|
||
|
Elokuu 2009. Tulipa käytettyä Suomessa junaa, pitkästä aikaa. Eka kerta varmaan vuoteen. Ennen oli toisin. Junissa kului iso osa aikaa, läpi vuoden. Kesäisin oli Valtionrautateillä myynnissä se 3 vrk:n "Lomapassi" jonka hinta ei ollut paha. Mikä käytännöllisintä, tuolla lipputuotteella oli rajaton junavaihto-oikeus ja paikkaliput veloituksetta. Kuluvan kesän alussa olin jo "vanhasta muistista" ostamassa Lomapassia. Pakko oli kuitenkin jättää ostotapahtuma kesken, kun hintakin oli noussut rajusti. Sitten vielä lipunmyyjä alkoi selvittää junanvaihto-oikeuksien rajoituksia ja paikkalippujen ostovelvoitteita. Lipputoimiston virkailija ei osannut vastata pariin simppeliin noita sääntöjä koskevaan kysymykseen. Hän tuskastui itsekin uusien määräysten tulkinnanvaraisuuksista. Pitäkää Lomapassinne! Matkahuollolla on nykyään edullisempia ja joustavampia ratkaisuja tarjolla. No, Savonlinnasta Punkaharjulle oli kuitenkin eräänä elokuun iltana pakko ottaa juna. Bussit kun olivat jo menneet. Matkalipun hinta Retretin pysäkille konduktööriltä ostettuna ihan passeli, 3,80. Kyllä sen kestää. Mutta polkupyörän kuljetuksesta 23 minuutin matkan ajalta kymmenen euroa! Ei voi olla totta! Valtionrautatiet näkyy jatkavan penseääkin penseämmällä linjallaan polkupyörien kuljetuksen kanssa. Mikään ei ole siltä osin muuttunut, paitsi pahimpaan päin. Toki muistamme InterCity -junien farssimaisen pyöränkuljetuskäytännön. Kolme (3) paikkaa on kyseisissä pitkissä ja tilavissa, suurimman osan aikaa lähes tyhjissä junissa varattu pyörien kuljetusta varten. Pitäisi varata paikka etukäteen, ja sitten (itse, tietenkin) nostaa pyörä semmoiseen ihme härveliin, oikein insinööritaidon mestarinäytteeseen. Tulisi olla sopiva kolikko käden ulottuvilla. Lastenrattaat tai parit siihen hässäkkään mukaan... Jne. jne. - Eikö yhtään vaikeammaksi saa? Toki saa. Ken on esimerkiksi Savonlinnasta Kauppatorin R -kioskista (lipputoimisto siltäkin paikkakunnalta on lakkautettu) lipunoston yhteydessä yrittänyt saada Parikkala - Helsinki -välille pyöräpaikkaa InterCity -junaan, ei kokemusta hevin unohda. Pitää soittaa johonkin kalliiseen varausnumeroon (siis mikäli se sattuu vastaamaan) ja sitä kautta yritää värkätä asiaa... Aivan hirveää rumbaa. Pendolinoissa ei pyöriä kuljeteta lainkaan. Tavallisessa sinisessä pikajunassakin taisi maksu viime vuonna olla kympin. - Euroopan väkirikkaimmassa maassa, Saksassa on toimiva systeemi. Junista löytyy tavallisemmin puolikas vaunu itsepalveluperiaatteella polkupyöriä ym. matkatavaroita varten. Viimeksi kun kysyin hinnasta eräältä matkustajalta kertoi hän maksun olevan kaksi (2) euroa. Toisissa junissa taitaa fillareiden kuljetus olla ilmaistakin. Eestissä ainakin on tänä vuonna ollut, keväästä lähtien. - Kysymys on asenteista. Nykyisellä asenteella ei tuohon Valtionrautateiden systeemiin mitään muutosta parempaan ole odotettavissakaan. Säännöllisesti jotkut kovia kokeneet kirjoittavat asiasta yleisönosastoihin, ja parin päivän sisällä on sitten aina se kyseisen "palveluntarjoajan" kulloisenkin päivystävän byrokraatin "vastine", jossa kaikki kritiikki kierretään ja kielletään. Mikäs siinä. Valtionrautatiet on todellakin onnistunut kehittämään polkupyörien kuljetuksesta Ongelman. Sarvikuonojen maassa. Onneksi sentään vaihtoehtona ovat nuo bussit. Harvassa maassa niin toimivaa bussijärjestelmää onkaan kuin meillä. - Mutta eihän tarvitse lähteä edes junamatkalle Suomessa, kun pyöräilyn aiheuttamat "ongelmat" tulevat tutuiksi. Mechelininkatu Helsingissä on hyvä esimerkki. Kyseinen vilkkaasti liikennöity ahdas väylähän on varsinainen "ränni". Fillaristilla on kaksi vaihtoehtoa: Lähteä henkensä kaupalla autojen joukkoon kadulle. Tai sitten pyöräillä jalkakäytävällä. Oma valintani on jälkimmäinen - seurauksella, että säännöllisesti joku jalankulkija huutaa perään että "Ei tää oo mikään pyörätie". Vakivastaukseni kuuluu: "Mulle on!". Tai: "Pyöräily jalkakäytävällä on kiellettyä!". Vastaus: "Ei koske mua!". Useamman kerran on joku jäänyt puimaan nyrkkiä perään uhkauksin vetää seuraavalla kerralla turpiin. - Toisaalta näkyyhän noilla autoilijoillakin olevan hikisissä metallikopperoissaan pinnat tiukalla. Viimeksi lauantaina 8.8.2009 Mechelininkadun Siwan edessä jonosta yksi nuori heppu pomppasi ulos autostaan ja halusi alkaa "selvittämään" jotakin edellisen auton isomahaisen kuljettajan kanssa. Siinä kiroukset ja herjat lentelivät kansainvälisin sormimerkein höystettyinä. Hyvä, etteivät käyneet toistensa kurkkuihin kiinni. Autoilijoiden sanailua helteisenä suvilauantaina töölöläisellä kadulla: "Vitun idiootti! Saatanan narkomaani!". "Narkomaani sulla on housuissas!". "Mita vittuu se sun ongelmas on, jos mä ajan vahingossa punasta päin?". "Vedä vittu korvilles!". Tööttäyksiä. Keskisormien näyttöjä. Siwan ovesta sisäänastuessani hokasin että seuraavassa, Caloniuksenkadun kulmassa sattumoisin passissa olleet poliisit nappasivat toisen Kuuma-Kallen sivuun. - Kumma kun monin verroin tiheämmin asutussa Amsterdamissa jalankulkijat, pyöräilijät ja autoilijat tuntuvat tulevan ihan hyvin juttuun keskenään tilanahtaudesta huolimatta? - Tai ehkä juuri siksi. On ollut pakko opetella suvaitsevaisuutta, joustavuutta ja toisten huomioon ottamista. Aivan oikein, tässä asian ydin juuri piileekin: Kysymys on asenteista. Kulttuurista. Kaupunkimaiseen elämäntapaan tottumisesta. Härmässä ei näillä asenteilla ole toivoakaan paremmasta. Palataan muutaman sukupolven jälkeen asiaan! Jos silloinkaan... (Kärdla, HIIUMAA 10.8.2009)
|
||
