Perjantai, heinäkuun kuudes, 2007.

Eino Leinon päivä. Liputuspäivä.

Kesäiset liputuspäivät Helsingissä ovat harvinaista herkkua. Viivyttelen lähtöä Lapin -rundille, jotta kuvaussessio Suvisessa Stadissa saataisiin mahtumaan kalenteriin.

Kissan viikset.

Pilvinen, tuulinen päivä. Melkeinpä syksyinen.

Harmaa taivas matalalla. Porukkaa popliinitakeissaan.

Se hyvä puoli kuitenkin, että kerrankin ei ole Lapin -rundin lähtöpäivänä kiire.

Lähden fillarilla kaupungille, ja asioille Alihankkijan luokse.

Asiakassuhde kyseiseen yritykseen on pitkä, parin vuosikymmenen pituinen. Olen todennäköisesti vanhimpia, ellen vanhin asiakas tässä talossa. Varmuudella eniten käyntikertoja on ainakin kertynyt. Satoja. Tuttuja naamoja täällä on enää pari, kolme.

Monenmoista on noihin vuosiin mahtunut....

Yhä kiihtyvällä tempolla myllerretään tätäkin firmaa. Yritysjärjestelyä yritysjärjestelyn perään.

Johtajiin ei kannata yrittää tutustua, nimetkin vaihtuvat niin tiuhaan tahtiin. Ei pysy perässä. Parempi keskittyä vaan omiin Kontaktihenkilöihin. Tai siihen yhteen, joka on jäljellä.

Taas viime kuussa firma myytiin. Pörssiyritys halusi eroon "rönsystään". Ostajina entinen johto ja joku sijoittajaryhmä.

Ala on ollut kriisissä jo pitkään. Esimerkkinä vaikka tuotteiden hintataso: Nykyhinta tuotteesta on melkein puolta pienempi kuin se, mikä oli voimassa parikymmentä vuotta sitten. Kertoo jotakin...

Tämä on ensimmäinen kerta kun kesäkuisen, uusimman yrityskaupan jälkeen saavun tiloihin, Punavuoreen.

Oli aika, jolloin näissä huoneissa kuhina kävi.

Nyt:

Isossa salissa koneiden parissa ehkä viitisen henkilöä pakertaa jotakin. Vaikutelma on, että he ovat "tekevinään" jotakin.

Asioin Kontaktihenkilöni kanssa. Hän on ikämiehenä avioitunut heppu, jolla on pari pientä skidiä. Vaimo oli monta vuotta kotona, viime vuonna palasi työ- elämään. Kundi on ihanteellista duunari -matskua: Isot velat, monta suuta ruokittavana. Se pitää nöyränä.

Hän lähtee käväisemään jossakin, ja heittäydyn juttusille tutun naisen kanssa. Ehkä nelikymppinen. Mukava ihminen. Voi, jos naisella olisikin tuollainen luonne ja elämänasenne, ja kaksikymppisen bodi... Mutta eihän se niin mene... Koskaan.

Haastattelen henkilöä. Kertoo olevansa viimeistä päivää töissä ennen lomaansa.

Minä siihen, että pitkäkös loma sulla on?

Mä, että häh?

Hää, että: "Meidän alalla on sovittu niin!".

Sillä lailla. Multa loksahtaa monttu auki, mutta onneksi Kontaktihenkilöni saapuu paikalle ja jatkamme asiointiamme. Tilanne on pelastettu.

Viisi viikkoa kesälomaa! Alalla on kuulemma "sovittu" niin. Koska? Sata vuotta sitten?

Työpäivät heillä ovat lyhyet - noin puolet meikäläisen työpäivän pituudesta. Tämä on toteamus, eikä valittamista.

Lisäksi duunareilla on tietenkin vapaat viikonloput, päinvastoin kuin pienyrittäjällä, ainakaan tällä. Varmaan heillä on joku viikon talvilomakin.

Näillä ihmisillä on housut tulessa! Jo nyt, vaikka on menossa talouden huippusuhdanne! Entä sitten, kun lama taas alkaa? Ovat täysin puolustuskyvyttömiä. Avuttomia.

Tapahtumien kulku on ollut jo vuosia kirjoitettuna seinälle. Juuri kukaan ei vaan ole halunnut/ymmärtänyt lukea.

Nähtävästi nämä palkkatyöläiset ajattelevat, että se TYÖ on kannettava heidän eteensä kultalautasella?

Heillä on peruskoulutus jostakin 20 tai 30 vuoden takaa. Sen jälkeen istumista näytön edessä ja "työkokemusta". Siis rutiinia ja leipääntymistä.

Mutta hei! Jossakin välissä tämä maailma on muuttunut! Kiina! Intia! Tarvitseeko edes mainita?

Juuri eilen sattumoisin kohtasin kadulla yhdenkin hemmon, joka viime talvena sai kenkää tästä samasta yrityksestä. Hänen palveluksilleen ei enää ollut käyttöä. Nyt työllistynyt erään entisen asiakkaansa palveluksessa. Kertoi visionaan, että muutaman vuoden voi hänen entinen työnantajansa vielä kitkutella, JOS saavat kulurakenteen kuntoon. Siis tiloista voi jäljelle jäädä murto-osa, samoin henkilöstöstä.

Monet tämän alan asiakkaat ovatkin jo siirtäneet alihankintansa Intiaan. Jatkoa seuraa.

Maksan asiointini. Jätän riihikuivaa rahaa firmaan 55 euroa. Sillä saa maksetuksi ehkä muutaman päivän sähkölaskun tämän kokoisessa pajassa.

Poistuessani kiinteistöstä kiitän Onneani, etten ole kyseisessä firmassa työnantajan roolissa - sen paremmin kuin työntekijänkään.

Huvilakatu - suunniteltu kuvauskohde - on vieressä. Sinne tsekkaamaan tilanne. Mitään ei pilvisen päivän takia olekaan menetetty: Useat talot remontissa, huonossa maalissa. Kauneimpien talojen kohdalla katutöitäkin.

Kaivarin läpi Kauppatorille fillaroidessa tulee mieleen kesä 1991...

Kun Suomi Juhannuksena lähti lomille, oli kaikki näennäisesti OK.

Elokuussa kun palattiin sorvin ääreen, alkoi pudotuspeli. Talouden alasajo, jota jatkui vuosia.

Erona nykyiseen tilanteeseen kuitenkin se, että siihen lamaan syöksyessään Suomi oli lähes velaton maa.

Nyt sen sijaan velkaa on niskassa satoja miljardeja markkoja. Toukokuussa 2007 valtionvelan määrä oli 57 410 miljoonaa euroa eli n. 340 miljardia vanhaa Suomen markkaa. Valtionvelka KASVOI pelkästään toukokuussa 3 715 miljoonaa euroa eli n. 22 088 miljoonaa markkaa. Yli 22 miljardia markkaa! Talouden huippukauden aikana, jolloin kaiken järjen mukaan velkaa pitäisi LYHENTÄÄ!

Nousukautta on jatkunut niin monta vuotta, että käänteen täytyy tapahtua, ennemmin tai sitten hieman myöhemmin. Onhan Isossa Kirjassakin präntättynä, jotta seitsemän lihavan vuoden jälkeen koittaa seitsemän laihaa vuotta... Tällä kertaa noita lihavia vuosia on ollut jo määränsä ylikin.

Ja sitten alkaa lätisemään...

Kauppatorin kohdalla tekisi mieli pysähtymään ostamaan tuoreita mansikoita, ja jotakin savukalaa iltapalaksi. Ei voi pysähtyä, näillä hinnoilla. Mansikat 4 euroa litra. Litra painaa noin 600 grammaa. Tallinnassa hinta on 78 kroonia per KILO, siis noin 5 euroa. Odottakaamme mansikka -herkuttelua siis pari viikkoa seuraavaan Eestin - käyntiin asti. - Sama koskee tietenkin jäätelöä. Suomen hinnoilla jää sekin ostamatta. Varmaankin on kyse siitä paljon puhutusta "korkeasta elintasosta", kun tuo extra -osasto on tehty kotimaassa mahdottomaksi? No, äänestäkäämme jaloillamme!

Yksi aniharvoista, joka on tulevasta Mega -Lamasta tehnyt avausta, on Keskustan tuore kansanedustaja, curling -mies Markku "Uusis" Uusipaavalniemi. Hänen lama - guruilunsa (mm. Iltalehti 28.6.07) sivuutettiin kuitenkin melko nopeasti. Samana päivänä kun Uusiksen parkaisu uutisoitiin, kolme (3) erilaista talousviisasta lausui, ettei hätä ole ollenkaan tämän näköinen...

Edellinen lama tulee seuraavaan verrattuna kuitenkin olemaan lasten leikkiä. 1990 -luvun alun lamasta Suomen nosti satumainen onni - Nokia. Kuvitteleeko joku, että tämän kokoiselle maalle tuollainen sattuma koittaisi toistamiseen?

Näitä ihmisiä täällä Alihankkijani parissa ei näytä kiinnostavan muu kuin Viiden Viikon KesäLoma. Että kaikki olisi hyvin.

Ei onnistu.

Toisaalta lama saattaa olla juuri se, mitä Suomi tarvitseekin. Että opittaisiin vähän nöyryyttä taas välillä. Elintaso on aivan liian korkea. Elämäntyyli on mennyt pröystäilevän överiksi monellakin tapaa.

Onhan niinkin, että juuri kriiseissä kansakunta on ennenkin ollut parhaimmillaan. Hinta - inhimillinen sellainen - tuppaa vaan olemaan kova.

Kysymys vaan kuuluu, kuinka moni - tai siis harva - on taas varautunut? Valtaosalle tuo rysähdys tulee jälleen yllätyksenä....

Sitten taas ihmetellään.

(ROVANIEMI, 9.7. 2007)