Toinen tarina:


Manipuloinnin mahti 

Ensimmäinen kesäretkeni Pyhätunturille.Heinäkuu
2000.

Suoraa bussiyhteyttä Kemijärveltä perille ei ollut,
joten 15 km:n loppumatka Vuostimosta Pyhälle
polkupyörämarssia. Poutainen, kuuma päivä.
Liikennettä ei juuri ollenkaan. Heinäkuu tuntuukin
matkailumielessä Lapissa alati hiljenevän, pitääpä
moni hotelli nykyisin ovet kesällä kiinnikin.

Muutamaa kilometriä ennen Pyhää huomaan hevoset
vihannalla niityllä tien varressa. Pyörä parkkiin ja
kuvaamaan.

Konttailua ja kyykistelyä ruohikossa hevosten
ympärillä. Pieni pelko päällä koko ajan. Ei liian lähelle
- hevonen on kuitenkin niin iso eläin, että se on yksi
potku ja henki pois.

Luulen, että nyt olisi mahdollisuus hyviin hevoskuviin.
Toki olen yrittänyt hevosia aikaisemminkin, mutta
heikoin tuloksin. Useimmiten tausta on epätyydyttävä,
rumia aitoja tms. Nyt ovat hepat "puoliluonnossa".
Paljon vihreää, sinistä. Pilviä. Tuulta harjaan ja
häntään...

Muistan käynnin eräässä saksalaisessa
kuvatoimistossa. Arkistonhoitaja esitteli "Exotica" -
osaston, afrikkalaiset villieläimet, valtamerien
ihmeellisen vedenalaisen maailman ym. Sitten,
viimeksi, hän näytti sen, mitä heillä oli eniten, koska
sitä myös eniten kysytään: kissat, koirat, lehmät,
lampaat, kukot, kanat ja - hevoset!

Ehkä puolen tunnin session jälkeen lopetan uskoen
että filmillä jo olisi jotakin. Olen jo hyppäämässä
pyörän selkään kun huomaan: Kännykkä! Poissa!
Tipahtanut ruohikkoon!

Seuraa paniikinomaista harppomista niityllä. Ovatko
hevoset jo siirtyneet? Kävinkö tässä kohtaa? Löytyykö
konttaamisen jälkiä?

Hiki valuu, ja huoli kasvaa: Siellähän ovat kaikki
kontaktit, kalenteri, muistiinpanot jne. - eikä
varmuuskopiota ole! Miten selviän, jos ei kännykkää
löydy? En mitenkään!

Tunnin etsiskelyn jälkeen ei kännyä vieläkään löydy.
Epätoivo kasvaa.

Sitten:

Iso oranssinvärinen bussi alkaa yllättäen lähestyä
pitkin suoraa Pyhältä päin. Ensimmäinen ajoneuvo
puoleentoista tuntiin.

Saan idean. En tiedä, välähtääkö minulla kovin usein.
Sekin on niin suhteellista. Toisaalta monilla ei välähdä
kertaakaan elämässään...Mutta nyt minulla on ajatus.

Viittilöin myymäläauton pysähtymään ja teen muodon
vuoksi jonkin pikku ostoksen. Sitten muina miehinä
kysyn kuljettajalta, josko voisin lainata hänen
kännyään. Astun ulos soittamaan - omaan numerooni.
Puhelin pirisee noin 30 metrin päässä. Otan suunnan
kohti ääntä. Ruohot sivuun - ja siinä kännykkä on!
Sidon sen kotelon lenkistä ketjulla farkkutakin
napinreiästä kiinni ennen taskuun laittamista.

Vien lainakännykän kauppiaalle, joka ei ymmärrä, mitä
tapahtui. Jätän hänet jatkamaan tavaroittensa
järjestelyä.

Otan opikseni. Tapauksen jälkeen olen aina ennen ja
jälkeen jonkun matkan ottanut muistikortille
varmuuskopion. Näin ei mahdollinen onnettomuus
aiheuta kuin sen kokoisen katatrofin,jonka kanssa
pystytään elämään.

Aikanaan valopöydällä kuvia tarkastellessa huomaan,
että eri osatekijät - hevosten asennot, valon ym. -
huomioon ottaen matskussa on vain yksi
julkaisukelpoinen kuva. Mutta siinä on etummaisen
hevosen häntä piilossa!

Manipuloinnin paikka!

Vauhdikas häntä siirretään reprossa kuvaan
rinnakkaisdiasta. Hevosten asento ok, samoin taivas,
etummaisella hevolla hyvin ruohoa suussaan. Tässä
muodossa voidaan kuva joskus julkaista. Jää sitten
nähtäväksi, äänestääkö yleisö - kolikoillaan - sitä vai
ei...

Tässä "moraalini" - tai "moraalittomuuteni".

Eihän nyt olla tekemässä esimerkiksi biologian
oppikirjaa, vaan rakentamassa ja myymässä pieniä
unelmia.

Vain euron kappale!

Eikä Suomen laki sano kuvien manipuloinnista
tällaisessa tapauksessa mitään - ainakaan vielä.

(HUHTIKUU 2003)

----------------------------------------------------

SECOND STORY: 
 The Great Manipulator

My first summer-trip to Pyhätunturi Mountain in
Lapland, July 2000.

There was no direct bus-connection from Kemijärvi, so
I cyckled the last 15 kilometres from Vuostimo to
Pyhä.

A hot, sunny day. Almost no traffic. The tourist season
in Lapland seems to get quieter and quieter every
year. Some hotels even close down until the end of
August.

A few kilometres before Pyhä I notice the horses on a
meadow by the road. Down from the cycle for a shoot.

Working in awkward positions in the grass around the
horses. Not getting too close - after all, a horse is such
a large animal, one kick can be lethal.

I believe there is a chance for some good horse-shots.
Sure enough, I've tried to capture them before, but
with poor results. Often, the background is
unsatisfactory. Ugly fences etc...

Now, the horses are close to nature. Lots of green and
blue. Fine clouds. Wind giving life to the broom and
the tail.

I remember a visit to a photo-stock in Germany. First,
the clerc presented their "Exotica" -department:
African wildlife, deep-sea wonders etc. Latest, he
showed what they had most in stock, as it was most
often demanded for: dogs, cats, cows, sheep, cocks,
chicken and - horses!

After perhaps a half an hours photo-session I stop,
believing there was already some good stuff on film.
I'm just about to jump back on the bike, when it hits
me: The mobile phone! Gone! It has dropped
somewhere into the grass.

Running around the meadow in a panic. Have the
horses already moved? Did I stop here? Are there
some traces of my crawling?

Litres of sweat, and a rising worry: The phone has all
my contacts, the calendar, the notes etc. - and there's
no back-up! How could I manage in case the phone is
not found?

No way!

After about an hours search the phone still isn't found.
Desesperation! Horror!

Then:

A big orange-coloured country-store-on-wheels -bus
starts suddenly to appear from the direction of Pyhä.
The first vehicle in an hour and a half.

I have an idea. Maybe I'm not a person with so many
ideas - I don't know, it's so difficult to say. Anyway,
some persons never have an idea . But now I've got
one!

I beckon the driver to stop and do some shopping for
appearance's sake. Then, casually, I ask the
shopkeeper if it would be possible to use his mobil
phone. I get out of the bus to call my own number.
Sure enough, my phone starts to ring about 30 metres
away. Letting it ring, I continue towards the sound.
Soon, my phone is in my pocket. I bind it with a chain
to my jacket's button-hole.

I return the shopkeeper's phone to him. He doesn't
understand what happened, he has been organizing
his merchandise.

I learn my lesson. After the incident, I've developed a
routine of making a back-up -copy of the data inside
my phone always before and after a trip. Thus, a
possible accident causes only a catastrophy on a
scale it's possible to live with.

Afterwards, when studying the photos, it becomes
clear that - taking into account the horses positions,
the light etc. - the material contains only one shot
worth publishing. But even that one has the tail of the
horse in front hidden.

Manipulation time!

So, the tail in motion is transferred to this shot from
another by computer. Now, the horse's pose is okay,
the sky as well, even the grass in the horse's mouth
looks good. Now, it's possible to publish this photo
sometime in the future. And it's up to the public to
decide, if it becomes a hit or not.

Here's my "moral" -or lack of it.

After all, this is not a business of illustrating biology,
but rather creating and selling small dreams!

Only one euro a piece!

And the Finnish law doesn't say anything about this
kind of manipulation with photos - not yet, anyway! 

(APRIL 2003)