Yhä kiihtyvään tahtiin noita potkuja näköjään jaellaan. Kymmenille, sadoille, tuhansille kerrallaan - Suomen kokoisessa maassa.
Kokonaisia tuotantolaitoksia suljetaan. Tuotanto joko lakkautetaan "kannattamattomana" (vaikka läheskään aina ei ole edes "tappiollisesta" toiminnasta kyse), tai siirretään: Eestiin, Unkariin, Ukrainaan, Kiinaan...
Globalisaatio! Nyt, huomenna ja iankaikkisesti - Aamen!
Nöyryyttävimmissä tapauksissa jäljellä olevat suomalaiset duunarit pakotetaan viimeisenä työtehtävänään opettamaan halpamaasta tulleille uusille työntekijöille kaikki tuotannon salat. Jotta homma kohdemaassa saadaan sitten rivakasti käyntiin... Jäi mieleen kuva Turusta, jossa jostakin Idästä, jonne tuotanto oltiin päätetty siirtää, tullut sikäläisten työläisten porukka kökötti parakissaan pelokkaan näköisinä. Eivät uskaltaneet tulla ulos, pelkäsivät selvästi noita syrjäyttämiään suomalaisduunareita. Tuskin syyttä...
Sitten telkussa uutisissa ja ajankohtaisproggiksissa haastatellaan näitä irtisanottujamme. Aina sama stoori: "Ei voi olla totta! Meitä EI voi kohdella näin! Tämä on törkeää! Ministeri apuun! Tukilakkoja ammattiyhdistykseltä ja heti! Boikotteja pystyyn!"
Potkut saaneiden kommentteja: "Olemme sanattomia. On vain syva suru ja pettymys. Miten meitä VOIDAAN kohdella näin? Tämä on kuolinisku koko paikkakunnalle!" jne jne... Kuten nyt viimeisimpänä esimerkkinä UPM:n Voikkaan ja Kuusankosken tehtaitten lopettamiset. Verlan Tehdasmuseo näkyy saavan seuraa sielläpäin. "Paperikaupunki" Kuusankosken tuntien voi arvata, kuinka entisestään syvenevään kriisiin tuo seutu ajautuu.
Keski-ikäinen haastateltava kertoo palvelleensa "Yhtiötä" koko työuransa, kolmisenkymmentä vuotta. Tässäkö kiitos? No, eihän senioreilla varsinaista hätää ole, lintukodon turvaverkko pitää huolta ettei tässä maassa kukaan nälkään kuole. Ainakaan vielä.
Entä nuoret, kolmekymppiset?
Pariskunnan molemmat puolisot saman lakkautettavan tuotantolaitoksen palveluksessa. Nuori avioliitto ja pari pientä muksua. Vastarakennettu omakotitalo. Jumalattomasti velkaa. Kaikki on ollut "Yhtiön" varassa. Ja se kortti nyt sitten petti. Murhenäytelmiä, joista sitten luemme lööpeistäkin joskus...
Säälittävää.
Vai onko sittenkään?
Voidaan kysyä, kuinka järkevää noiden ihmisten on alun alkaenkaan ollut rakentaa tuollaista kuviota?
Onko mielettömämpää olemassa, kuin KOKO taloudellisen turvansa petaaminen YHDEN kortin varaan? (Samahan koskee tietenkin privaattipuolta, "parisuhdetta", mutta ei mennä nyt siihen...)
Voiko naiivimpaa kuvitellakaan?
Nämä ihmiset ovat uskoneet ikuiseen työllisyyteensä (kuten "rakkauteenkin"), ja vieläpä saman työnantajan puolesta - ohhoh! Vaikka myytin ikuisesta työpaikasta pitäisi nyt viimeistään olla jotakin jonnekin 1980 -luvulle jäänyttä asiaa. Mutta ei! Vielä nytkin löytyy näköjään ihmisiä, jotka jaksavat uskoa siihen - ainakin irtisanomisilmoitukseen saakka.
Voiko tuollaisesta hyväuskoisuudesta - suoranaisesta tyhmyydestä! - syyttää muita kuin itseään?
Entä kuinka on asianlaita pienyrittäjien, itsensä -työllistäjien.
Tavanomaisesti asiakkaita on - tai ainakin tulisi olla - suuri määrä.
"Yksi jos jättää, toinen jo ottaa!"
Yhden tai useammankaan asiakkaan menetys - joka toki joskus tapahtuu oma- aloitteisestikin - ei ole samalla tavalla kohtalokasta "riskinsä hajauttaneen" pienyrityksen toiminnalle, kuin työpaikan menetys duunarille.
Menetys saattaa samalla olla jopa helpotus. Suhteen loppuminenhan kertoo siitä, että kuviossa jokin asia syystä tai toisesta mätti.
Näin ollen jatkossa ei tuhraannu turhaa aikaa tarpeettomaan vänkäämiseen. "Sen täytyi tapahtua!" Voimavarat voi suunnata johonkin hyödyllisempään, tai mieluisampaan.
Asia on tietenkin toinen, jos esimerkiksi markkinat sulavat alta, tai sairastuu. Silloin on pienyrittäjälläkin vakava paikka.
Mutta takaisin UPM:aan.
Satuin viime marraskuussa Helsingissä Wanhan Sataman Sijoitusmessuilla kuulemaan, kun toimitusjohtaja Jussi Pesonen esiintyi ja tarinoi firmastaan.
Pesosen persoona ja tyyli yllättivät.
Vaatimattoman oloinen mies, joka rauhallisella äänellä ja realistisenomaisesti, kaunistelematta kertoili yhtiönsä asioista.
Aika usein lauseet alkoivat sanoilla "Hyvät ystävät..."
Kuulin jälkeenpäin, että Pesonen on paperitehdaspaikkakunnan kasvatti, ja ollut ikänsä kuvioissa. Varmaankin mies paikallaan toimitusjohtajaksi.
Niin, minullahan oli "henkilökohtainen kontakti" UPM:n edelliseenkin toimitusjohtajaan, Juhani Niemelään... Muutama vuosi sitten huhtikuussa, Lapissa, kyttäsin puskassa ladun vieressä hiihtäjiä Jerisjärvi - Pallastunturi reitin varrella. Pallakset komeasti taustalla, kun vaan saisi värikkäitä hiihtäjiä fotoon mukaan. Tuolta kiitääkin sivakoijien joukko, pitkä roteva mies keulilla, sekä muutama "perässähiihtäjä". Minut huomatessaan keulahahmo huikkaa: "Moi!". Pari kuvaa saan näpättyä. Sitten tajuan kuka tuo tutun näköinen mies oli: Juhani Niemelä! UPM:llahan on mökki tuossa Jerisjärven rannalla, ilmankos! - Reilu ele Niemelältä, ja samalla yksi syy, miksi alunperinkin kiinnostuin firmasta.
Päätin siis viime syksynä merkata pienen erän kyseistä firmaa. Kurssi tuolloin oli 15,99. Nyt tällä viikolla, viimeviikkoisten saneerausuutisten siivittämänä, kurssi on jo yli 20 euroa. Kauppalehden nettikeskustelussa joku ennusti, että kolme kymppiä menee rikki vielä tänä vuonna...
Sijoittajan näkökulmasta siis: Saneeratkaa, saneeratkaa vaan niin perkeleesti!
Toisaalta jos sattuu asumaan Suomessa, ja Suomen osuus omasta toiminnasta on merkittävää (mutta onneksi supistuvaa!) luokkaa, niin ei hyvä.
Kohta kansakunta pyörittelee kai peukaloitaan. Ehkä 90 -luvun alun lama oli pientä tulevaan verrattuna.
Toivokaamme kuitenkin, että viimeisenä Suomesta lähtevä (se ei tule olemaan allekirjoittanut) muistaa sammuttaa valot!
(PORTO DE GALINHAS, BRASIL, MAALISKUU 2006)
