|
||
Stockholm - Göteborg - Oslo - Göteborg - Stockholm - Köbenhavn - Hamburg - Berlin - Warzsawa - Krakow - Praha - Vienna - Lausanne - Paris - Antwerpen - Düsseldorf - Antwerpen - Paris - Antwerpen - Rotterdam - Hamburg - Malmö - Mariehamn - Turku - Helsinki (Rauma) GÖTEBORG 6.6.2010 Lähtö eilen illalla Vikingillä Skattalta. Taksi Tölikkä – Skatta 16,20. Viimeksi marraskuussa sama matka kustansi pirssi kotiovelle tilattuna 18,50. Tällä kertaa talsin Töölöntorin taksitolpalle ottamaan vossikan. Ihan vaan siksi, ettei PirssiSentraalin ämmien kanssa tarvitsisi olla minkäänlaisessa kontaktissa. Tippuihan tuossa hintakin 2,30. Isäntä-kuski kertoi olevansa 62 v., ja yli 2 tontun eläke olisi tulossa vuoden kuluttua. Aivan käsittämätöntä, ettei ollut jäänyt osa-aikaeläkkeelle jo 58 -vuotiaana, kun se vielä hänen ikäpolvelleen olisi ollut mahdollista. Nythän ikäraja on 60 vuotta. Työnteko hautaan asti on ihan OK, mutta loppupätkällä juuri osa-aikaeläke on tarpeellinen ja nerokas ratkaisu. Monessakin mielessä. Saapihan siten sitäpaitsi ainakin jotakin takaisin niistä valtavista summista, jotka me yrittäjät satsaamme omaan eläketurvaamme. Kauhea härdelli Viikkarin check-innissä. Tarvittiin neljä virkailijaa ja yli 20 minsaa aikaa, ennen kuin Pitkäsen Tommi saatiin paattiin sisään, viimeisenä matkustajana. No, hyvityksenä tuli sentään puolta isompi hytti. Simahdin heti kolmeksi tunniksi. Sitten paperitöitä. Ennen nukahtamista luin Hesarin Kuukausiliitteestä Ilkka Malmbergin jutun Suursaaresta. Kuvat Juha Metso. Kävi ilmi, että Suursaari on taas Venäjän viranomaisten toimesta ulkopuolisilta suljettu. Olen OnnenPoika, kun sain siellä silloin kesällä 2007 käydä (Retki Suursaareen/Matkamiehen Mietteitä). Kauko Röhkäkin kuuluu julkaisseen Suursaari -kirjan. Ilmeisesti hän ei ole paikassa koskaan käynytkään, kuten ei myöskään tuo toimittaja Malmberg. Nuo päivät Suursaaressa olivat elämäni eräitä onnellisimpia… Sitäpaitsi taloudellisesti varsin tuotoisia: Kahdelle eri asiakkaalle tuli tuolta reissulta kuvattua ja myytyä omat Suursaari -postikortit. Lisäksi toiselle vielä Viipuri -kortti samalta reissulta. Aivan ihanteellinen keikka. Paremmin ei olisi voinut mennä. Täyttä unelmaa! Tukholmassa aamulla tunniksi Central Stationille nettiin siihen samaan Sidewalk Expressin nettipisteeseen, sen yhden kulman takana hieman piilossa. X2000 -stogella Jöötteporiin. Pakollisen paikkalipun jätin taaskin ostamatta. Tågmästaren yritti jotakin kysellä, mutta jätti periruåttalaiseen tyylin maksun perimättä. Heja Sverige! Junassa torkkumisen ja lehtien luvun jälkeen Tsehovin novelleja. Anton on parhaimmillaan aivan loistava. Siis parhaimmillaan. Löperyyttäkin mahtuu tekstien joukkoon. Pesunkestävä antisemitisti. Aina kun mahdollista, tölväisee juutalaisia. Mielenkiintoista on, että aikoinaan Tsehov oli varsinainen massa- tai sanoisimmeko viihdekirjailija, sen ajan olosuhteissa. Hänen teostensa “jakelutie” kuuluu olleen silloisen Venäjänmaan “R-kioski” -verkosto. Tsehovin miljonääri-kaveri omisti koko valtaisan maan kattavan ketjun, ja stoorit levisivät aikakauslehdissä ja kirjasina kaikkiin noihin kiskoihin, jättipainoksin. Tulot sen mukaiset. Nykyään Tsehovin tuotanto on sitten korkeakirjallisuutta, Taidetta. Oikeesti. Alkukesäinen Ruotsi junan ikkunasta nähtynä on sitten kaunis maa. Vehreyttä, sinistä, poutapilviä, järviä, idyllisiä maalaismaisemia, Ruotsin lippuja (kansallispäivä tänään), sireenejä. Nättejä timmissä punamullassa olevia taloja ja kyliä. Herraskartanoita jalopuuympäristöineen. Jöötteporin Centralstationilla myöhäinen lounas samassa kuppilassa kuin syksyllä. Kanawokki 69 ruunua – siis Ruåttin valtionrautatiet kustansivat tämän aterian. Tack så mycket! Uuteen hotelliin, Hotel Alléniin. Vain SEK 500,-. Hyvä sijainti, sopivasti hitusen ajan patinoima eli juuri minun makuuni. Kuitenkin siisti. Ilmainen nettipiste aulassa, samoin kahvia, teetä, keksejä, hedelmiä. Buukkasin jo toisenkin yön. Huomenna arkipäivä, ja hinta sata valuuttayksikköä enempi. Iso plussa Jööttikselle hyvintoimivasta spåraverkostosta. Sinisiä, siistejä, katukuvaan istuvia vaunuja. Aamulla Osloon, mutta se on liian kallis stadi yöpymiseen. Kaksi-kolme kertaa Jöötteporia kalliimpi. Juoksemassa ekaa kertaa vuoteen. Tänä keväänä on ollut kremppaa. Kipeytynyt polvi, ja huhtikuussa pari katkennutta kylkiluuta. Ihmeen nopeasti Vanha Tomumajakin yhä kuntoutuu. Lekuri arvio kylkiluiden paranevan “itsestään” kuudessa viikossa – siihen ei mennyt kuin kolme ja puoli viikkoa. Ihanaa kun kroppa vielä toimii. Vähän aikaa. Gothenburg on viehättävä kaupunki. Mukavia puistoja juoksenteluun. Kanavan varren tienoot tuovat mieleen Riikan, paikoitellen jopa Pietarin. Upeita isoja hevoskastanjoita. Stokikseen verrattuna ilmapiiri on täällä leppoisa. Illalla tulee telkusta mielenkiintoinen proggis natsijohtaja Herman Göringistä. JÖÖTTEPORI 7.6.2010 Heräsin klo 04.23 karmeaan painajaiseen: Olin saanut TYÖPAIKAN. Tai siis jotenkin JOUTUNUT töihin. Joku aikakauslehti oli palkannut fotariksi. Oli elokuu, työvuoden alkajaiset, tilanne muistutti jotenkin koulun päätäjäisiä… Päätoimittaja puhui, ja esitteli uusia ihmisiä toimitukselle… Kohta olisi minun vuoroni… Koko toimituskunta oli “trendikkäitä” kolmekymppisiä naisia, joukossa joku kiintiöhomo. Hirvittävää! Onneksi heräsin. Karmeaa! TYÖPAIKKA! Onneksi se oli vain painajaista. Oikeesti sepelkyyhkyt ujelsivat Jööttiksen kesäaamussa. Unen logiikka on ihmeellinen: Eilen jostakin verkkojulkaisusta tuli luettua erään toimittajan matkakertomusta USA:sta: Toimittajille on siellä vaihtoehtona itsensä työllistämisen suhteen lähinnä oman verkkojulkaisun perustaminen… Eilisen dokkarin mukaan Hermann Göringin puolustuspuheenvuorot Nürnbergin oikeudenkäynnissä olivat silkkaa asiaa, ainakin eräiltä osin. Natsijohtaja nauroi syytteille räkäisesti ja totesi oikeudenkäynnin olevan puhdasta Voittajan Oikeutta, kuten aina vastaavissa tilanteissa. Hän toi esiin Voittajavaltojen omat rikokset: Niin Iso-Britannian imperialismin, USA:n suorittaman Kalifornian ja Texasin ryöstön inkkareilta ja meksikolaisilta, Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomukset jne… Totta kaikki tuo. Saksan tragediahan oli, että maa yhdistyi kansakunnaksi - kansallisvaltioksi - niin myöhään, että siirtomaat oli jo ehditty jakaa. Belgia, Espanja, Portugali, Englanti ja Ranska korjasivat potin jo aikaisemmin. USA ja Venäjä laajenivat agressiivisesti omilla mantereillaan – ja pitävät alueita yhä hallussaan. Kuten muuten Suomikin – nimittäin Lapissa. Kun sitten Keski-Eurooppaan kovan puristukseen jäänyt monikymmenmiljuunainen Saksa yritti samaa, saada vähän “Lebensraumia”, oli lopputulos sitten mikä oli… 06:45 -stogella Osloon. Pari asiakaskäyntiä, Pentagonin Roylta tuli kiva tilaus. En jaksanut alkaa etsimään uusia asiakkaita, vaan istuin Sidewalk Expressin netissä loppuajan. Tilauksia, matkajärjestelyjä. Kuudelta juna takaisin Jööttikseen. Juuri parahultaisesti ehti telkun pariin, tuli mielisarja “Sopranosin” osa 3/13. Olin sen joskus nähnytkin, mutta kesti toisenkin katsomisen. Sopranos on silkkaa filosofiaa. Parasta, mitä telkusta on tullut vuosiin, “Berlin Alexanderplatzin” ja “Twin Peaksin” jälkeen. Sittemmin on alkanut kyllä pari muutakin hyvää sarjaa, molemmat Ylen Teemalta: Venälainen “Arbatin lapset”, ja eestiläinen “Tuulenpieksemä maa”. Junassa ja sängyssä viimeisen Tsehovin novellin, “Kaksintaistelu”, lopettelua. Ote Anttonilla alkaa tosiaankin herpaantua… KÖPIS 8.6.2010 Aamulla syöksy X2000 -stogeen ja Tukholmiiin. Mukavat muistot jäävät tuosta Jöötteporista ja myös Hotel Allénista. Tuonne palaan. Jööttis on juuri sopivasti Oslon, Stokiksen ja Köpiksen leikkauspisteessä. Mitä strategisin sijainti. Homo-kondari jätti lisämaksun perimättä. Tienestiä 65 ruunua. Junassa Tsehovia. Alkaa tosiaan tympiä. Paikoitellen Tsehov tuo muuten tuossa naivissa vanhan venäläisen maaseutuelämän kuvauksessaan mieleen oman Pentti Linkolamme vieläkin ultra-naivimman stoorin “Unelmat paremmasta maailmasta”. Stokiksessa lounaalle Hotel Terminukseen: “Smörstekta strömmingflundror serveras med skagenröra och potatispuré”. Siis eräänlaista katkarapumössöä silakkafileiden päällä. Toimii! Aika hyvä salaattipöytä, kahvi ja keksit. Koko hoito 93 ruunua. Sain puhuttua laukun säilöön iltapäiväksi respaan, taloudellista etua siitä kertyi vähintäin 35 ruunua. Paria asiakaskäyntiä. Uusi asiakas Playground oli tyytyväinen Opinelliin, ja tilasi setin lisää. Iloinen yllätys, päivä pelastettu. Kungsgatanin 7/11 -puodin nettipisteessä kävi tsägä: Edellinen heppu jätti poistuessaan 43 minsaa nettiaikaa kompuutteriin. Taas tuli ilmaista hyvää! Tukholman keskusta on täynnä koulunsa päättäneitä ylioppilaita ajelemassa. Hillitöntä biletystä kuorma-autojen lavoilla. Voi tuota nuoruuden intoa! – No, kyllä elämä opettaa… Tuohan on jo sitä ensimmäistä sukupolvea täällä Pohjolassa, jonka elintaso tulee olemaan alhaisempi kuin edellisen sukupolven… Ja tämä on vasta alkua… Lööpeissä huutavat irvokkaat fotot totaalisen deekiksellä olevan Whitney Houstonin törmäilyistä täällä Stokiksessa. Voi raukkaa. Ylipainoinen, sekoileva narkkis. Todellinen kehäraakki. Stogessa Köpikseen kondari jätti taas perimättä sen X2000 -lisän 65 Sek. Tämähän sujuu hyvin! Sain Tsehovin stoorit vihdoinkin finaaliin. Ei Tsehovia minulle vähään aikaan, kiitos! Äijän pisteet minun silmissäni laskivat tämän lukukokemuksen myötä radikaalisti. Köpiksen lähellä, Ishojssa odotti netistä bongattu huippuedullinen yöpyminen: Zleep Hotel Ishoj, vain alle 14 euroa! Meidän Omenahotelliamme muistuttava “riisuttu” konsepti: Automaattinen sisääntsekkaus. HAMBURG 9.6.2010 Aamupalan kanssakin kertyi Zleep Hotel Ishojsta laskua ällistyttävän vähät 158 Dkk eli jotain 22,- egeä. Puhtaat lakanat ja hyvä peti. Suihkussa pesin pyykit, joten matka voi taas jatkua uusin voimin. Eilen illalla lensi paikallisjunan Köpis – Ishoj ikkunasta Tsehovin kirja pöpelikköön. Aloittelin jo uutta, Porin Reposaaresta erään kuppilan hyllystä löydettyä teosta: Boris Bjorkelundin “Stalinille menetetyt vuoteni”. Kiinnostava stoori. Aamulla asiakaskäynnille Holteen, Naturgallerietin Perin luokse. Oli tyytyväinen, ja teki kohtalaisen oorderin. Tanskalaisten kanssa on helppoa asioida. Maisemat matkalla Holteen perus -Tanskaa: Totaalisen monotonista, yhtä suurta lähiötä kaikki. Tuli ikävä Suomeen. Paluumatkalla Köpikseen pysähdyin haukkaamaan jotakin erääseen maahanmuuttajakuppilaan. Vessassa sivelin mukana olevasta pikiöljyflindasta pisaran nenän alle: Havumetsien tuoksua, tervaa! Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston! Osuudella Köpis-Hamburg pääsin kunnolla Björkelundin kirjan kimppuun. Kiehtova opus. Heti ensimmäisellä sivulla alkoi ihmetyttämään, mitä hän oikein haluaa sanoa. Toisaalta toteaa, ettei ole mikään “venäläinen”: Suomenruotsalaiset vanhemmat jne. Toisaalta toteaa, ettei Venäjällä - jossa syntyi, kävi koulunsa ja palveli Tsaarin laivaston upseerina 28 vuotiaaksi - koskaan tuntenut itseään mitenkään “ulkomaalaiseksi”. Siis mitä? Samalla hän mainitsee olevansa nimenomaan Suomen ruotsalainen – ei siis suomenruotsalainen, kuten nykyisin lähes poikkeuksetta sanotaan. Kummallista tuokin. Hampurin Merimieskirkolla ehti juuri ja juuri yhdet löylyt tempaista bastussa. Sitten nettiin ja loppuilta viimepäivien Hesareiden lueskelua huoneessa. Remontin johdosta muuten spesuhinta: Huone, bastu, aamupala ja netti vain 27,- egeä. Ei paha. BERLIN 10.6.2010 Nukahdin eilen Hampurissa valot päällä. Raskasta tää reissaaminen. Aamulla Hampurissa sain myytyä yhden Pitkästen Parhaita Opus 2 -kirjan. Kolmetoista euroa on iso summa - jos niitä summia tulee jatkuvalla syötöllä, eikä kuluja tuotteesta enää ole. Tuolla summallahan saa jo lounaan, ja iltapäiväkahvillakin voi käydä… Samalla ostaja – eräs vanha tuttu, asunut Sakuissa kai kolmisenkymmentä vuotta – kertoi taloudellisita kuvioistaan. Heppu pääsee eläkkeelle noin vuoden kulutua. Yli kahden tonnin eläke – siis varsin hyvä – on tulossa. Mutta, mutta… Siitä alkaa menemään kolmasosa ensimmäiselle vaimolle, he ovat eronneet joskus neljännesvuosisata sitten. “Hyvitykseksi” siitä että tuolloin, heidän muinaisen avioliittonsa aikana, nainen oli 15 vuotta kotona, miehensä elätettävänä. Tämmöinen on Saksan laki. Voi piruparkaa. Mutta jälleen yksi esimerkki miehestä, joka siis EI maksanut seksistä… Hänen ei tarvinnut maksaa… Beliinissä kova helle ja yksi asiakaskäynti. Tuli myytyä 55 kappaletta Pitkäsen Postikortteja. Loistavaa! Uuteen hotelliin yöksi: City Pension Sanader, Mariendorfer Damm. Vain 43,- egeä. Hinta/laatusuhde OK. Nukahdin heti pariksi tunniksi, ja sitten iltakävelylle, poikkeamaan eräällä Clubilla Grossbeerenstrassella. Tutustuin Nathalieen, 20 vee. Piti mua nelikymppisenä ja sanoi että hänen mielestään puhun hyvin saksaa… Ihan mukavaa palautetta! VARSOVA 11.6.2010 Aamulla Berliinissä asiakaskäynti. Tuli kiva tilaus. Kaiken lisäksi asiakas heittäytyi avomieliseksi yksityisasioistaan – liikesuhde on siis vakaalla pohjalla. Lounaalla erinomaista tomaatti-mozzarellasalaattia, peruna-pekonimunakasta ja kivennäisvettä. Junassa Varsovaan Björkelundin kirjan lukua. Aivan selvää on, että noiden “Leinon vankien” luovuttaminen Suomen viranomaisten toimesta Neuvostoliittoon oli oikeusmurha ja kauhea hapeätahra Suomelle. Hehän olivat valtaosin Suomen kansalaisia! Muutamalla Nansenin passi. Osoituksena tästä on sekin fakta, että heille sitten 50 – luvulla Suomeen palattuaan myönnettiin valtion varoista “hyvityksenä” korvauksia. Siis niille, jotka palasivat… Toisaalta kun kaikki Oikeus on Voittajan Oikeutta… Hemmetin huono tuuri noille 20 miehelle kyllä kävi. Joukossa joku, joka joutui listalle jopa nimisekaannuksen takia! Neuvostoliiton vinkkelistä katsoen miehet tosin ilmeisesti olivat heikäläisittäin ajatellen nk. “meikäläisiä”, mahdollisesti Unto Parvilahti-Bomania lukuunottamatta. Suomihan oli saanut itsenäisyytensä vasta noin neljännevuosisata aikaisemmin, senkin vain Vladimir Iljits Leninin hyväntahtoisuuden ansiosta. Jonka itsenäisyyden piti olla ihan väliaikainen episodi. Kyllähän miehillä useimmilla oli “rasitetta” – esimerkiksi juuri Boris Björkelundilta, entiseltä Tsaarin laivaston upseerilta, löytyy “syntilistaltaan” 20 -luvulta tiedustelukuvioita. Neuvostoliiton kannalta perusteet tuomioille löytyivät: Vakoilu, Neuvostoliiton vastainen toiminta, terrorismi… Björkelund itse vähättelee kirjassaan 20 – luvun vehkeilytouhujaan: “Merkityksetön pikkuseikka” , “olin jo unohtanut tapaamisen” jne. Kuitenkin Neuvostoliiton kannalta kyse oli aivan raskauttavasta toiminnasta. Fakta on sekin, että B.B. toimitti eräälle agentilleen Neuvostoliittoon jopa aseen. B.B. mahdollisesti ei edes kerro kaikkea puuhailuistaan monarkistien ja muiden venäläisten emigranttijärjestöjen parissa. Kirja on painajaismaista stooria kuuluisteluista ja vankilaoloista…. - Stogessa onnistuin puhumaan ravintelivaunun hoitajan kanssa uuden mallasjuomatuttavuuden, vehnäolut Paulanerin pakasteeseen muutamaksi tunniksi.
Seison käytävällä katsellen ikkunasta satumaisen kaunista punaista auringonlaskua Puolan peltoaukeiden taakse… Sinistä taivasta, vihreitä peltoja, metsiä, tulipunainen auringonlasku… Paulaner osoittautui ihan peruskamaksi. Kyllä se upposi, jopa suoraan pullonsuusta, mutta ei juomalla erikoisempaa luonnetta ole. Työviikon päättymisen kohokohta, kuitenkin. Varsiksessa tuttuun Hostel Oki-Dokiin. Sama vanha huone, Dom Bronskiego. Korkkasin Saksasta ostetun Parooni Rothschildin punkun. 4,69 euron ostos. Jotenkin “metallinen” maku. Mutta punkku kuin punkku. Paprikasipsien kanssa aivan toimiva kombinaatio. Ikkunasta se sama tuttu nakymä puiston jalopuiden takaa kuin jalokivenä loistavaan Kulttuuripalatsin torniin. “Koti”. Se on nyt tässä. KRAKOVA 12.6.2010 Hyvin nukuttu yö Oki Dokissa. Aamupalalla kiva kattoo ja kuulla nuoria. Asiakakäynti sujui hyvin – tuli ihan kohtuullinen oorderi. Hellettä. Iltapäiväkävelylle Clubille. Tutustun Patriciaan. Älykkönainen, n. 35 v. Vanhin nainen kehen olen tutustunut vuosikausiin… En edes muista yhtä iäkästä. Mutta hyva juttukaveri. Keskustelemme kirjallisuudesta, mm. Paulo Coelhosta, tästä roskakirjailijasta, naisten suosikista. Sitten hän suosittelee puolalaista kirjailijaa nimelta Maria Nurowska. Täytyypä netistä tsekata. (Nurowska osoittautui kiehtovaksi persoonaksi, ainakin henkilöhistorian valossa). Sphinxiin syömaan. Se perinteinen kananmaksa-ateria. Patrician tapaamisen ja skruudamisen jälkeen onkin voimat aivan loppu. Jalat ihan setsuurilla. Hyvä että saan talsittua takaisin hostelliin hakemaan matkalaukkua… Nyt olis hyvä saada ottaa tupsluurit. Mutta ei. Pakko raahautua steisille, stoge Krakovaan lähtee… Ehkä junassa voi nukkua. - EC /juna 1305 “Kossak” on siisti, viileä ja lauantaisen-tyhjä. Nukahdan. Sitten turistioppaasta Puolan historiaa: Varsovan ghettokapinan murskaamisesta sekä Varsovan kansannoususta. - Kirjassa “Stalinille menetetyt vuoteni” Boris Björkelundin tuomio on nyt julistettu ja kierros Vankileirien Saaristossa alkanut. “Ihminen sopeutuu kaikkeen”, toteaa Björkelund. Leireiltä löytyy miellyttäviäkin tuttavuuksia. Kaikki ei ole pelkää kärsimystä. B.B. kertoo leirien sukupuolielämästä – siis niiden osalta, joilla voimia tuolle sektorille ylipäätään riitti. Herra on herra helvetissäkin – ja voittaja korjaa potin vankileirilläkin. Muutamilla johtavilla virkailijoilla, jopa parempiosaisilla vangeilla, oli varsinainen haaremi, saamme tietää. Ei yllätys. Pari otetta: ” Jokaisessa leiripisteessä oli “komendantti” : eräänlainen leirialueen poliisi. Hänen tuli valvoa järjestystä ja puhtautta. Tehtävää hoiti joku vanki, tavallisimmin roteva miehenroikale, jolla oli hyvin kehittyneet äänijänteet ja yhtä hyvin kehittyneet nyrkit. 18. leiripisteessä toimi ‘komendanttina” muuan Sajenko, jolla oli kaikki tarpeelliset fyysiset ominaisuudet (…) “Leiripisteen toinen Don Juan oli keittiömestari, josta olen maininnut jo edellä. Hän oli vanha tekijä, joka oli viettänyt leireissä vähäisin väliajoin runsaat 15 vuotta. Tämä mies käytti hyväkseen oikeuttaan valita keittiöön astianpesijöitä ja siivoojia. Hän ei ollut naisilleen yhtä uskollinen kuin Sajenko lattianpesijöilleen, ja keittiön naishenkilökunta vaihtui yhtenään. Kuten jo kerroin, mies osoittautui sairastavan syfilistä, mika aiheutti hänen naisilleen ikäviä seurauksia”. Miksiköhän kaikki tämä kuulostaa niin tutulta…? - Krakiksessa tuttuun Hostel Decoon yöksi. Lotossa neljä oikein. Voittosumma 8,50. Kas, Kanervan Ike (62 v.) näyttää taas viestitelleen uuden 16 -vuotiaan typyn kaa. Mä alan vähitellen oppii pitämään tosta hepusta! Ikehän totesi tässä muutama viikko sitten, jotta harmittaa, kun “hyvä työ jäi kesken” ja joutui lähtemään ulkoministerin -jopista edellisen tekstittelyhärdellin, Tukiais -kohun, takia.
Illan mallasjuomana vaalea 6 -prossainen “Tatra”. “Keskitäyteläinen, makean maltainen ja karvaan humalainen” – kuului eräs nettiarvio. En minä tuosta “makean maltaisuudesta” tiedä. Mutta “karvaan humalainen” – kyllä! Vallan mainio helteisen Krakovan illan (yli 30 astetta vielä klo 22) janojuoma. Minä pidän tästä olvista! Loput Rotschildin punkerosta ja lisää Boriksen stooria. Bordeaux 2008 Baron Philippe de Rothschild ei ole mikään Suuri Viini – vaan eipä ollut hintakaan: Berliinin Netossa 4,69. “Metallinen” Boriksen vankileirikuvaukset käyvät rankemmiksi. Lukujen nimet ovat jo paljonpuhuvia: “Katastrofi”, “Helvetti”. Näin alkaa luku “Rangaistusleiri”: “Kaikki 15. leiripisteestä kuulemani paha osoittautui todeksi. Siellä vallitsi suunnaton kurjuus. Nälkiintyneitä ja katkeroituneita miehiä sanoin kuvaamattoman likaisissa rääsyissä, saastainen leirialue – vangit eivät välittäneet käymälöistä, vaan tekivat tarpeensa minne sattui – painajaismaisia nimenhuutoja, jolloin hanuri soi samalla kun työstä kieltäytyneitä raahattiin jaloista liejussa ja raa’asti potkittiin, äärimmäisen huono ruoka, murhia joka viikko – ilmapiiri oli kammottava. Koska työsuunnitelman tavoitteeseen ei koskaan päästy, työtä tehtiin myos sunnuntaisin.” Huomenna sunnuntai, pakko päästä jonnekin luontoon, ehkä uimaankin… KRAKOVA 13.6.2010 Retkipäivä, kohteena Ojcowin kansallispuisto. Tunti pikkubussilla Krakovasta pohjoiseen. Kävi onnenpotku: Periltä löytyi polkupyöränvuokraaja. Kuusi tuntia pyöräilyä ihanassa laaksossa. Hyvin paljon Sveitsin/Ranskan Jura -vuoristoa muistuttavaa tienoota, tosin mittasuhteiltaan pienimuotoisempaa. Eräs iso kallionmöhkäle jota ihmiset filmasivat oli kuin Thaimaan James Bond -saaren kopio. Puro kohisi koko ajan tien vieressä. Linnut visertelivät. Tämä oli elämäni ensimmäinen päivä Puolan ihanalla maaseudulla, muttei varmasti viimeinen. Löytyi kaunis unikkopelto, jota tuli kuvailtua pitkään. Ongelmana tuo sama vanha fotarin -ongelma: Koirat. Kolme isoa hurttaa räksyttää aidan takan metrin päässä koko ajan. Mutta matskua purkissa, ja sitten vielä yhdestä toisesta paikasta enempi lähiksiä unikoista, heinänkorsia etualalla. Suomalaisen urheilijan sanoin: “Parhaani yritin, katsotaan sitten miten pitkälle se riittää”. Seudulla oli tien vieressä useita grillipisteitä. ‘Kenttälounaana” puolalaista maalaiskeittoa, sattumina runsaasti tosi lihaisia makkaroita. Puolalaiset ovat siistiä väkeä. Tuolla kansallispuistossa patikovat ja pyöräilevät nätisti. Eivät melua, eivät roskaa. Kotiin – siis Deco Hostelliin – palattua suihkuun ja tirsat puhtaitten lakanoiden valissa. Lisää Borista. Hän on joutunut Leningradissa uusiin kuulusteluihin. Taitaa olla satusetä koko ukko. Venäjän turvallisuusviranomaisille hän ilkeää väittää, ettei “aktiiviseen vakoiluun” koskaan ole syyllistynyt – mutta he latasivat päin Bjorkelundin kasvoja miehen omakätisesti allekirjoittamia dokumentteja 20 -luvulta, jotka todistavat aivan muuta. Boris oli “unohtanut” nuokin tapahtumat. Ei uskottavaa. Niin hyvämuistinen kertoja, yksityiskohtiin menevä kuin B.B muuten onkin – miten ihmeessä hän voisi “unohtaa” rahasuorituksia vastaan värväämänsä agentit Venäjältä 20 -luvulla? Sitten, ikäänkuin “ohimennen” sivulla 180 (!) hän tulee maininneeksi saaneensa Suomen kansalaisuuden vuonna 1921! Siis 28 -vuotiaana! Oltuaan sitä ennen tietenkin – Venäjän kansalainen. Ei ihme, että Neuvostoliitto piti häntäkin venäläisenä. Mutta loistava kirja, hyvin kirjoitettu. Vastuu siirtyy vain lukijalle – tyypillisenä tiedustelumiehenä Boris kyllä osaa hämätä ja harhauttaa. Ai niin. Tänään näin kaksi mielenkiintoista naista. Ensiksikin aamulla bussissa matkalla keskustaan: Tiukkaakin tiukemmissa “hot pantseissä”, jotka eivät jättäneet MITÄÄN arvailujen varaan, eräs muutenkin kuin takamukseltaan hyvännäköinen polakkityttö raapusteli jotakin kämmeneensä koko ajan. Välillä luki jotain papereita. Pääsin vilkaisemaan papereita ja kirjauksia lähemmin: Ne olivat jotakin erittäin monimutkaisia matemaattisia kaavoja! Sitten pikkubussissa Ojcowista kotiin nuori nunna. Jutteli iloisesti siviili -ystavättärensä kanssa, naureskelivat. Meikin kera ja ilman huntua olisi ollut kenties ihan kaunis nainen. Eipä ole ikinä tullut nähtyä tuollaista nunnaa – yleensähän he painuvat otsa kurtussa kiireesti ohi. Näin Puolassa. Puola ON toista maata. PRAHA 14.6.2010 Aamulla asiakaskäynti, lounas rautatieaseman viereisessä ostoshelvetissä, eväiden osto ja pitkälle junamatkalle kohti Prahaa.
Tämä junaosuus kului valtaosin Boris Bjökelundin kirjan lopettamisen merkeissä. Yksi kaikkien aikojen mieleenpainuvimmista lukukokemuksistani. Oikein ahmimalla tuli ahmittua Boriksen stooria. Sarjassamme Suuria Suomalaisia Seikkailijoita – ja loppupelissä arvoitus, koko mies. Oliko hän lintu vai kala? Siitä eivät häntä kuulustelleet neuvostoviranomaisetkaan tuntuneet aina saaneen tolkkua. “Boris Woldemarovits”, kuten he häntä nimittivät, oli ilmeisen älykäs ja ovela mies. Kuulustelijoidensa mukaan jopa “vaarallinen”. Kaikesta päätellen Boris jättää stoorissaan paljon kertomatta, lähinnä Venäjän vallankumouksen jälkeisistä vakoiluvuosistaan. Ammottava ristiriita Björkelundin tarinassa on tuokin, että hän kuulustelijoileen väitti ettei ollut “aktiivista vakoilua” suorittanut – vaikka itsekin sivulla 176 toteaa: “(…) vuoteen 1922 saakka harjoitin aktiivista tiedustelutoimintaa Neuvostoliitossa (…). Kuulustelijoilla oli tästä siis kirjallistakin dokumenttia, vieläpä Boriksen omakätisesti tuolloin 20 -luvulla allekirjoittamaa. Ilmankos kuulustelijoita välillä naurattikin tuo Boriksen venkoilu.. Muistelijamme, joka läpi teoksen muutoin osoittaa ensiluokkaista havainnointikykyä, kuulusteluissa todellakin heittäytyy “muistamattomaksi”, kun hänelta kysytään Aleksandrovista. Kyseessa oli Leningradin sotilaspiirin esikuntapäällikkö, siis tavattoman korkea-arvoinen rekryytti, joka oli Boriksen “palkkalistoilla:”. Tehtiin diili, että Aleksandrov kuukausittain lähettäisi Borikselle sotilaspiirin salaisten käskyjen jäljennöksia! Ei muista Boris. Ei, ei sitten millään, vaikka samaan aikaan kuitenkin muistaa tuolloisten seurapiirien rouvien nimiä, kuka oli kenenkin paras ystävätär tai luokkatoveri tms. Tuubaa. Ei ihme, että Borista raahattiin kuulustelusta toiseen, kerran jopa 7000 kilometriä Leningradiin jotakin pienta tarkistusta varten ja sitten takaisin jonnekin Siperian perukoille. Noissa oloissa viikkojen raskaita junareissuja. Hämmentäjien Kuningas? Pakostakin herää kysymys, miksi B.B., älykäs mies, aliarvioi – paitsi kuulustelijansa – myös lukijansa. Eihän tuollaista, Leningradin alueen sotilaspiirin esikuntapäällkikön rekrytointia agentiksi korvausta vastaan voi ikinä unohtaa! Huvittava yksityiskohta kirjassa on, kun Boris kertoo vankitoveriensa tarinoista: “Vankilassa ei ollut tapana kysella kohtalotovereilta heidän asioistaan eikä sitä, mitä kuulustelija oli kysellyt. Jos he itse kertoivat asioistaan, ei tarina useimmiten vastannut todellisuutta: tavallisimmin vaiettiin tarinan siitä osasta, joka salattiin myos kuulustelijalta”. Siis ihan niinkuin B.B.! Vaikutelmaksi jää, etta Boriksen 20 -luvun kuvioissa – mahdollisesti hänen ensimmäiseen vaimoonsa liittyen – on tapahtunut paljon enemmän kuin mies antaa kuulustelijoille tai lukijoileenkaan tietää. Venäjä/Neuvostoliiton muisti on pitkä… Siitä vaikeudet. - Kirjailijan kertoman mukaan hän huomasikin kuulusteluissa, että mapeissa oli merkintä: “Säilytettävä ikuisesti”. Yksi kysymys joka tulee mieleen on, että annettiinko Borikselle Suomen kansalaisuus 20 -luvulla jotenkin “kiitokseksi” vakoilupuuhistaan? Mutta valtavan mielenkiintoinen kirja Neuvostoliiton vankileirien saaristosta. Boris vyöryttää eteemme aivan uskomattoman monipuolisen henkilögallerian. Tämä mies on elänyt ja kokenut! Juutalaisista ja juutalaiskysymyksestä Boriksella on niinikään paljon mielenkiintoista kerrottavaa. B.B. kertoo kirjassaan tyypillisellä kiemurtelevalla tyylillään siitäkin, miten hän lokakuussa 1948 “oli pakotettu” tavallaan ilmiantamaan joku Ljapidevski, 20 – luvun vakooja-aikojensa tuttavuus, joka sittemmin oli joutunut Neuvostoliitossa epäsuosioon. Kuulustelija kärkkyivät B.B.n kertoman mukaan häneltä jotakin Ljapidevskia kompromenttoivia lausuntoja, jotka hän sitten allekirjoittikin. “Minulle ei jäänyt muuta valinnan varaa kuin allekirjoittaa pöytäkirja siina muodossa kuin se oli esitetty minulle. Se oli erittäin epämiellyttävää, edelleenkin yksi ikävimmistä muistoistani. Olen yhä sitä mieltä, että minun olisi pitänyt pysyä lujana – vaikka tuskin olisin siten voinut vaikuttaa Ljapidevskin kohtaloon”. Lukijalle jää tässäkin tapauksessa hämäräksi, mikä kyseinenkin asetelma lopulta oli. Haiskahtaa kuitenkin siltä, että tuo herra L. sai B.B.n lausunnosta kärsiä. Tuliko kakkua lisää 5 vai 10 vuotta, vai jotakin vielä pahempaa? - Merkillepantavaa on, että Boris siepattiin – niin, ihmisryöstöstä todellakin oli kysymys - kotoaan tuolle yli 10 vuoden kärsimystielleen 52 vuotiaana, siis ikämiehenä! Toinen asia on, etta vaikka Boriksen stoorin ja etenkin hänen “viattomuuteensa” tietyillä varauksilla pitää suhtautua, oli kyseessä Suomen historiassa häpeällinen oman kansalaisen luovuttaminen vieraan valtion viranomaisille. Järkyttävää, että sodan jälkeen, Vaaran Vuosina, Suomen heikkouden hetkenä tuollaistakin pääsi tapahtumaan. B.B. kertoo nähneensä Helsingissä pidättämisensä yhteydessä satoja nimiä sisältävän listan! Kysymys siitä, miksi vain nämä 20 ja vain he ja juuri he sitten luovutettiin, on spekulaatioiden alainen… Kirjan lopussa Boris kertoo saaneensa korvauksena Suomen valtiolta Neuvostoliiton -vuosistaan summan, joka vastasi nykyrahassa jotakin alle 700 euron korvausta jokaiselta kuukaudelta tuon kymmenen vuoden ajalta. Siis kansaeläkkeen suuruinen kuukausikorvaus, suunnilleen. Kymmenen kärsimyksen vuotta. Tuolla “palkalla”? Vuonna 1955 takaisin palasi 62-vuotias, terveytensä osittain ja omaisuutensa kokonaan menettänyt mies, joka tätä kirjoitettaessa vieläkin elävän vaimonsa mukaan ei enää ollut sama henkilö kuin lähtiessään. Palasi, vaikka tuomiota olisi ollut vielä viisi vuotta jäljellä. Poliittinen tilanne sekä Neuvostoliiton sisällä että kansainvälisissä suhteissa oli muuttunut niin, että Paasikiven myötävaikutuksella elossa olevat Leinon vangit saatiin kotiin (joku vaihtoi kansallisuutta ja jäi Neuvostoliittoon). Lesken mukaan B.B. vain kiersi keittiössä kehää ja vatvoi kokemuksiaan. Poltti ketjussa. Irina Bjorkelund/Hbl 30.5.2010: “Efter återkomsten kunde han inter tala om något annat än lägren”. Eli Boris ei sitten vapautunut oikeastaan koskaan. - “Stalinille menetetyt vuoteni” on varsinainen selviytymistarina. Muutaman Neuvostoliitto -vuoden jälkeen B.B. jo toteaa: “Koska olin jo tottunut kaikenlaiseen, oloni ei tuntunut enää missään suhteessa hankalalta. Saatoin nukahtaa pelkällä lauta-alustalla missä ja milloin tahansa. Olin myös tottunut huonoon ruokaan, vaikka se oli vuonna 1951 jo muuttunut paremmaksi.” Sitten taas, heikkoina hetkinä: Tilani huononi yhä, olin vähän väliä pitkään tajuttomana ja ja tajuntani palatessa käsitin olevani kuolemaisillani. En kuitenkaan välittänyt siitä, koska mielestäni kuolema oli tällaista elämää parempi. Olisihan kuolema voinut olla tuskallisempikin”. Mutta selvisi, kuitenkin! Sitkeä sissi! Selviytyneet eivät sensijaan monet Boriksen alkuvuosien kuulustelijoista, jotka likvidoitiin Stalinin kuoleman ja Berijan teloituksen jälkeen. - Erityisen mielenkiintoinen on B.B.n vankeusaikainen asenne “entistä elämäänsä” kohtaan: “Todellinen, entinen elämäni oli väistynyt jonnekin kauas taakse ja ikään kuin muuttunut joskus muinoin nähdyksi uneksi, joka kenties oli ollut kaunis ja mielenkiintoinen, mutta tuntui nyt hämärältä ja epätodelliselta. Ajattelin sitä vain harvoin”. - Juuri noinhan se menee. - Olle Leinon isästään Yrjo Leinosta kirjoittaman kirjan nimeä mukaillen: Kuka loppujen lopuksi oli Boris Björkelund? Huvudstadsbladetissa 30.5.2010 olleessa laajassa Leinon vankeja käsittelevässä jutussa sivulla 17 ylhäällä oikealla on kuva Boriksesta nuoruutensa kukoistuksessa, turkiskauluksisessa Tsaarin laivaston koppalakissa ja päällystakissa. Komeana kuin mikä, pieni ironinen hymynkare suupielissään. Näin B.B. : “Eräs vakaumuksemme tukipylväistä oli ollut tsaari. Hänen persoonansa oli ollut meille vertauskuvallinen, ja jokaisen meistä tuli olla valmis antamaan kaikkensa, jopa henkensäkin, hänen puolestaan. Mutta yht’äkkiä tsaari ei ollutkaan enää tsaari, ja samalla oma elämämme alkoi olla vaarassa sen takia, että olimme valmiit antamaan sen tsaarin puolesta – juuri silloin kun hän ei enää tarvinnut sitä.” – Tässäkö B.B.:n kohtalon perimmäinen syy? Kuvaa katsoessa tulee mieleen, että tuossapa varsinainen pelimies. Jotakin ovelaa, kettumaista hahmossa tosiaankin on. Viekkaudestaan huolimatta tarpeeksi ovela Boris ei kuitenkaan ollut, kohtalo oli mikä oli. Läpi Neuvostoliiton -vuosien numero 13 kummittelee hänen elämässään – yleensä vankikoppien numeroiden erilaisina yhdistelminä. Valtaisien historiallisten voimien myllerryksessä pystyvällekin miehelle saattaa tulla 10 vuoden kuulustelu- vankila – ja leirireissu eteen vielä myöhäisessä keski-iässä. Meille jälkipolville tuosta koitui kuitenkin eräs mielenkiintoisimpia suomalaisia muistelmateoksia. (Myöhemmin, syksyllä 2010 tuli muuten luettua entisen Etsivän keskuspoliisin/Valpon miehen Ali Alavan 70 -luvulla julkaisema romaani “GPU:n salainen liiga”. Aivan hirveän huono sepustus, joka suhteessa. Mutta yllätys! yllätys! Kukapas tarinassa esiintyykään, ellei sitten itse Boriksemme? “Eräs ihmeellinen kulkija oli Venäjän entiseen keisarilliseen laivastoon kommodoorina kuulunut Nikolai Bunakov, joskin hänen matkansa “ikkunan” kautta saattoivat kuljettajan monenlaisiin harmeihin”. Alava tarinoi lisäksi “Bunakovin” antiikki- ja taide-esine -jobbauksesta… Tuntomerkit täsmäävät!”. – Vakaumus siitä, että B.B. ei edes muistelmateoksessaan kerro läheskään kaikkea 20 -luvun alun vakoiluhommistaan senkun vahvistuu.) Ohhoh! Sanoinko edellä “suomalainen” muistelmateos? Oliko B.B. todellakin “suomalainen” – siitä voidaan keskustella. Oliko toinen pitkän uran tsaarin armeijassa tehnyt suomenruotsalainen mies, C.G.E. Mannerheim ”suomalainen”? Vaikea kuvitella toista viime vuosikymmeninä Suomessa vaikuttanutta henkilöä, joka olisi kauempana “Suomen kansasta” kuin Marski. Nimittaväthän pietarilaiset nyky-Venäjällä tätä “Suurinta Suomalaistamme”" omalla karulla tavallaan: “Meidän Carl Gustafimme”. Eräskin Marskin Pietarin -aikaisista rakastajattarista kutsui tätä “omaksi ruotsalaisekseen”. PRAHA 15.6.2010 Uusi hotelli Prahassa, Residence Tabor. Aivan lähellä edellisiäni, Zizkovin alueella. Tuttuakin tutumpaa tienoota. Hotellien hinnat ovat tulleet Prahassa rajusti alas: Vain 27 egeä, sisaltäen aamupalan. Pari asiakaskäyntiä, ne sujuvat hyvin. Poikkean Clubilla, tapaan Alician. Han on puoleksi tunisialainen. Kun katson hänen silmiinsä, tuntuu hetken siltä, että katoaisi jonnekin Lähi-
Illalla Gershwin -konserttiin. Vilkaisu nettiin: Kappas vaan, Södika on antanut Sofi Oksaselle potkut! Hienoa! Tämäpä iloinen uutinen, näin Sanoma Oyj:n pienomistajan kannaltakin katsoen. Ehdinkin jo ihmetellä, kauanko tuon Sofin annetaan riekkua… Aloitin uuden kirjan, Asser Korhosen “Sydämen asia”. Heppu vaikutti kerran telkussa kiintoisalta persoonalta… WIEN 16.6.2010 Aamulla uutinen Suomesta: Korkein Oikeus tuomitsi Susan Ruususen ja kustantaja Kari Ojalan Pääministerin morsian -kirjasta. Eli ei saada Suomesta länsimaista oikeusvaltiota, ei sitten millään. Ei saada sananvapautta Härmään. Ei saada aikaiseksi aitoa brittityylistä demokratiaa, jossa mokailevat ja/tai rötöstelevät poliitikot ja virkamiehet oma-aloitteisesti häipyvät kuvioista asiansa ryssittyään. Ei sitten millään! Matti Vanhanen kuulemma oli “voittanut” jutun. Anteeksi kuinka? Onko tuo “voittamista”, etta samalla menee pääministerin virka alta? Ruusu -jupakastahan hänen lähtölaskentansa alkoi silloin pari vuotta sitten… Vaalirahakohut siihen päälle. Asian tutkinta jatkuu… Keskustalla onkin nyt sitten uusi puheenjohtaja, ja Matti Vanhasen aamut pääministerinä vähissä. Voitto? - Prahassa parturiin. Hinta noin 2 euroa, siis n. 40 prossaa alle Eestin hintatason. Tosin ei tuo läski parturityttö osannut mitään. Heti huomasi otteista, että pieleen menee. Ihme nyhjäämistä. Siis jos hän on “parturi-kampaaja”, eikä saa meikäläisen kuontaloa alle viidessä minsassa koneella kahden millin asetuksella shinglattua töpeksimättä, niin mitä ihmettä hän sitten muuta osaa? Ja tuollakin henkilöllä olisi elinaikaa vielä vuosikymmeniä jäljellä, joista työelämässä pitäisi sinnitellä n. 30 – 40 vuotta. Ennuste ei todellakaan ole hyvä. Sakuissa parturikäynti maksaa kympin. Härmässä ehkä 15 egeä. En tiedä, kun en ole kymmeneen vuoteen Suomessa parturissa käynyt. Tuskin ikinä enää käynkään. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. - Junassa Prahasta Wieniin pääsin Asser Korhosen kirjan makuun. Hemmetti, kirjahan on paikoitellen erittäin hauska! Sai nauraa! Huomaa, etta kirjailija tuntee aiheensa perinpohjaisesti. Ehkäpä “liiankin hyvin”… - Wienissa luudaamaan Prateriin. Sateista, ilma helppo hengittää. Nettikahvilaan pariksi tunniksi, hotellin netti täysin sökö. Tuo Ubuntu-Konqueror-Linux -mikälie -kuvio ei vaan toimi. Masentavia uutisia eräältä tavarantoimittajalta. Kyllä multa myyminen sujuu, ja omakin tuotanto, mutta annas olla kun pitää alkaa ostamaan asioita. Silloin alkavat vaikeudet. Nettipiste on muuten ilmestynyt siihen samaan huoneistoon, jossa ennen oli se bordelli. Tytöt ikkunasta huitoivat sisälle. Nyt siinä on siis iso, hieno nettikahvila. Henkilökunta osoittautuu tsetseeneiksi. Venajänkielistä porukkaa lappaa heidan juttusillaan, mutta asiakkaita ei ole juuri ollenkaan. Niin, puhtaasti liiketaloudellisilla periaatteilla, normaalin kirjanpitokäytännön mukaiseti, homma on totaalisen tappiollista. Ei tarvii nähdä tilikirjoja sen käsittääkseen. Mutta toisaalta… Taustallahan voivat olla “muut syyt”. “Isompaa peliä”, eli tietenkin rahanpesua etc., kuten näissä nettikuppiloissa niin usein. Joka tapauksessa, kun keskiyöllä poistun, pari paikalla vielä olevaa “henkilökunnan jäsentä”, ovat selvästi nauttineet jotakin muutakin kuin kansalaisluottamusta. Eikä kyse ole alkoholista… - Ai niin, yksi ilonaihekin: Antwerpenissa on lauantaista kolme yötä halpa kämppä tiedossa. Kai parikymppiä yö. Siitä tulee iso säästö. VIENNA 17.6.2010 Tämän reissun toistaiseksi vaikein päivä. Hotellin vaidon jälkeen Wienistä stogella Bratislavaan. Taskussa tukku vanhoja Slovakian rahoja, jotka oli tarkoitus maan keskuspankissa vaihtaa euroiksi. Eilen Prahassa, ja vielä tänäänkin eri yhteyksissä, tuli tehtyä asian eteen taustatyötä. Eri instansseista tietoa pumpatessa puolisen tusinaa disinformaatiota tuli vastaanotettua, ja niiden perusteella toimiessa aikaa runsaasti tuhlattua. Sitten viimeinkin, monen monen mutkan ja vaivan jälkeen, kolmelta iltapäivällä: Olen sisällä Slovakian keskuspankin aulassa! Hei, nyt tää toimii! Laiskanpulseka turvamies, ase lonkalla ja mairea ilme kasvoillaan, mitä ystävällisimmin, aivan kuin hän haluaisi ilmoittaa jonkun ilosanoman: “Rahanvaihtopisteemme on auki arkisin 7 – 11″. Aha. Oikeastaan lähes kaikki muukin, mikä vaan voi mennä pieleen, tänään meni sit kans. Turha muistella yksityiskohtia, voipi alkaa höyry nousta päästä. Pääasia että tämä painajaispäivä alkaa olla ohi. Jotakin positiivista: Yksi tavarantoimittaja perääntyi, eikä eilisestä meilistään poiketen alakaan hankalaksi. Ohhoh! Kerran näinkin. Olin jo valmistautunut siihen, että tuokin tavarantoimittaa katoa kuvioista. Samalla tuli semmoinenkin uutinen, että olin tänään tienannut 255 euroa – tekemättä mitään. Nk. “jälkiprovikkana”. Jee! Sitten pääsin junamatkalla Brattikseen ja takaisin Wieniin tuon Asser Korhosen “Sydämen asialla” -kirjaan kunnolla kiinni. Hei, tää jätkähän kertoo hyvin! Vallan mainiota satiiria mainosmaailmasta. Aivan hervotonta – kuten takakansikin lupasi -, suorastaan hysteeristä läppää. Niin, mainonnan “tehon” mittaaminen on mahdotonta – on aina ollut, ja on aina oleva. Uskon asia. Korhonen tarinoi hauskasti näistä mainosmaakareista, jotka esimerkiksi tavallisen, simppelin stadilaisen kahvilassakäynnin – Valion Baari, Stella, HM -Baari jne. – ovat onnistuneet “brändätä” noiksi litte-latte-lipittely-lapittelu-coffee-shop -mestoiksi. Samalla nostaen hinnat ihan taivaisiin. Surkean päivän pelastaja, tuo Korhonen. Vimmaista tekstiä. Stoori on kuulemma pantu kokoon 1300 liuskan käsiksestä. Pieni näyte: “Me pannaan koemarkkinointi kaikkien yliopistokaupunkien kampusten viereen täällä meillä ja tutkitaan niin perkeleesti. Se on siinä. Sitten ei kun monistamaan! Perkele mä rakastan elämää silloin erityisen paljon, kun mä saan sanoa tuon sanan monistaminen. Multiply. Copy. On itse asiassa hirveetä luovuuden tuhlausta lorottaa sydänvertaan johonkin yhteen mainoskamppikseen jonkin yhden vaivaisen sillipurkin eteen niin kuin näissä mainostouhuissa pääsääntöisesti tehdään. Onneks niistä nyt saa rahastaa kohtuullisesti. Mutta kyllä mä siinä mielessä oon väärässä bisneksessä. Se vaan, että täällä Suomessa esmes musabisnes, monistamisen kunkkutouhu, ei oikein toimi pienten markkinoiden takia. Mutta tässä hommassa pitäis kummiskin aina tähdätä siihen monistamisen mahdollisuuteen, vaikka se ei ookkaan heti odottamassa ja sisäänrakennettuna näissä kuvioissa. Mutta integrointi auttaa tässä paljon, ja medioiden ja kohderyhmien kautta voi ajatella asioita monella tavalla ja rakentaa ikäänkuin itsensä monistavia generaattoreita. Noin yleensä. Mutta tässä keississä meillä on nyt täysin eri näkymät. Tälleen me ollaan ihan huomaamatta hiivitty sisään, eli we are in the business. Kyllä asiakas sen jossain vaiheessa tajuu ja myös sen, että hyvä markkinointikoneisto myy vaikka aukottomia perseitä lavantautisille, ja silloin muuttuu maksuperusteet ja systeemit ihan uusiks”. – Hyvä, Asseri! Varmaan kymmenkunta kertaa tuli junassa hörähdeltyä. Ihmiset katselivat vaivautuneina muualle, jotta mikäköhän tuotakin oikein vaivaa. Tämän valtaosin hukkanheitetyn päivän Grande Finale näyteltiin sitten Hotel Donauwalzerin aulassa illalla. Huomasin varauksestani, että hintaan sisältyy 5 euron etukuponki ravinteliin. Sitä kyselemään. Sekin “tieto” oli pelkkää stignafuulia, kuten lähes kaikki muukin tänään. Respan neekerityttö ehdotti kontaktin ottamista johtajaan huomenna jne. Totesin että elämäni on siihen liian lyhyt.
Silpasin sen huoneessa saman tien. Alkomahoolia 4,9 prossaa, sopivan kuivaa ja karkeahkoa mallasjuomaa minun makuuni. Olo parani huomattavasti. Kaksi aikaista herätystä tiedossa, kaksi tiukkaa päivää. Jos lauantai -illaksi onnistun pääsemään Anttikseen ilman ylimääräisiä vaikeuksia niin saavutus on kyllä oleva melkomoinen – eikä se ilman hyvää onnea edes liene mahdollista. LAUSANNE 18.6.2010 Wienissä aamulla asiakaskäynti. Hyvin meni. Sieltä taksilla Westbahnhoffille. Matka maksoi 5,20. Annoin tippiä 30 senttiä, ja HUOM! suhari lisäsi senkin kuittiin! Upeaa! Stadissa sama matka olisi maksanut vahintäin kolminkertaisen summan.
No, jossakin välissä oli rata poikki, korvaava bussikuljetus järkätty. Tietäähän sen, miten tuossa käy… Aikataulu pettää. Siina sitten odotellaan välillÄ Feldkirchenin steissillä kaksi ja puoli tuntia. Onneksi loytyy kuppila josa maksunetti ja erinomaisen kylmää hurteista myynnissä. Menen kumoamaan flindan eräälle ratapihan syrjäiselle penkille. Fahrenburgerin “Jubileum 3″ osoittautuu nimensä veroiseksi. Wienistä ostetut filippiiniläiset snacksit eivät ole epäonnistunut ostos nekään. Bisse tosin maksaa 2,50 ja pullopantti vielä 0,20. Tuollaista hintaa en olekaan maksanut oluesta vuosikausiin! Mutta tilanne ei nyt anna myöten, jos todella kylmää bisseä haluaa… No, kerran näinkin. Enköhän tämän kestä. Upeat vuoret ympäröivät ratapihaa, hienot pilvet ja värit. Istuskellessa tulee pakostakin mieleen Kristiina Halkolan / Matti Rossin / Kaj Chydniuksen “Jos rakastat…” jostakin 60 – luvulta: “…ja kylmien asemien yksinäisiä miehiä…”. – Eipä ole siitäkään kuulunut mitään aikoihin. Aikansa riekkui, sitten hiljeni. Olo paranee huomattavasti. Junassa Zürichiin Korhosen kirjan lopettelua. Zürichissa vuorossa jälleen odotus: Syrjainen penkki ratapihalla, ja perjantai -illan punkku: Austrialainen “Gutmayer”. Maksoi jotain alle vitosen. Miellyttävä tuttavuus. Sanotaan näin: Pyöreähkö, suunmukainen mutta ei kuitenkaan mehumainen, erityispiirteenä 5 – 10 sekkaa nielaisun jälkeen iskee ylläri: Jännä hapokas jälkimaku.
Melko hyva kirjä. Armotonta tilitystä. Katkeruus ja kostonhalu – niiistähän se kumpuaa, kunnon tarina. Asserilla on tarinassaan vallan mainiota jaksoja mainosmaailman touhuista. Viinan kanssa ördäilyistä. Tietyt osat kirjassa ovat varsin elokuvallisia. Kun joku vaan tarttuisi asiaan ja muokkaisi tästä filkan! Vierastin kirjassa tuota kikkeli -osastoa. Vannoutuneen Vitun Miehen kannalta jopa vastenmielistä matskua. Samoin kirjan loppuosa menee liialti päähenkilön psykosomaattiseksi sairaskertomukseksi ollakseen kiinnostava. Takakannen esittelyteksti lupasi hysteeristä satiiria mainosmaailmasta, eikä pettänyt. Ja ainahan on ilo löytää kirjallisessa muodossa jonkun ylös raapustamana ajatus, jota itsekin on kelaillut: “(…) mulla vähan aina hälyttää asiakkaan kanssa dokatessa, koska mä muistan Kekkosen ohjeen: Pidä viholliset lähellä ja ystävät kaukana. Menee helposti veljeilyksi ja yhteisten kosketuspintojen etsimiseksi, ja kun niitä ei välttämättä sitten olekaan, siitä voi tulla sanomista ja hankala olo puolin ja toisin”. – Juuri näin. Lausannessa yöksi Ibis -hotelliin. Kello on kaksi aamulla kun saavun respaan, ja sitten alkavat vaikeudet. Karmeaa selvittelyä aamutunneilla, vaikka herätys on jo muutaman tunnin kuluttua. Sitten lopulta kun saan huoneen oven auki, odottaa vielä uusi isku: Huoneen ikkunaa ei saa auki! Pikkukaupunki Lausannessa, jossa on hiljaista, ja linnut puissa ja pensaissa visertelevät! Ihan kuin olis vankilassa. Ahistavaa. Tulee mieleen uiminen Mustassa Meressä – eihän sekään ole mikään ”meri”, vaan eloton, ylisuuri uima -allas… PARIS 19.6.2010 Aamulla Lausannessa vaikeudet Ibis -hotellin kanssa jatkuvat. Antavat tiketin, jolla kuulemma pääsee bussilla ilmaiseksi steissille. Just joo. Kun isolla vaivalla kantamusten ja laukun kanssa sitten olen päässyt keskiovesta busaan, ja marssin näyttämään pilettiä kuskille, toteaa hän, ettei se ole voimassa. Häh?
Sveitsin frangeja ei ole. Kiusallinen tilanne, mutta kuski armahtaa. Niin etta kiitos tästäkin, IBIS Lausanne! Päivämäärän oikein kirjoittaminen osoittautui henkilökunnalle ylivoimaiseksi tehtäväksi! Jotenkin tuohon ei koskaan totu – että palveluala suorastaan imemällä imee puoleensa noita älykääpiöitä. Tyyppejä, jotka eivät muissa töissä pärjää. Mutta Genevessä menee hyvin. Tulee kunnollisen kokoinen oorderi. TGV -juna Pariisiin on loppunmyyty. Päätän taas ottaa “riskin”, ja hypätä pokkana kyytiin vaan. Tuli mitä tuli. Ei tullut kuin huomautus. Pariisissa ekaksi nettiin. Upeat nuo Victorian häät Stokiksessa tänään kuvista päätellen. Kyllä ruotsalaiset osaavat! Olemme, juntit, heistä noissa suhteissa valovuosien päässä takana. Vakihotla Hotel D’Amiensissa ystävällinen portugalilainen respan täti antaa huoneen ja aamupalan kuudella kympillä. Tämä hotla on löytö. Illalla ensin asiakaskäynnille. Ainoa Pariisissa sijaitseva korttitelineeni on lähes loppuunmyyty – hienoa! Tulee kiva tilaus. Sinne lähtee sitten taas ensi viikolla paketillinen Pitkäsen postikortteja. Mm. huskykortti vuodelta -92, Kolin Mäkränaho vuodelta -93, ikkuna Pietarsaaresta, ruusu Bangkokista vuodelta -95 jne… Metrossa nuori kaunis nainen antoi heti oma-aloitteisesi istumapaikkansa vaunuun saapuneelle eläkeläismiehelle. Eipä ole moista Suomessa nähty – ikinä! Viisi minuuttia asiakkaan luota Boulevard St. Germainia eteenpäin, ja olemmekin Odeonilla. Illan elokuvana Jim Morrison -dokkari “When You’re Strange”. Ihan laatua, mutta kovasti häiritsi Johnny Deppin valinta kertojaksi. Ei sopinut ollenkaan. Siinä oli riivattu nuori mies, tuo Jimbo. Siitä huolimatta – tai sen johdosta – jätti jälkeensa muutamia klassikkoja. Kuoli tässä samassa kaupungissa 27 -vuotiaana. Yli puolta meikäläistä nuorempana! Hotlaan illan huurteisen pariin. Itävaltalainen Zipfer Urtyp odottaa respan jääkaapissa.
Sitten vielä kuvaamaan. Viime syksynä metron ikkunasta bongattua mielenkiintoista neonvaloa ei enää löydy. Mutta tekee hyvää kävella viileässä ilmassa ulkona. Kyllä tuo junassa istuminen miestä syö… ANTWERPEN 20.6.2010 Tänään sai Pariisissa aamulla nukkua pitkään. Menin aamupalahuoneeseen viimeisenä, ja sain kaikessa rauhassa ihan hyvän startin tälle päivälle. Yksi nettikahvila kadunkulmassa oli auki, sitten TGV -stogella Lilleen, siellä vaihto Lontoosta tulevaan Eurostariin, jolla Brysseliin. Sieltä vielä paikallisjunalla Antwerpeniin. Tuttu vihreä “Sigrudin huone” odottaa. Pikkurahalla! Saunaan. Ai että teki hyvää. Siellä pieni 0,33 flinda Leffeä. Sitä vahvaa, 8,5 prossan sorttia, Tripleä! Nuori kiva vapaaehtoistyöntekijä antaa safkaa. Salaattia, näkkäriä ja ruisleipää, puolukkamehua, lohikiusausta. Viime päivien Hesareiden lueskelua ja iltakävelylle. Törmään Saraan, tuttu syksyltä 2008. Hän muistaa minut, minä häntä hädin tuskin. Mutta kyllä, hän se on. Tarkistin vielä tuolloisista päiväkirjamerkinnöistä. Silloin neito tosin esiintyi romanialaisena, nyt olikin kotoisin Barcelonasta. Mutta ei sotkeennuta lillukanvaarsiin! Alan siirtyä jo sille osastolle, jolloin muistamisen kanssa on jo vähän niin ja näin… Mutta ihan mukava tapaaminen. Stella Maris -merimieskodissa on nettipiste vielä illalla auki. Tilausten tekoa ym. Merimiekirkon puhtaat lakanat tuntuvat taivaallisilta. Sängyssä lueskelen Eurostar -junasta löytämääni lehteä, jossa juttua Charlotte Gainsbourgista… Mielenkiintoinen henkiö. Toimii entertanment -busineksessä, ja läpi haastiksen kertaa ettei ole mitenkään hyvän näköinen, ei musikalinen, ei ” à l’aise ” … ja kuitenkin hänen persoonansa on hänen tuotteensa ! ANTWERPEN 21.6.2010 Kauhea päivä. Asiakaskäynnillä Düsseldorfissa. Juna -ongelmia, aikataulu petti. Piti käydä hakemassa “vauhtia” Rotterdamista. Pari tuntia tuhrautui siihenkin. Rottiksessa pakkotilanne: Jos murkinaa halusi, oli amerikkalainen pikaruokaketju Central Statioonin vieressä ainoa vaihtoehto. Jonottaessani huomasin, miten takahuoneen lattialle oli pudonnut puolisen tusinaa pihviä. Samassa työntekijä nosti ne ylös – ja eikun kylmän rauhallisesti samat pihvit hampurilaislinjalle… Düssiksestä tuli kyllä pieni tilaus, mutta he-le-ve-tin pitkä työpäivä. “Kotona” Anttiksessa vasta 22.45. Paras hetki tässä työpäivässä oli se perinteinen hernerokka -lounas Düssiksen Vanhan Kaupungin torilla. Hernarilautasellinen, jossa makkaranpaloja vain 4,70. Ai niin, ja aloitin kotimatkan järjestelyt. Ne sujuivat hyvin. Onhan tässä jo resuttukin…MaarianhaminaSsa oottaa huone Östernäsgårdenissa lauantai -iltana. Sitten uimaan! Välin Aachen – Liege juna kulki läpi Ardennien. En tätä ennen ollu nähnytkään, Belgian “vuoristo”. Nyt tiedän, mistä puhutaan, kun puhutaan “Taistelusta Ardenneista”. Sinänsä sympaatisten vihreiden kukkoloiden välissä lohdutoman ankeita entisen hiili- ja metalliteollisuusalueen totaalisen ränsistyneitä pikkukaupunkeja. Sata vuotta vanhoissa tiilitaloissa suurilta osin kämpät tyhjinä ja ikkunat säpäleinä… Asukkaat paenneet. Sitten kun stoge laskeutuu Brusseliin, ihmeellinen näky: Valoisa ilta, ja kummallinen pilvilautta Brysselin takana: Kaupunki näyttää tästä vinkkelistä, ylhäältä päin aivan siltä kuin sijaitsisi Atlantin rannalla! Piti oikein kartasta tarkistaa, onko Brusselin takana joku merenlahti – ei ole! Ja vielä: Mitä kummaa tuolla horisontissa, Brusselin pohjoisosan takana? Sehän on kuuluisa Atomium! Lukematomista kuvista, mm. faijan 50 -luvun reissulta tuttu Brysselin maailmannäyttelyn symboli. Mulla oli siitä poikasena postimerkkejäkin! Tuossa se nyt on! Myöhään Illalla Antiksessa iltakävelylle. Tapaan Sandran, 20 v. Hän on Romaniasta, ja keikkatöissä täällä. Kehuu tienestejään hyviksi, aikoo säästöillään avata Bukarestissa raflan… ANTWERPEN 22.6.2010 Asiakaskäyntejä Pariisissa. Aamun 07.30 Thalysilla Pariisiin. Iltapäivän 17.25 Thalysilla takaisin. Thalys on täyttä helvettiä, kääpiöiden mittojen mukaan suunniteltu. Ja tämä on “Comfort” -luokkaa! Just joo… Koko päivä menee ihan sumussa ja humussa. Kolme asiakaskäyntiä ja käynti pankissa. Tilausta tulee ihan mukavasti, käytännössä tämä Euroopan-rundi on nyt “kotona”. Kuvatoimistosta tulee 110 euroa rojalteja. Ottaen huomioon sen, kuinka monesta yksittäisestä myynnistä on kysymys, on kuvista saatujen julkaisuoikeuskorvausten reaalihinta laskenut kymmenessä vuodessa n. 90 prossaa. Pankissa tyhjennän tilini. Matkakassa alkaakin olla vähissä, seteleitä tulee lompsaan ihan mukavasti. Näillä mennään kotiin saakka! Jossakin vaiheessa syöksy nettikahvilaan. Anneli Auer on tuomittu Jukka S. Lahden murhasta! Parasta Pariiissa on jälleen tuosta PaskaKaupungista poistuminen. Nukahdan heti junassa. Herään vähän ennen Brysseliä, ja luen Le Figaro Magazinestä juttua Matissen muusasta, Lydia Delectorskayasta. Vuonna 1932 tämä silloin 22 -vuotias neito koputti Maestron ovea seurauksella, että hänestä tuli mestarin malli, rakastajatar, muusa jne. seuraaviksi vuosikymmeniksi. Matisse oli syntunyt 1869 eli oli tuolloin 63 vuotias. Eli ikäeroa 41 vuotta. Hyvä meininki! Niin, monilla toisillakin kuuluisilla tuon aikakauden taiteilijoilla oli venäläiset rakastajattaret: Dali, Aragon, Eluard, Picasso… Eikä mikään tietenkään ole muuttunut, eikä muutukaan: Nykyään Ron Wood, aussinäyttelijä Mel Gibson… (Tosin siinähän kävi niin, että kun samanikäiseni Mel viime vuonna erosi (kuinka kalliiksi se tuli?) 28 vuoden aikaisesta vaimostaan, ja alkoi heilastelemaan Oksana Grigorievan kaa, ja he saivat nyt seitsemän kuukautisen lapsen, niin… Tällä hetkellä Mel hakee oikeudelta lähestymiskieltoa tuolle Oksanalle… Ei oo helppoo!). Mutta kuitenkin: Venäläinen nainen – paras nainen! Tyhjätaskuvenakko koputaa ovea, ja kohta ollaan tilanteessa: “C’est elle qui gérait l’atelier physiquement et moralement. Elle entretenait, à différents égards, ce sens de la vie qui permettait à Matisse de créer tout en combattant le désespoir et la mélancolie du peintre. Sa présence lui était devenue indispensible”.) Le Figaro Magazine, 12 juin 2010) – Niin se käy. Tyttö tuli taloon! Artikkelin kirjoittaja, ranskatar, antaa ymmärtää, että ikävä puoli Lydiassa oli se, että hän Mâitren kuoleman jälkeen jotenkin olisi hoitanut tietyt herkku-taulut kotimaahansa – Venäjä-Neuvostoliitoon. Illalla käyn vielä treffaamassa Sandraa. Kukapa tietä, näenkö häntä enää koskaan… ROTTERDAM 23.6.2010 Tunnelmaltaan toistaiseksi reissun paras päivä. Anttiksessa kulman kuppilaan aamukaffeelle – sovimme, että ensi kerralla tuon sinne korttitelineeni. Nettiä pari tuntia, ja Rotterdamiin. Rottiksessa junasta poistuessa edessäni näen sen: Maailmanhistorian mielettömimmän perseen! Voi pojat! Pitkä tyttö, mustat pitkät hiukset, korkeakorkoiset kengät, täydelliset pohkeet, mustat “legginsit”… Ja se peppu! Kireääkin kireämmissä farkkusortseissa! Aivan kuin Rick Jamesin 80 -luvun lättyjen kansikuvien prosteilla! Perse on muodoltaan aivan ainutlaatuinen: Pieni ja tiukka, tietenkin – ja se kohouma! Samanlainen ulkonema, kuin joskus näkee mustilla naisilla. Valkoisilla aniharvoin, korkeintaan joillakin pikajuoksijoilla! Huh Huh! Pelkään, että hän katoaa Rottiksen Centraal Stationin ihmisvilinään, mutta nainen meneekin odottamaan laiturille toista junaa. Joten saan rauhassa kierreltyä ja kaarreltua ja tsiigailtua. Ei hassumman näköinen feissikään. Munkit c -kuppia. Todennäköisesti push-upit, ei tuota tissien terhakkuutta – kokonsa huomioon ottaen – muuten voi selittää. Kaikesta huomaa, että neito on todella panostanut herkku-osastoonsa kaikinpuoliseen esillepanoon. Tätä näkyä – kuten eilisillankaan näkyjä, Brysseliä “Atlantin rannalla” ja Atomiumia – en unohda koskaan! Matkailu avartaa! Rottiksessa asiakaskäynti. Hyvin menee. Olo on jo rentoutunut. Sitten Finse Seemanskerkille yöksi. Makroonilaatikkoa. Lenkille Euromastin alla levittäytyvään Het Parkiin. Lintujen laulua, ihmisiä siististi piknikillä, ekat tuoksut pensaista pariin viikkoon. Luudaan Maas -joelle asti. Bastuun, ja Duvelia. Tuossa pihalle, saunaa laskeutuvilla portailla meinasi muuten silloin kerran marraskuussa 1989 käydä Pitkäsen pojalle huonosti… Vakavan vammautumisen paikka. Nettiin ja nukkumaan puhtaitten lakanoitten väliin. Hollannissa on niin siistiä, Pariisin ja Belgian saastan jälkeen! Melkein kuin Pohjoismaissa! Ilmankos Hollantia joskus sanotaankin “kuudenneksi Pohjoismaaksi”! HAMPURI 24.6.2010 Reissun toistaiseksi parhaiten nukuttu yö, Rottiksessa. Juoksu, bastu ja Duvel tekivät tehtävänsä. Nukuin ikkuna auki Merimieskirkon takapihalle. Sepelkyyhkyset siellä vaan ujelsivat… Illalla selasin sängyssä Merimieskirkon kirjastosta löytämäni Tommi Aition Spede -elämänkerran. Kiintoisa tuo Pasasen kuvio RiitTa Väisäsen ja Maria Drockilaan. Äijä palkitsi rakastajattarensa suorastaan ylenpalttisen runsaasti. Riitan mm. antamalla hänelle TV -ohjelmia ym., Marian jopa suoranaisella käteisellä. Kuolemansa jälkeisistä järjestelyistä puhumattakaan. Hyvä tiliä tekivät tytöt. Papukaija G. Pula-ahon luoja Spede puolestaan sai hautapaikkansa Hietaniemen hautuumaan “taiteilijakukkulalta”, Sibeliuksen, Alvar Aallon ja Gallen-Kallelan naapurista. Kertoo jotakin Suomen “kultuurielämästä”. Junassa Hampuriin aloitan Danusia Slotin Kieslowski on Kieslowski -kirjan, melkein sata ekaa sivua torkkumisen ja junanvaihtojen lomassa. Paljon vaatimattomampi kuin Liken toinen leffaaohjaaja-kirja, “Lynch on Lynch”. Takakansi mainostaa Kieslowskia “ankarana ihmisenä ja uuden eurooppalaisen elokuvan ainoana todellisena mestarina”. Ohhoh! Keskinkertainen ohjaaja, kirja on valtaosin joutavaa jorinaa. Pitkästyttäviä tarinoita Puolan sisäpolitiikasta, joistakin Kieslowskin aikoinaan 70- luvulla ohjaamista dokumenttielokuvista. Mutta ajankulua, kuitenkin. Illalla hampurilainen asiakkaani tulee vielä puoli yhdentoista maissa Merimieskirkolle tekemään kauppaa. MALMÖ 25.6.2010 Kieslovskia ja torkkumista Malmööseen asti. Malmöössä valkenee yksinkertainen pikku totuus: Juna on seitsemän minsaa myöhässä, ja viimeinen juna Stokikseen lähti kaksi minsaa sitten. Selvä. Siis tänne yöksi. Pari sataa metria Central Stationilta on Comfort Hotel, vain 530 SEK per yö. OK huone, telkku, netti aulassa, spesuna ilmaiset hodarit tarjolla. Ruåtsalaisten lehtien lukua. Telkusta tulee dokkari Knut Hamsunista, Norjan suurimmasta kansallisesta traumasta. Luin joskus “Nälän”. Kiintoisa ukkeli tämäkin. Pysyi natsina loppuun asti, vaikka sota meni niinkuin meni. Sai yhden audienssin Aatulta, joka päättyi siihen että Führer heitti hänet ulos. Ylisti tuotannossaan nuoruutta ja yksinkertaista maalaiselämää. Häntäheikin maineessa. Täytyypä palata häneen joskus… On Juhannusaatto.
Alkoholiprossa tasan viisi. Kumma juttu, että heti kun prossat menee YLI viiden, sen huomaa. Tämä on vähän “keskarimaista”. Miinuksena myös, että eräisiin toisiin nisuoluisiin verratuna Franziskanerissa ei ole tarpeeksi hiilihappoisuutta eli “potkua”. Sattumoisin mulla on mukana 0,5 desin minipullo kossua. Se korjaa tilanteen siltä osin. Sitten pisara pikiöljyä eli tervaa nenän alle, niin ollaankin jo kotoisissa Juhannustunnelmissa. Ei puutu kuin bastu. Kas vaan, uutisia Suomesta, netissä: Matti Vanhanen luopuu politiikasta ja siirtyy elinkeinoelämän leipiin. Jättää uppoavan laivan. Palkka nousee samalla kolmella donalla kuukaudessa. Politiikan naisistuminen vaan kiihtyy… Kello 22.50, samaan aikaan kuin meidän TV2:ssamme, Ruotsin TV2:lta mielisarjani Sopranos. Taas tuttu jakso, mutta tämäkin kesti toisenkin katsomisen. Kuluuhan se Juhannus-ilta Malmössakin, näköjään. Illan punkkuna kalifornialainen “Eagle Creek Zinfandel”. Hinta Saksan-Tanskan -välisellä lautalla 2,68. Oli laitettu hyllyssä alimmaksi, lattiatasolle, tietty. Yllättävän hyvä hinta/laatusuhde. Kiva “nahkainen” jälkimaku. MAARIANHAMINA 26.6.2010 Hyvin tuolla Malmön Comfort -hotlassa sai goisittua. Ikkuna auki, viides kerros, hiljainen kaupunki. Lokit vaan kirkuivat jossakin varastoalueella, ihan meren läheisyydessä. Nukkumista vielä junassa Stokikseen. Mieskondari jätti taas X2000 -stoden lisämaksun SEK 56,- perimättä. Kiva pieni säästö taas. Onneksi naiskondari touhusi ekassa luokassa, hän olisi ilman muuta perinyt sen. Lisää Kieslowskia: “Luultavasti teen elokuvia silkasta kunnianhimosta. Jokainen tekee elokuvia itselleen. Elokuva ei ole huono väline. Se on paljon primitiivisempi välinen kuin kirjallisuus, mutta ei se ole huonokaan, jos haluaa kertoa tarinan, ja minulla on sellainen halu toisinaan. Elokuvan rahoituksen löytämistä ei välttämättä seuraa täydellinen vapauden menetys siinä tavassa jolla tarinan kertoo. Mutta minä teen elokuvia, koska en osaa mitään muutakaan. Valinta jonka aikanaan tein, oli huono, mutta en olisi voinut tehdä parempaakaan, toisin sanoen en olisi voinut tehdä mitään muutakaan valintaa. Nyt tiedän että se oli väärä. Tämä on hyvin vaikea ammatti; se on kallis, väsyttävä ja antaa vain vähän tyydytystä verrattuna niihin ponnistuksiin joita siihen uhraa”. No niin, siinä se tuli. Onpa hienoa olla puoli-ammattilainen fotari ja postikorttikustantaja – ja harrastaa elokuvaa! Ruåttissa kun katselee ympärilleen – hotellin respan poitsuja, junassa istuvia pariskuntia – ei voi välttää huomiolta, kuinka paljon homoja tässä maassa vilisee. Bussilla Kapellskäriin, ja sieltä Vikingillä Maarianhaminaan. Nukahdan tunniksi MS Rosellan kannelle aurinkoon. Stockholm City Terminalin kahvilan pöydältä löytyi päivän Aftonbladeti (etu: SEK 12,-). Mielenkiintoisia juttuja. Entinen korkea poliisiupseeri Göran Lindberg pidätettiin huoltoasemalla neljä Viagra -tabua taskussaan. Hän oli ostoseksin merkeissä menossa tapaamaan alaikäistä tyttöä, varusteinaan piiskoja ja nahkaremmejä. On käynyt ilmi, että useat nuoret naiset, joukossa muitakin ala-ikäisiä, syyttävät häntä raiskauksista. Ostoseksipuuhissa (laitonta Euroopassa vain Ruåttissa ja kai Norjassa) hän on touhunnut pitkään. Syytelistalta löytyy myös paritus. Äijä, kutsumanimeltään “Kapten Klänning”, on vuosia toiminut nimenomaan tasa-arvoasioista luennoivana esitelmöitsijänä. Hän on käynyt aiheista puhumassa myös YK:n piikkiin aina New Yorkia ja Geneveä myöten. Mottonsa: “Varje möte i livet med en annan person ska präglas av respekt”. Jörtsu on markkinoinut itseään “feministinä”. Ruotsin tasa-arvo -tantat ovat paljastusten jälkeen “shokissa”, “pettyneitä” ja “surullisia”. Hepussa olisi ainesta elokuvaan, sanoisin. Toinen uutinen koskee Tiger Woodsin avioeron taloudellisia “järjestelyjä”. Ruåtsalainen vaimo Elin on kuittamassa 750 miljuunaa taalaa, noin 6,1 miljardia ruunua. Kyseessä on kaikkein aikojen kallein julkkisero. Ohhoh! Onpa pepulla hintaa! Prosessi on kuulemma alussa ollut riitaisa, mutta nyt ollaan päästy sivistyneeseen keskusteluyhteyteen: ” När de började förhandla on skilsmässa var det väldigt bittert. Elin hade en väldigt aggressiv advokat, men sedan bytte hon representanter och nu är det mycket civiliserat mellan dem, säger källan.” – Hienoa! Pysykäämme kohteliaina ja sivistyneinä! Kohta olemmekin jo Maarianhaminan kamaralla. Olen kotona! Ro – No pyörävuokraamosta fillari vuokralle, ja yöpymään Övernäsgårdeniin. Illan mallasjuomana toissa-aamuna Hampurista ostttu Flensburger Pilsener.
Illaksi vielä pujahtaminen erään hotellin nettiin, ja sitten myöhään uimaan Lilla Holmenille. Merivesi yllättävän lämmintä, lähes 20 asteista. Iso keltainen täyskuu nousee horisontista, jostakin Sottungan takaa. Rannalla kolme nuorta polttaa notskia. Lilla Holmenin riikinkukot rääkyvät. Tyhjennän loput Eagle Creekistä. Tullarnas Ängen kukkaketo tuoksuu Keski-Euroopan jälkeen todella hyvälle, kun keskiyöllä matkaan kohti petiä. HELSINKI 27.6.2010 Parhaiten nukuttu yö tällä reissulla. Aamulla Övernäsgårdenin huoneeseen nr 5 paistaa aurinko, lämmittäen mukavasti peiton ulkopuolella olevan reiteni. Hyvä aamiainen, ja uimaan. Olen jälleen Lilla Holmenin laiturin ainoa uimari. Vielä kerkiää käymään Avancia Sport Centerissä kuntosalilla. Ai että tekee hyvää. Paitsi että vaaka kertoo karmean totuuden: Kaksi ylimääräistä kiloa. Nyt täytyy alkaa kontrolloimaan syömistä! Kerran vielä Lillikselle uimaan. 40 minuuttia aikaa loikoilla auringossa laiturilla. Vieno tuuli, lämmintä, veden liplatus laiturin alla, kesä – täydellistä! Tähän voisi jäädä viikoksi. Mutta ei. Pakko lähteä palauttamaan fillari Ro – No Rentiin ja kirjautumaan sisään laivaan, se lähtee 14.25 Turkuun. Lautalla matkalaskun tekoa, pari tuntia. Plussalle meni! Hirmu kallista on safka täällä lautalla, mutta ei auta… Nukahdan aurinkoon, kannelle…. Kiinalainen sanonta: Parempi istua kuin kävellä. Maataan, veljet! EPILOGI: DECALOGUE IX Täydellinen päivä tänään Virroilla… On ihanaa olla elossa! Kesän lämpimin päivä, kolmekymmentä astetta. Minulla on unelma -sessio Jäähdyspohjassa, Alamyllyllä, Rantasen talon pihalla. Tuotan elämäni tähänasti “tärkeimmän” kuvan. Tästä yli en todennäköisesti ikinä tule pääsemään – huomioiden tähän samaan paikkaan liittyvä oma henkilöhistoriani, 50 -luvulta lähtien.
Huone sunnuntai-iltana odottaa Kesähotelli Raumassa. Saan puhuttua sen huoneen, jossa on telkku. YLE Teemalta tulee klo 22.00 Kieslowskin Kymmenen Käskyä -sarjan yhdeksäs jakso: Älä himoitse naapurisi vaimoa. Rankkaakin rankempaa ihmissuhde -draamaa. Bergmanin tasoa. Ongelmavyyhden keskiössä tietenkin tuo nykyihmisen polttavin ropleema: Seksi. Raskasta on. Yhä raskaammaksi käy. Parasta leffassa oli tuon “Van den Budenmayerin” eli Zbigniew Preisnerin musa. Niin, kevyttä, ilmavaa. Chic Corean “Light as a Feather” – “What Game Shall We Play Today?” -pohjalta. Mutta ei. Pohjamutien kautta mennään ihmissuhteissa! No, sikäli tuli hyvään saumaan, että Kieslowski -kirja on vielä vaiheessa… Kieslowski on Kieslsowski (Like, suomentanut Matti Apunen) -kirjasta täytyy todeta, että se paranee loppua kohti. Kun päästään herran ajatusmaailman esittelyyn. On hänellä hyvääkin juttua. Kirjassa on menossa kohta, jossa Maestro todistelee, mitenkä vangit itse asiassa ovat vapaampia kuin “vapaat”. Hmmmm… Kiintoisaa! Saattaa tuossakin päätelyssä jossain olosuhteissa olla perää, mutta huomenna klo 13.00 starttaa kuitenkin vesibussi Kylmäpihlajan majakkasaarelle. Aion olla paatissa mukana. Enkä esimerkiksi Riihimäen keskusvankilassa lusimassa. Sanokoon elokuvaohjaaja Kieslowski mitä tahansa. (Virrat 8.7.2010) |
||
Tuntia ennen Varsista on aika siirtyä hörpyttelyn pariin.
Ministeriks vaan takasin! Hyvä, Ike! Ei pidä koskaan antaa periksi!
Onneksi löytyi taas noita herkullisia polakkikonfekteja.
Löytyy vallan mainio uusi jäde. Kermaista, suorastaan rasvaista tavaraa. Herkkua! Hinta vain 16 korunaa, jotain 63 senttiä.
No, sen verran oli hänellä joustamiskykyä – ja valtuuksia – että haki ravintelista “hyvitykseksi” puolen litran Stiegl -flindan.
Sitten täysi junapäivä Lausanneen. Tiedosa olisi neljä junanvaihtoa, ja yhdentoista tunnin reissu. Juuri ja juuri kerkisi ostamaan proviantteja mukaan steissiltä.
Juna Lausanneen tukalan täysi. Saan kuitenkin keskittyttyä Korhosen stoorin lopettamiseen.
Päivämäärä on väärä!
Kolmas peräkkäinen ilta itävaltalaisten oluiden parissa. Tämäkin toimii. Muistuttaa kahta edeltäjäänsä, ja sakujen Berliner Kindliä.
Illan mallajuomana vehnäolut Franziskaner.
Prossia vain 4,8, mutta toimii! Eilisen harharetken jälkeen pääsimme taas laadukkaiden itävaltalais-sakulaisten perusoluiden pariin. Spesuna tuo patenttikorkki. Posliininen valkoinen korkki, punainen kumi/muovi -tiiviste ja sulkemisvipstaaki. Flensburger on kaikken muun hyvän lisäksi pantu noudattaen alkuperäistä vuoden 1561 Reinhetsgebot -säädöstä: Aineksina ainoastaan vesi, ohra ja humala.
