Kulttuuriministeri Tanja Karpela

Valtioneuvosto

Helsinki

ASIA: SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEON SUHMUROINTI TEKIJÄNOIKEUSASIOISSA; VB -VALOKUVAKESKUS

Todettakoon aluksi, etten kuulu niihin, jotka ovat arvostelleet valintaanne kulttuuriministeriksi.

En suinkaan!

Tervehdin valintaanne ilolla. Heti nimityksestänne kuultuani ajattelin, että nyt Suomella vihdoinkin on juuri sellainen kulttuuriministeri, jonka se ansaitseekin.

Asiani:

Toukokuussa 2002 sain hermostuneen soiton Suomen Valokuvataiteen Museon erikoistutkija Jukka Kukkoselta.

Hän kertoi kirjasta "Mainosvalokuva 1920 - 2000", johon Kukkonen kertoi käytetyn edesmenneen isäni, valokuvaaja Matti A. Pitkäsen kuvia. Kukkonen pyysi LUPAA kuvien käyttöön ja tarjosi "korvaukseksi" em. kirjoja.

Mitään lupaa en antanut, eikä sitä myöhemminkään kyseisten tekijänoikeuksien muiden omistajien, sisarusteni, taholta annettu.

Kutsu kirjan julkistamistilaisuuteen tuli muutaman päivän kuluttua postissa. Kirja oli siis jo painettu, kun Kukkonen heräsi pyytämään "lupaa". Kutsun olivat allekirjoittaneet Kirjapaino Libriksen silloinen toimitusjohtaja sekä Valokuvataiteen Museon johtaja Asko Mäkelä.

Edellämainittua "korvausta" tyrkytettiin sittemmin Valokuvataiteen Museon taholta meille useampaan otteeseen. Emme ottaneet "korvausta" vastaan.

Syksyllä 2002 aloimme kyselemään Valokuvataiteen Museolta, millä oikeudella ja minkälaisiin lupiin/sopimuksiin perustuen Matti A. Pitkäsen kuvia tuossa selkeän kaupallisessa kirjassa oli käytetty.

Kukkonen oli "etsivinään" dokumentteja ja "selvittävinään" asiaa. Mitään lupia/dokumentteja ei löytynyt, kuten oli arvattavissa. Kyseessä oli vain Kukkosen ajanpeluu.

Asettamamme määräajan viimeisenä päivänä Museosta tuli oheinen Asko Mäkelän allekirjoittama kirje, joka sisältää lopussa myös Kukkosen oudon "vakuutuksen".

Kirje on harhautus/selittelykirje, joka sisältää paljon turhaa jaarittelua esimerkiksi Matti A. Pitkäsen "tahdosta".

Oleelliset asiat, kirjan kaupallinen luonne ja puuttuva lupa, sivuutetaan täydellisesti.

Tammikuussa 2003 otin yhteyttä kirjan kustantajaan, Kirjapaino Librikseen Helsingistä. Kerroin edustavani Matti A. Pitkäsen tekijänoikeuksien omistajia. Totesin tekijänoikeutta loukatun.

Kustantaja, jota Kukkonen ryhmineen oli asiassa harhauttanut, myönsi aivan oikein kirjan olevan kaupallinen teos: Kirjapainon työnäyte/myyntituote/liikelahja.

Kirjapaino Libris maksoi laskuttamamme korvauksen kuvien luvattomasta kaupallisesta käytöstä. Siltä osin asia on siis selvä.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että Kirjapaino Librikselle tuli yllätyksenä, kun kerroin Akatemisesta Kirjakaupasta Helsingissä tammikuussa 2003 kerrotun, että kirjaa oli siinä vaiheessä heiltä myyty "alle 100 kpl" (myyjällä ei ollut lupaa kertoa tarkkaa kappalemäärää). Tiedusteluuni, mistä kirjaa heille toimitettiin, sain vastaukseksi: "Kustantajalta, Valokuvataiteen Museosta". Pelkästään yhdestä vähittäismyyntipisteestä Valokuvataiteen Museolle oli siis jo siihen mennessä kertynyt mukava potti. Kirjan ulosmyyntihinnan ollessa n. 60 euroa ja tavanomaisen vähittäismyyntipalkkion alalla n. 35%, kertyi tästäkin jo esim. 65 kappaleen myyntimäärän mukaan laskien noin 2500 euroa. Lisäksi Valokuvataiteen Museolla lienee muutakin tukkumyyntiä, ja omaa suoraa myyntiä (täyteen hintaan) Kaapelitehtaan toimitiloistaan. Kaikki näkyy kelpaavan.

Seuraavassa vaiheessa aloin kyselemään Kuopion VB -keskuksesta, joka kirjassa on mainittu kuvamateriaalin lähteeksi, kuvien olinpaikasta.

Kävi ilmi, ettei VB -keskuksella ollut tietoa - paitsi mistään luvista/sopimuksista -, myöskään kuvien olinpaikasta.

Tältä osin viittaan VB -keskuksen edustajan, asianajaja Pertti Soinion kirjeeseen 9.4.2003 (liitteenä).

Tarvittiin asianajajatason yhteydenotto Valokuvataiteen Museoon / Jukka Kukkoseen, jotta kuvat viimeinkin loppukeväästä 2003 saatiin palautettua Kuopion VB -keskukseen.

Jukka Kukkosen / Valokuvataiteen Museon toiminta asiassa oli alusta loppuun saakka niljakkaan vastenmielistä.

Kukkonen, niinkuin Valokuvataiteen Museon johtaja Asko Mäkeläkin, tietävät varsin hyvin, että heidän käyttöoikeutensa esim. Matti A. Pitkäsen lahjoittamiin kuviin rajoittuu nk. museaaliseen- ja tutkimuskäyttöön.

Lahjoitukset/käyttöoikeudet eivät koske kaupallista käyttöä.

Tämä on päivänselvä asia.

Esimerkkinä asian selkeydestä mainittakoon, että Valokuvataiteen Museo Asko Mäkelän allekirjoittamilla, hallussani olevilla valmiilla "sopimusluonnoksilla" lähestyi meitä Matti A. Pitkäsen tekijänoikeuksien omistajia useampaan otteeseen keväällä 2001.

Valokuvataiteen Museo pyysi lupaa "laajentaa" käyttöoikeuksiaan niin, että heille olisi tullut mahdolliseksi tuottaa painotuotteita ym. myyntiartikkeleita Matti A. Pitkäsen kuvista. Museon pyytämä lupa olisi "sopimusluonnoksen" mukaan koskenut postikortteja, julisteita, esitteitä, kirjoja, näyttelyluetteloita sekä sähköistä kuvamyyntiä verkossa - siis kaikkea. "Ruhtinaallisella" 10 %:n provisiolla! Mitään emme allekirjoittaneet.

"Sopimusluonnos" oli otsikoitu "tekijänoikeudesta osittaiseksi luopumiseksi". Asiaa pidettiin Museossa niinkin tärkeänä, että liitteenä oli jopa valmiiksi maksettu palautuskirjekuori.

Heidän hinkunsa laajentaa toimintaansa kaupalliselle puolelle on sikäli ymmärrettävää, että Mäkelä on julkisuudessakin eri yhteyksissä valitellut määrärahojen riittämättömyyttä. Tästäkö sitten johtuu, että Asko Mäkelän nimi on esiintynyt useamman muun museonjohtajan viran hakijoiden joukossa, sitä en osaa sanoa.

Joka tapauksessa on niin, että Suomessa on - resursseihimme nähden - aivan liikaa museoita. Eritoten museorakennuksia, henkilökuntaa ja hallintoa.

Mielipide ei ole yksin omani, vaan laajalti museoalan julkisessa keskustelussa esiintynyt. Muistan kun entinen kuntaministeri Korhonenkin muutama vuosi sitten totesi, etä Suomessa on HALLINTOA 20-miljoonaisen kansakunnan "tarpeisiin".

Näinollen on selvää, pudotuspelin ollessa käynnissä, että helpohkoa , siistiä sisätyötä tekevä museoväki parhaan kykynsä mukaan yrittää suhmuroida varsinaisen SISÄLLÖN ilmaiseksi, kuten tässäkin tapauksessa.

Irvokkuuden äärirajoilla olemme, kun nyt esim. valokuva-alalla teoriassa korkeinta asiantuntemusta omaavat tahot - Asko Mäkelä, joka on toiminut myös Valtion Valokuvataidetoimikunnan puheenjohtajana, sekä tutkija Jukka Kukkonen - eivät ole tietävinään tekijänoikeuslainsäädännön peruskysymyksistä. Harhauttavat, vetkuttelevat vastauksia, suhmuroivat tekijänoikeuslainsäädännön alaista materiaalia kaupallisiin tarkoituksiin.

Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa Valokuvataiteen Museo/Kukkonen ryhmineen onnistui hankkimaan puhtaasti kaupallisen tahon, Kirjapaino Libriksen, teoksen kustantajaksi ja varsinaisen taloudellisen liikeriskin kantajaksi.Tietenkin alkuperäisellä kustantajalla oli perusteltu syy olettaa, että tekijänoikeusasiat olisivat kunnossa. Edustavathan Valokuvataiteen Museo/Kukkonen ryhmineen teoriassa alan korkeinta asiantuntemusta. Näin ei sitten ollutkaan.

Alkuperäisen kustantajan markkinointiponnistelut kirjan suhteen epäonnistuivat, todennäköisesti mm. opuksen korkean hinnan ja rajoitetun mielenkiinnon vuoksi. Sitten yht'äkkiä Valokuvataiteen Museosta tuleekin kirjan "kustantaja", jolta kirjakauppa teosta tilaa! He ovat teoksen alkuperäisen kustantajan kanssa sommittelemassaan kuviossa turvanneet itselleen niin paljon vapaakappaleita, että niitä riittää myyntituotteiksikin.

Huomattakoon, että kirjan alkuun on myös painettu: "Suomen Valokuvataiteen Museon julkaisusarjasta".

Varsin näppärä kuvio, Valokuvataiteen Museon kannalta.

Tehdään bisnestä muiden rahoilla, toisten riskillä, mutta omilla voitoilla. Alkuperäiseksi kustantajaksi järjestetään kaupallinen taho, jonka piikkiin tekijänoikeusasioiden epäselvyydet ja vahingonkorvaukset saadaan kipattua. Ihanteellinen sommitelma.

Museo toimii julkisen rahoituksen varassa. Heidän perusrahoituksensa tulee joka tapauksessa yhteiskunnan varoista. Tämä ei kuitenkaan näy riittävän.

Kun rahat kerta kaikkiaan eivät toiminnan pyörittämiseen riitä (ihmekös tuo, henkilökunnan määrän ja tilojen hulppeuden huomioonottaen), otetaan kaikki konstit käyttöön. Kirjajulkaisun maksumieheksi etsitään kaupallinen taho.

Sisältö keplotellaan ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi. Tekijänoikeuslainsäädäntö sivuutetaan.

Jotta kirjapainon työnäyte/myyntituote/liikelahja saisi "akateemisen silauksen", tilataan professoritason kirjoittajalta (Merja Salo) muutama sivu kevyehköä tekstiä mainosvalokuvauksen historiasta. Vapaakappaleita turvataan niin suuri määrä, että toiminnan "kate" saadaan sitä kautta. Ja taas on erikoistutkijoilla ja työryhmillä osoittaa yksi projekti johon viitata meriittilistoillaan ja tulevien hankkeiden apurahoitusta hakiessa...

Lisäharmia tapauksesta meille Matti A. Pitkäsen tekijänoikeuksien omistajille koitui siksikin, että teos - mielestäni perustellusti - haukuttiin mm. kuvavalintojen suhteen Helsingin Sanomissa. Toimittaja Sartti ihmetteli arviossaan, miksi niin moni ansioitunut mainosvalokuvaaja puuttuu kirjasta, ja miksi esim. Matti A. Pitkäsen kuvien edustus on niin runsas.

Ikäänkuin vainaja vielä haudan takaakin olisi tyrkyttänyt kuviaan kirjaan, vaikka todellisuus on ihan muuta. Kukkonen lienee valikoinut kuvia opukseen silläkin kriteerillä, mihin hän helpoimmin/ halvimmalla/ilmaiseksi pääsi käsiksi.

Kuten haltuunsa suhmuroimiinsa isäni kuviin.

Oma surullinen lukunsa on sitten kuvamateriaalin oikean sijaintipaikan, Kuopion VB-valokuvakeskuksen toiminta.

Keskuksella on palkkalistoillaan mm. Juhani Puustinen, jonka tehtäviin periaatteessa kuuluisi siellä olevan materiaalin luettelointi, säilytys jne.

Puustinen on toiminut tehtävässään vuosikaudet. Lisäksi hänellä on vuosien varrella ollut avustajinaan yhteiskunnan varoilla työllistettyjä henkilöitä juuri kuvien/materiaalin luettelointitehtävissä. Kun sain nähtäväkseni muutamia kuvaluetteloita ja tiedustelin luetteloinnissa havaitsemistani ristiriitaisuuksista, sain Puustiselta vastaukseksi, että kyseiset luettelot olivat harjoittelijoiden laatimia joskus vuosia sitten... Niinpä niin.

VB-keskukselle tuli kuitenkin uutena asiana, että Matti A. Pitkäsen kuvastoa oli luvatta käytetty Mainosvalokuva-kirjassa. Mihinkään oma-aloitteisiin toimenpiteisiin materiaalin takaisin hankkimiseksi ei VB-keskuksella ollut valmiuksia/halukkuutta. Päinvastoin, Puustisen asenne oli alusta alkaen nihkeä.

Tavallaan tämä on ymmärrettävää, koska valokuva-alan piirit ovat pienet. Käytännössä henkilöt toimivat samoissa projekteissa, välillä toistensa alaisina/esimiehinä/suosittelijoina jne.

Inhimillistä, liian inhimillistä!

Jukka Kukkonenkin sattuu olemaan VB-keskuksen entinen johtaja. Nähtävästi luvatta kirjassa käytetty materiaali onkin joutunut hänen haltuunsa jo vuosia sitten, hänen ollessaan töissä VB-keskuksessa. Juhani Puustinen oli joka tapauksessa asiasta autuaan tietämätön, ainakin oman ilmoituksensa mukaan.

Se, että asiantila on ymmärrettävä, ei kuitenkaan tee sitä hyväksyttäväksi.

Onneksi VB-keskuksen hallituksesta kuitenkin löytyi myös juristi, jonka em. Jukka Kukkoselle lähettämän kirjeen johdosta kuvien olinpaikka viimein selvisi ja kuvat saatiin palautetuiksi VB-keskukseen. Juhani Puustisen toimenpiteillä - jotka olivat itse asiassa olemattomat - näin ei olisi koskaan käynyt.

Missä määrin VB-keskuksen muuta materiaalia on "lainassa" tai muuten kadoksissa, ei ole tiedossani. Muistettakoon vain tässä yhteydessä viime marraskuinen Yleisradion tv-ohjelma Valtion taideteosten huolenpidon leväperäisyyksistä.

Suuri määrä teoksia lienee vuosien varrella kadonnut, "unohtunut" tms. Esimerkkinä tästä vaikkapa ohjelmassakin dokumentoitu Kilpisjärven Matkailuhotellissa säilytettävinä olleiden taideteosten siirtyminen "vahingossa" kiinteistön kaupan yhteydessä uudelle omistajalle...

Omaa kokemusta VB-keskuksen taloushallinnosta minulla on jäsenmaksujen perinnän yhteydessä. (Olen ollut jäsen muutamia vuosia. Jäsenmaksu on alhainen, ja sillä näkee joskus jonkun kiintoisankin näyttelyn, vaikka keskuksen kultavuodet siltä osin ovatkin peruuttamattomasti ohi. Vastaavaa tarjontaa on nykyään niin paljon muuallakin.) Sieltä on joskus kuukausitolkulla muistutettu maksamastani jäsenmaksusta. Että semmoista kirjanpitoa.

Kysyn:

Sekä Suomen Valokuvataiteen Museo että myös VB-valokuvakeskus nauttivat käsittääkseni valtion/yhteiskunnan tukea ja ovat myös tietyllä tapaa valtiovallan valvonnan alaisia instituutiota.

Onko heidän edellä kerrotun tapainen menettelynsä mielestänne ollut asiallista toimintaa?

Kuusamossa 11.04.2004

Tommi Pitkänen
www.arcticparadise.fi

Liitteet: - em. Suomen Valokuvataiteen Museon kirje, allekirjoittanut Asko Mäkelä, joka sisältää Jukka Kukkosen oudon "vakuutuksen"
- Asianajajaja Pertti Soinion kirje

Tiedoksi: -kulttuuritoimituksen päällikkö Heikki Hellman / Helsingin Sanomat
-toimittaja Seija Sartti / Helsingin Sanomat

(Toukokuu 2004)

EPILOGI, ELOKUU 2004

Kulttuuriministeri Tanja Karpela ei ole katsonut aiheelliseksi vastata edelläolevaa kirjeeseen. Olihan se arvattavissakin.

Ajan puuttesta ei ainakaan voi olla kysymys. Onhan Karpelalla ollut aikaa esimerkiksi osallistua uuden Uuno Turhapuro -vilimin kuvvauksiin. Sinänsä varmaankin oiva veto, kansansuosiota ja siis poliittista/taloudellista tulevaisuutta silmälläpitäen... Tässäpä meillä kulttuuriministeri, joka on "yksi meistä", KANSAN EDUSTAJA - TAVALLINEN IHMINEN!

Pertti "Spede" Pasanenkin sitten kuoli. Mutta perässähiihtäjät haluavat vielä pitää kiinni Uuno Turhapuro -rahasammosta. Lypsävää lehmää ei tapeta!

Speden tuotantoa ajatellessa tulee mieleen, kuinka joku jaksoikin vääntää "vitsiä" niinkin epätoivoisesti vuosikymmenien ajan. Mahtoi olla raskasta. Epäselväksi tämän kirjoittajalle jäi, missä kohdin olisi pitänyt nauraa? Johtuu varmaankin täydellisestä huumorintajuttomuudesta. Tai sitten ei. Mutta taloudellisesti "komiikka" oli Spedelle suorastaan ruhtinaallisen tuottoisaa. Suomen kansan suosio huima. Ja Spedehän haudattiin Hietaniemen hautuumaalle "taiteilija -osastolle".

Muinaisten roomalaisten sanoin: O Tempora! O Mores!

Niin, mitäpä kulttuuriministeri minulle vastaamaan. "Perustelut" suunnilleen arvaan. Ainahan ne "perustelut" tarvittaessa löytyvät, kun jokin asia on liian kiusallinen.

Mutta Tanja Karpelalla on epäilemättä menestyksekäs poliittinen ura edessään: Ministeriyttä, kansanedustajuutta, EY-parlamentaarikkoutta, sitten joku hyvä virka, sosiaalipuolelta varmaankin... Näköjään hän itsekin uskoo siihen, päätellen siitä varsin raskaasta asuntovelkataakasta, jonka hän jokin aika sitten otti kantaakseen. Suomessahan ministerien velka- ja omistusasiat ovat julkista tietoa - onneksi! Muistaakseni kyse oli yli 200.000 euron lisä-asuntolainasta, johon kuvioon jotenkin liittyi hänen entinen kihlattunsakin, ex-valtionvarainministerimme.

Tosin aika harva hiljattain valmistunut, sosionomitasoinen yksinhuoltaja pystyy tuollaista elintasoa itselleen rakentamaan, mutta poliittinen ura avaa näköjään siihenkin mahdollisuuden.

Kulttuuriministerimme on omista taideharrastuksistaan kysyttäessä kertonut, että hänellä on tapana esimerkiksi lasten kanssa käydä elokuvissa. Omista suosikeistaan hän on maininnut filmit "E.T." ja "Taru Sormusten herrasta"...

Muistuu mieleen, että ministeriksi tultuaan Karpela ensimmäisenä virkatoimenaan aloitti pornon vastaisen hyökkäyksen. Siis tämä entinen alusvaate- ja eroottinen malli. Ikäänkuin alusvaate- ja pornokuvien välillä olisi jotakin muuta eroa kuin tuo kuuluisa "veteen piirretty viiva". Mutta mikäpäs siinä, voihan kaksinaismoralismi ja tekopyhyyskin olla omalla tavallaan kaunista - silloin kuin se on täydellistä.

Seuraan suomalaista politiikkaa melko vähän. Kuitenkin minulla on käsitys, että Karpela - tämä lukuisista miesjutuistaan tunnettu yksinhuoltaja - olisi esiintynyt varsin ponnekkaasti nimenomaan perhepolitiikan puolestapuhujana. Saattaa kyllä olla, että erehdynkin...En tosin usko.

Edelleen muistamme Karpelan uhkeista bikinikuvista bahamasaarelaisella rannalla noin kymmenen vuotta sitten. Hänhän poseerasi kuuluisan suomalaismiljonäärin Peter Nygårdin kanssa. Tietenkin kyse oli "työasioista" ja "ystävyydestä", kuten kaikilla noilla muillakin sen ajan suomalaiskaunottarilla, jotka kukin vuoron perään hyppäsivät siellä. Milloin ei sitten ollut asiaa Rennyn tykö. Käytännössä kyse oli koko kaunottariemme ykkösketjusta, tuohon aikaan.

Sivistysmaa Ranskassa kulttuuriministerin salkkua pidetään niin tärkeänä, että sen haltijat yleensä ovat raskaansarjan edustajia. Esimerkiksi André Malraux tai Jack Lang.

Mutta Suomessa on näin. Kulttuuriministerin "meriittilistalta" löytyy mm. aerobic-ohjausta ja alusvaate- ja uimapukumallina toimimista.

Ja sopiihan se, maassa maan tavalla. Totisesti. Kysehän on demokratiasta eli KANSAN VALLASTA. Millainen kansa, sellainen hallitus. Jos ei hallitus miellytä, on vaihdettava kansaa - tai maata. Eikä tätä KANSAN VALTAA ole sekoitettava fiksuimpien tai kyvykkäimpien vallaksi - sehän olisi tykkänään jotakin muuta.

Eräs vaihtoehto - varsin varteenotettava sellainen - on tietenkin sisäinen maanpakolaisuus...

Pitkäsen Tommi