|
||
| Matkoilla. "Jossakin Suomessa..." Ylellistä. Tänä iltana mulla on mukava ja edullinen hotellihuone, aikaa, ja telkusta tulee kiintoisa dokkari: Miljunääri X:n haastattelu. Tyyppi on legendaarinen. Merkkihenkilö tietyssä osassa Suomea, missä vuosia olen reissannut. Hänen firmojaan on ollut asiakkainani. Yksi on tälläkin hetkellä. En ole koskaan edes nähnyt miestä. Tai jos olenkin, en ole huomannut. Otetaanpa hepusta selvää... Proggis alkaa. Kuten tavallista tämmöisissä yhteyksissä, ensin käydään läpi vaatimattomat, melkeinpä puutteenalaiset lapsuusvuodet. Mutta eivät ne itse asiassa hänen mielestään niin köyhiä olleetkaan. Perheeessä oli hyvä fiilis, ja mielikuvitus korvasi materiaalisen puutteen. Tyyliin: Leluja ei ollut, sensijaan veisteltiin kaarnalaivoja. Sitten tienestiin jo teini-ikäisenä. Pullojakin tuli öisin kerättyä tanssipaikkojen läheisyydestä. Ensimmäiset bisnekset. Vaikeuksia, sinnikkyyttä, onneakin. Peräänantamatonta tahtoa! Postimerkkeihinkään ei ollut varaa. Yön pimeydessä - ettei kukaan näkisi - sitä vaan rätisevällä fillarilla käytiin sujauttamassa laskut asiakkaiden postilaatikkoihin. Nykyään hän on maakunnan rikkain mies. Kuten arvata saattaa, korostaa vaatimatonta elämäntyyliään. Heittää small talkia työntekijöittensä ja paikallisten asukkaiden kanssa. Kaivaa bonus -korttiaan kaupan kassalla. Melkein yhtä imelä kuin Ikean Ingvar Kamprad. Ällötti katsella taannoin vastaavasta Kamprad -dokkarista, miten tuo 8 -kymppinen ukkeli valkkasi edullista pipoa päähänsä keskitalven kovilla pakkasilla, Venäjän -valloitus -retkellään. Ja viiden minuutin välein Ingvari oli halaamassa jotakuta, perus -ruåttalaiseen tyyliin... Hyi helvettti! Tämän kotimaisen rahamiehemme fyrkat menevät kuulemma paljolti joko taiteeseen, tai sitten hyväntekeväisyyteen. Kas kun taidekokoelma tai lahjoittajan varoilla pystytetty kunnallinen palvelulaitos tms. edustavat "pysyviä arvoja". Jää nimi elämään! Taidevalinnat tosin näyttivät tasottomilta, mutta ei nyt takerruta siihen... Kaikesta paistaa läpi, että miljunäärimme on narsisti. "Minä, minä, minä!". Jokainen, kenet hän kohtaa, on niin kaveria, niin kaveria, että! Tottakai. Tuossa pikku kylässähän kaikki ovat sankaristamme tavalla tai toisella riippuvaisia. Tai melkein kaikki. Ohjelmasta huomaa, miten mieluisaa julkisuus miljoonikollemme on. Herran itsetuntoa hyväillään, ja miten hän siitä nauttiikaan. Kehrää kuin kissa. Mielenkiintoista, tosiaankin, päästä tutustumaan tähän hemmoon. Olenhan "syönyt hänen pöydässään" jo viitisentoista vuotta. Hyvin olen syönytkin! Olkaamme kuitenkin armeliaita. Jos miljoona-miehemme tietäisi, kuinka olen hänestä hyötynyt, olisi seurauksena todennäköisesti sydänkohtaus. Ottaen huomioon, miten pihistä miljonääristä on kysymys. Piruparka. Hyvä kuitenkin tietää, että olen tullut otttaneeksi sellaiselta, jolla on. Jolla on aivan liikaa. Tarinan opetus? Ehkä tuo, että organisaatiossa kuin organisaatiossa Johtaja - Hallituksesta puhumattakaan - on monissa asioissa "pihalla kuin lumiukko". Jokuhan määritteli hallituksen roolinkin yrityksissä herkkusienimäisesti: "Elää pimeydessä ja syö paskaa". Vähänkään suuremman yrityksen dirikan on käytännössä mahdotonta vahtia kaikkea. Vaikka halua ja yritystä olisikin. Esimerkkinä vaikkapa se Suomen elinkeinoelämän johtohenkilö, jonka yritys äskettäin tuomittiin satojen miljuunien sakkoihin. EU -tasolla. Kilpailurikkomuksesta. Josta Herra Pääjohtaja kuulemma ei tiennyt mitään... Sama Piäjohtaja, joka lukuisissa juhlapuheissa on saarnannut korruptiota vastaan, ja vaatinut proleilta "joustoa". Voiko olla nolompaa kuin "Isäntä", joka on autuaan tietämätön talonsa tapahtumista? Saarnaa semmoista, mitä omassa huushollissa ei noudateta ollenkaan? (KILPISJÄRVI, huhtikuu 2007) |
||
