KAMERASEURAN UUTISET 8/2005 Marraskuu:

27.9.2005

"Syyskauden alkajaisiksi kerholaisilla (16) oli tilaisuus tutustua itsensä Matti A. Pitkäsen poikaan Tommi Pitkäseen, joka kertoi kuvausjutuistaan. Jännitysaiheena oli perinteinen KODAK -kilpailu, aihe vapaa.

Aluksi pj. Eero Venhola käsitteli lyhyesti digikuvausta. Osoittautui, että läsnä olleista vielä seitsemän kuvaa filmille.

Ennen kilpailun arviointia Tommi P. tunnusti, että hän kynsin ja hampain pitää kiinni "vanhoista" kuvista. T.P. katsoi, että "paras kuva on semmoinen, jota ei ole vielä otettukaan".

- Olen aikamoinen nihilisti. Kuvien ylenpalttinen runsaus maailmassa on johtanut mm. siihen, että kuvaamiseni on vähentynyt, enkä löydä koukkua muistakaan kuvista. Lisäksi tänä vuonna on Lapissa surkein ruska ikinä.

- Itseäni kiinnostavat elokuva ja kirjallisuus, mutta viime kädessä olen yksityisyrittäjä.

Tommi P:n "erikoisuus" osoittautui olevan kuvatuksi joutuminen oli sen inhoaminen. "En näe lisäarvoa siinä, että ihminen on kuvauksen kohteena". Niinpä kukaan ei saanut kuvaa T.P.:stä.

Kodak-kilpailuun oli 9 kuvaajaa tuonut 35 diaa. Niistä 2/3 oli vaakakuvia, kymmenkunta pystyjä, muutama neliömäinen. - Luontokuvia oli paljon, mutta T.P. sivuutti useimmat niistä toteamalla, että luontokuvien taso on nykyään "järjettömän kova". Niinpä sinänsä ansiokas "Gavia arctica 2" sai osakseen lohduttoman toteamuksen "tästä teemasta näkee masentavan hyviä kuvia". - Jonkinlaista toivontynkää sai "Land of Death" -synkistely, jota "voisi käyttää heavy-musiikin levynkannen taustana". - "Sininen hetki" meni "retkeilyn puolelle".

Toiselle kierrokselle pääsi 7 diaa, joista 3 palkittiin. Yleisöstä ihmeteltiin, miksei kunniamainintoja enää anneta.

1. Heimo Harju: Auringonlasku Äänisjärvellä. - Kaunis maisema, mutta "tästäkin teemasta on liikkeellä muitakin upeita kuvia".
2. jaettu Heimo Harju: Asunto hiekkakuopassa. - "Vahva tunnelma".
3. jaettu Eero Hauta-aho: Tuijotus.

Tauon jälkeen Tommi P. kertoili "Suomen-kiertueestaan". (Pälkäne-Tampere-Vaasa-Pietarsaari-Kokkola-Kalajoki-Oulu-Kuusamo-Rovaniemi-Sodankylä-Kittilä-Jerisjärvi-Hetta-Kilpisjärvi-Muonio-Sotkamo-Ilomantsi...) "Tänään sitten junalla kotiin, mutta kohta alkaa Baltian -kierros".

Tommi Pitkäsessä on reilu annos liikemiestä. Hän tekee käyntikortteja, edustaa Opinel-puukkoja (lähes 20% tulee niistä), työskentelee kahdelle keskieurooppalaiselle kuvatoimistolle ym.

Tommi P. kertoi nähneensä yhden (1) hyvän digikuvan. Se oli värikylläinen ja sävykäs. "Pikseli-lehdestäkään en ole löytänyt hyviä alan kuvia". - En halua kiistää digin arvoa, mutta tällä hetkellä ei ole syytä, miksi itse siirtyisin digiin. Yksi päivä metsässä vaatii 2 päivää jatko-käsittelyä, päivitykset ovat 1000e/kk, ja kuvankäsittelijät kiireisiä.

Tommi P:n elokuvaihanne on Teuvo Tulio ("aivan käsittämätön ohjaaja"). Kirjallisuuden puolella Mihail Lermontov on luonut paljon valokuvaukseen sopivaa tekstiä. - Yllättävää oli, että maanmatkaajan mielestä Pietarsaaren Skata (puukaupunki) oli "ihan ainutlaatuinen alue, siellä ei jalkakäytäviä ole asvaltoitu". (Siellä sihteerikin maalasi 105 v. vanhan puutalonsa kuluneena kesänä, ja kuvia tienoosta on nähty Diakerhonkin kilpailuissa...)

Lopuksi Tommi Pitkänen jakoi kaikille "ei-kaupallisen" mv-kuvakortin vuodelta 1950 (Matti A. Pitkäsen ensimmäinen Kameraseuran kilpailussa palkittu kuva) niiden korttijulisteiden lisäksi joita saimme heti aluksi.

Kovat kiitokset vierailijalle ja sponsorillemme KODAK Oy:lle."

Lasse Harju

 

Niin, ihan kiva että minut kutsuttiin edellä mainittuun tilaisuuteen. Kokemus sinänsä.

Tämä työ on yksinäistä - en valita, vaan totean - ja asiakastapaamiset ja esimerkiksi yllämainittu tilaisuus tuovat vaihtelua.

Mutta kuinka paljon virheitä ja väärinkäsityksiä yhteen pieneen lehtijuttuun voikaan sisältyä!

Sain jutun käsiini aivan puhtaasti sattumalta, kun eräs asiakas siitä mainitsi. Yllätyksekseni Otrasen Pekka oli Kameraseuran jäsen. Pyysin lehden häneltä joskus tammikuun alussa 2006.

Ensinnäkin tuo, että heti kärkeen mainitaan että olen "itsensä Matti A. Pitkäsen poika". Pitihän se arvatakin. Kameraseuran kerhotiloissa seinällä, tilaisuuden ilmoituksessa, niin ikään voimakkaasti korostettiin tuota samaa.

Isähän kuoli vuonna 1997. En juurikaan tunne ammattivalokuvaajia, enkä oikeastaan missään tekemisissä ole - enkä ehkä haluaisikaan olla - heidän kanssaan. Laajasti otettuna isäni ympärille on valokuvapiireissä laskeutunut melko syvä hiljaisuus. Alalle on tullut niin paljon uuttakin, kaikki nämä "mediaseksikkäät" (ainakin jonkun mielestä) nuoret naisvalokuvaajat jnpp.

Mutta näköjään Kameraseuran, ja eritoten Eero Venholan ja hänen ikäistensä ja kaltaistensa enemmän tai vähemmän luuserivalokuvaajien piirissä nimi Matti A. Pitkänen on edelleen kova sana. Eerollahan on tapa ja ilmeisesti suoranainen tarvekin usein tavatessamme - vaikka tapaamiset viime vuosina ovatkin vähentyneet miehen syystä tahi toisesta muutettua pois Töölöstä - alkaa muistelemaan jotakin faijan kaivelemaan jäänyttä lausahdusta vaikkapa 1960 -luvun näyttelyraadista. Mitäpä siihen vastaamaan? Olin silloin ehkä 10 tai 15 -vuotias. Selvästikin Eeroa ja muutamia muita jotenkin riepoo se, että MAP saavutti niin paljon valokuvauksen saralla. Niin kaupallisesti kuin taiteellisestikin. Niin paljon ENEMMÄN...

Tässäkin kokouksessa jossakin vaiheessa Eerolle tuli jotenkin mieleen heittää että "se ei tykkää puhua isästään". Aha.

Eerosta myöhemmin lisää.

Omasta suhteestani Matti A. Pitkäsen tuotantoon riittää kun totean, että näillä näkymin koko loppuelämäni pysyn hänen kustantajanaan. Eli toisin sanoen faijalla on paljon myös kaupallisesti, siis maksavan yleisönkin mielestä kestävää materiaalia kuvastossaan. Kuinkakohan monen suomalaisen valokuvaajan tapauksessa on tai on oleva näin? Että kuvat ainakin yhden sukupolven yli jäävät elämään markkinoille, museointien tai perikuntien riesaksi jäämisen tai unholaan vaipumisen lisäksi? Eipä tule ihan heti mieleen oikein ketään...

Sitten artikkelissa väitetään että olisin "aikamoinen nihilisti". En sanonut niin, en koskaan sanoisi mitään noin leväperäistä. Olen sanonut olevani KUVIEN SUHTEEN aikamoinen nihilisti. Totesin tämän heti alussa.

Miksi?

Koska arvasin etukäteen ja huomasin heti, että kyseessä olisi harrastelijaporukka, jolle se kuvan tekeminen ja niiden loputon vatvominen jne. on Rakas Harrastus. Kun tätä hommaa työkseen tekee niinkin kauan kuin minä, ja kun valokuvaus ei edes ole pääasiallisin kiinnostuksen kohde, halusin vähän "toppuutella" yleisöä. Joka varmaan ainakin osittain oli tullut paikalle kuin ApinaGalleriaan, "itsensä" MAP:n poikaa katsomaan ja - luonnollisesti - moni varmaan odottamaan jotakin "isänsä perinteen jatkajaa" tai muuta yhtä typerää. Näinhän ihminen ajattelee.

Toki on hankala tilanne yrittää selittää valokuvausta harrastavalle porukalle, että maailma on täynnä turhaa räpsimistä, tarpeettomia kuvia. Tuon paremmin en minäkään siinä onnistunut.

Kohta "paras kuva on semmoinen, jota ei ole vielä otettukaan", on väärin referoitu. Yritin kai tuoda esille, ettei minulla pakonomaista kuvaamisen tarvetta enää ole. Kerroin joistakin tapauksista, joissa herkullisesta tilanteesta jäljelle jäi vain MUISTIkuva, mutta olin silti tyytyväinen. Mutta artikkelissa puhutaankin kuvista, joita "vielä" ei ole otettu. - Pitäisikö ottaa?;) Ei välttämättä.

Mitä tuohon "vanhoista kuvista kynsin ja hampain kiinni pitämiseen" tulee, on siinä kyse kustantajan näkökulmasta. Miksi tuottaa pelkästä tekemisen ilosta uutta materiaalia, kun "vanhaa", nk. "back-listiä" on yllin kyllin. Materiaalia, jossa tuotantokulut ovat jo "kotona", ja palkan maksaja - YLEISÖ - osoittaa edelleenkin suopeuttaan? Puhumme nyt elävistä klassikoista.

Edelleen: tuo kohta kuvatuksi joutumisen inhoamisestani.

Totta on, että kammoan kuvatuksi joutumista, kuten tilaisuudessakin tuli ilmi. Ja Eerolle asetin ehdoksi tilaisuuteen saapumiselleni, ettei siellä räpsyteltäisi.

Tilaisuutta ei kuitenkaan ollut kestänyt kauankaan, kun joku jo kaivoi kameraa esille... Luulin kuitenkin saaneeni hankeen torpedoiduksi, mutten ollut täysin varma, kerkisikö tyyppi räpsäistä. Artikkelista saa sen käsityksen, että kuvaamista ei loppuunsuoritettu - hyvä! Sillä asia on niin - tämänkin totesin - etten näe mitään lisä-arvoa siinä, että MINÄ esiintyisin joidenkin itselleni tuiki tuntemattomien henkilöiden koti-albumissa. Helppo kuvitella: Illanistujaisten jossakin vaiheessa kaivetaan koti-albumi esille, isäntä näyttää viimeaikaisia kuviaan ja sitten: "Niin, ja tässä on Tommi Pitkänen, akateemikko Matti A. Pitkäsen poika... Se oli..."  jne jne... Mitä ihmettä tuollaisesta hyötyisin? Apinana olosta? Ei kiitos! Päinvastainen on tilanne, perusteita pitäisi löytyä sille, että joku SUOSTUU näppäilyn kohteeksi - mutta näinhän se ei mene. Valokuvaus on kuin syöpä, se leviää kaikkialle, ihan kaikkialle...

Artikkelin kohta digikuvauksesta: "kuvankäsittelijät ovat kiireisiä"?

Taas väärin referoitu.

Sanoin, että kuvan käyttäjät eli OSTAJAT (mainosväki ym.) ovat kiireisiä, mikä on ihan eri asia.

Seuraa maininta, jonka mukaan "elokuvaihanteeni" olisi Teuvo Tulio. Ei tietenkään. Puhuin yhdestä (!) ohjaajaihanteestani.

Kirjoituksessa mainittu, tilaisuudessa näytteenä jakamani Matti A. Pitkäsen kuva on jostakin 50 -luvulta. En tiedä, onko se vuodelta 1952. Siksi en niin sanonutkaan.

Mutta, kuten todettu, mielenkiintoinen kokemus.

Tulipa pientä esimakua siitä, mitä oman puheen/esiintymisen referointi saattaa olla. Ja kaikki tämähän on tietenkin lievää. Voi vain nyt kokemuksen perusteella kuvitella, kuinka massiivista erilaisten poliitikkojen, julkkisten ja muiden lausunnonantajien sanomisten väärin referointi ja tulkinta saattaa olla... Varmaankin on niin, että kun julkisuudella antaa pikkusormen, vie se saman tien mukanaan, eikä paluuta ole... Tuskinpa sentään pikkusormeani annoin, taisin antaa vain pikkurillin kynnen;)...

Huomatessani, kuinka aika oli rientänyt, vedin lopun "pikakelauksella", kiitin kuulijoita ja lopetin.

Yleisö taputti! Saattaa jäädä ainutkertaiseksi kokemukseksi elämässäni.

Väli-aikoineen tilaisuus kesti kai jotakin reippaasti yli 3 tuntia.

Seurasi "jälki-istunto".

Porukan melko kiireisesti - iltahan oli jo myöhä - poistuttua muutaman henkilön ydinryhmä jäi Eeron johdolla paikalle. Katsottiin kuvia netistä, Eeron ja jonkun muunkin.

Jäin käsitykseen, että minulle yritettiin MYYDÄ kuvia. Se oli vähän sellaista että "kato nyt, eiks oo hyvä kuva? Sopisiko TÄMÄ postikortiksi?"

Jouduin kohteliaimmin vastaamaan, että minulla on kuvia loppuelämäkseni.

Miksi sitten tulin tuossa alussa nimittäneeksi Eeroa luuserikuvaajaksi? En pahanilkisyyttäni, varmaankaan. Sehän on ominaisuus, jota minussa ei ole...;)

On vain niin, että jos henkilö on ollut vuosikymmeniä alalla, ja kuusikymppisenä on - oman ilmoituksensa mukaan - työtön, vetää alan harrastajien keskustelupiiriä ja yrittää myydä minulle kuviaan, en voi olla ajattelematta toisin. Toisaalta Eero -keissi on hyvä muistutus siitä, että tein aikanaan oikean ratkaisun, kun päätin pysytellä puoli-ammattilaisuudessa...

Se ei ole pahansuopaisuutta, vaan realismia. Kutsukaa inhorealismiksi, jos haluatte. Samaan asiaan liittyy tietenkin valokuvaajiksi itseään kutsuvien ylitarjonta Suomessa. Sekä ennen kaikkea liiallinen koulutus alalle, tosin sehän ei koske ainoastaan tätä alaa.

Jotenkin pääsin kuitenkin viimeinkin luikahtamaan sieltä kotiini.

Kun olin joskus neljän jälkeen joutunut tulemaan paikalle kuvia "arvostelemaan", koitui "työpäivän" - tai siis toisen työpäivän, oman työpäivän lisäksi - pituudeksi yli 5 tuntia.

Palkkioksi tuli sitten aikanaan muistaakseni 100 euroa brutto. Plus kahvit ja sämpylä.

Kutsukaa vaan, rakkaat harrastelijafotarit, "itsensä Matti A. Pitkäsen poika" kerho-iltoihinne vieraaksi jatkossakin!

Tyylini tunnette.

Tiedätte siten etukäteen, etten hurmaannu turhasta räpsimisestä ja tarpeettomista valokuvista.

Toisaalta, eikös sanonta mene jotenkin niin, ettei "totuudenpuhuja ole ennenkään yösijaa löytänyt?";).

(MAALISKUU 2006)