Isku Puolaan lokakuun lopussa, 2006.

Alkuperäinen suunnitelma oli lentää Ukrainaan, Simferopoliin, ja jatkaa sieltä Jaltaan. Muutamaa päivää ennen lähtöä tallinnalaisesta matkatoimistostani, Reisiekspertistä, tuli Egne Reilsonilta meiliä, jotta tuo lento on peruutettu.

Mietin, että Puolahan on eräs niitä Euroopan maita, joissa ei ole tullut käytyä. Sinne!

Edasi - tagasi piletti Talsku - Varssavi vain 162 egeä.

-

Enpä tiennytkään, että lentäminenkin voisi olla nautinto!

Kone oli pieni suihkari, ehkä kolmisenkymmentäpaikkainen. Sain yksinäisen tuolin ikkunan vierestä.

Mukava, tilava istuin, kauniit pilvimaisemat, ystävällinen palvelu. Ei ollenkaan samanlaista helvettiä kuin charter -lennoilla. Siellähän tuntee itsensä karjalauman jäseneksi.
-

Kiinnostuin Puolasta jo 60 -luvulla. Meillä oli kirjahyllyssä Jaakko Okkerin matkaraportti "Puola on toista maata', joka tuli luettua. Jotenkin jäi kummittelemaan mieleen, Puola...

-

Puolitoista vuotta sitten laitoin vähän rahaa Mandatumin Puola-rahastoon. Halusin pienentää silloisen salkkuni liian isoksi paisunutta Venäjä -riskiä.

Puola -rahasto onkin tuottanut kivaa arvonnousua. Tänä vuonnakin toistaiseksi kolmisenkymmentä prossaa, salkun kehittyvistä markkinoista toiseksi eniten Kiinan jälkeen.

Voi siis sanoa, että tulin tänne "tarkistamaan tiluksiani". Tarkastaja pääkonttorista on saapunut!

Ai niin, onhan mulla toinenkin läheinen, konkreettinen, jokapäiväinen raha-suhde Polskiin: Pikkurahakukkaro! Olenhan käyttänyt jo toistakymmentä vuotta semmoista vaaleanruskeaa nahkaista, aukeavaa kolikkokukkaroa, jossa läpällä on metallinen reunus. Made in Poland! Erittäin käytännöllinen, suhteellisen laadukas, ja oli halpakin. Ensimmäinen kesti muistaakseni yli 10 vuotta. Sitten löysin niitä lisää Kajaanin K -marketista, ostinkin heti kolme uutta, että riitäisi koko elämän. Seuraava katosi, joten nyt käytössä olevan lisäksi yksi on vielä jemiskassakin.

Tyypillinen esimerkki tuotteesta, jonka saannista jatkossa ei voi olla varmuutta. Eihän mitään "kannata" tehdä enää hyvin ja halvalla... Itse asiassa ei näitä kolikkokukkaroitakaan, laatu on selvästi heikentynyt aikaisemmista vuosikerroista.

-

Ensimmäinen päivä on SUNNUNTAI.

Varsovan laulu.

Hostel Oki-Dokista löytyi kelvollinen huone alta 50 egen. Fillarin vuokra kuutisen egeä per päivä.

Lähdetäänpä tutustumaan Varsovaan...

Ydinkeskusta on massiivisten pilvenpiirtäjien ja leveitten katujen hallitsemaa aluetta. Selitys kuuluu olevan, että kaupunki suurimmaksi osaksi sodan melskeissä tuhottiin - siitä tämä modernius.

Parin kilsan päästä löytyy kuitenkin Vanha Kaupunki.

Vilnaan tai Prahaan verrattuna monin verroin pienempi alue, ja turistilaumatkin sikäläisiin verrattuna vaatimattomia.

Torilla esiintyy erinomainen pantomiimitaiteilija.

Torin toisessa kulmassa jään lumoutuneena kuuntelemaan vanhoista miehistä koostuvan orkan melankoolisia kappaleita. Mitäpä muutakaan puolalaiset kipaleet voisivat ollakaan kuin - surullisia...

Löytyy viihtyisä nettikahvila, jonne majoitun pariksi tunniksi. Tuntihinta netille jotain puolitoista euroa, siis Eestin halvimpien paikkojen tasoa.

Hämärän laskeutuessa fillaroin kämpille kai 50 -luvulla pystytetyn stalinistisen Kulttuuri- ja tiedepalatsin ohi. Moskovassa samanlaisia arkkitehtuuriluomuksia on puolisen tusinaa.

Kamerallekin tulee käyttöä.

Diggaan Kulttuuripalatsia. Se on omassa sarjassaan hulppea rakennus, ja kertoo paljon mm. siitä uskosta, mikä sosialismiin vielä tuolloin vallitsi...

Mainio maamerkki, sitäpaitsi. Valaistu jättiläisrakennus loistaa ympäri kaupunkia niin, että suunnan kotiin voi aina helposti ottaa siitä.

Ups! Sanoinko "kotiin"? Tahaton lapsus, ja samalla kuitenkin paljon kertova.

Nukkumaan, nukkumaan, nukkumaan.

F.E. Sillanpäätä on mukana, "Elokuu".

Mielenkiintoista lukea romaania, kun on useamman kerran nähnyt Matti Kassilan klassisen filmiversion aiheesta.

Kerran näinkin päin. Että ensin filkka ja sitten vasta teksti, johon se perustuu.

-

MAANANTAINA etsimään asiakkaita.

Olen varannut koko viikon sille, että löytyisi yksi puukkoasiakas Varsovasta.

Tuo kaivattu asiakas löytyy kolmessa ja puolessa tunnissa. Lupaavan tuntuinen kontakti. Tilaa yli tonnilla, suurempaa tilausta en olisi tahtonutkaan, luottotappioriskin vuoksi. Jotenkin minulla on kutina, että tästä tulee hyvä, pitkäaikainen liikekumppani, ja Varsovaan tulee asiaa vielä monasti...

Illalla kuntosalille. Selkä kaipaa jumppaa, ja kipeästi.

Siellä on saunakin, olen ainoa saunoja.

Sitten kulman puotiin ostamaan kaljaa ja sipsejä. Taivaallista.

Kämpille fillaroidessa elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Huoneessa odottaa vielä pieni punkkupullo, ja herkullista paikallista juustoa.

Paneudun juopahtavan kanavanvartija Viktor Sundvallin perheen elämään eräänä elokuisena ukonilmapäivänä joskus 1930-luvulla. Tapahtumapaikka: Sisä-Häme, elokuva kuvattiin kai Muroleen kanavalla. Kovat ovat latingit Frans Eemilin tekstissä, ei ihme että Kassila sai siitä aikaan niinkin kovan luokan draamaa. Starring Toivo Mäkelä elämänsä roolissa.

-

TIISTAINA jatkan fillarilla tutustumista Varsovaan. Liikenne on hektistä - kadut ovat niin leveitä, että niitä on helppo päästellä. Pyoräilijöitä kaupungissa on ehkä muutama.

Käytännössä jalkakäytävät ovat ainoa mahdollisuus, kuten yleensä kotona Stadissakin. Erona vaan se, että päinvastoin kuin Stadissa, täällä ei joudu nyrkinheristelyjen kohteksi...

Kas, tuon korkean talon katollahan on PKO Bank Polskin valomainos - olen rahastoni kautta siinä firmassa mukana!

Otan tunnin selkähieronnan eilisellä Fitness Clubilla. Igor osaa asiansa, mutta hänen tuomionsa on tyly: Selän lihakset ovat erittäin jännittyneessä kondiksessa. Toki tiedän sen itsekin, mutta mitäpä asialle voisi tehdäkään, kun tuota kantamista on niin ylenpalttisen runsaasti, eikä rahtaamiselle loppua näy...

Tunnin selkähieronta Varsovassa 15 egeä, siis about neljäsosa meikäläisestä hintatasosta.

Vierailen ukrainalaisen Alinan luona. Siinä vasta nainen! Meillä synkkaa hyvin, erittäin hyvin. Eroamme suukotellen ja leikkiä laskien... Olen vapaa, taas muutaman päivän ajan. Hän on tyypillinen keikkatyöläinen: Yksinhuoltaja, joka ei tunne täältä Puolasta ketään. Tekee vain työtä, työtä, työtä täällä olonsa ajan, ja palaa "Jouluksi kotiin". Arvioi ikäni monta ( 6 ) vuotta nuoremmaksi, mikä nostattaa spirittiä, kummasti...

Seuraavaksi basso Nikita Storojevin Shostakovits -lauluiltaan.

Olen varmasti salin huonoiten pukeutunut henkilö, muttei se tunnu ketään häiritsevän. Lisäksi olen varmuudella ainoa, joka saapuu paikalle suoraan "Belle de Nuitin" luota.

En oikein saa makua noihin Shostiksen lauluihin. Niissä on venäjänkielellä, tarinoilla, niin suuri osuus, että kokemus jää vajavaiseksi. Ymmärrän sanan sieltä, toisen täältä.

Mutta komea-ääninen, raamikas kaveri. Huomasin muuten, että kun hän astui lavalle säestäjän flyygelin viereen ja otti tukea soittimesta, jättiläisen peukalo vapisi esiintymisjännityksestä!

Laulajaa, jolla on venäläinen nimi, katsellessa jostakin syystä koko ajan kuvittelen hänet kipa -lakki päässä. Kyllä, täydestä menee tuon maailman musikaalisesti(kin) lahjakkaimman rodun edustajana, ehkä olikin. Vaikka harvemminhan heitä laulajina konserttimusiikin puolella tapaa, instrumentalisteina sitäkin useammin.

Jotenkin Shostis yhdistyy paremminkin dramaatiseen Leningradin Kuolemansinfoniaan. Näissä lauluissa on jotakin humoristisiakin virityksiä.

Mutta yleisö on haltioissaan, puolalaiset ymmartävät tekstitkin.

Konsertista nettikahvilaan, sitten kämpille tekemään alv -tilitystä.

Puolasta saa maukkaita "sproteja", savustettuja kilohaileja, kuten Baltian maistakin. Jännää, miten elintarvikkeiden maustaminen korreloi kansanluonteisiin: Eestissä sprotit melko neutraaleja, Latviassa, Liettuassa ja nyt täällä Polskeissa ihan eri lailla, voimakkaammin maustettuja.

Täkäläinen olut on pullotetu miellyttävän kokoisiin puteleihin: 0,66 litraa, siis kaksi meikäläistä pullollista. Kunnon satsi - miehen annos! Eipä ole missään muualla tuota pullokokoa tullut tavattua. Parin kokemuksen perusteella ihan kelpo mallasjuomia täällä kyllä valmistetaan. Luin juttua, että viinin valmistus tekee tuloaan Puolaan vauhdilla, ja kyse on nimenomaan rypälepohjaisista tuotteista. Ilmaston lämpiäminen edesauttaa kehitystä.Odotan mielenkiinnolla maistiaisia.

Jäin koukkuun paikallisiin suklaakonvehteihin. Ne ovat halpoja, niitä myydään useimmissa ruokakaupoissa irtotavarana, ja vievät käytännössä kielen mukanaan...

-

KESKIVIIKKONA

Aamulla soi puhelin. Viesti koto -Suomesta. Todennäköinen luottotappio, 309 euroa. Mikähän siinä on, että ne on aina ne kaikkein miellyttävimmät tyypit, joilta tulee luottotappioita?

Toisaalta ihmisiin luottaminen kuuluu ammattiini. Samoin kuin niihin pettyminenkin.

Mutta nyt Krakovaan!

Varsovan asemalla ja sitten IC -junassa pitkät keskustelut polakkien kanssa. Varsinkin samassa junavaunussa olevan hepun, arkkitehdin, kanssa jubaileminen vastasi ehkä maksetun oppaan parituntista esitelmää maasta, sen historiasta, politiikasta ja taloudesta. Ilmaiseksi!

Krakovan Hostel Deco löytyi vaivatta, kolmen raitsikkapysäkin päästä. Siisti mesta, vain jotain 35 egeä yö.

Huomenna klo 10.00 asiakaskäynti. Aion taas vuokrata tsykkelin, ja koko huomisen päivän tutustua tähän stadiin satulan päältä. Varsovaan verrattuna ilmapiiri vaikuttaa kotoisammalta, ja Vanha Kaupunki on kuulemma upea.

Aamullahan se nähdään...

Kiva Polski -rafla "Chata" viiden minsan kävelyn päässä. Polakkimusaa, kansallispukuinen tarjoilija, sisustuksessa käytetty hirsiä, lampaantaljoja. Kivennäisvesi, saslikki, leipä-annos ja kahvi jotain 5,50 euroissa.

Kävin ostoksilla apteekissa ja ruokakaupassa. Hintataso täällä selkeästi Varsovaa matalampi, sen huomaa hostellinkin hinnassa. Mutta niinhän se aina on: Pääkaupungeissa joutuu maksamaan enemmän.

Alkuvaikutelman perusteella Krakova on muutenkin Varsovaa kaikin puolin leppoisampi stadi.

Illan ohjelmana makoilua, paperitöitä ja F.E. Sillanpään lueskelua... Täällä on ilmainen nettikin, mutta pitää seistä, joten kovin kauaa ei sitä jaksa.

Ai niin. Haa! Puola -rahastosijoitukseni arvo nousi tanään 0,07 prossaa!

Junatuttavien mukaan jos laittaisi nyt kiinteistöihin täällä 100 tonttua (euroja), pääsisi tekemään tiliä. Taidanpa kuitenkin skipata tämän tsänssin...

-

TORSTAI-aamuna fillarilla Krakovan halki asiakaskäynnille.

Metsästysliike. Tukku- ja vahittäiskauppa. Pariskunta.

Hyvin meni. Tulimme hienosti juttuun, varsinkin rouvan kanssa. Enkkua ja venättä sekaisin. Tekivät pienen koe-oston, ja maksoivatkin in cash. Jatkoa seurannee, ja pääsen vielä monasti asioimaan tänne Krakovaan.

Eipä olisi paremmin voinut mennä. Puola on nyt plakkarissa. Krakova on ehkä Varsovaakin tärkeämpi mesta siksi, että tämä on etelässä, lähellä Zakopanea ja Tatra -vuoria. Joskus - ehkä piankin - täällä käydessä voisi yhdistää reissuun visiitin vuorille, hiihtämään ja kuvaamaan. Lisäksi Auschwitz on lähellä. Jo yleissivistyksenkin vuoksi siellä voisi joskus vierailla.

Takaisin hostellille fillaroidessa Pitkäsen pojan maallinen vaellus kahteen eri otteeseen katkolla. Jälleen.

Ensin havaitsin yhdessä risteyksessä - onneksi pysähtyneenä - että oikean kengän nauha oli pahasti kietoutunut polkimen ympärille. Mikäli olisin ollut vauhdissa, liikenteen keskellä, se olisi ollut sitten siinä. My life.

Sitten hetken kuluttua, kapeassa tilassa autojen ja erään puiston aidan välissä, sekunnin murto osassa, etupyörä filosta katosi alta. Meitsi mukkelis makkelis, laukku lensi jonnekin, ja fillari paiskautui vieressä olleen auton kylkeen.

Ohikulkevasta ratikasta kuului vaan nuorten sällien räkäinen nauru.

Kun pääsin ylös, vieressä olleen auton sisältä astui ulos liikemies, joka tutkimaan autonsa kyljen vaurioita. Ihme ja kumma, ei lommoja eikä naarmuja, ainoastaan yksi tahra.

Ei vaatinut korvauksia.

Toki vakuutus on kondiksessa, mutta siinäkin on varmaan parin sadan egen omavastuu - ja mikä paperisota korvausvaatimuksesta olisi koitunut!

Kaksi hengenvaaratilannetta viiden minsan sisällä. Aika hyvin.

Kissalla mainitaan olevan yhdeksän henkeä, mutta tällä kollilla näköjään kymmenittäin...

"Uuden jatkoajan" (monesko se on?) kunniaksi ostin kahdesta eri kaupasta noita taivaallisia suklaanamuja. Eikä siinä vielä kaikki! "Delikatesy" -puodista löytyi mielenkiintoinen uusi jäätelömaku-tuttavuus: Marsipaani! Ei hassumpaa sekään, vaikka kyse olikin paperiin pakatusta jäätelöstä. Irtojädehän on aina jotakin ihan toista luokkaa...

Loppupäivä tutustumista Krakovaan. Lämmin päivä, varmaan melkein parikymmentä astetta.

Erittäin viehättävä tuttavuus.

Kiersin Vanhan Kaupungin, tietenkin, ja sitten juutalaiskortteleihin, Kazimierziin.

Junassa tyyppi kertoi eilen, että Isä Aurinkoinen oli antanut Krakovaa koskevan tuhoamiskäskyn, mutta kyseinen kentsu sattui olemaan siviiliammatiltaan arkkitehti, ja jotenkin luikerteli irti komennosta.

Tämä on ihan maailmanluokan historiallinen kohde.

Yllättävän paljon juutalaisuuden jälkiä löytyy vielä Kazimierz -kortteleistakin. Synagooga, hautuumaa, kadunnimiä (Estery, Josefa, Jakuba jne.). Judaica -keskuksia, ravintoloita, kahviloita... Trendikästä seutua. Turisteja tutkimassa paikkoja, osa selvästi Israelista.

Syömässä taas "Chatassa". Viiden maissa ainoana asiakkaana.

Puolalaista maalaiskeittoa tuhti annos, makkaranpaloja joukossa. Mineraaliveden ja leipä-annoksen kanssa jotain alle 3 egeä.

Asioin kopioita ottamassa, postissa ja ruokakaupasa. Kävin valitsemassa huomisillaksi viinin, mielenkiintoinen portugalilainen. Viinikauppiaan mukaan ensi vuonna olisi tarjolla polakki-punkkua.

Nyt makoilemaan ja Frans Eemil Sillanpään pariin toviksi. On kuninkaallista kyetä iltapäivällä/illansuussa viheltämään peli poikki hetkeksi, lukea vähän ja ottaa tirsat. Puhtaitten, lumivalkeitten lakanoiden välissä. Valitettavasti siihen tulee aniharvoin tilaisuus.

Ai niin, polakkisijoitukseni arvo nousi tänään 1,23 %!

Illalla leffaan. Hollywood -tähti Andy Garcian ohjaus "Havanna", alkuperäiseltä nimeltään "The Lost City". Miekkonen itse pääosassa.

Varsinainen kalkkuna. Harvoin on perse puutunut niin pahasti. Tekele kestikin ikuisuuden. Paria musanumeroa ja tanssikohtausta, muutamaa interiööria ja kuvaa lukuunottamatta paskaa. Kuten vain jenkit osaavat. Dustin Hoffman ja Bill Murray kävivät häpäisemässä itsensä sivuosissa.

Kuitenkin mukavaa palauttaa Kuuba mieleen. Keväällä voisi lähteä taas käymään. Ennenkuin se on liian myöhäistä. Niin kauan kuin Fideli on vielä puikoissa.

Mukavan kulahtanut teatteri Vanhassa Kaupungissa, hienoa pyöräillä sumuisen kaupungin halki. Paljon yöelämää keskustassa, tunnelma rentoutunut.

Tiketti alta 4 euroa. Se on elokuvalipun oikea hinta, ei meidän kymppimme.

Kaiken kaikkeaan hyvä päivä. Lopetanhan tämänkin päivän elossa - kahden riskitilanteen jälkeen.

PERJANTAI -aamuna viimeinen täysi Puolan -päivä.

Helteistä Krakovassa - porukkaa kulkee lokakuun lopussa shortseissa ja t -paidoissa.

Käyn lääkärikeskuksessa, se on sattumalta hostellia vastapäätä. Pääsen heti sisään, mukava naislääkäri. Pikkuongelmaan tulee apu. Maksaa jotakin 15 euroa.

Juttelemme Hostel Decon omistajan Adamin kanssa. Hän on Englannissa koulutettu kaveri. Pääsemme hyvään dialogiin, ja sovimme yhteistyöstä.

Koska on perjantai, IC -juna takaisin Varsovaan on täysi.

Samassa osastossa naapureinani on ukrainalainen nuori pariskunta, palaamassa kotoaan Lvovin läheltä opiskelupaikkakunnalleen Saksaan.

Kaveri on juutalainen, meillä on kiintoisa keskustelu mm. kirjallisuudesta: Ray Bradburusta, Kafkasta ja Gogolista. Venäjän mafia - ainakin sen huipputyypit - ovat kuulemma Kafka -faneja! Kafkan näkemys kaiken irrationaalisuudesta, merkityksettömyydestä ja absurdista byrokratiasta kuulemma vetoaa heihin... Mielenkiintoinen tieto.

Ukrainalaisilla on synkkä näkemys Euroopasta, ja halu pysyttää kotimaansa EU:n ulkopuolella. He ovat vihreitä, ja perustelevat anti -EU -kantaansa mm. ekologialla ja EU:n työelämän liiallisella stressillä.

Varsovassa törsään taksiin, ekaa kertaa tällä reissulla. Pirssillä steissiltähostellille jotain 3 euroa.

Suihkuun ja baanalle.

"Oscarin" kana-ateria maistui, kehnon aamupalan jälkeen tänään ei safkaa ole saanutkaan. Simppeliä perusmättöä "Oscarissa", hintaan n. 3 egeä. Kahveineen. Dobryi!

Sitten uuden tuttavuuden, Alinan tykö.

Ihana, ystävällinen, lämmin, kaunis Alina. Ilosilmäinen, veitikkamainen Alina! Oi Ukraina!

Vietämme yhdessä LaatuAikaa.

Eron hetki on herkkä. Vähän liikaa mulle on, että tuon hämärän, punasävyisen huoneen radiosta samalla tulee Jane Birkinin ja Serge Gainsboroughin tunnussävel elokuvasta Emmanuelle...

Mieleen tulevat Paavo Haavikon sanat eräästä vanhasta novellista ("Syksyä"):

"Syksy oli lämmin ja kaunis kuin tietyn ikäinen nainen..."

Näin mieletöntä on elämä.

Satunnainen ja nopea kohtaaminen,molemmille vieraassa maassa... Toisaalta: Ehkä hyvä näin. Jää hyvät fiilarit, ilman sitä tavanmukaista loppurähäkkää.

Kun pyöräilen lahiöstä kämpille, keskustaan, ja megalomaanisen "Varsovan kulttuuri- ja tiedekeskuksen" - Stalinin lahja 50- luvulta - valaistu silhuetti alkaa näkyä, totean: Viikko oli täydellinen. Kaikissa suhteissa.

Mitäpä siis muuta kun huoneeseen, ja avaamaan punkkupullo.

Aamulla lento Tallinnaan, ja illalla lautalla Stadiin.

Hauska tutustua, Puola! Tulen takaisin!

LAUANTAINA Tallinnassa huomaan sattumalta netistä, että Ms Nordlandia on myrskyssä vaurioitunut, ja matka kotiin samana iltana peruuntuisi.

Seinä tuli vastaan.

Tuntikausien notkumista sataman läheisyydessä. Toivotonta jonottamista, hermostuneita, agressiivisia ihmisiä. Huutoa ja mekastusta. Täydellisen sikamaista junttikansaa. Eestiläinen varustamohenkilökunta tekee parhaansa sotkun selvittämiseksi, mutta näille poroille ei riitä mikään. Pitäisi saada korvausta siitä, korvausta tästä... Korvausta mistä? Turhanpäiväisillä kaljareissuillahan nuo likkuvat, ja pääsevät vieläpä ilmaiseksi hotelliin yöksi. Taksilla!

Lähden kävelylle kaupunkiin, ja poikkean samalla Elviran tykönä. Ellulta kohtuullinen selkähieronta. Express Hotellin "SuppiGalleriassa" on tarjolla taas monta erilaista herkullista keittoa. Vesilasi ja niin paljon keittoa kun jaksaa äyskäröidä jotain neljä euroa.

Välillä terminaaliin tsekkaamaan tilanne. Tunnelma on hikinen, humalainen ja entistäkin agressiivisempi. Aivan kauheaa laumaa. Poliisit hakevat jo kolme pahinta rähisijää pois. Hävettää olla suomalainen.

Näähän on ihan elukoita. Ei täällä voi olla. Helppo uskoa sitä yhtä tutkijaa, joka juuri lehdessä kertoili härmäläisten "sivistystasosta" sen verran, että kolmesataa vuotta, vain noin kymmenen sukupolvea sitten, maassa elettiin kuin pellossa. Mitä viinaan, väkivaltaan, yleisiin käytöstapoihin tuli. Esimerkiksi eläimiin sekaantuminen oli Suomessa varsin yleistä. Historiallinen fakta.

Takaisin Express Hotelliin. Siellä on netti.

Yhdeksän maissa, monen kiemuran jälkeen, saan Eckerö Linen konttuurista voucherin taksiin ja Grand Hotel Tallinniin yöksi.

Voi hyvä tavaton mikä meno tuolla hienossa hotellissa vallitseekaan! Porsas -maanmieheni - ja -naiseni! - käyttäytyvät kuin Euroopan Omistajat. Kohtelevat parhaansa yrittävää henkilökuntaa kuin joitakin ali-ihmisiä: "Puhu Suomea!" "Tyttö - tänne!" jne. jne. Maleksivat pitkin käytäviä, röhnöttävät aulan nojatuoleissa toppatakki päällä, rööki hampaissa ja kaljapurkki handussa.

Vetäydyn huoneeseeni. Olen ollut täällä ennenkin...

Tämä toisen kerroksen huone numero 222 on täsmälleen samalla paikalla kuin se huone, jossa usein Neuvosto-Eestin aikaan, ja vielä 90 -luvun alussakin, majailin. Sama näkymä syksyiseen puistoon, kohti Toompeaa... Tuossa puiston kulmassa oli kioski, josta ostin monasti sitä hyvää hunajaa lasipurkissa.

Oi niitä aikoja... Kaikki on sen jälkeen muuttunut tässä talossa, samoinkuin koko Eestissä. Voiko tämä olla sama maa?

Silloisista "liikekumppaneista" ei ole jäljellä ketään.

Monet muistot palaavat mieleen. Iltoja alakerran varieteessa, tapaamisia.Sekin reissu - silloinkin lokakuussa - Pikku Pariisittareni kanssa... Noihin aikoihin tapanani oli kuskata lenkkeilykamppeet mukaan tänne Talskuun, ja iltaisin kiertää juosten koko Tallinna.

Jotakin samaa sentään on jäljellä: Kelmeä valo, joka puistosta siivilöityy nyt tähän muodonmuutoksen kokeneeseen huoneeseen. Viimeinen asia jonka ennen nukahtamista muistan on Hotell Tallinnin lattia joskus viitisentoista vuotta sitten. Se oli parkettia, ja kuinka ajan patinoima tuo parketti olikaan...

Tai ehkä kaikki olikin vain unta....

Aamulla SUNNUNTAINA laiva lähtisi vasta klo 10:15, joten mukavasti aikaa aamupalaan. Saan puhuttua erään pariskunnan kimppakyydillä satamaan, joten erikoisia lisäkuluja ei siitäkään taksimatkasta tule. Varsinkaan kun kuskina on vakkarini, liettualainen Ricardos, joka ei vedä välistä, painvastoin kuin Talskun useimmat suharit.

Satamassa osa poroista kiskoo kaljaa muovituopeista heti aamutuimaan, ja vieläpä kaksin käsin. Toiset aivan tolkuttomassa änkyrässä. Nordic Jet Linen kuppila on siinä suhteessa toiminut viisaasti, että mallasjuoma tarjoillaan poroille muovituopeista. Tämä varmaankin tekee heidän olonsa kotoisaksi.

Laiva on tietenkin täysi. En ole tällä laivalla ennen kulkenutkaan. Käytän tietyistä pakottavista syistä Nordlandiaa, jossa on suomalainen miehistö.

Täällä sensijaan on eestiläinen henkilökunta. Nuoria, pitkiä, hyvinpukeituneita, komeita, kohteliaita eestittäriä. Vastakohta Nordlandian kiukkuisiin, lihavahkoihin Suomi -täteihin on raju.

Katselen maanmiehiäni, noita keskimäärin selvästi ylipainoisia, huonosti pukeutuvia ja vailla alkeellisimpiakaan käytöstapoja olevia perusjuntteja.

Niin, Suomella on viime vuosina mennyt hyvin, mutta entä jatkossa? Erittäin syrjäinen, huonolla ilmastolla varustettu, karu maa. Firmoja myydään ulkomaille alati kiihtyvään tahtiin.

Tällä hetkellä suomalaisilla - kaytännössä lähes kaikilla - näyttää olevan varaa reissata näillä porsastelumatkoillaan. Entä tulevaisuudessa? Voiko tuolla tyylillä todellakin jatkossa pärjätä? En usko.

Edelleen: Kuinka kestävällä pohjalla on tilanne silloin, kun fiksummat palvelevat tyhmempiään?

Sekin hyöty eilisen laivavuoron peruuntumisesta on, että tällä uudella laivalla tutustun erääseen espoolaiseen inssiin, siitä laadukkaammasta päästä tässä joukossa. Mies ostaa kirjani.

Loppujen lopuksi eilisestä matkasuunnitelmien muutoksesta ei ollutkaan meikäläiselle mitään haittaa. Päinvastoin, sain vielä ylimääräisen selkäkäsittelyn, vapaan yön muistojeni hotellissa, sekä yhden kirjankin kaupattua.

Miten kyetä muuttamaan tappiot voitoiksi? Kas siinähän se onkin, eräs elämän ydinkysymyksistä. Tällä kertaa se onnistui hyvin.

Takaisin kotona Töölössä ensimmäinen toimenpide: Kirjaston nettiin. Oho! Heti lisätilaus Krakovasta! Ei ollut turha reissu Puolaan, ei todellakaan. Tuosta voi poikia vielä vaikka mitä.

Viivyn netissä kymmenisen minsaa. Koko ajan vieressä äijä höpöttää kännykkään yksityisasioitaan kovalla äänellä.

Poistuessani huomautan hänelle, että olemme nyt kirjastossa. Puhelut voi hoitaa ulkona.

Reaktio se tyypillinen suomalainen: "Kuule pidä sä turpas kiinni! Tää on kuule niin tärkee..." Olen jo pihalla hänen lopettaessaan lauseensa.

Kotona Suomessa! Tutultahan tämä alkaa tuntumaan!

Hyppään fillarin selkään ja otan kurssin kohti Messukeskusta, Helsingin Kirjamessut auki tänään viimeistä päivää.

Vuorokauden verran tuli nähtyä niitä kaikkein surullisimpia puolia maanmiehistäni. Mutta eiväthän edes suomalaisista KAIKKI voi olla noin dorkia.

Messut tulevat sikälikin hyvään rakoseen, ja siellä on muutama mielenkiintoinen esitys tiedossa. Tarvitsen hengenravintoa. Omalla kielelläni.

En tiedä missä määrin Suomi enää on isänmaani, mutta äidinkieli se kyllä edelleenkin on.

(MARRASKUU 2006)