Club


HÄRSKIÄ HOMMAA eli Hyvästi! Suomen hammashuolto 



Mihin ihminen voi luottaa, ellei omaan lääkäriinsä?

Kas siinäpa kysymys, joka tuli esiin tässä hiljattain hammasrevohkan yhteydessä.

Kun kaksi eri lääkäriä antavat täysin vastakkaiset lausunnot?

Suomalaisen, kaupungin ytimessä kalliilla paikalla sijaitsevan keskuksen hammaslääkäri alkoi innolla juurihoitotoimenpitteisiin. Kalliiksihan sessiot tulivat, mutta hän onnistui vakuuttamaan touhun olevan välttämätön. Tuo "välttämättömyyskin" on muuten sittemmin alkanut epäilyttämään...

Noin vuoden kuluttua, seuraavan tarkastuksen ja röntgenin yhteydessä, sama lekuri ilmoitti, että aivan juurien pohjaan asti ei oltukaan onnistuttu pääsemään. Alkoi uusi ronkkiminen.

Sekään sörkkiminen ei onnistunut. Juuret kuulemma liian pitkät ja hankalassa asennossa.

Sitten nainen ilmoitti, että koko hammas onkin kiskaistava pois. Samaan hengenvetoon alkoi tarinoimaan "implantista". Ne ovat kuulemma nykyään niiiiiin hyviä, ja kuluista - joiden hän myönsi olevan korkeat - jotakin saisi Kelalta takaisinkin! Kerrassaan mahtavaa, ainakin hänen mielestään.

Koko ajan oli tuo hampulekuri mitä ystavällisin, totta kai! Antoi värikkään esitteen kotiin lukemiseksi. Leveillä jenkki-smaileilla siinä brosyyrin kannessa implantti-immeiset naureskelivat hohtavin hampain.

Kun poistuin, päätin että se olikin sitten laitimmainen kerta kyseistä tohtoria. Olinpa vaikea asiakas! Ihannepotilas on varmaan semmoinen, joka sokeasti uskoo kaiken, maksaa mukisematta ja kiittää vielä kaikesta päälle. Sekä tulee yhä uudelleen ja uudelleen höynäytettäväksi.

Parin kuukauden kuluttua Keski-Eestissa, normaalin vuosihuollon yhteydessä, kysyin asiaa toiselta hammaslääkäriltäni. Kerroin suomalaisen kollegan mielipiteen, ja näytin röntgenkuvat, jotka varta vasten tuli Tartosta hommattua.

Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä:

Ei mitään syytä toimenpiteisiin!

Kymmenen vuotta, mahdollisesti kauemminkin, saattaa mennä ilman mitään oireita. Mikäli oireita sitten joskus ilmenee, aletaan toimenpitteisiin.

Eestiläinen hammaslääkäri totesi oma-aloitteisesti implanttikuvion olevan hirmu kallis (arvio 1300 euroa, Suomessa n. 2000 euroa). Lisäksi tämä hammaslääkäri kertoi, ettei implanttihoidon onnistumiselle ole takeita. Elimistö saattaa nimittäin vierastaa implanttia. Kuulostaa ihan järkeenkäyvältä.

Eli?

Kova tuntuu työpula/rahanahneus olevan suomalaisilla hammaslääkäreillä, kun tuollaista tuputusta harjoittavat.

Todennäköisesti 99 prosenttia ihmisistä uskoo omaa lääkäriään. Ainakin aluksi. Luonnollista. Minä en uskonut. Onneksi.

Hippokrateen vala?

Tämän kokemuksen valossa se on pelkkä vitsi.

Bisnestähän nuo tuntuvat tekevän. Jotakin alan tilanteesta kertonee sekin, että yksikin hammaslääkärikeskus on mukana PÖRSSISSÄ.

Lääkärikeskus? Pörssissä?

Totta se on.

Niin mutta Suomessahan onkin lähes kaikki "maailman parasta", varmaan hammaslääkäritkin.

Minun puolestani saatte kyllä jatkossa rauhassa pitää nuo "maailman parhaat" hammaslääkärit. Sekä tietenkin ne "muhkeat" KELA -korvaukset. Jotka ovat tosin nollasummapeliä. Fyrkat revitään veroista, ja hoitoala nostaa hintoja vähintäinkin korvausten tahdissa. Plus - miinus nolla -hölmöilyä. Täkkiä pidennetään leikkaamalla toisesta päästä jatketta.

Entäpä lääkärin hakeminen vastuuseen mahdollisesta hoitovirheestä? Hei, älkää nyt viitsikö naurattaa!

Äänestäkäämme jaloillamme, kansalaiset!

Eestiläiset hammaslääkärit ovat ammatti-ihmisiä, moni puhuu suomeakin. Tallinnan hintataso alkaa tosin tässäkin asiassa olemaan pilattu - porojen toimesta, tietenkin - mutta jatkamalla Keski- tai Etelä-Eestiin tulevat matkakulutkin hinnanerolla helposti katettua.

Näkee samalla uusia maisemia. Oppii joka reissulla muutaman sanan kieltä, ja esimerkiksi Põltsamaalla uintikelpoinen joki virtaa pikkukaupungin halki.

(RIIKA, MAALISKUU 2007)



Härskiä hommaa 2.0

Syyskuu 2010.
 
Normaali vuositarkastus vakituisen hambaarstin luona Põltsamaalla.
 
Purukaluston tarkastus ja hammaskiven poisto: Eek 170,- eli noin 11 euroa. Kaksi ihmistä teki töitä vajaan varttitunnin ajan.
 
Kotona Helsingissä seuraavana päivänä odottaa uusi HOK-Elannon Yhteishyvä -lehti.
 
Siinä hammaslääkärikeskuksen mainos:
 
Nyt olisi mahdollisuus päästä ERIKOISTARJOUKSENA hampaiden tarkastukseen hintaan 39,- euroa! Normaalisti 64 euroa!
 
Eikä siinä vielä kaikki:
 
Tämä on Avainlipputuote, josta saa vieläpä Bonuksia!
 
Hei älkää nyt viitsikö!
 
Ei mitään rajaa näköjään ylihinnoittelulla!
 
Ai niin, mutta tämä hammaslääkärikeskus onkin näköjään pörssiyritys. Bisnettiä.
 
Ja Suomen kansa maksaa.
 
Tai itkee ja maksaa.
 
Paitsi tietenkin ne - me! - eniten tajuissamme olevat yksilöt, jotka äänestämme jaloillamme, pois omasta kotimaastamme.

On toi Suomen hammashuolto niin härskiä vedätystä.
 
(Kuressaare, Hotell Mardi, 2.10.2010)