävän viileä päivä tänäänkin. Tätä osaa todella arvostaa, kun muistaa viimevuotisen helvetin.

Monsieur Courty teki kohtuullisen ison tilauksen. Reissu tuli samalla taloudellisesti kotiin. Tämä kaupunki ei ole koskaan pettänyt minua, ei nytkään.

Frankie-Boyta mukaillen: "If I can make it here, I'll make it anywhere!"

Vakituinen lounaspaikkamme, tuhtia kotiruokaa tarjoava kulmakuppila, oli jostakin syystä kiinni. Pierre johdatti meidät johonkin uuteen moderniin mestaan. Järkyttävää. Vissiin jotakin "Nouvelle Cuisine" -hömpötystä. Sisustus ja astiat niin trendikkäitä, että. Homo-tarjoilijat pörräsivät ympärillä lirkuttelemassa. Annokset pikkuruisia, koko ateria alkupala -tasoa. Ja hinta! Sääliksi kävi maksajaa, lasku noin kolminkertainen "normaaliin" verrattuna!

Eilisestä leffasta oli sittenkin kiertotietä myöten hyötyä. Filkan nimi nimittäin sattui olemaan "La Pègre" eli alamaailma. Pierre kertoili ravintola-alan mafiasta Pariisissa tuolla nimellä, ja tajusin mistä puhutaan. - Miksiköhän muuten "Alamaailma" on ranskankielessä feminiininen sana, mutta "Paratiisi" maskuliininen?

Pierre kertoi epäonnistuneensa firmansa myynnissä, ja laittavansa lapun luukulle, jäävänsä eläkkeelle. Tunnelma oli synkähkö, mutta periranskalaiseen tapaan hän kevensi: "C'est la vie!"

Niin, syksyllä tulee kuluneeksi 18 vuotta kun Maison Courty on ollut asiakkaani. Aivan ratkaisevan tärkeä sellainen. Varsinainen peruskivi näillä vientireissuilla. Nyt sekin sitten loppuu.

Mistä ihmeestä löydän uutta tilalle?

Lämpötila nousussa Pariisissa. Onneksi pääsen iltapäivällä nousemaan Belgian -pikajunaan. En kestäisi tätä kaupunkia kuumana.

KØBIS 11.06.2005

Eilinen päivä Hollannissa ja Saksassa oli päivä, jonka haluaisin unohtaa. Mikäli se vain olisi mahdollista. Tein kaksi erittäin pahaa virhettä. Syynä uupumus. Totaalinen sellainen. Vajosin hornaan. Helvettiin.

Kumma juttu vaan, että vaikka tilanne olisi kuinka synkkä - kuten eilen oli - pystyn säilyttämään toimintakyvyn. Keskustelemaan ihmisten kanssa. Hankkimaan uusia asiakkaita. Juttelemaan mukavia, olemaan "valloittava". Ja tekemään toimenpiteitä, jotka ajanoloon tulevat poikimaan jotakin Hyvää. Eikä kukaan voi aavistaakaan, mikä ristiriita on sisäisen ja ulkoisen välillä. - Sitten kun se Hyvä poikii, tulee eilinen päivä koko kauheudessaan palautumaan mieleen.

Kaikesta on maksettava, eikös juu?

Illalla elokuviin.

Lars von Trierin uusin, "Manderlay".

Kertaa tyyliltään ja teemoiltaan "Dogvillea". Brechtiläistä teatteria. Näinä aikoina kaupallisessa tarjonnassa ihan kärkipään tarjontaa.

Uusi kasvo Bryce Dallas Howard pääosassa ilmiömäinen. Mitkä kasvot, mikä rekisteri! Todellakin, hänen suorituksensa panee ajattelemaan, että parhaimmillaan näyttelijä voi "soida" ohjaajan käsittelyssä kuin herkkä instrumentti. Siis parhaimmillaan... Todella outoa, että ohjaaja haastatteluissa vähättelee tämän nuoren näyttelijättären, elokuvan kantavan voiman roolia. Tyylin "Nicole Kidman ei pystynyt tulemaan, joten saimme jonkun tilalle". Se anorektinen Kidman on joka paikassa mukana nykyään, pitäisikö hänen tässäkin häärätä? Ellei ohjaajan kitkeryys sitten johdu menetetystä kaupallisesta potentiaalista, jonka maailmantähti olisi tuonut mukanaan...

Ja John Hurtin kertojan ääni yhtä herkullinen kuin aina.

Se vain jäi epäselväksi, että miksi von Trieriltä haastatteluissa tivataan koko ajan Amerikasta? Vaikka nämä pätkät sinne sijoittuvatkin ja "rotukysymyksestä" myös kertovatkin, kyse on itse asiassa yleisimmistä teemoista: Niin kutsutusta "vapaudesta" sekä "auttamisesta" ja "opettamisesta".

Tarinan sankaritar Grace (siis Armo) haluaa jeesata köyhiä ja sorrettuja. Demokratian hengessä tietenkin. Jopa kellonaika päätetään äänestystuloksen mukaan. Lopussa Grace joutuu pakenemaan henkensä kaupalla häntä raivoisasti soihtujen kanssa jahtaavaa "köyhien ja sorrettujen" joukkoa - tilanne siis mitä herkullisin.

"Halusin vain auttaa!"

Mielenkiintoista sekin, että von Trier ilmoittautuu Pohjoismaisen sosialidemokraattisen "hyvinvointiyhteiskunnan" inhoajaksi. Toisaalta: Miten muuten voisi ollakaan? Taiteilijan tehtävä on pullikoida vastaan, ja von Trier julistaa "velvollisuutensa olevan provosoida". Hyvä. Ja totta sekin, että "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Eli jos provokaatio aiheuttaa jotakin reaktiota, kertoo se sen, että provokaatiossa on ollut jotakin perää.

Omituista on, että von Trier kertoo haastatteluissa - jotka antavat kaikkea muuta kuin "vakuuttavan" kuvan miehen maailmankatsomuksesta - olevansa entinen kommunisti, nykyinen sosialisti. Täysin ristiriidassa hänen elokuviensa misantrooppisen sanoman kanssa. Ylipäätään hän lienee niitä taiteilijoita, joiden suhteen olisi paras vain keskittyä tuotantoon, ja jättää haastattelujen kautta tapahtuva tutustuminen henkilön persoonaan kokonaan pois. Kyllä tuo hänenkin "maailmankatsomuksensa" niin kummallinen on - kaiken huipuksi hän kertoo olevansa "poliittisesti korrekti henkilö". Sitähän nämä leffat eivät totisesti - ja onneksi! - ole. Ajateltakoon vaikka kohtausta, jossa Grace saa - ehkäpä elämänsä ensimmäisen - orkkunsa ison mustan neekerin puoliraiskaavassa käsittelyssä... Siitä on tasa-arvo kaukana - äärimmäisen kaukana.

Von Trierin tuotanto sen sijaan on paljon korkeatasoisempaa kuin hänen haastatteluista välittyvä maailmankuvansa.

Ja aivan käsittämätön veto von Trierilta - ihan kuten Dogvillen lopussakin - väkisin ympätä loppuun David Bowien "Young Americans" ja jotakin 60-70 -luvun dokumenttifotoja neekerien taistelusta siellä. Miksi ihmeessä?

Erään tanskalaisen lehden haastattelussa von Trier kertoo olevansa puolijuutalainen. Niinpä tietysti. Pitihän se arvata. Sitä taustaa vasten nämä pari pätkää saavat ihan uutta merkitystä.

Poistun teatterista Köpiksen sateeseen ja menen nettiin töihin pariksi tunniksi. Eräiden hotellien auloissa on nettipisteitä, joita voi ilmaiseksi käyttää pujahtamalla sisään. Ei kukaan huomaa mitään, kysele mitään. Säästyy juuri leffalipun hinta.

MAARIANHAMINA 14.6.2005

Ålandsfärjan perillä klo 00.05.

Olihan taas draamaa Köpiksessä ja Tukholmissa tänään. Mutta perillä ollaan. Kotona.

Satumaisen kaunis auringonlasku Ahvenanmerellä.

Lautalla lihapullia ja paistettuja perunoita, hintaan viisi euroa. Taivaallinen nautinto! Puolikas punkku ja iltalehti. Hyvä hetki. Tulossa kotiin. Ehjänä.

Ålandsfärjan on mukavin Ruotsin-laiva. Sopivan kulahtanut, pieni vanha purkki. Mutta toimii. Ruokailuhinnatkin ovat vielä asiallisella tasolla, päinvastoin kuin molempien suurten varustamoiden isoissa laivoissa. Ålandsfärjanin ateriahinnalla saa jättilaivoilta salaatin. Ilmankos isot kipot tappiolla ajavatkin. Pää on tullut vetävän käteen.

Kuu nousi vähän ennen Maarianhaminaa. Tuli fotoja. Sellaisiakin, joille todennäköisesti löytyy ostaja.

Kamat matkustajakotiin ja ensimmäiseksi erään hotellin ilmaiseen nettiin.

Viesti Hampurin Eroottisen Taiteen Museolta: Pari - kolme korttiani on hyväksytty heidän kokoelmiinsa, myyntiin heidän kirjakauppaansa ensi syksystä. Nyt tuli sitten sitä Hyvää Hampurista. Arvasinkin, että sitä tulisi, vaikka olinkin tulla hulluksi siellä pari päivää sitten.

Kesäöinen Maarianhamina on Hampurin täydellinen vastakohta.

Kävelen nukkuvan kaupungin halki rannalle uimaan. On viileä Pohjolan kesä, hengitys höyryää.

Rannalla sadat lokit kirkuvat muuten hiljaisessa Oolannin yössä.

Niin. Olen kotona. Suomessa ja Pohjolassa.

Kuivattelen hetken laiturilla uinnin jälkeen ja kertaan päivän tapahtumia.

Köpiksen rautatieasemalta piti soittaa eräs täysin turha puhelu Suomeen. Tuli pienen pientä känää yhden tavarantoimittajan kanssa, ja seurauksena ajatukset harhailivat. Viiden minuutin kuluttua kadulla hiffasin, että yksi muovikassi, jossa oli noin tuhannen euron edestä kamaa, unohtui puhelinautomaatin viereen penkille.

Nopea juoksu sinne. Näinkö katosi Köpiksen rautatieaseman ihmisvilinään koko matkan palkkaa vastaava rahasumma? Tässäkö kiitos kaikesta? Ei sentään, siellähän se muovikassi nökötti erään laitapuolen kulkijan vieressä penkillä. Oli vissiin ollut niin säälittävän näköinen, ettei ollut kelvannut edes pitkäkyntisille. Toisin kuin muuten matkalaukkuni tässä samassa paikassa kerran 80 -luvulla... Se kävi silloin nopeasti, kahdessa minuutissa...

Sitten ruåttalainen juna taas myöhässä. Tulo Tukholmiin viivästyi niin, että vaihto-aikaa Kapellskärin bussiin jäi 10 minsaa. Vaihtoehto olisi ollut ottaa kallis hotellihuone Stokiksesta, ja viettää koko seuraava päivä lautalla.

Kaiken huipuksi Kapellskärin bussi oli piilotettu City Terminaaliin niin hyvin, että sen löydyttyä oli aikaa lähtöön enää minuutti... Lipunmyynti- ym. henkilökunnalta turha kysellä mitään, eivät he mitään tiedä. Kaikki pitää itse ottaa selville. Heja Sverige!

Mutta perille päästiin, vaikka tiukille otti.

Kävelen hiljaisen Maarianhaminan halki Gästhem Kronaniin nukkumaan...

-

Aamulla myymään.

Tarvitsen täältä uuden vähittäismyyjän maahantuomilleni ranskalaisille Opinel -kääntöveitsille. Se löytyy heti. Päivä on pelastettu...

Siis uimaan.

Sitten fotosessio ihanassa Tullarnas Äng -lehdossa. Suomessa on näköjään ollut todella kylmä alkukesä, kun kielot eivät vielä ole kunnolla kukassa. Monet muut kukat, mm. kurjenpolvet, sen sijaan ovat.

Innostun jostakin kuvakulmasta niin, että jätän hetkeksi kassit ja avonaisen kamerarepun pientareelle ja poistun ehkä 50 metrin päähän kuvaamaan. Kun parin minuutin kuluttua palaan, on repussa olleesta muovipussista noukittu filtterit ja filmipakkaukset ja viskelty pitkin tannerta. Yhdessä filmipakkauksessa on reikä.

Mitä ihmettä?

Samassa pahantekijä liitelee ohitse oksalta toiselle. Ihan muina miehinä, ja jää tarkkailemaan tilannetta viattoman näköisenä.

Röyhkeä varis. Eikä mikään tyhmä.

Lehdossa, lähellä rantaa jököttää myös iso, vanha tykki. Eipäs ole ennen sitä tullut huomattuakaan. Tykin vieressä on kyltti sen historiasta. Venäjän vallan aikaista sotamateriaalia, valmistettu raudassa olevan leiman mukaan Krasnojarskissa, Siperiassa 1800 -luvun alussa.

Niin, on hyvä muistaa, että tämä nyt niin rauhaisa lintukoto oli kauan Venäjän miehittämä. Venäläistä sotaväkeä saarilla asui enimmillään useita tuhansia. Ja sotilaspoliittisten asiantuntijoiden mukaan Venäjän viimeaikaisissa rajaloukkauksissa on kyse nimenomaan - Ahvenanmaasta!

Nämä ovat huimaavia ajatuksia.

-

Lautta Turkuun on lähdössä. Juoksujalkaa taas Maarianhaminan halki satamaan.

Se oli semmoinen reissu.

Taloudellisesti meni plussalle, ja muutamia fotojakin tuli. Ja onnistuin taas pari viikkoa elättämään itseni tällä hommalla.

Seuraavan taloudellisen kriisivaiheen Suomessa taas lähivuosina - viimeistään Nokian häipyessä maisemista - koittaessa, tulevat nämä ulkolaiset kontaktit ja työtilaisuudet olemaan korvaamattoman arvokkaita. Niille, kenellä niitä on.

Kun jakopoliitikot Suomessa saavat tehtävänsä lopullisesti suoritettua ja totuuden hetki koittaa, on taas aika ihmetellä.

Ja pyöritellä peukaloita: "Miten tässä näin kävi?"

(KESÄKUU 2005)