Kävipä tuuri kun pääsi telkun ääreen juuri tänä iltana!

Tätä proggista on odotettu: Maija-Liisa Lahtinen puhuu! Esiintyy omilla kasvoillaan "piilo"paikastaan Sveitsistä.

Otamme mukavan asennon Enossa, Haapaniemen Lomakeskuksen tv- huoneen soffalla. Pientä naposteltavaa vadille. Ei mitään häiriöitä nyt puoleen tuntiin, kiitos!

Ohjelma kertaa hässäkän pääpiirteet noin viidessätoista minsassa. Armotonta, vuosikausia kestänyttä vääntöä Lahtis-Urpon jäljelle jääneistä rahoista. Kolmekymmentä neljä vanhaa miltsiä, kuulemma. Tuttua tarinaa kaikille meille tapausta seuranneille.

Sitten puheenvuoro Urpo Lahtisen leskelle! Viihdykettä parhaimmillaan.

Nainen on viime näkemästä tietenkin vanhentunut, väsyneen oloinen, puhuu pehmeällä, dramaattisella äänellä. Kertoo oman näkökantansa.

Hän on syytön, toki, omasta mielestään. Niinpä tietenkin. Ovathan Suomen vankilatkin täynnä omasta mielestään syyttömiä. Miten muuten voisi ollakaan?

Valittaa olonsa yksitoikkoisuutta ja yksinäisyyttä. Fyrkatkin kuulemma alkavat olla vähissä - syynä 13 vuoden oikeustaistelu asianajokuluineen.

Niin, ne asianajokulut...

Ohjelmassa esittää sveitsiläinen asianajaja ponnekkaan puheenvuoron Maija-Liisan puolesta ja Pekka Paavolaa - hänen mukaansa tarinan varsinaista konnaa - vastaan.

Kaikkihan me ymmärrämme, mitä asianajajat maksavat. Eritoten kalliissa Sveitsissä.

Urpo Lahtisen leski osaa esiintyä roolinsa mukaisesti. Välillä tulee juttua kuolema -ajatuksista, tarpeesta kääntyä ammattiauttajien puoleen, ovatpa kyyneleetkin yhdessä kohtaa aivan lähellä... Mutta ei kuitenkaan.

Loistava esiintyminen, kerta kaikkiaan!

Toki muutamia kysymyksiä jää avoimeksi:

Jos kyseessä todellakin oli lahjoitus, kuten leski väittää - vaikka asiakirjanäyttöä lahjoituksesta Suomen oikeuslaitoksen mukaan ei ole osoitettukaan - miten on lahjaveron laita?

Jos se elämä tuolla "maanpaossa" (lesken oma ilmaus) todellakin on noin kurjaa, kuten hän kertoi - miksi lyhyttä, alle kolmen vuoden kakkua sitten piti lähteä pakoon? Ensikertalaisena hän olisi selvinnyt puolella, hyvän käytöksen ansiosta varmaan sitäkin lyhemmällä istumisella. Sen jälkeen olisi ollut loppuelämä vapaata omassa kotimaassa, ja mahdollisen syyttömyyden tultua toteen näytetyksi oikeus korvauksiin valtiolta aiheettomasta lusimisesta.

Miksi viime vuosien eräät näyttävimmät ulkomaille kadonneet talousrikolliset - Fryccis, Uoti, Mattila - haettiin kruunun kyydillä kotiin jopa Etelä-Afrikasta asti, mutta kun on naispuolisesta vastaavasta kyse, hänelle annetaan puheenvuoro telkussa eikä kotiinnouto tunnu käynnistyvän sitten millään?

Onko olemassa jonkinlainen erityinen "aura", joka ikäänkuin tarttuu rahaan riippuen sen alkuperästä, ansaintakeinoista? Merkitsee setelit. Voiko olla niin, että tuo "aura" seuraa määrättyä rahaa kirouksen tavoin, ja saastuttaa sen rahan ympärillä pyöriskelevien elämää?

Tekeekö raha onnelliseksi?

Minkälainen on Ahneen loppu?

Sveitsi on tietenkin maa, jossa rahan arvo tunnetaan. Niin kauan kuin massia riittää, maassa saapi kernaasti asuskella. Entä kun fyrkat ovat finaalissa? Kuinka sydämellisiä ihmisiä sveitsiläiset, nuo pankkiirit, silloin ovat?

Jne. jne. jne.

Mutta loistavaa viihdettä kaikille meille vanhoille Urpo Lahtis -faneille, joka tapauksessa. Kunnon show -miehen tyyliin Urpo järjestää ohjelmaa vielä haudankin takaa.

Joskus parikymmentä vuotta sitten tuli luettua yksi Urpon elämänkerroista, Erkki Lepokorven "Sanoivat Urpon sammuneen...". Kävi ilmi, että tässä on yksi niitä harvoja suomalaisia, jotka ovat todella ELÄNEET mielenkiintoisesti. Marokon -reissut jo 50 -luvulla, Espanja, purjehdusreissut Kanarialla, bordellivisiitit, yrittäjyys ja Hymy -lehti, naiset, naiset, naiset...

Urpo, Veikko Vennamo ja Irwin - mitäpä 60- ja 70 -luvut olisivat ilman heitä olleet! Eivät paljon mitään. Ai niin, ja Kalevi Keihänenhän kuului samaan kastiin. Siihen aikaan verrattuna perin värittömäksi on touhu mennyt. Aneemiseksi.

Tosin tuo Urpon paljon puhuttu taideharrastus... Mitä noita kuvia on Villa Urposta nähnyt, niin aikamoista kitschiä näyttää olevan koko talo kokoelmineen. Mikä ei kuitenkaan estänyt Maija Lahtista sitä "talon emäntänä" vieraille niin ylpeänä esittelemästä vielä muutama vuosi sitten.

No, nythän talo lienee jo suljettu ja Urpo Lahtisen Säätiö konkassa. Sellaista on elämä.

Epäilemättä tästä Maija Lahtisen keissistä kuullaan vielä jatkossa, ja paljon.

Kiitos vielä tästäkin näytöksestä Urpo!

(HELMIKUU 2008)