Otteita matkatoimiston hulppeasta, monisatasivuisesta, ylitsepursuavan runsaasta, globaalista värikuvaesitteestä:

"Kestävän matkailun ohjelma... Otamme huomioon kohdemaitten niin ympäristön kuin elämäntavankin... Matkailuelinkeinon vastuullinen kehittäminen... Tiedostamme toimintamme vaikutukset... Pyrimme pienentämään matkailun kielteisiä vaikutuksia... Vastustamme ympäristön kuormittamista... Ympäristön ja paikalliskulttuurin huomioiminen... Sustainable tourism development... Haaskauksen välttäminen... Materiaalien kierrätys ja uudelleenkäyttäminen... Tulevaisuuden haasteet... Koulutus... Ympäristö- ja kulttuurihankkeet... Ympäristön saastumisen ehkäiseminen... Jne. jne.

Irvokasta. Yhtä ällöttävää kuin takavuosina, kun Itämerta tuhoavat laivayhtiöt lätkäsivät hylje -logon paattiensa kylkiin - maksettuaan ensin luonnonsuojelujärjestöille näiden vaatimat "aneet"...

Siivoojan viesti ensimmäisenä päivänä.
Ilkeältä tuntui... Olla "palveltavana".

Sitten kun katselee ympärilleen "all inclusive" -hotellissa Karibialla, La Isla Solarialla...

Rikkaiden Pohjoisten Maiden 55 plus -jengihän se täällä kääntää kylkeään. Mässäilyllä ja tissuttelulla ei ole rajaa, ei määrää. Syöpöttelevät ja sontivat. Nuoret loistavat poissaolollaan - heillä ei ole varaa tämmöiseen. Se oravanpyörä, se oravanpyörä... Ja kun muutama sata tonnia velkaakin on niskassa...

Perusturisti viettää sen pariviikkoisensa enempi vähempi kokonaan "all inclusive" -hotellialueella. Vasemmassa kädessä muovinen ranneke, jolla kaikki hotellin palvelut sisältyvät hintaan. Hyvä jos muutama porukasta jollekin järjestetylle retkelle osallistuu. Suomalaisessa ryhmässä, suomalaisen oppaan johdolla, tietenkin. Heidän kosketuksensa "paikalliskulttuuriin" jää useimmiten muutamaan digikameralla näppäiltyyn kuvaan vaikkapa paikallisesta "sikarinaisesta".

Niin, juuri tämä "all inclusive" -matkailuhan on omiaan näivettämään lomakohteitten "aluskasvillisuuden": Pienet ravintolat, kahvilat, polkupyörävuokraamot jne. kuolevat pois.

Etelän auringon alla on lämpöä kolmisenkymmentä astetta.

Seisova pöytä on kuitenkin katettu kaksi kertaa päivässä. Pöytä notkuu herkkuja: Kalkkunaa, lammasta, paellaa, kalaa ja muita meren antimia, monipuolisia salaatteja, hetelmiä, jäätelöä... Kattausten välissä on koko ajan tarjolla pikkupurtavaa mielin määrin. Baarit ovat nekin auki 24/7.

Yhtenä iltana katselen huoneesta uima-altaalle. Kanadalainen naisporukka on linnoittautunut uima-allasbaarin antimia nauttimaan. Tuntikausiksi. Drinkkiä kuluu, ja röökiä palaa. Välillä pulikoidaan. Kännissä kuin käet koko sakki. Kertaakaan he eivät poistu vessaan! Mitä se taas kertoo? Hyi helvetti!
-
No, onneksi ranta on hieno, ja sinne on matkaa vain muutama kymmenen metriä. En käy kuseskellulla uima-altaalla kertaakaan koko reissun aikana...

Heti hotellialueen porttien ulkopuolella liikenne on vahvasti hevos- ja muulivetoista. Jopa härkävankkureita näkee.

Kotkat vaan leijailevat maaseudun päällä. Maa on niin köyhä, ettei sillä ole varaa keinolannoitteisiin eikä tehomaatalouteen. Sinänsä idyllistä, ainakin päältä päin katsoen. Yrittävät kääntää tappiota voitoksi, ja virallisessa propagandassa vaahtoavat "luomu-maataloudesta" ja "kestävästä kehityksestä".

Hotellialueen vieressä sijaitseva pikku kylä on periaatteessa slummia. Elintasoero näköetäisyydellä olevaan hotellialueeseen on ehkä tuhat- tai kymmentuhatkertainen. Aivan käsittämätöntä, miten rauhallisena elämä kuitenkin sujuu tuon pikku kylän rähjäisissä kerrostaloissa. Eikö heidän tosiaankaan tee mieli rynnätä hotellialueelle? Onhan tuossa poliisiasema toki välissä, ja hotellialueella kymmenittäin turvamiehiä, mutta väkijoukon voimalla voisi kuitenkin panna ranttaliksi...

Ovatko maan asukkaat niin aivopestyjä, etteivät tajua mitä heidän silmiensä edessä on tekeillä? Peloteltuja? Välinpitämättömiä? Joku kertoi, että masennuslääkkeillä on tässä maassa hurja kysyntä. Ei ihme...

Sitten kun lähtee omille retkilleen tutustumaan läheiseen suurehkoon kaupunkiin...

Hotellialueen työläisiä kuskataan prole -busseilla töihin ja takaisin. Vanhat, Hollannista ostetut linkkarit ovat täpötäysiä. Puolet työmatkalaisista joutuu seisomaan toista tuntia töihin ja kotiin.

Olen ainoa turisti, joka busseja käyttää. Muut liikkuvat takseilla tai järjestetyillä retkillä. Siis mikäli ylipäätään poistuvat hotellialueelta mihinkään.

Piilotan vasemmassa kädessä olevan "all inclusive" -hotellin keltaisen muovisen rannekkeen farkkutakin alle - ei auta, kuubalaiset tunnistavat turistin heti. Olo on vaivaantunut. Pienestä osasta paikallisia pystyy aistimaan agressiivisuuden.

Kas, kukapas se tuossa etuosan mainostaulussa keikisteleiksen luxus -muodin mainosjulisteessa: Uma Thurman! Juliste on jäännös bussin palveluksesta Alankomaissa. Viettelevä katse, brändituote tyrkyllä makuuasennossa poseeraavan Hollywood -tähden vieressä - ristiriita bussin matkustajien todellisuuteen ei voisi olla räikeämpi.

Kaupungissa apteekin "lääkevalikoiman" muodostavat lähinnä rohdot ja yrtit. Muuta ei todellakaan ole. Paikalliset kyselevät turistilta asperiinia, joka on täällä ylellisyystuote.

Katuelämän värikkyys ja rytmi hypnotisoivat mukaansa. Tuossa kadunkulmassa on salsa -bändin harjoitukset menossa. Liimaudun ovensuuhun kuuntelemaan koko setin. Instrumentit ovat vanhoja ja kuluneita - foni näkyy olevan Made in GDR. Mutta toimii. Näillä on rytmiä vaikka muulle maailmalle jakaa.

Illalla sitten pimeyden laskeutuessa sitä tajuaa kaupungin todelliset kasvot: Tämäkin on slummia.

Yövyn yksityismajoituksessa. Sinänsä erittäin siistiä, mutta täysin poikkeuksellista elintasoa keskiverto -solarialaiseen standardiin. Vierailu parissa kodissa vahvistaa asian. Hökkeleissä on ulkovessat, ei suihkuja, parin metrin päässä naapurin puolella röhisee sika.

La Isla Solarian valtionjohto himoitsee turistien rahavirtoja. Valuutan tuojana matkailu on ehdoton ykkönen. Samaan aikaan länsimaista elämänmuotoa halveksutaan ja paikallisia yritetään estää olemasta turistien kanssa tekemisissä. Ihanneturisti onkin juuri tuollainen hotellialueella köllöttelevä syöppö ja juoppo, joka ei tutustu maahan kuin ehkä ilmastoidun bussin ikkunasta. Eikä juttele paikallisen väestön kanssa turhia. Internet -yhteydet ovat lähes olemattomat, ja vähiäkin yhteyksiä vahditaan tarkasti. Hotellin netti on tuskastuttavan hidas, toimii jos toimii, sinne on alituinen jono ja koodin saa huoneen numeroa vastaan. Näppärää - tarkkailijoiden kannalta.

Seuraavana iltana takaisin hotellialueella tulee telkusta CNN:ltä (kumma kun se sentään näkyy) joku Valloissa taltioitu julkkujen ja poppareiden hyväntekeväisyys -proggis. Kukapas se esiintyykään kuuluttajana: Uma Thurman! Elintasokuilu tuon loisteliaan juhlan tyyppien ja solarialaisen prolebussin asiakkaiden tason välillä on taas ääretön. Täällähän on keskipalkkakin suuruusluokkaa kymmen euroa kuussa. Omasta mielestään nuo tuolla julkkubileissä tekevät tietenkin hyvää.

Heti seuraavana päivänä Oslosta Nobelin rauhanpalkintojen jakotilaisuus. USA:n ex -varapressa Al Gorella on Elämänsä Tähtihetki. Spotti loistaa nyt kirkkaasti häneen. Kovin onkin kaveri maireana. Hetkinen! Yleisön joukossa nyökyttelee - tietenkin Uma Thurman! Tuonnekin hän on siis ängennyt... Aamulla sitten taas prole -bussissa kuubalaiset duunarit joutuvat tuijottamaan Uman luxustuote -markkinointia työmatkallaan rikkaita länsituristeja passaamaan. Kuukausipalkalla, jolla Uma Thurmanin Beverly Hillsissä tuskin saa latte -kupillista. Yksi Uman markkinoima laukku maksaa ehkä 1000 euroa, minimissään.

Sitten yleensä niin ärhäkkä BBC:n HardTalk -ohjelman Steven Sackur haastattelee Gorea sekä toista palkinnonsaajaa, intialaista tiedemiestä.

Varsin myötäsukainen on tuo Sackur tällä kertaa. Eipä ole kaveria ennen noin hampaattomana nähty. Vaisusti yrittää ottaa kriittistä asennetta Goren leffaan, mutta hiljenee heti nobelistin avattua suunsa. Kyllähän tuolta jenkkipoliitikolta juttua piisaa...

Jokin tässä Goressa kyllä mättää. Ylipainoinen amerikkalaismiljonääri. Bisnesmies sijoitusrahastopuolelta. Flygailee suihkareilla ympäri maailmaa saarnaamassa ympäristönmuutosta vastaan. No, Oslossa matkusti junalla lentokentältä kaupunkiin - ele, joka toki sai osakseen sitä mediajulkisuutta, jota sillä tavoiteltiinkin. Joo, joo...

Äijä sai ilmeisesti balsamia haavoilleen tästä ilmastonmuutos -proggiksesta, hävittyään niin täpärästi jenkkien pressanvaalit Georg Bushille. Ilmiselvästi nauttii julkisuudestaan, esiintymisestä, saarnaamisesta.

Vaikkei tuota paljon puhuttua ilmastonmuutosta toisen mielipiteen mukaan oikein tieteellisellä varmuudella edes pystytä dokumentoimaan. Meillähän on TILASTOJA vasta noin 150 vuoden ajalta. - Toisaalta aikakirjat kertovat, että pari-kolmesataa vuotta sitten Lontoossa talvisin luisteltiin Thamesillä.

Ällöttää katsoa Gorea, kun hän hetimiten Oslon -keikkansa jälkeen ilmestyy taas estradille Balilla jossakin ilmastokokouksessa. Morkkaa siellä omaa maataan, Yhdysvaltoja. Saaden tietenkin raikuvat aploodit. Helppoja irtopinnoja. Vaikka todellinen uhka ilmastonmuutoksen suhteen ovat tietenkin Kehitysmaat - tai siis "Kehittyvat Markkinat", kuten niitä nykyään kuvaavasti kutsutaan. Euroopan, Japanin ja Pohjois-Amerikan suhteen on sikäli enemmän toivoa, että heillä on - jatkossa yhä enemmän - käytössään korkeaa teknologiaa, josta apua mahdollisesti on saatavilla. Kalifornia toimii jälleen kerran edelläkävijänä. Eikä Euroopassakaan väkiluku enää kasva. Intia ja Kiina miljardiväestöineen haluavat niin nopeasti kuin mahdollista nostaa elintasoaan, keinoista viis. Käytännössä kuvio toimii hiilen, tuon suurimman ilmansaastuttajan varassa. Mutta noita maita ei saa arvostella, eihän?

Länsimaista materiaalista elintasoa hamuilevat kaikki, mahdollisesti talibaneja lukuunottamatta. Siksi maailma epäilemättä ajanoloon hukkuukin omiin saasteisiinsa. Onneksi en enää ole sitä todistamassa.

Mutta palatkaamme "kestämättömästä kehityksestä" takaisin "kestävään matkailuun".

"Epämiellyttävä totuus" - Al Goren ilmaisua lainataksemme - on, ettei mitään "kestävää matkailua" näin suihkareiden aikakautena enää olekaan. On vain KESTÄMÄTÖNTÄ MATKAILUA - ja sitäkin vain aikansa.

Joskus ehkä jotakin oli. Vaikkapa aikoinaan Karjalan Kannaksella, Sakkolassa, josta talonpojat aamuisin lähtivät Pietariin, Heinätorille, kaupittelemaan porsaitaan. Hevospelillä, tietenkin. Tulivat sitten illaksi rahojen tai ostamiensa tarvekalujen kanssa takaisin kotiin Vuoksen rannalle. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Se oli "Kestävää Matkailua" - vaikka eihän sekään kestänyt.

Muistoksi jäi sentään hauska Sakkolan kunnan possu -aiheinen vaakuna, jota voi katsella vaikkapa pienoislipussa Ylläsjärven Tunturihotellin vitriinissä.

(La Isla Solaria, joulukuu 2007)

La Isla Bonita

Löytyi pedatun vuoteen päältä lähtöpäivänä. Vaikea sanoa,
onko lappu kirjoitettu esimiesten käskystä vai tipin toivossa.
Todennäköisesti molempia.