Club


Miehen euro on suunnilleen 50 senttiä!

"NAISEN EURO ON VAIN 80 SENTTIÄ!".

Tätä mantraa on kuultu vuositolkulla. Eikä sen hokeminen osoita mitään väsymisen merkkejä.

Mut oikeesti, se menee näin:

Ensinnäkin:

Naisen euro on 97 - 103 senttiä, kun samoista töistä on kysymys. Meillähän on Suomessa kuten muuallakin Pohjoismaissa maailman tasa-arvoisin palkkaussysteemi ollut jo vuosikausia. Esimerkiksi valtion, kuntien ja muiden julkisen sektorin työnantajien puolella kaikki tämä on lakisääteistä. Yksityiselläkin puolella fakta on tämä, sopimusteitse ja käytäntöjen mukaan.

Se, että eri töillä on erilaiset palkkatasot, on sitten toinen juttu.

Mikäli lähtökohtana pidetään - kuten näytetään pidettävän - sitä, että vaikkapa apuhoitajalla ja aivokirurgilla pitäisi olla sama palkka... No, kommunismihan romahti jo useimmissa maissa. Pohjois-Koreassa ja Kuubassa vielä sinnittelee, muttei edes noissa maissa olla saavutettu tuota tavoitetta. Eikä saavutetakaan - molemmat järjestelmät kun vetelevät jo viimeisiä kuolinkouristuksiaan.

Toiseksi:

Miehet menettävät yhden vuoden ansiot ja eläke-etuudet asevelvollisuuden johdosta. Tämä tekee noin 2,5 prossan loven elämänikäisestä palkka- ja eläkekertymästä.

Sitten tietenkin naiset elävät 5 - 10 vuotta kauemmin. Voidaankin sanoa, että miehen vuosi on vain 11 kuukautta pitkä. Eläkkeet jälkeen jääville naisille juoksevat tietenkin koko ajan, hautaan asti. Sekä omat kansan- ja työ-eläkkeet, että monissa tapauksissa leskeneläkkeet, mieheltä perityt henkivakuutusmaksut, asumisoikeudet puolisoiden yhteisessä asunnossa toisen puolison kuoleman jälkeen (kuten avioerotapauksissakin) jne.

Avainsana: Tulonsiirrot.

Jokainen, joka on katsellut ja kuunnellut ympärilleen vaikkapa Etelänmatkojen lentokoneissa, Lapin syksyisissä ruskakohteissa (eläkeläisbusseissa yksi mies kahtakymmentä naista kohti) tai Tallinnan "ilusalonkien" ympärillä, tietää miten "heikosti" suomalaisten naisten asiat ovat.

Kolmanneksi:

Avainkysymys: Kuka maksaa laskut?

Ken huolehtii raskaimmin perheen elatuksesta? Kenelle jäävät elatusvelvollisuudet? Ketkä avioeroissa putsataan?

Kun tämä kolmaskin kohta otetaan laskelmiin mukaan, päädytään lopputulemaan, että miehen euro on suunnilleen 50 senttiä. Jos sitäkään. Joskus tuppaa toki menemään pakkasenkin puolelle...

No, joku tietenkin haluaisi alkaa vääntämään ylläolevan laskelman yksityiskohdista. Siitä vaan. Yours Trulylle tuo karkea arvio kuitenkin on aivan riittävän tarkka.

Entä miten on oman tilanteeni laita? Paljonko minun euroni on?

Hyvin yksinkertaista:

Meikäläisen euro on euro. Näin on aina ollut, ja on aina oleva, kiitos kaukonäköisyyden jo vuosikymmeniä sitten.

HÄ HÄ HÄ HÄ HÄ HÄÄ!

(Kuusamossa 19.10.2007)