Heinäkuussa 2006 ostin Vaasasta uudet aurinkolasit.

Mielenkiintoinen ostotapahtuma sinänsä.

Kauppias esitteli ensin tiskin myyntitelineestä 52 euron hintaisia menopelejä. Sitten hän ikäänkuin ohimennen totesi, että kaapista saattaa löytyä edullisempaakin tarjontaa. Astuimme puodin takaosan kaapin luo ja, toden totta, sieltähän niitä 19 euron aurinkolaseja löytyikin.

Palasimme myyntitiskille, kauppiaalla oli tuo halpis -vaihtoehto kädessään.

Aikani kokeilin ja vertailin vaihtoehtoja.

Tilanne kilpistyi siihen, että jossakin vaiheessa kauppiaalla oli kaksi eri vaihtoehtoa käsissään. "Normaalihintaiset" ja edullinen vaihtoehto. Kyseessä oli sama tuote!

Kerrankin oli helppoa tehdä ostopäätös. Säästö 33 euroa. Eikä kauppias edes huomannut koko asiaa. Näköjään tuo hinnoittelu noissa kaupoissa on ihan arpapeliä. Tempaisevat hinnat hatusta. Tällä kertaa kuitenkin asiakas veti pitemmän korren.

Mutta entä ne aurinkolasit?

Asialliset aurinkosuojat, ei siinä mitään. Nyt sitten vaan odotellaan, koska nekin taas vuorostaan katoavat tai rikkoontuvat, kuten kaikki muutkin tavarat. Kukin vuorollaan.

Mutta sivutuotteena tuli "kaupan päälle" omituinen suhina -efekti.

Melko pian hankinnan jälkeen havaitsimme, että nyt on aerodynamiikassa meikäläisen päänupin ja uusien aurinkolasien välillä jotakin outoa.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan vauhti, eikä välttämättä tarvitse edes tuulla, niin suhina on kova. Jopa kävellessä, sopivan pienenkin tuulen sattuessa, vinkuu niin vietävästi.

Aivan kuin lentäisi korkealla, korkealla, ja nopeaa vauhtia.

Korvan, etenkin oikeanpuoleisen, vieressä suhisee, suhisee, suhisee. Voimakkaasti. Sellaista ikäänkuin "vinkuvaa ulinaa".

Tuollaista ei ole koskaan ennen tapahtunut. Ei minkään aurinkolasien kanssa.

Aurinkolasien käytöllä on puolensa, jos toisensakin. Paitsi häikäisysuojat, toimivat lasit - vaikka muoviahan ne tietenkin ovat - samalla ötökäntorjujina. Ilman silmäsuojia ei pyöräilija Suomessa nimittäin tule toimeen. Elukkaa on ilmassa siinä määrin, että käytännössä lähes päivittäin joutuu kaivelemaan mustaa itikanlihaa silmämunistaan. Eikä lähistöllä läheskään aina ole peiliä, puhdasta vettä ja paperipyyhkeitä. Silmäsuojat ovat välttämättömät.

Sitten tietysti on mukavaa, kun kaupungeissa pystyy elämää seuraamaan ikäänkuin lasin takaa. Aivan kuin elokuvissa olisi, aurinkosuojien takana.Kulunut kesä on joka tapauksessa jäävä historiaan - tai siis meikäläisen historiaan - vauhdikkaampana kuin se itse asiassa olikaan, kiitos jatkuvan suhinan.

Elämäni kesät...

Onhan noita jo tullut elettyäkin.

Kesä 1969: Legendaarinen SoulKesä 69.

Kesä 1988: Tallinnan RockSummer, Eestin vapauden kynnyksellä.

Kesä 1997: Vuosisadan HelleKesä 97.

Nyt tämä Kesä 2006: SuhinaKesä 2006.

"Kesä jonka kerran elää sain...".

( LAPPEENRANTA, HEINÄKUU 2006)