Tämä haastattelu oli tarkoitus julkaista erään miestenjulkaisun sivustoilla.
He ehdottivat kuvieni välitystä kännykän taustakuvina, ja tarvitsivat taustahaastattelun. Tuli kuitenkin mutkia matkaan, joten julkaistaan tämä tässä omalla saitillani: Lappeenrannan asema, keskiviikkona 5.5.2004 iltapäivällä.

Hellettä, melkein. Lämpöä 23 astetta! Aivan ainutlaatuista, ollakseen vasta toukokuun alku. Odotamme Pitkästä.

Tuolta saapuukin mies polkupyörällä. Tuntomerkit täsmäävät.

Pitkä, päivettynyt heppu fillarilla. Kamerareppu selässä, ja kalustoa näkyy olevan ihan kohtuullisessa määrin. Taitaa olla yksi ammatin varjopuolista fotareilla tuo kaluston roudaaminen.

Jututamme miestä.

Haastattelija: Kuviasi alkaa ilmestymään saitillamme kännykän taustakuvina.
Mikä mies oikein olet?

Pitkänen: Ai minä vai? Ihan tämmöinen keski-ikäinen, puoli-ammattilainen fotari vaan Helsingin Töölöstä. Syntynyt samana päivänä kuin William Shakespeare ja Krister Pettersson. Siis härkä, ja vieläpä sataprosenttinen sellainen.

Ammattimatkustaja. Yleissähläri. Baanalla melkein taukoamatta huhtikuusta 1983 alkaen. Työmaana ja kotimarkkina-alueena jo 80-luvun lopusta koko läntinen Eurooppa Genevestä Kilpisjärvelle. Viime aikoina myös Baltia on tuntunut alkavan vetää. Kasvava osa kuvistani syntyykin nykyisin Eestistä, lähinnä Saarenmaalta.

Monissa liemissä keitetty. Velaton, lapseton poikamies, luonteelta elämänhaluinen kyynikko. Jatkoajalla elävä.

H: Mistä olet tulossa?

P.: En viitsi kertoa. Se on salaisuus. Sen verran kuitenkin, että eräs haave toteutui juuri äsken. Olin kuullut huhuja, että tässä lähistöllä kukkisivat kangasvuokot näihin aikoihin. Tein jo viime viikolla tiedusteluretken, ja paikka löytyi. Tänään tulin varta vasten tänne kuvaamaan.

Ei olisi paremmin voinut mennä! Runsas esiintymä, kymmeniä kangasvuokkoja.

Tämmöinen kuuma päivä. Makoilin pari tuntia mäntykankaalla välillä kuvaten, välillä taas odotellen valon vaihteluita, lehteä lukien. Perhoset lentelivät ympärillä. Luulen nähneeni myös valkoselkätikan, en ole tosin varma. Ihana lintujen viserrys metsässä. Kysehän on niiden soidinmenoista. "Tule tänne, kaunis tyttö!", "Tule tänne, kaunis poika!", ne tuntuvat haluavan sanoa. "Etsin ystävää!", ne livertelevät. Kevät on väkevä vuodenaika!

Aivan kymmenen pisteen sessio. Matskua tuli runsaasti. Tosin kuvaamisessa epävarmuus lisääntyy koko ajan vuosien myötä, joten uskon kuviin vasta kun ne on kehitetty. Alussahan itsevarmuus oli tietenkin huipussaan! (naurua) Tämä kevät on muutenkin ollut hieno. Viime sunnuntaina tuli Fiskarsista vihdoinkin kunnolliset sinivuokkokuvat, vuosien yrityksen jälkeen. Joskus kaikki onnistuu!

H: Etkö voisi kertoa kangasvuokkopaikan tarkemmin?

P.: En todellakaan! Esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla yksi paikallislehti erehtyi kertomaan kylmänkukka-esiintymän sijaintipaikan. Lopputulos - kansainvaellus - oli odotettavissa, ja nyt nuo kaunottaret ovat aivan hätää kärsimässä.
"Kell' onni on, se onnen kätkeköön", pätee tässäkin asiassa!

H: Mitä muuta kuvaat?

P.: Olen ulkokuvaaja. Avainsanat ovat vallitseva valo. Aiheinani ovat olleet maisemat, retkeily, kulttuurimaisemat, marjat, kaupungit jne.

Olen lyhytjännitteinen mutta sitkeä. Innostun helposti uusista asioista, mutta en jaksa kovin pitkään keskittyä mihinkään yhteen aiheeseen. Minulla on siis monipuolisesti vähän kaikkea, mutta ei paljoa mitään. Se on sekä etu että heikkous.

En väitä olevani mikään erämies, mutta nautin luonnossa samoilusta.

Kukista tykkään paljon. Nehän ovat muuten kasvien sukupuolielimiä... Viime aikoina mukaan ovat tulleet esim. katukyltit, olen kerännyt sarjaa vanhoista emalikylteistä ympäri Suomea. Lähinnä länsirannikon vanhemmista kaupungeista.

Niistä löytyy hauskoja kadunnimiä, monesti kadonneiden ammattien mukaan. Ja toinen keräyskohde ovat neonvalot. Etsin koko ajan mielenkiintoisia neonvaloja ympäri maailmaa. Suomessahan ne on jo lähes kokonaan yhtenäistetty, kuten niin paljon muutakin.

Sisäkuvia minulla ei ole kuin muutama. Erotica-osaston aloitin muutama vuosi sitten. Ei se ihmeemmin myy, mutta jotakin kuitenkin, juuri niin paljon että voi jatkaa. Onhan se kuitenkin uusi aluevaltaus, tapa monipuolistaa kuvausta. Nämä postikortit ovat myynnissä noin 25 telineessä Suomessa, Hangosta Kolariin. Hangossa Regatan aikaan eräs Erotica -korttini on suosituin malli telineessäni. Nuorten mielestä se on "hyvä läppä". En ole koskaan tuputtanut niitä, vaan aina ensin kysynyt vähittäismyyjältä, saako niitä laittaa ständiin.

Asiaan tietenkin kuuluu, että muutamassa paikassa on käynnissä varsinainen väsytystaistelu: Säännöllisesti, kun tulen paikalle, on joku henkilökunnasta peittänyt määrätyn Erotica-mallin jollakin maisemakuvalla. Tietenkin korjaan tilanteen, kerta toisensa jälkeen. Ja aina kyseessä on samantyyppinen, keski-ikäinen naishenkilö. Kai he kokevat, että se on jotenkin heiltä pois, vai tuntevatko he velvollisuudekseen huolehtia muiden ihmisten "moraalista", en tiedä... No, puotipuksut jos ketkä ovat uusiutuva luonnonvara. Ja noille naisille on yleensä kyseessä se elämän viimeinen työpaikka.

Yhdessä matkailualan yrityksessä on mielenkiintoinen kuvio: Pariskunta on eronnut. Mies meni kimppaan itseään yli 20 vuotta nuoremman naisen kanssa kymmenien avioliittovuosien jälkeen. Hänellä on jo lapsikin tämän uuden vaimon kanssa. Mutta firma on yhteinen entisen vaimon kanssa. Tämä on edelleenkin töissä yrityksessä, mutta aina eri työvuorossa kuin mies. Eivät nähtävästi voi sietää toisiaan. Ja joka kerta käydessäni huomaan, että ex-rouva on peittänyt yhden malleistani... Kai se on hänelle punainen vaate. Odotan vain, miten tuo heidän kuvionsa ratkeaa. Ehkäpä jollekin (luultavasti ex-vaimolle) paine lopulta käy niin sietämättömäksi, että pää räjähtää ja aivot sinkoutuvat ulkoavaruuteen...

H: Missä julkaiset kuviasi?

P.: Olen touhunnut etupäässä printtipuolella. Käyntikortteja, postikortteja, julisteita, kirjoja, kuvituksia mainoksiin. Valtaosin omakustanteista toimintaa. Etenkin kuvalliset käyntikortit ovat olleet viime vuosina kasvuala. Tärkeänä asiakaskuntana ovat olleet mm. matkailuyritykset ja taksit. Postikortteja olen kuvannut kahdeksassatoista maassa ja niitä on myytykin lähes yhtä moneen. Lisäksi työskentelen parille kuvatoimistolle

Keski-Euroopassa. Se on epävarmaa, mutta esimerkiksi helmikuussa tuli kuukauden palkka yhdestä myydystä kuvasta. Mutta eihän sen varaan voi laskea.

Lisäksi teen kuvistani mm. t-paitoja ja collegeja. Jopa yksin kappalein.

Nettipuolella päänavaus on ollut kotisivujen väsääminen matkailuyrityksille yhdessä erään toisen henkilön kanssa.

H: Olet puoli-ammattilainen?

P.: Näin on. Se ihanteellinen tilanne, ainakin ilman lottovoittoa.
Valokuvaajia - kuten taiteilijoitakin - on aivan liikaa, ja kilpailu kova. Puoli-ammattilaisuus antaa hieman enemmän pelivaraa heittää kehiin joskus joku "omakin" kuva, vailla kaupallisia paineita. Jotkut kuvat on yksinkertaisesti vain pakko julkaista!

H: Filmi vai digi?

P.: Filmi. Minulla on lähes neljännesvuosisataa vanha Canonin F 1 -runko, ja siihen muutama lasi ja jalusta sekä lankalaukaisin. Investoinnit kalustoon ovat olleet ehkä pari tuhatta euroa. Yhtään syytä digiin siirtymiselle en ole keksinyt, vaikka yrittänyt olenkin. Ylivoimaisesti vaikeinta tässä onkin pitää pää kylmänä ja hyväksyä se tosiasia, ettei syytä mihinkään muutoksiin ole. Vaikka digi -mantraa huudetaan kaikkialta. Mutta Suomeenhan mahtuu yleensä vain yksi asia kerrallaan. Joskus se oli hula-hula rengas, joskus Urho Kaleva Kekkonen, nyt ilmeisesti kaiken pitäisi olla niin digidigiä, että. Toisaalta ainahan tulee sitten vastareaktiokin. Musapuolella vinyylin vastaisku, ja monet muusikot - kuulemma Lenny Kravitzkin - haluavat analogisia vehkeitä. Toki tilanteeni on erikoinen, kun olen pääosin oma kustantajani. Ja olosuhteet voivat vielä muuttua...

H: Mainittavia luontokokemuksia viime aikoina?

P.: Ainahan niitä. Ja sehän tämän homman suola onkin. Viime huhtikuussa se puoli sekuntia, kun kyttäsin riekkonaarasta Muoniossa Keimiötunturilla lumipälvellä iltapäivän auringossa, ja punakaulainen koiras laskeutui viereen, parin metrin päähän, pyrstö levällään soitimelle. Naaras saman tien karkuun ja koiras perässä. Tuo puoli sekuntia jäi mieleen. Kuvaa ei tietenkään tullut, mutta parhaat kuvat ovatkin usein niitä jotka jäivät ottamatta.

Sitten pari vuotta sitten tuosta vierestä, linja-autoasemalta oli mahdollisuus lähteä Lappeenrannan luonnonsuojelijoiden mukaan souturetkelle Laatokalle. Soudimme ja purjehdimme Käkisalmesta Konevitsan luostarisaareen. Tuo saari oli Paratiisini! Valtaisia mustikoita, jotka olivat pääasiallinen ravintoni nuo päivät, venäläisen matkanjärjestäjän sotkua ei voinut syödä. Sain elämäni perhoskuvan, neitoperhon joka oli jäänyt sen rähjäisen "Valkoisen Hotellin" ikkunan taakse vangiksi.
Pääsin käymään myös Sakkolassa, tosin pikaisesti. Ukkini oli sieltä ja minulla on ollut Sakkolan kartta seinällä parikymmentä vuotta.

Yksi elämän paradokseja tietenkin on, kuinka kuvauksellisessa kunnossa Karjala suomalaishallinnossa olisi. Kun täällä koto-Suomessakin metsät ovat mitä ovat, lähinnä kansallispuistoja lukuun ottamatta. Mutta jos Venäjä joskus on Euroopan Liiton jäsen, onko sillä omistusoikeudella sitten enää taas niin suurta merkitystä? En tiedä. Olen todella ymmälläni Karjalan kysymyksestä. On niin monia ristiriitaisia näkökohtia. Venäjälle Karjala tuntuu kuitenkin olevan todellista periferiaa.

H: Olet tehnyt kuvausmatkoja myös kaukomaille. Onko jokin maa jäänyt erityisesti mieleen?

P.: Kuuba, ilman muuta. Hyvä rytmi. Paljon väriä. Kauniita ihmisiä. Erikoinen sekoitus neukku-systeemiä ja latinomeininkiä. Olen tehnyt sinne pari reissua, ja saanut molemmilta julkaisukelpoista matskuakin. Ensi viikolla painetaan uusi painos yhdestä siellä - tai oikeastaan Aeroflotin koneesta Atlantin yltä - kuvatusta postikortista. Kuubalaisilla on lisäksi vielä se, mikä meiltä on kadonnut, jos sitä on koskaan ollutkaan: Estoton, luonnollinen suhtautuminen seksiin. Aivan uskomatonta se silmäpeli, sihinä ja suhina Havannan kaduilla! Siitä saa osansa jopa tämmöinenkin vanha karhu. Eikä se aivan kokonaan voi johtua siitäkään, että me eurooppalaiset olemme sikäläisittäin miljonäärejä.

Kuubalaiset ovat uteliaita ja avoimia, kivoja ihmisiä. Pärjäsin hyvin ilman espanjantaitoakin. Toivon pääseväni vielä kerran käymään Fidelin aikana.
Yksi kaksiviikkoinen Madeiran saarella ei myöskään unohdu ikinä. Tuo saari on todellinen kelluva puutarha Atlantilla. Niin paljon kukkia, vuoria, mukavia levada-vaellusreittejä... Vesi levadojen varrella olevissa kanavissa juomakelpoista, joskus tammukan kylki välähtää auringossa... Kalaruokaa ja helmeilevää Vino Verdeä joka ilta... Tuoreet, voissa paistetut sardiinit lähes muikkujen veroinen herkku... Pehmeä Portugalin kieli...

H: Onko sinulla esikuvia valokuvauksessa?

P.: Eipä juuri. Nuorena diggasin kyllä Man Raytä, sittemmin Helmut Newtonia. Nykyisin en juurikaan seuraa valokuvausta. Parempi keskittyä omiin tekemisiin. Newtonin ja sen ranskalaisen naiskuvaajan, mikä hänen nimensä olikaan, isot näyttelyt viime talvena jäivät väliin, vaikka olivat ihan lähellä.

Ei muka ollut aikaa. Vaikka ainahan sitä aikaa on, jos on halua ja mielenkiintoa.

Suomalaisista kuvaajista arvostan I.K. Inhaa, mutta kirjoittajana. Hänen matkakertomuksensa mm. Paanajärveltä 18oo -luvun lopusta ovat klassikkoja. Ei hän kuvaajana niin kaksinen ollut, läheskään maineensa veroinen.

Kirjat, leffat ja musa ovat aina olleet lähempänä. Niistä imen vaikutteita. Kirjailijoista Maupassantin ja Tsehovin novellit ja maailmankatsomus miellyttävät kovasti. Yksi tärkeä lukukokemus viime aikoina oli Klaus Kinskin elämänkerta "Tarvitsen Rakkautta". Kaikessa häpeämättömyydessään. Kinskillähän oli tosin tuollainen mega-ego, joka pakotti hänet laskettelemaan ihan lööperiä, varsinkin naisasioista. Mutta juuri siksi kirja niin tosi onkin. Taide on valhe, joka auttaa meitä ymmärtämään totuuden!
Ohjaajista David Lynch teki ison vaikutuksen joitakin vuosia sitten. Luin hänen kirjansakin, joka on pelkkää filosofiaa.

Leffoista voisin mainita Michelangelo Antonionin "Blow-Upin". Kävin katsomassa sen salaa 12 -vuotiaana, yksin. Eihän kukaan ikäisistäni kavereista ollut tuollaisesta kiinnostunut, tietenkään. Leffan ilmapiiri, 60 -luvun "Swinging London"... Muotikuvaaja Baileyn kiehtova elämäntapa... Yardbirds klubikeikalla... Murhamysteeri, johon etsitään ratkaisua pimiössä... Rakastuin naispääosan esittäjään, Vanessa Redgraveen... Olen kuullut, että monen fotarin ammattivalintakysymyksen on ratkaissut juuri tuo leffa. Näin Blow-Upin uudestaan muutama vuosi sitten. Toki ajan hammas siihen jo on purrut, mutta aikoinaan se oli valtaisa kokemus. Fassbinderin "Berlin Alexanderplatz" ja Polanskin "Katkera Kuu" lumosivat minut, samoin Wellesin "Pahan Kosketus", mutta vain ensimmäinen versio.

Uudemmista leffoista pidin Verhoevenin sci-fi -pätkästä "Starship Troopers", muistaakseni vuodelta 1998. Se on profeetallinen! Vaihdetaan sen elokuvan tulevaisuus tähän hetkeen, vieraat galaksit lähi-itään, "araknidit" ählämeihin ja siinä se on! Nykyhetki, ja ikuinen tulevaisuutemme muslimien kanssa... Terrorismihan on vasta alkamassa.

Musapuolella en ikinä unohda hetkeä, jolloin kuulin Dylanin Highway 61 Revisitedin joskus 1964 tai 1965, ihan lapsena vielä. Joku "Ballad of the Thin Man" kertoi, että on olemassa jokin ihan toinenkin todellisuus... Nykyään Dylan herättää lähinnä sääliä. Tomppa Jones taas on ollut vauhdissa 60-luvun puolivälistä, ja "Still Going Strong". Ukko uusiutuu. Oleellista pitkän uran rakentamisessa lienee itseään nuorempien kanssa yhteistyössä oleminen.

H: Mielipiteesi Suomen kulttuurielämästä?

P.: Tekotaiteellista paskaa ja toisaalta viihdehömppää on tarjolla runsaasti. Siinä välissä on paljon tyhjää tilaa. "Taiteen" nimessä tehdään paljon humpuukia. Juuri kukaan ei tosin uskalla nimetä sitä huuhaaksi, ettei leimautuisi taidevihamieliseksi. Kulttuuripuolella on huijareita vähintään yhtä paljon kuin liike-elämässä.

Hallitsevana piirteenä "taiteilijoiksi" itseään kutsuvilla Suomessa näyttää olevan valtion palkkalistoille, ja mielellään eläkkeellekin pääseminen.

Riippumatta siitä, minkälainen kissantappaja tai tuomarinurmio tai joukoturkka on kyseessä. Täällä on jonkinlainen "Valtion Virallinen Apurahataiteilija" -syöttilässysteemi, kuten ex-Neuvostoliitossa. Kummallista, etteivät nuoret äänekkäämmin vaadi sen romuttamista. Yksi pitkä apuraha vastaa jopa satoja pieniä, tarpeellisia kohde-apurahoja. Nuoret eivät vielä ole tajunneet, ettei heillä koskaan tule olemaan mahdollisuuksia samaan kuin tuolla kourallisella iäkkäitä kruununtaitelijoita.
On sanottu, että jokaisella kansalla on sellainen hallitus kuin se ansaitsee. En kuulukaan niihin, jotka ovat arvostelleet kulttuuriministeriämme. Ilahduin kuultuani Tanjan nimityksestä. Epäilemättä meillä nyt on juuri sellainen kulttuuriministeri, jonka ansaitsemmekin (naurua)!

Suurin yllätys viimeaikoina on ollut eräiden nykydekkaristiemme tuotteiden korkea taso. Luin pari Wexi Korhosen ja Ilkka Remeksen kirjaa. Valtavan ammattitaitoisia kertojia molemmat. Remeksellä massiivinen taustatyö stoorilleen.

H: Miksi miestenjulkaisu?

P.: Miksi ei? Aloite kuvieni käyttöön kännyköiden taustakuvina tuli teiltä. Ajateltiin, että taustakuvina voisi olla kysyntää tämmöiselle neutraalimmallekin kuvastolle. Kokeillaan tätä hommaa! Jos tämä alkaa toimimaan, voisi ehkä alkaa tuottamaan vähän särmikkäämpiä kuvia, tarvitsematta aina ajatella tuhansien minimipainosmäärää, kuten printtipuolella.

Olen silmäillyt julkaisunne foorumia noin pari vuotta. Viesteissä on paljon sellaisia, joista en pidä, joita en hyväksy, mutta joukossa on asiaakin. Eritoten artikkeleissa. Monin verroin enemmän kuin sensaatiohakuisessa valtamediassa. Prostituutiokysymyksessäkin ovat julkisuudessa suurimmaksi osaksi äänessä ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Tytöt ja asiakkaathan eivät tule julkisuuteen, mikä on ymmärrettävää. Toki prostituution vastustaminen ja "tutkimus" tuovat monille hyvän elinkeinon.

Ainakin julkaisussanne on vähemmän tekopyhyyttä kuin siinäkin pääkaupungin valtalehdessä, joka julkaisi vuosia päiväkahvi-ilmoituksia, parhaimmillaan yli sata päivässä. Se oli tuottoisa bisnes. Ja vielä kaksi vuotta sitten päätoimittaja sanoi, että ilmoitukset pysyvät, koska "joukossa on rehellisiäkin yrittäjiä". Nopeasti takki kuitenkin kääntyi, naisjärjestöjen painostuksesta.

Nyt siellä lähinnä naiskolumnistit kirjoittelevat seksinostokieltoa ajavia kolumnejaan... Lisäksi Suomen kohtalonkysymys on uusien, vientikelpoisten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen kansainvälisille markkinoille. Sijaitsemmehan todella pussinperällä. Rakas Ilomantsini on kymmeniä kilometrejä Pietarista itään päin, ja Puola on meistä katsoen lännessä. Toivotan onnea kansainvälistymishankkeellenne. Kysehän on suositusta julkaisusta, miksei konseptinne menestyisi myös ulkomailla?

H: Pitäisikö seksistä maksaminen kieltää?

P.: Ruotsin ja Iranin malliin? Olin muuten Ruotsissa maaliskuussa viikon kuvaus- ja myyntimatkalla, enkä oikein vieläkään ole toipunut reissusta. On se niin karmea yhteiskunta, kaikessa tekopyhyydessään, kaksinaismoralismissaan ja hurskastelussaan.

"Seksistä maksaminen kieltää?" Anteeksi, en muuten ymmärrä kysymystä. Eikös lähestulkoon kaikki seksi sitten olekaan maksullista? Tavalla tai toisella, miehen kannalta. Eikö meillä juuri sitä varten ole lainsäädäntökoneisto ja valtio, että mies pakotetaan maksamaan. Sen olen kyllä huomannut, että ne, jotka kiivaimmin väittävät ei-maksavansa, maksavat usein eniten. Monesti he huomaavat sen vasta kun juristi sen heille kertoo, jotkut eivät sittenkään. Ja jopa spermanluovuttajat halutaan elatusvelvollisiksi! Avioliitto-, elatusvelvollisuus-, perhe-, perintö-oikeus - sieltä se löytyy. Mutta voi! Jos mies haluaakin itse valita, kenelle, koska ja miten maksaa - siitähän vasta huuto syntyy, näköjään.

Vastaavasti ne, jotka kiivaimmin inttävät olevansa ei-maksullisia, usein ovatkin kaikkein kalleimpia naisia.

Sanoisin, että brenkku, yksinäisyys ja väkivalta ovat suomalaiset yhteiskunnan todelliset ongelmat. Kerran Lapissa kysyin yhdeltä tutulta poliisimieheltä, kuinka suuri osa väkivallasta on viinan aiheuttamaa. "99,5 % ”, kuului vastaus. Suomihan on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa. Siis sikäli kuin tämä nyt mitään "Länsi-Eurooppaa" onkaan.
Aika harva on kolunnut niin paljon Suomen syrjäseuduilla, Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin minä. Noilla alueilla naisia ei usein yksinkertaisesti ole. Kaikkinainen pääkaupungin feministimaistereiden ja -juristien teoretisointi on turhaa. Jos sinne sitten vaikka Venäjältä tai Filippiineiltä jotain naisia saadaan, niin se on pelkästään positiivista. Olkoonpa taustalla millainen taloudellinen viritys hyvänsä. Kerrankos sitä toinen osapuoli laskelmoi taloudellisesti, toinen seksuaalisesti. "Elo ilman aitan polulla astelevaa emäntää on kuin pilvinen päivä", totesi jo Aleksis Kivi aikoinaan. Parempi jättää taakseen elettyä kuin elämätöntä elämää.

Muutama vuosi sitten tunsin erään alta kolmekymppisen virolaisen ilotytön Suomessa. Niin, tosiaan, Jeesus Nasaretilainenhan oli henkilö, joka tuli erinomaisen hyvin juttuun "langenneiden naisten" kanssa (naurua)... Hän kertoi, että hänellä oli asiakkaana eräs yli yhdeksänkymppinen mies. Hyvässä iskussa, kuulemma. Herää muutamia kysymyksiä: Ensinnäkin, kuinka moni haluaa edes elää noin vanhaksi? Ja jos silloin vielä elossa sattuu olemaankin, ja vieläpä terve, niin eikö se ole hienoa? Mikäli seksin iloista itseään yli 65 vuotta nuoremman kanssa vähän joutuisi maksamaankin, niin so what? Pitäisikö yhteiskunnan sakottaa tuota pappaa, nuhdella, ja saarnata hakeutumaan "ikäistensä seuraan"(naurua)?

Muuten sama tyttö heitettiin Suomesta ulos yhden ratsian yhteydessä. Puhuin hänen kanssaan puhelimessa, kun hän oli jo lautalla, ja hän oli raivoissaan. Olisi niin mielellään jatkanut hommia Suomessa. No, yhteiskunta varmaan halusi "suojella" häntä "pahoilta parittajilta"...

Se mikä suomalaisessa "keskustelussa" mättää on ihmiskaupan ja vapaaehtoisen prostituution sotkeminen. Muistan, kun ex-syyttäjä Ritva Santavuori tv-keskustelussa totesi, että Idän tytöt tulevat tänne vapaa-ehtoisesti, täysin tietäen mitä tulevat tekemään. Kehuipa Santavuori heitä vielä kauniiksikin.

Vaikka ei prostituutio sinänsä mikään ihanne ole. Ihanne on seurustelusuhde, "Uusi Liekki", sen aikaa kun sitä kivaa kestää. Muutamia viikkoja, kuukausia korkeintaan. Valitettavasti tämä maailma vaan ei ole täydellinen, ja prostituution kanssa on Suomenkin opittava elämään. Mikäli yhteiskunta alkaa sörkkimään aikuisten ihmisten vapaaehtoista makuuhuonekäyttäytymistä, olemme kammottavalla tiellä. Se olisi totalitarismia, täydellistä sydämettömyyttä.

Loppujen lopuksi kysymys on sukupuolten välisestä sodasta, valtataistelusta. Errol Flynn - joka laittoi omaisuuksia naisiin - toteaa elämäkerrassaan jotenkin niin, että sukupuolten sodassa rauhansopimuksen solmimisessa käsiä puristavat setelit.

Surullista mutta totta.

Olen liikkunut paljon Euroopan liberaaleissa maissa, Tanskassa, Saksassa ja Hollannissa. Saksassa esimerkiksi on puoli miljoonaa prostituoitua, ja heille on nyt saatu aikaiseksi mahdollisuus huolehtia sosiaaliturvastaan. Se on hienoa. Tanska on myös rento maa. Ja tietenkin Hollanti... Siellä olen kuin kotonani. Kävin siellä ensimmäisen kerran 8-vuotiaana, ja yksi sukuhaaranikin on sieltä, Friisien saarilta.
Tuntuu, että suhtautuminen prostituutioon mittaa tietyllä tavalla yhteiskunnan henkisen tason. Siltä kannalta ajatellen Suomessa ei vaikuta hyvältä. Pipo tuntuu kiristävän todella pahasti. Tuntuu, että menossa on jonkinlainen miehen demonisointi ja kriminalisoiminen, kuten Ruotsissa. Niin, Ruotsi, en viitsi nyt ajatella koko maata...
Jotakin katkeruutta ja kaunaa tässä on takana. Johtuisiko se siitä, että vaikka naiset elävät noin kymmenen vuotta pitempään - se siitä "tasa-arvosta" siltä osin - miehillä on "peliaikaa" niin paljon kauemmin, jos huolehtivat itsestään ja pelaavat korttinsa oikein?

Prostituutiossa kysymys on tietenkin rahasta.

Elintasokuilu eteläisen ja itäisen naapurimme kanssa on valtava. Tietenkin se ajan oloon tasoittuu, mutta siihen menee aikaa.

Eikä mitään uutta auringon alla. Pietarin prostituoiduista tsaarin ajan lopussa iso osa oli suomalaisia, samoin Ruotsissa 50 -luvulta jonnekin 70 -luvun loppuun. Ja ajatellaanpa vaikka suomalaistyttöjä ja saksalaissotilaita viime sotien aikana...
Luin muuten juttua prostituutiosta Helsingissä 1800 -luvun lopussa. Poliisilaitoksen arkistojen mukaan suurin asiakasryhmä olivat pääkaupungissa vierailevat maaseudun kirkonmiehet.

Ja "Prostituution Vastainen Sotahan" antaa tietenkin mainion leipäpuun niin monelle. Työtilaisuuksia, virkoja, määrärahoja, aineellista hyvää monenlaista.

Voi esimerkiksi lennellä julkisilla varoilla kanssasisarten kanssa ympäri maailmaa seminaareissa paasaamassa omaa moraalista erinomaisuutta, kuten ruåttalaiset feminatsit. Ja väliin jää mukavasti shoppailuaikaa...

Toisaalta: Maailma iso, Suomi pieni.

Pornoon taas suhtaudun huomattavasti nuivemmin. Varsinkin kovaan pornoon. Ehkä korkeintaan joskus hyvässä seurassa. Suomihan on maa, jossa sitä on saatavilla kaikilla R -kioskeilla ja huoltoasemilla. Lohdutonta, jos kova porno on ainoa ilo, niin kuin se niin monelle on.

Me miehethän elämme silmillämme, ja on väärin kiusata tuota aistia antamatta mitään vastiketta. Kova porno on monasti todellista hyväksikäyttöä.

H: Oletko koskaan ollut naimisissa?

P.: En. Onneksi. Näin ollen minua ei ole koskaan päästy putsaamaankaan, kuten valtaosaa miehistä avioerossa...(naurua) Avioliitto tuhoaa hyvänkin ihmissuhteen, kuten eräs entinen naapurini, eronnut rouva, totesi. Toisaalta: Aviovuode on rakkauden hauta, kuten Bergmanin "Mansikkapaikassa" jo 50-luvulla todettiin (naurua)... Miksi meillä muuten olisi niin paljon seksittömiä avioliittoja? Käytännössä kaikki tai lähes kaikki vanhemmat avioliitot.

Viime viikolla huomasin, että tämä valtakunnan tulevaisuustutkijamme kirjoitti, että jatkossa naimattomuus on normi. Näin varmaan tuleekin olemaan. Avioliitto tulee jäämään historialliseksi kuriositeetiksi, luullakseni. Ehkä avioliitosta tulevaisuuden kansakoululaisille kerrotaan samaan sävyyn kuin hottentoteista sodanjälkeisille lapsille. Tietenkin siihen menee aikaa.

Jännä muuten panna merkille, miten avioliiton solmiminen nostaa miesten painoa. Näyttää tulevan 10 - 15 kiloa lisää muutaman vuoden sisällä. Siitä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä (naurua)...

Kuinka moni ihmiskunnan suurista ajattelijoista on ollut naimisissa? No, Marx sentään taisi olla kulissiavioliitossa, mutta eikö hänkin alkanut kotiapulaistaan jahtaamaan? Vai muistanko väärin?

H: Naisihanteesi?

P.: Niitä on useita. Vaikkapa eräs suomalainen, kansainvälisen uran luonut klassisen musiikin laulajatar. Hän ei kyllä strippaisi Metropolitanissa, tuollaiseen hän on aivan liian sofistikoitu... Ja sitten eräs suomalainen ravintoloitsija, jota olen seurannut jo vuosia. Hän osaa kirjoittaakin, seikka jota ihailen tavattomasti. Täydellisiä naisia! Molemmat tietenkin varattuja.

Heidän kanssaan olisi mukava - keskustella! (naurua) Ja tietenkin suurin osa noista kireistä, nuorista farkkutytöistä keväisillä kaduilla... "All those wasted pussies..." (naurua)

H: Sinusta ei ole näkynyt lehdissä haastatteluja?

P.: Olihan minusta kesällä 1995 iso juttu valtakunnan päälehdessä. Ehkäpä ensi vuosikymmenellä sitten taas avaan suuni, jos joku sattuu kysymään jotakin.

H: Onko sinulla mitään mottoa elämässä?

P.: Toki. "Tuli tyhjyydestä, ja katosi pimeyteen."
Sekä: "Kiitin ja kumarsin:"

H: Poliittinen kantasi?

P.: Olen siitä harvinainen yksilö, että en kertaakaan elämässäni ole äänestänyt valtiollisissa, kunnallisissa, enkä EU -vaaleissa. Jossakin vaiheessa meni vuosia, ettei minulle tullut edes kutsua äänestämään! Nyt se taas on tullut muutamia vuosia.

Jaloillani sitä vastoin olen äänestänyt useinkin, ja epäilemättä näin tulee tapahtumaan jatkossakin.

Viimeisin poliitikko jota edes jotenkin arvostin oli nimeltään Veikko Vennamo.

Mahtaako sellaisia aidosti vakaumuksellisia, yhteisiä asioita hoitavia poliitikkoja olla enää olemassakaan? Näyttää, että omia etujaan he etupäässä pyrkivät ajamaan. Esimerkkinä vaikka kansanedustajien poskettomat eläke-edut.

Antiikin Kreikassa yhteiskunnan asioita saivat hoitaa vain ne, joilla oli taloudellinen riippumattomuus. Houkutteleva idea, vaikka en tiedä, miten sekään käytännössä toimisi.

Lisäksi olen määrätynlainen ultra-feministi. Jokaisella naisella pitää olla oma talous ja oma huone, tämän totesi jo Virginia Woolf jotain sata vuotta sitten. Ei ole vaan vieläkään mennyt jakeluun.

H: Onko kivaa olla pienyrittäjä?

P: Olen synnynnäinen toisinajattelija, siis luontainen pienyrittäjä.

Suurimmat haasteet ovat yksinäisyyden ja epävarmuuden sietokyky, itsensä kanssa toimeen tuleminen. Sekä tietenkin se, ettei syö enemmän kuin tienaa. Minulle tämä sopii, murskaavalle enemmistölle ihmisistä ei. Tämä on niin kova laji, ettei yrittäjäksi pitäisi houkutellakaan työttömiä. Siitä ei seuraa kuin onnettomuutta. Onhan tuo nähtykin. Yrittäjyys pyörittää taloutta. Toki yrittäjienkin joukossa on mätämunia, kuten kaikissa muissakin ryhmissä.

Ei suomalaisista ole yrittäjiksi siinä määrin kuin olisi tarvetta - sen huomaa kun katselle ympärilleen. Eikä se aina ole pahakaan asia, koska markkinarakoja voi löytyä yrittäjille ehkä helpommin kuin jostakin kilpaillummasta maasta. Ehkä meillä käy niin kuin Ruotsissakin, että maahanmuuttajista saadaan uutta yrittäjäkuntaa. Heillä on vielä motivaatiota.

H: Rikastuuko yrittämisellä Suomessa?

P.: Joku voi jonkinlaisella yrittämisellä rikastuakin. Rikastumisen täytyy olla myös mahdollista sille, joka sitä halajaa. Suotakoon se heille, joille raha- ja tavaramaailma vielä tuntuvat tärkeiltä. Ehkäpä osa heistäkin myöhemmin tajuaa, että parhaat asiat maailmassa ovat usein ilmaisia, tai ainakin ei-materiaalisia. Rikastumisen riskiä tässä hommassa ei kuitenkaan ole.

Olen pärjännyt, koska minulla on aina ollut vain tämä yksi suu ruokittavana. "I don't pay no alimony!" Pari kiloa on extraakin, joten ilmeisesti aika hyvin on kuitenkin mennyt. Kokemusten puolesta olen kylläkin upporikas.
Voin sanoa eläneeni!

H: Mitä hyvää Suomessa?

P.: Parasta ovat vuodenajat. Ne ovat mahtava bonus fotarille ja ulkoilmaihmiselle. Sama paikka esiintyy neljässä eri ulkoasussa! Se on vaihtelevaa. Täällä on yleensä myös mukavan viileää, ja tykkään talvesta, lumesta ja hiihdosta eri muodoissaan. Ja talven jälkeen seuraavat kevätviikot, jotka ovat dramaattista aikaa. Kaikki herää taas eloon. Valtaosissa maista tätä ei voi kokea.
Joku Intia on sitten toinen ääripää. Sinne minua ei enää saa kuin kilon kappaleina, paitsi jos joku tilaa sinne hyvin palkatulle kuvauskeikalle.

H: Mitä huonoa Suomessa?

P.: Ikävimpiä asioita on "Pieni Hetki" -ilmiö. Pienyrittäjä joutuu koko ajan ottamaan selvää asioista, kyselemään paljon mm. palvelualan tyypeiltä ja niin kutsutuilta "asiantuntijoilta". Olen varmaan miljardi kertaa kuullut vastauksen "Pieni hetki!". Tuntuu, että yleissivistys ja uteliaisuus ovat täysin kadoksissa. Ehkä he juuri ja juuri sen oman kapean sektorinsa hallitsevatkin, aina eivät sitäkään. Mutta kun kysymys menee hiukankin tuon sektorin ulkopuolelle, johonkin siihen liittyvään asiaan, on vastauksena tuo "Pieni hetki!". Sitten "selvitellään". Oma-aloitteisuus ja luovuus ovat hukassa. Ja noille palvelualan tyypeille pitäisi maksaa vielä kunnon palkkaakin Suomessa, mikä ei yksinkertaisesti kannata. Lopputuloksena on sitten tämä itsepalvelu-yhteiskunta, ja toisaalta työttömyys. Yhtälö ei yksinkertaisesti toimi.

"Asiantuntijoiden" kanssa saa myös olla varuillaan. Pienyrittäjä joutuu olemaan pikkuisen kiinnostunut lähes kaikesta, botaniikasta juridiikkaan. Sitten kun asioi "spesialistien" kanssa, huomaa kerta toisensa jälkeen, miten ohutta heidän "asiantuntemuksensa" on. Monasti sitä viime tipassa pystyy estämään jonkin katastrofin.

H: Mitä meinaat seuraavaksi puuhata?

P.: Pakko käväistä kotona Stadissa. Viikonlopuksi palaan jo tänne Karjalan maille, Kolille. Perinteinen toukokuun reissu vaaramaisemiin. Haluan patikoida Ukko-Kolilta Mäkränahon kautta Tarhapurolle, ja kuulla veden keväisen kohinan...

Kolille olen matkustanut syksystä 1992 alkaen monta kertaa vuodessa. Kaikkina vuodenaikoina. Siellä on helppo hengittää! Sää saa olla ihan mikä hyvänsä. Viime kesän yksi elämys oli valkolehdokin löytäminen ja kuvaaminen, se ilmestyy vielä tänä keväänä. Illalla, auringon laskiessa tuo kukka erittää mielettömän hyvän ja voimakkaan tuoksun, tosi parfyymin. Kyse on vissiin houkutuskeinosta, se vetää jotakin pölyttäjä-hyönteisiä puoleensa kai sillä tavalla.

Tuoksut ovatkin tämän työn parhaita puolia. Minulla on se etu, että savun, pihkan ja suon tuoksut eivät pääse unohtumaan. Ja näin keväällä tietysti tuomen tuoksu. "Tää aika toukokuun..." Tervan tuoksua on aina pullossa mukanakin, pikiöljynä. No, EY:hän aikoo kieltää tervan... Niinpä tietysti.

Toinen etu tässä työssä ovat koirat. Tiedän monta hyvää koirakaveria eri puolilta Suomea: Kalajoelta, Kuusamosta, Muoniosta... Häntä heiluu, kun ilmestyn paikalle. Tulee hyvälle tuulelle, kun heitä ajatteleekin. Tosin he odottavat makupaloja, olen kai pilannut heidät siinä suhteessa... Sellaista on elämä.

Kevätpuron kohinasta puheen ollen: Tuhannen ja yhden yön seikkailuissa luetellaan kolme sen ajan tärkeää ääntä:

Nuoren naisen heleä nauru, rahan kilinä, ja veden solina.

Siihen aikaan Lähi-idässä se tarkoitti kylläkin suihkulähteen solinaa. Suihkulähteitä oli paljon, koska vain niiden lähistöllä saattoi rupatella rauhassa. Vakoilijoita oli kaikkialla...

Sitten ensi viikolla Baltiaan, ensimmäiselle passittomalle reissulle.

Yritän tässä kuussa päästä Vilnaan saakka. Baltiassa on nyt dynaaminen tunnelma, vähän kuin meillä joskus 50- ja 60- luvuilla. Ja Eestissä on herkullista jäätelöä, lihaisia makkaroita ja oluessakin on makua, päinvastoin kuin meillä.

Baltiassa asiat tuntuvat menevän eteenpäin! Länsi-Eurooppahan on tällä hetkellä pahasti jämähtänyt. Vähän joka suhteessa.

Ihastuin viime vuonna Riikaan. Oli tavallaan kuin olisi kotiin palannut, kun siellä on niitä jugend-taloja, kylläkin paljon enemmän kuin meillä Helsingissä, Eirassa ja Krunikassa.

Ja Baltian naiset ovat upeita. Varsinkin venäläinen kansanosa. Onneksi pärjään edes auttavasti venäjällä. Baltiasta löytyy vielä sitä naisellisuutta, joka meiltä on kadonnut. Suomalaiset naiset ovat nykyään kovia ja hyökkääviä.

Siinäkin suhteessa Baltiassa tulevat menneet vuosikymmenet mieleen. Eipä tarvitse vähään aikaan katsella noita Pissa-Liisoja ja kadulle syljeskelijöitä.

En ole missään maailmassa tavannut niin moukkamaisia naisia kuin meillä.

Suomessa maahanmuuttajanaiset vanhoja Suomi-filmejä katsoessaan kysyvätkin, mitä
ihmettä suomalaiselle naiselle on oikein tapahtunut.

Ai niin, taidan pysähtyä Pärnussakin. Henkilökohtaisista syistä. Kevät on väkevä vuodenaika!(naurua)

H: Junasi taitaa kohta tulla, kiitos haastattelusta.

P.: Kiitos itsellesi!

(Toukokuu 2004)