ANTICHRIST by Lars Von Trier |
 |
|||
| Klitoriksen silpominen lähikuvassa? Lars Von Trierin uusi elokuva
"Antikristus" on herättänyt kohua ja paheksuntaa rajun kuvastonsa ja
väitetyn naisvihansa johdosta. Cannesin näytöksessä osa porukkaa valui
buuaten ulos näytöksestä, osa aplodeerasi. Skandaali - kaivattu
sellainen - on valmis. Poikeuksellisen kylmänä kesäkuun alun päivänä on hyvä pujahtaa keskipäivän elokuvamatineaan. Liputkin ovat edullisempia kuin illalla. Leffateatteri on Kööpenhaminan legendaarinen "Art House" -teatteri Dagmar, yksi miellyttävimmistä. Mukava kahvila aulassa - ja kun Tanskassa ollaan, luonnollisesti täysillä tarjoiluoikeuksilla varustettu! Isossa salissa meitä Lars Von Trierin uuden provokaation ihmettelijöitä on viisi (5) kappaletta. Kyseessä on leikkaamaton versio - Von Trier on myöntynyt valmistamaan pahimmista silpomiskohtauksista siivotun vaihtoehdon Amerikan, katolisen maailman ja Aasian markkinoille. Ainoa vaihtoehto saada pätkä noissa maissa levitykseen. Meille, joille elokuva "vanhasta muistista" on - tai VOI olla - muutakin kuin pelkkää viihdettä, Von Trierin uutuus on ilman muuta Tapaus. Tanskalainen kun on aivan yhden käden sormilla luettavien muutamien ohjaajien - David Lynch, Won Kar-Wai, pari-kolme muuta - ohella niitä aniharvoja elokuvan käsityöläis-taiteilijoita, joita enää on jäljellä. "Auteureja". (Almodovaria ei lasketa joukkoon!  )Ennakko-odotukset ovat ristiriitaiset. Von Trierin urahan on epätasainen: Katsomiskelvoton Breaking the Waves, "brechtiläiset" loistava Dogville ja välttävä Manderlay... Antichristin lehtijutuista ja ohjaajan haastatteluista ei oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Tavattoman kaunista ja voimakasta kuvastoa on kuitenkin elokuvan alku. Kameratyöskentelystä, mustavalkoisuuden sävyistä, rytmistä, musiikin (Händel) valinnasta ja käytöstä huomaa heti, että nyt ollaan Mestarin matkassa. Vaikka tällä kertaa Von Trier ei itse elokuvaansa olekaan kuvannut. Syynä ankaran masennuskauden jälkituloksena ilmaantunut käsien vapina. Pääosan esittäjän Charlotte Gainsbourg ja vanha kettu Willem Dafoe hässivät kylppärissä kuin viimeistä päivää. Pariskunnan pikkupoika herää, näkee kaiken ovelta, ei kestä näkemäänsä ja hyppää ikkunasta ulos, murskautuu katuun. Mutta sitten tulee kesken kaiken ensimmäinen epäuskon hetki: Haloo! Eiväthän keski-ikäiset jo muutaman vuoden ikäisen lapsen vanhemmat nussi noin, hillittömästi nuorten pornostarojen lailla! Aivan epäuskottavaa! Hei, täähän onkin vain läppää! Manipulaation Mestari on asialla! Samalla leffassa istuminen käy ikäänkuin helpommaksi: Ei tätä tarvitsekaan ottaa niin tosissaan. Von Trier on tällä kertaa yhdistellyt tyylilajeina kauhua, pornoa ja splätteriä. Mutta vetää kuviot välillä tahtoen tai tahtomattaan niin överiksi, että vähääkään valistuneempaa katsojaa alkaa välillä naurattaa juuri kuten nuorisoa myöhäisen lauantai-illan splätter -näytöksissä. Pikkupojan itsemurhan jälkeen pariskunta lähtee luontoon, jonnekin ilmeisesti Ruotsissa sijaitsevalle mökille selvimään tilannetta ja puimaan välejään. Heppu on ammatiltaan terapeutti, ja vastoin ammattikuntansa periaatteita ottaa pojan kuoleman raskaasti ottavan vaimonsa potilaakseen. Siitähän se soppa syntyy. Metsässä, syrjäisellä mökillä. Omaa ja partnerin napaa tonkiessa. Klassiset kauhuelokuvan ainekset: Syrjäinen mökkirähjä, yhä pelottavammaksi käyvä luonto, elukat ja muut luonnonilmiöt, ullakolta paljastuva salaisuus, puolisoiden vähitellen kiristyvät välit, hulluuskohtaukset ja raivoisa eloonjäämistaistelu... Pako ihmisten ilmoille. Elokuvan "juonen" ajatus avioparin "terapiasessiosta" metsämökissä tuntuu sekin epäaidolta, päälleliimatulta. Jenkkisplätterissä se kuuluisi asiaan. Nyt on kuitenkin kyse eurooppalaisen intellektuellin taide-elokuvasta, ja stoorin onttous häiritsee. Eniten Von Trieriä (kirjoitetaan tosiaan isolla V:llä, koska mies ei ole minkään sortin aatelinen. Nappasi tuon etuliitteeen filmikoulussa ihan piruuttaan) on eniten syytetty misogyniasta, naisvihamielisyydestä tämän rainan yhteydessä. Katsojalle tosiaankin tehdään selväksi naisen Pahuus ja epäluotettavuus. Tarinassa on tuo tuttu kuvio: Nainen saattaa tehdä mitä hirveimpiä asioita ja sitten se on että "Anteeksi! En tarkoittanut sitä! Rakastan sinua!". - Kuulostaako tutulta? "Kun nainen itkee, hän laskelmoi", kuuluu eräs elokuvan motoista. Toisena perusteemana tarinassa on luonnon julmuus. Alussa Edeniltä vaikuttava metsämökin ympäristö osoittaa vähitellen julmat kasvonsa. Niin, kyllä sieltä pusikosta, saniaislehdon keskeltä, löytyy se raadolla mässäilevä elukka joka irvistelee tullessaan yllätetyksi. - Mutta tämänhän me suomalaiset tiedämmekin. Luonnon kauneuden alla piilee Julmuus, raju eloonjäämistaistelu. Ei tästä oikein ole elokuvan toiseksi kantavaksi ajatukseksi. Luonnon kauhistuttavuus vaikuttaakin valjenneen Larsille aivan äskettäin ja saaneen tanskalaisemme pois tolaltaan. Huumorin - tahattoman? - puolelle mennään, kun verijuhlistaan yllätetty otus pannaan yhdessä kuvassa "kauhealla" äänellä julistamaan: "Luonnossa valitsee Kaaos!". Epäselväksi jää, onko ohjaaja tosiaankaan vakavissaan, vai onko kyse vain mukaan ympätystä "koepallosta": Ottaako tyhmä yleisö tämänkin tosissaan? Sama juttu muidenkin "erikoistehosteiden" kanssa. Uhkaava äänimaailma, tuulen ujellukset, sade ja pimeys... Katolle ropisevat tammenterhot... Jalanporauskohtaus... Willem Dafoe sitten nilkuttaa viimeiset noin puoli tuntia jalassaan raskas paino. Vaimo tuli poranneeksi reiän jalan läpi ja pultilla sen kiinnittäneeksi... Koko ajan ollaan siinä rajoilla, että menee komiikan puolelle. Entä sitten tuo kuuluisa klitoriksen silpominen, saksilla pois vaan? Hakee vertailukohtaa Kim Ki-Dukin "Saari" -leffasta, jossa työnnettiin uistinta sisään... Ja kuten Antikristuksessakin, nainen tekee sen ITSE. Vaikea ymmärtää, miksi juttu on otettu pätkään mukaan. Mitä halutaan sanoa? Etsitäänkö vaan entistä rajumpaa shokkiefektiä? Niin, ja onhan rainaan otettu mukaan vielä pari viitettä satanismin suuntaankin... Hoh-hoijaa! Jotenkin tuntuu, että ohjaaja on jotenkin vain hukassa. Olisiko niin, että Larsilta alkavat paukut loppua, sanottava on jo tullut sanotuksi. Leffanteko on kuitenkin ammatti ja elinkeino. Elokuvan teko- ja markkinointikoneistot ovat valtaisan kalliita. Siis ei muuta kuin klitoriksen silvontaan, niin kohu ja ehkä myyntikin on taattu? "Hostelli" kauhuelokuvan amerikkalainen ohjaaja Eli Roth muuten irvaili Cannesissa, että jos jenkkiohjaaja tekee leffan jossa porataan jalkaa, on se heti roskaa, kidutuspornoa. Kun taas eurooppalaisessa elokuvassa ollaan samoissa puuhissa, onkin kyse "Taiteesta". Roth on kyllä osittain oikeassa. On kuitenkin niin, että johonkin Hollywood -tuotantoon verrattuna Von Trierin eurooppalainen muotokieli on niin paljon laadukkaampi, kiintoisampi, "taiteellisempi". Mutta onko Lars Von Trier lopultakin Nero vai Huijari? Vaikea sanoa. Todennäköisesti molempia. Neurootikko hän ainakin on, ja itsekin on kertonut ammentaneensa Antichristin omista pakkomielteistään ja fobioistaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että pääosien esittäjän eivät "oikeasti" hässi tässä leffassa. Heillä on stuntit. Perusteluna mainitaan, että jos Willem Dafoe ja Charlotte Gainsbourg oikeasti olisivat tehneet "sitä", olisi asiaa sitten vatvottu kohtuuttomasti. Kun käytettiin sijaisnäyttelijöitä, toivotaan että keskustelu keskittyisi itse elokuvaan. Charlotte Gainsbourg on kuin ilmetty äitinsä Jane Birkin kuitenkin jännästi isän, säveltäjä-laulaja Serge Gainsbourgin tummuudella ryyditettynä. Jane Birkinin muistamme jo Michelangelo Antonionin kulttiklassikosta "Blow-Up" 60 -luvulta, samoin hänen huokailunsa ja orgasmi -simulaationsa aikanaan rajoja rikkoneessa Gainsbourgin hitissä "Je t´aime... moi non plus". Eli mielenkiintoinen perhe, seksuaalista shokeeraamista jo toisessa polvessa... Aivan uuden käsitteenkin tulee Von Trier lanseeranneeksi: Genocide -termistä väännetyn version Gynocide. Erityisen hienoa cinematografiaa ja symboliikkaa sisältyy elokuvan loppukohtaukseen, jossa ränsistynyt Willem Dafoe juuri ja juuri henkensä säilyttäneenä ontuu ulos metsästä. Mäen harjaalla hän jää katsoamaan ensimmäisiä merkkejä lähestyvästä "sivistyksestä": Vähitellen puiden takaa, valon voittaessa alaa, häntä kohti rientää joukoittain kasvottomia, nuoria naisia... Loputtomana virtana... Kuin muurahaisia... Händelin musiikin jälleen soidessa taustalla. Niin, minkäpä sille voi. Mitäpä heille voi. Minkäpä heidän "logiikalleen" - tai siis sen puutteelle - mahtaa... Tai mahtaa sittenkin. Ainakin vielä toistaiseksi. Juuri kun palasimme elokuvista ulos koleaan kesäkuun alun iltapäivään, tuli tieto: Käräjäoikeus on hylännyt Johanna Korhosen syrjintäsyytteet AlmaMediaa vastaan kaikin tuomariäänin. Korhonen tuomittiin lisäksi maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut, 8.000 euroa. Ainakin joltain osin maassa on siis sittenkin vielä täyspäinen, riippumaton Oikeuslaitos! Lepakko-Korhonenhan vaati Almalta 230.000 euron vahingonkorvauksia. Sellaista Naisen Logiikkaa... Tämä on Ilon Päivä! Ihan vielä ei olla siinä pisteessä, että kun nainen mokaa, ja työnantajalla on perustellut irtisanomisperusteet, pelkkä kiljunta "Tämä on seksuaalista syrjintää!" ei riitä noin valtaisiin korvausvaateisiin. Toki siihen suuntaan ollaan menossa, mutta perillä ei vielä olla! Antichrist -leffan jälkeen ei vähään aikaan tee mieli tehdä lähempää tuttavuutta YHDEN naisen Sielunelämän ja "Logiikan" kanssa. Parempi kadota vaan matkoihinsa, sen jälkeen kun "asiat" tulevat hoidetuiksi. (Berlin 11-6-2009) |
||||
| << arvostelujen etusivulle | Seuraava >> | |||
