Sattumalta tuli tartuttua tähän dekkariin juuri elokuun 2005 Yleisurheilun Maailmanmestaruuskisojen kynnyksellä - ajankohta, johon kolme vuotta aikaisemmin julkaistu tarina sijoittuu.

Ja sitten stoori vielä paikallisesti sijoittuu Töölööseen, aivan naapurikortteleihini. Tärkein tapahtumapaikka tarinassa on "Shanghai Lily" - niminen kiinalaisravintola Runskilla, Mehiläisen sairaalaa vastapäätä. Entinen baari - oliko se Valion vai HM:n - jossa lukemattomia iltoja teini-ikäisenä tuli istuttua. Mentolisavukkeita ja pieniä kahveja... Muun muassa kauniin, nukkemaisen Tuulikin kanssa - onkohan hän vielä elossa? Toivottavasti en kuitenkaan häntä satu näkemään, se olisi aivan kauheaa... Voi kuvitella miltä hän nyt näyttäisi, niillä elämäntavoilla ei ennuste ollut hyvä...

Silti, en päässyt tämän tarinan makuun, en ollenkaan.

Jokin tässä tökki, alusta loppuun asti.

Eikä kyse voi olla ainoastaan siitä, että kirjoittaja on suomenruotsalainen, ja heidän mentaliteettinsahan on erilainen kuin omamme. Kirja on siis suomennettu, mikä on omiaan tuomaan oman "kökkölisänsä" melkeinpä tekstiin kuin tekstiin.

Pahat aavistukset heräävät heti ensimmäisestä lauseesta. Aletaan puhumaan vainajan munista. Jaahas. Tää on tätä. Helpot irtopointsit himaan...

Kirjoittaja kuuluu olevan entinen Höblän toimittaja, joka on väsännyt näitä Burt Kobbat -dekkareita jo muutaman. Suosittuja kuulemma ovat.

Minulle tämä jäi kyllä ainokaiseksi. Ei anna aihetta jatkotoimenpiteisiin.

Juoni sinänsä on vaivalla rakennettu ja yksityiskohtien runsaus ihan kelvollista. Tyypillistä toimittajan kirjoittamaa juttua.

Kaljamahainen, keski-ikäinen, juopahtava Burt Kobbat -hahmo joutuu kesäisessä Stadissa kovaan pyöritykseen kiinalaisen mafian ja eläinaktivistien ristitulessa.

Kyse kansainvälisestä laittomasta elinkaupasta ja huippu-urheilun dopingista.

No joo, ketä nyt sitten tuollaiset aihepiirit kiinnostavat.

Piinallista oli lukea esimerkiksi eläinaktivistien "perusteluja" toiminnalleen à la akvaariokalojen "vapauttaminen" uima-altaaseen (ja varmaan kuolemaan). Tuli vaan mieleen, että toivottavasti ei tarvitse koskaan olla missään tekemisissä tuollaisenkaan porukan kanssa. Myös doping on kiinnostamaton aihepiiri - paitsi että onhan aina nautinnollista katsella uutisista, kun joku rysän päältä kiinni jäänyt urheilija vakuuttaa syyttömyyttään.

Kirja tarjosi päänsärky-elämyksen myös kuvaillessaan toimittaja Burt Kobbatin yhden työnantajan, Finlands Svenska Televisionin lastenohjelmien vaasalaisen, naispuolisen toimituspäällikön agendaa ohjelmien poliittisesta korrektiudesta. Armahtakaa! Ei ihme jos nykynuoret ovat häiriintyneitä, jos "pedagogit" ovat tuolla tasolla...

Kesän 2005 tilanteen ennustuksissaan "Kiinalainen ruletti" osuu sikäli harhaan, että Rexissä ei vieläkään näytetä väkivaltaleffoja amerikanenglannilla - toisin kuin joskus 70- tai 80- luvuilla. Rexissä pyörii edelleenkin nk. taidefilkkoja - niin kauan kuin rahoitusta riittää. Jokainen, joka on Rexin valtaisassa salissa istunut puolentusinan muun laatuleffan ystävän kanssa tajuaa, että liiketaloudellisesti tuollainen ei voi olla kannattavaa. Mistä rahoitus sitten tulee, on tämän kirjoittajalle epäselvää. Mutta aikansa kutakin, ehkäpä pää siinäkin asiassa tulee vetävän käteen ja kaupallinen roskatuotanto taas valloittaa Rexin - tai salille keksitään jotakin muuta käyttöä. Ken elää, hän näkee.

Sinänsä hauskoja lapsuksia kirjasta löytyy kohtuullisessa määrin. Pari esimerkkiä:

"Burt silmäili piirakkaa ahmiessaan lehden läpi."

Ja: (...) he elivät aina vain Meilahden asunnossaan, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Meilahden keskustasta."

Kiitos! Tuollaiset antoivat uutta puhtia lukemiselle juuri kun veto alkoi loppua!

Ajattelemisen aihetta antoi kuvaus eläinaktivistien mielenosoituksesta Ajattaren edessä. Tilannetta kuvataan kirjassa "uhkaavaksi". Mutta voiko Suomessa, missä poliisi käytännössä tietää - tai saa selville - meistä kaiken, minkään pienryhmän mielenosoitus olla "uhkaava"? Kontrolli- ja väkivaltakoneisto on niin massiivinen, etteivät "köyhät ja sorretut" enää milloinkaan kykene mihinkään todelliseen kapinaan - mitä nyt välillä paineitaan voivat purkaa kaduilla, mutta that's it.

Iso plussa kirjailijalle siitä, että useassa eri kohdassa tuo esiin YK:n huippuvirkailijoiden -jollainen Kobbatin vaimokin on - "ruhtinaallisen" palkkatason. Näinhän asia juuri onkin. "Köyhien auttaminen" YK:nkin nimissä tarjoaa mahtavan bisnesmahdollisuuden.

Toinen asia, joka tarinan mukaan olisi arkipäivää vuonna 2005, ovat "multikka" -puhelut. Että kännykkä olisi jo museokamaa tänä vuonna, ja vastavuoroinen kuvanlähetys puhelimissa olisi standardi. Näinhän ei ole, onneksi.

Entäs sitten tämä bättre folkimme "kansanomainen" kiroilu? Minkäs sille supisuomalainen mahtaa, että alkaa naurattamaan, kun kielivähemmistömme edustaja alkaa manaamaan:

"Saatana sentään, että pistää vihaksi!"

"Tämä on paskajuttu, joka vituttaa minua!"

"Voi helvetin helvetti, perkele että pistää vihaksi!"

Juu, asia tuli selväksi! Fyi fan!

Kirjan kiinnostavampana antina kulkee teema kahden täysin erilaisen ihmisen, parikymppisen kasvissyöjä-eläinaktivistin ja keski-ikäisen, viinaanmenevän kyynisen toimittajan suhteesta.

Onhan hienoa, jos totaalisen erilaiset ihmiset voivat löytää jotakin yhteistä, vieläpä rakkaussuhteen. Harvoinhan se niin menee. Riittää kun katselee ympäröiviä pariskuntia niin huomaa sukupuolten enimmäkseen hakeutuvan samanoloiseen seuraan. Se on sitä Rakkauden Vaihtokauppaa.

Eikä tämänkään stoorin pariutumisriitin kuvaus oikein vakuuttanut.

Eläinaktivisti-tytön fanaattisuus on nimittäin sitä luokkaa, että on vaikea kuvitella hänen maailmaansa mahtuvan muita kuin täysin samanmielisiä ihmisiä.

Kaunis ajatus sinänsä. Että erilaisuudellekin olisi tilaa. Että keski-ikäinen suomalainen mies saisi nuorta naisseuraa ilmaiseksi. "Hintana" on, että eläinaktivisti -tytön poliittisia mielipiteitä on ainakin myötäiltävä. Sekä tietenkin valtaisa tautiriski. Käytännössä kun nimittäin jokaisella nuorella Suomi-Tytöllä, joka on edes jonkin näköinen, on lähihistoriassaan lukuisia sukupuolisuhteita ympäri maailmaan olevien partnereiden kanssa - kuten "Kiinalaisen ruletin" Fredrikallakin.

No, ehkäpä se on sen arvoista. Siis edellä mainitun riskin otto.

Mutta onhan se perkeleellistä, kun mies ensin henkensä kaupalla taistelee pahiksia vastaan, niin lopussa käykin ilmi, että oma "vaimo-kulta" onkin samanlainen valehtelija ja petturi kuin vastapuoli. Ja avioliiton pitäisi perustua "keskinäiseen luottamukseen ja kunnioitukseen"! Ei mahda olla helppoa olla naimisissa oleva mies! Ei ainakaan tämän tarinan mukaan.

(ELOKUU 2005)