(Tämä tarina on jatkoa stoorille "Kuusamon Kuningas-Timantti, joka löytyy osiosta "Matkamiehen mietteitä.")

No niin, se Paanajärven reissu tuli sitten tehtyä.

Siellä tutustumani Kirjapainomiehen kanssa jutustellessa oli käynyt ilmi, että hän jatkaisi seuraavalla viikolla Länsi-Lappiin, jossa hänellä oli työharjoittelua.

Sinnehän minäkin olin menossa. Kaveri tarjosi kyytiäkin, mutta kun hänellä oli pikkuauto ja minulla fillari, ei se sopinut. Lähdin bussilla Lappiin, suuntana Kilpisjärvi, ja sovittiin että morjestellaan, mikäli Länsi-Lapissa törmäisimme.

Ylä-Lapissa vierähti muutama päivä. Jerisjärven kautta Hettaan ja sieltä Kilpiselle. Oli kaunis, lämmin syksy. Kilpisellä yövyin Peeran Majalla. Siihen aikaan siellä oli hyvä Tapio Ollanketo -nimineen kokki, jonka erikoisuutena olivat kalaruoat. Vieläkin on vesi kielellä, kun muistelee niitä siikoja, joita yhdessä kävimme verkoilta aamulla nostamassa... Kilpiseltä tuli kuviakin, joille löytyi sittemmin maksajakin. Tosin laskun perintä aikanaan vaati salapoliisityöskentelyä ja myös onnea, mutta onnistui kuitenkin lopulta. Niillä rahoilla viimein syksyllä 2003 tuli Slovenian -matka rahoitettua...

Mutta takaisin Kirjapainomieheemme.

Kilpiseltä alas laskeutuessani olin Rajajoen varrella yötä tutussa majatalossa. Jälleen hieno, aurinkoinen syysaamu, kohtalainen ruskakin. Päätin lähteä Pellon kautta Tornioon yöksi vasta iltapäivän bussilla, ja omistaa aamupäivän kuvailulle.

Tiesin koskenlaskupaikan lähistöllä, ja lähdin pyöräilemään kohteeseen. Jos semmoisia fotoja syntyisi.

Ensin yksi näköalapaikka kosken partaalla. Upeat maisemat, ja extra-bonuksena koskimelojia tilanteessa. Hyvä kuvaussessio.

Sitten, kun aikaa oli, vielä muutama kilsa alaspäin joen vartta.

Viitta toiselle näköalapaikalle. Arvion, että ehtisin sielläkin käväistä.

Muutaman sadan metrin päässä alkoikin joen pauhu kuulumaan. Seuraavaksi huomasin kotamallisen keittokatoksen, joka oli rakennettu veden äärelle. Kodasta nousi savu.

Lähestyin paikkaa. Kodassa hääräsi mies. Likinäköisyyttäni en heti tuntenut heppua. Jotenkin aistin kuitenkin miekkosen olemuksen viestittävän, että hän oli tullut yllätetyksi.

Sitten erotin kasvot: Kirjapainomies! Olin jo unohtanutkin hänet. Tervehdin ystävällisesti. Kaveri loi minuun kyräilevän katseen. Yritin jutella. Kankeata oli.

Mitä ihmettä? Mehän olimme hyvää pataa koko Paanajärven -reissun ajan viime viikolla. Miksi tunnelma nyt yhtäkkiä muuttui näin hyytäväksi?

Väkinäistä "small talkia" hetken ajan. Tyyppi touhusi lohivoileipien parissa ja kohenteli tulta nuotiolla. Kertoi, että aivan pian olisi yläjuoksulta tulossa koskenlaskuporukka, joiden ohjelmaan aidot, reilut lappilaiset nokipannukahvit kuuluivat. Ei hymyn häivääkään Venäjän -reissun matkakumppanini kasvoilla. Yritin keventää tunnelmaa muistelemalla Johtajan toilailuja Paanajärvellä. Turhaan. Eräkokkimme vilkuili vaan hermostuneesti kelloaan.

Sitten selvisi mistä se kenkä puristi.

Kaveri mulkaisi minua totisena alta kulmain. Kaivoi maassa olevasta repusta kaksi isoa termospulloa ja totesi:

"Tästä ei sitten puhuta mitään!"

Katsoin hämmästyneenä, kun hän alkoi lorottamaan termospullojen sisältöjä tikun päässä roikkuvaan nokipannuun.

"Näin täällä meillä tehdään nokipannukahvit", virkkoi mies.

Olin kysymysmerkkinä.

"Tämmöiset ovat ohjeet", hän jatkoi. "Olen täällä vain työharjoittelussa, ja teen niin kuin käsketään!"

Hymähdin vaivaantuneesti.

Samassa huomasin kellon rientäneen niin, että oli lähdettävä tienposkeen odottamaan Tornion bussia.

Eräkokki jäi lopettelemaan "Aitojen, Reilujen Lappilaisten Nokipannukahvien" valmistusta. Pian tulisivat koskenlaskijat, Etelän Turistit, joille kahvit varmaan maistuivat seikkailunsa jälkeen. Ja olivathan he maksaneet aidoista nokipannukahveistaan kovan hinnankin.

Ei kun Lappiin, ihmiset, aitojen elämysten pariin!

(Huhtikuu 2005)