Lauantaipäivä Prahassa. Marraskuun viides, Armon Vuonna 2005.

Puolentoista vuoden yritysten jälkeen onnistuu ensimmäisen asiakkaan hankinta täältä Tshekin pääkaupungista, historiallisesta Myyttien ja Legendojen Prahasta.

Tosin tässä vaiheessa tuo sana "asiakas" tarkoittaa vasta oikeutta lähettää määrättyyn osoitteeseen avoimella laskulla muutaman sadan euron arvoinen satsi tavaraa. Sillä kainolla toivomuksella, että josko herrasväki olisi niin ystävällinen, ja maksaisi laskun. 30 pv netto, kiitos!

Eli minulla on oikeus antaa luottoa. Ja ottaa riskiä. Mutta sehän onkin ammattini.

Iltapäivällä ohjatulle kävelykierrokselle, aiheena juutalaisuuden historia Prahassa.

Sataa, ja oppaan enkku on aivan hirveätä tankerointia. Sitä paitsi suurin osa käyntikohteista on tuttuja aikaisemmilta opastetuilta Prahan -kierroksiltani.

Mielenkiintoista kuitenkin tietää, että juutalaisia on Prahassa asunut melkein tuhannen vuoden ajan. Ja vaikkei heitä nyt enää olekaan jäljellä kuin ehkä 15 tuhatta (ennen sotia pitkälti yli satatuhatta), voi Vanhassa Kaupungissa paikoitellen vieläkin havaita vahvat juutalaisuuden tänne jättämät jäljet.

Toinen seikka joka taas kerrattiin oli syy, miksi juutalaisista alun perin tuli rahanlainaajaporukkaa. Kysehän oli siitä, että joku kirkolliskokous, oliko se 1200 -luvulla, syytti heitä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Juutalaisilta kiellettiin lähes kaikki muut elinkeinot paitsi rahan kanssa värkkääminen. Siten heitä vuosisatoja on vihattu juuri sen takia, mikä heidät pakotettiin ottamaan elinkeinokseen. Ja missä he osoittautuivat olevan niin lahjakkaita - tieteistä ja taiteista nyt puhumattakaan...

Juutalaiset... Maailman lahjakkain pikkuinen kansa. Valittu kansa. Enemmän Nobelisteja ja muitakin huippu-yksilöitä kuin muulla maailmalla yhteensä, suunnilleen. Ilmankos heitä niin inhotaankin!

Ja sitten kun Yhdistyneet Kansakunnat 1940 -luvun lopussa päätti antaa maailman vainotummalle kansalle oman pienen turvapaikan beduiiniheimojen asuttamalta aavikolta Lähi-idässä, saivatkin ympäröivät arabimaat oivan syyllisen kurjuudelleen: Israelin valtio, tietenkin!

Totta on, että juutalainen kansa on kyennyt muutamassa vuosikymmenessä luomaan autiomaasta Lähi-idän ylivoimaisesti kehittyneimmän kansantalouden. Samalla alueen ainoan demokraattisen yhteiskunnan.

Tämäkös naapureita kismittää - viimeksi tänä syksynä ydinasetta havittelevan Persian eräs johtaja suvaitsi todeta, että Israelin valtio tulisi "poistaa maailmankartalta". Iranissahan sotilasparaateissa esitellään ohjuksia, joihin on valmiiksi kirjoitettu niiden Israelin kaupunkien nimet, joille ne on tarkoitettu. Ja sitten kun Israel ja Yhdysvallat lähiaikoina aloittavat rajut sotilaalliset toimenpiteet Persiaa vastaan, riittää taas niitä päivittelijöitä, joiden mukaan "sotilaallisen voiman käyttö kansainvälisissä suhteissa on tuomittavaa". Näitä erkkituomiojia ja tarjahalosia.

Näin suomalaisesta näkövinkkelistä on myös kiintoisaa verrata karjalaistemme asuttamista palestiinalaisongelmaan. Sodan jälkeenhän Suomi pystyi sulattamaan asukkaistaan noin kymmentä prosenttia (muistinvarainen tieto) edustavan karjalaisen väestön. Karjalan palauttamisesta haaveilee enää lähinnä pienehkö, ikääntynyt vähemmistö. Palestiinalaiskysymystä sen sijaan ei ympäröivä valtava ja monisatamiljoonainen arabialue pysty näköjään ratkaisemaan, ei sitten millään. Onko niin, että kun löytyy halua, löytyy myös kykyä?

Yksi kadunpätkä Prahassa erään synagogan vieressä tuntee kutsumanimen "Punainen katu", paikalla säännöllisesti toistuneiden pogromi -verilöylyjen johdosta... Kierroksella kerrottiin myös, ettei Aatun harjoittamassa ghettoihin sulkemisessa ja Daavidin tähdellä merkitsemisessä ollut mitään uutta. Itä-Euroopan historiassa kuvio on toistunut aina säännöllisin välein.

Ei ole ollut juutalaisilla helppoa - eikä tule olemaan jatkossakaan. Sillä ainahan syntipukki sille omalle viheliäiselle elämälle täytyy jostakin löytää, ja kukas siihen roolin paremmin sopisikaan kuin "erilainen"...

Olipa sitten kyseessä bolsevikkien väitetty maailmanvalloitus -hanke tai vaikkapa "sionistipankkiirien salajuoni maailman taloudelliseksi hallitsemiseksi", löytyy syyllinen aina kuin apteekin hyllyltä:Juutalaiset, totta kai!

Ja aina jaksetaan ottaa uusia painoksia "Siionin viisaiden pöytäkirjoista", mukamas juutalaisten maailmanvalloitus -oppaasta jostain sadan vuoden takaa. Tsaarin ohranan aikoinaan väsäämä tekele. Juu, juu, salaliitostahan maailman kaaoksessa onkin kyse. Syyskuun 11. päivän iskukin oli Israelin tiedustelupalvelun masinoima, kenenkäs muunkaan?

Vapaamuurarit tietenkin kaiken takana. Salaliiton tavoitteena maailman itsevaltius.

Hoh-hoijaa!

Omituinen kohtaus kierroksen aikana oli, kun opas jostakin syystä kysyi, onko joukossamme juutalaisia. Yksikään ei ilmoittautunut, vaikka ryhmässä ilmiselvästi oli puolisen tusinaan jenkki -juutalaista.

Kierroksen jälkeen jalat setsuurilla.

Jossakin kadunkulmassa joku työntää käteen urku/laulukonserttia mainostavan flaijerin. Ajoitus sopii, joten mikä ettei. Sinne, siellä saisi ainakin kinttuja lepuuttaa.

Heti konsertin alussa, urkujen ensisointujen kajahtaessa ilmoille tajuan ratkaisun olleen oikean.

Keikan toinen biisi on Johan Sebastian Bachin "Toccata und Fuga d-moll", jossa urkuri välillä soittaa vain jaloillaan polkimia takoen. Raivoisaa menoa. Svengaa kuin hirvi. Naurattaa, ja tulee mieleen, oliko Johan Sebastianin musa aikansa rockia?

Entäpä sitten laulajatar?

Nuori, upea-ääninen, ryhdikäs, korkeapovinen, kaunis nainen. Hymyilee läpi setin! Tässä meillä on ihminen, joka RIEMUITSEE siitä mitä tekee. Vaikka voi vain kuvitella, miten hirvittävän määrän uurastusta ja itsekuria tuolle tasolle pääseminen on vaatinut - ja vaatii yhä...

Konsertissa korvat puhdistuvat, ja sielu virkistyy.

Tilannehan on nykyään se, että musiikki- ja melusaasta tunkeutuu lähes kaikkialle. Bussit, junat, kauppakeskukset, jopa kadut - missään ei saa olla rämpytykseltä rauhassa. Varsinaista äänisaastan pakkosyöttöä.

Poistin kämpiltäni radionkin pari vuotta sitten. Että olisi edes yksi hiljainen vyöhyke.

Vallan mainio konsertti. Jokaisen kappaleen jälkeen yleisö taputtaa hulluna.

Ja miten vaivatonta tänne oli tulla. Pienen kirkon ovesta vaan sisään maihinnousutakissa, muovikassit kädessä - eikä kukaan ole moksiskaan.

Konserteissa voisi käydä useamminkin, ellei se olisi Härmässä tehty niin vaikeaksi. Ja kalliiksi.

Pitäisi pukeutua ja laittautua, ja olla olevinaan niin fiiniä, niin fiiniä, että...

Ehkäpä saisin taidemusiikin konserteissa käymisestä kaipaamani uuden harrastuksen? Harrastuksen, jonka parissa saisi hetken ISTUA tarvitsematta KANTAA mitään.

Ikääntymisen myötä huomaa, että tuosta ennen niin rakkaasta populaarikulttuurista kuitenkin about 98 prossaa on pelkkää potaskaa... Elokuvista, kevyestä musiikista, lehdistä ja muusta... Kirjoistakin. Ylevyys puuttuu - alemmat taiteet ovat pikaruokaa.

Mutta hyvä sentään, että kylmä totuus meikäläisellekin edes joskus valkeni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Onneksi löytyi tuo yksi asiakas Prahasta. Pidän tästä kaupungista - täällä on tietyissä kulahtaneissa kortteleissa mukavan väsähtänyt tunnelma. Juodaan erinomaista olutta eikä oteta turhaa stressiä. Tuhtia kotiruokaa. Halvalla. Ja Suomelle tyypillinen känninen uhoaminen loistaa Prahan kapakoissa poissaolollaan.

"Aika Prahassa"... Dokurunoilija Pentti Saarikoski aikoinaan tiettävästi kulutti aikaansa täällä mietiskellen, mikä olisi nimi sille pienelle kartonginpalalle, jonka ratikassa rahastajan pihdit klippaavat pois matkalipusta... Niin, Saarikoski... Eipä hänestäkään jäänyt paljoa jäljelle... Kova mekkala aikansa, ja sitten - hiljaisuus laskeutuu... Näinhän se käy.

Toivottavasti täällä saa pari kertaa vuodessa käydä, musapuolella Prahan tarjonta on runsasta. Ja edullista, konsertti maksoi 13,50 euroa, siis vain puolitoista Stadin leffalippua.

(MARRASKUU 2005)