Matkamiehen mietteitä

Vihattu ja rakastettu Ruka

(Julkaistu Luonnonkuvaajassa 4/1996)

Ruka 1963

Joulu Rukalla - Kaltiomajalla. Kova pakkanen, hissikään ei kaikkina päivinä ole toiminnassa.
Meitä on muutamia joulun viettäjiä. Mm. pari opiskelijaa, kauppislaisia, rakentamassa hyppyrimäkeä.
Emäntä, rouva Saastamoinen, lataa jääkaapin täyteen sapuskaa, mm. rusinasoppaa, ja lähtee kirkonkylälle joulunviettoon. Me "turistit" jäämme omatoimisiksi.
Hetekoilla makailua, lukemista, ristisanoja, pelejä.
Sukset puuta, sauvat terästä, monot nahkaa.
Pioneeriaikaa. Kaikki on vielä edessä.
Minulla ei ole kameraa.

Ruka yli 30 vuotta myöhemmin:

Rinteitä ja hissejä on kymmeniä.
Löytyy pizzeriaa, kuntosalia, poreallasta, näköalasaunaa, delishoppia, moottorikelkkasafaria, Ski-Bistroa, fondue-iltaa, merkkivaatemyymälää, aerobicia, pankkiautomaattia, ALKOn tilauspalvelua, korttipuhelinta...
Sadoittain mökkejä, mökkejä, mökkejä...
Konkurssipesä myy! Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal vuokraa!
Kaltiomaja on jäänyt syrjään henkilökunnan asuntolaksi jo aikoja sitten.
Nuorison hitti on lumilautailu lökäpöksyissä ja jättipipo päässä. Hiphoppareitako lienevät, mene tiedä.
Rinteissä mainoksia ja musa soi.
Sukset muovia, monot ja porkat samoin.
Näin muuttuu maailma, Eskoseni!

Olen ensimmäistä kertaa talvella lapsuudenmaisemassa kameran kanssa.
Rukalta Valtavaaralle: Vuosselinrinteen tietystä kohdasta saa rajattua potretin tunturijonosta ilman, että hissitolpat ja lyhtypylväät tulevat mukaan.
Tai kiipeämällä hissitolppaan.
Valtavaaralta Rukalle: Rinteiden valojen syttyessä, auringon laskiessa Rukan taakse - maisemassa latinkia kuin öisessä kaupungissa valomerineen konsanaan.
Rukalta auringonlaskuun: Tammikuun pakkanen parikymmentä astetta, hyvä tykky, ympärillä leijuva sumu - oranssina pallona painuu aurinko sumuun.
Kuvaan näkymää pujottelurinteestä, kaistale tykkylumisia puita tarjoaa hyvän etualan kuvaan.
Rajaus, semmoinen, ettei luontokuvan katsoja arvaa, että kauniin talvimaiseman kuvauspaikka on "itse perkeleestä": Rukalta! Pujottelumäestä!
Nämäkö ovat sitten niitä luontokuvaajan eettisiä ongelmia?
Jos ovat, niin miksei omatuntoni kolkuta, ei sitten yhtään? Paatunutko lienee?
Vähentävätkö kuvauspaikka ja olosuhteet jotenkin kuvan arvoa? Minulla on allani yli seitsemän tonnin upouusi lasketteluvälinepaketti, tosin arpajaisissa voitettu.
Eikö maisema ole sama?
Pitääkö aina vaeltaa, rehkiä, hikoilla?
Kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä?

(KESÄKUU 2004)