Matkamiehen mietteitä

VÄRKKÄÄJÄT eli A:n R:n ja T.n K. -ry. / Kuusipirtti / Seppo Suhonen

Alkuvuodesta 2004 muuttuivat EY:n laskutusdirektiivit.

Määrättiin entistä yksityiskohtaisempia merkintöjä pakollisiksi laskuihin. Merkinnät koskevat mm. yritystunnuksia, arvonlisäveroa jne.

Kaiken piti olla "selkeää", ja "tiedotus" pyöri kuukausitolkulla.

Lehtiartikkeleihin, esitteisiin, kurssituksiin jne. syydettiin miljoona toisensa perään. Tiedossa on asianajajia, jotka työllistivät kuukausia itsensä uusien säädösten koulutuksella yrityksille ympäri maata.

Yksityiskohtia on paljon. Selittäjiä ja soveltajia samoin. Kokonaisuutta ei tajua melkein kukaan - kaikki värkkäävät vain oman pikku alueensa kimpussa.

Kuvaavaa on, että niillä, jotka Brysselissa näitä säädöksiä väsäävät, ei ITSELLÄÄN ole juurikaan kirjanpitovelvollisuutta. EY -parlamentaarikoille maksetaan tietty könttäsumma, ja he voivat sen haluamallaan tavalla käyttää. Eikä heiltä paljon kysellä tositteiden perään.

Otetaan esimerkki uusien säännösten toimivuudesta: Ostajan virallinen, kaupparekisteriin merkitty nimi laskuissa.

On säädetty, että mikäli laskun loppusumma on yli tuhat euroa, pitää lasku olla osoitettu ostajan viralliselle, kaupparekisteriin merkitylle nimelle. Mutta alle tuhannen euron laskuissa - samoin kuin kuiteissakin - ovat voimassa nk. kevennetyt vaatimukset. Ostajan nimeä ei välttämättä tarvita ollenkaan. Ajatellaanpa vaikka bussilippuja.

Käytäntö on kuitenkin toista.

Kuukausittain aina joku lasku palautuu ja menee uudelleen kirjoitettavaksi, vaikka kyseessä on alle 1000 euron summa. Kirjanpitäjä, tilitoimisto tms. uskoo, että uusi direktiivi koskee myös alle tuhannen euron pikkulaskuja.

Pienyrittäjän on mahdotonta alkaa asiakkaitaan tässä asiassa oikomaan. Heitä on ensinnäkin niin paljon - satoja -, ja aivan liian paljon aikaa tuhraantuisi tuollaiseen ilmaiseen kouluttamiseen. Parille sellaiselle, jotka ovat soittaneet, olen asiasta maininnut. Täysin turhaa, soittaja on joku alimman tason väliaikainen avustava apulaissihteerikkö, joka noudattaa vain ohjeitaan. Turha heille on mitään alkaa selittämään, eivät he ymmärrä mistä on kysymys. Lisäksi "opetuksen" jälkeen osa asiakkaista olisi käytännössä entisiä asiakkaita. Jos ei muuten, niin näpeilleen saanut pikkubyrokraatti keksisi jonkun vaikeuden kostoksi "ammattitaitonsa" häpäisemisestä...

Mielenkiintoista sinänsä, että niissä tapauksissa, joissa lasku palautuu, on yleensä tosi harvoin kyse pienyrityksistä. Useimmiten palauttajat ovat osuuskuntia, museoita, kuntia tms. ei-yksityisiä yrityksiä. Heillä on palveluksessa niin paljon ja niin jäykkää henkilöstöä, että he voivat ottaa tämänkin asian liioitellun vakavasti. Onpa joukossa sellaisiakin, jotka kaiken huipuksi vaativat ostajan y-tunnuksen laskuun, vaikka sitäkään ei pikkulaskuissa tarvittaisi. Siis niinkuin lain mukaan.

Niin, Suomihan on halunnut olla EY:n mallioppilas. Milloin ei kumarreta Moskovaan, kumarretaan Brysseliin.

Samalla käsite "EY -direktiivi" on muodostunut helpoksi tekosyyksi. Ei tarvitse ajatella! Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, jos pikkubyrokraatilta alkaa jotakin kyselemään, hänen naamalleen leviää tietyntyyppinen ilme, pieni anteeksianeleva hymynhäivä ja aina sama papukaijamaisesti toistettu mantra: "Mutta kun se on EY -direktiivi..." Suurissa maissa turhille säädöksille joko viitataan kintaalla tai sitten käytetään tervettä järkeä. Suomessa asiat otetaan kirjaimellisesti. Vaikkakin osa hallintoväestä tässä kysymyksessä ei yksinkertaisesti ole edes tehtäviensä tasolla.

Historioitsijat puhuvat Suomen hallinnon vahvasta "legalismi" -perinteestä. Epäilemättä näin onkin. Tosin virkakunta on kyllä tarvittaessa osannut aina kääntää takkinsa, suhdanteiden mukaan. Miten ovat arvelleet tilanteitten kääntyvän, ja parhaiten omat virkansa ja etunsa pystyvänsä turvaamaan. Onko kyseessä sitten ollut Ruotsi tai Venäjä tai joku muu...Samapa tuo, kunhan palkka juoksee.

"Legalismiapa" hyvinkin. Ja jos ei säännöstä löydy, niin kehitetään semmoinen, tai sovelletaan jotakin sopivaa. Esimerkiksi 1920 -luvulla, kun määrättyjen poliittisten tahojen toiminta haluttiin lopettaa, erään puolueen kirjapaino ja arkistot takavarikoitiin 1700 -luvulla säädetyn kalastuslain perusteella. (Lähde: Prof. Heikki Ylikangas: Käännekohdat Suomen Historiassa, sivu 176).

Ja vaikeuksia näiden laskutussäännösten vääristä tulkinnoista aiheutuu myös esimerkiksi osoitteiston ylläpitämisessä. Kun on esimerkiksi 15 vuotta palvellut jotakin tietyn nimistä asiakasta, pitääkin kännykän osoitteisto tältä osin uusia. Ja miten sen uuden virallisen nimen aina muistaakaan, kun käytännössä kuitenkin asioidaan normaalin kauppanimen kanssa. Sitten kun asiakkaissa on esimerkiksi kymmenen jonkin ketjun eri yksikköä, pitäisi aina muistaa, että se ja se yksikkö onkin esimerkiksi sen ja sen alue-osuuskaupan firma, ja laskutusosoite on se ja se. Eikä kännykän näytölle osoitteistossa mahdu kuin se tavanomainen kauppanimi, joten pahimmassa tapauksessa kaikki kymmenen kohtaa on selailtava läpi, ennen kuin oikea löytyy muistutuskohdasta... Puhumattakaan siitä, että kun kirjoittaa laskut käsin - kyllä! meitäkin sinnittelee vielä jokunen! - tulee turhien virallisten nimien kirjoittamisesta vuosittain yhteensä tuntien ylimääräinen työ.

Aivan höpöhommaa.

Tämä on vain yksi pieni yksityiskohta alati tiukentuvissa säännöksissä ja määräyksissä. Niitä suolletaan semmoista vauhtia, ettei kaikista mitenkään voi yksi ihminen pysyä jyvällä. Onko siis ihme, että maassa on massatyöttömyys - joka pysyy kyllä kurissa niin kauan kuin korvauksia, siis kaljaa riittää - ja huutava pula pienyrittäjistä. Ei riitä, että osaa jonkun oman hommansa, olipa se sitten vaikka suutarintyötä, pitää taistella jatkuvasti tämmöisiä jonninjoutavia säännöksiä ja ennenkaikkea niiden väärinsoveltajia vastaan. Vaikka vähintäin kohtuullista olisi, että nämä pikkubyrokraatit osaisivat edes sen oman helpohkon hommansa. Mutta ei.

Niin, minullakin on kännykässä nyt tämmöinen kontaktitieto:

A:n R:n ja T:n K. -ry. / Kuusipirtti / Seppo Suhonen.

Piti lyhentää, kun ei tietenkään kokonaisuudessaan mahtunut.

Onks järkee?

Mutta direktiiviä pukkaa!

(ELOKUU 2004)