Maaliskuun alun lumisateinen maanantai -ilta Riikassa. Toinen ja samalla tällä erää viimeinen päivä tällä erää rakkaassa Pohjolan Pariisissani. Sykkivässä, historiallisessa miljoonakaupungissa, joka sijaitsee yhtä kaukana Helsingistä kuin Vaasa.

Työasiat sujuivat taas hyvin - kuten aina täällä Riikassa.

Painelen syömään Riikan mieliravintolaani, kosher -ravintola Lechaimiin. Taivaallisen hyvää forellia. Riisiä ja mineraalivettä - kevyt ateria. Kevyt on olokin.

Sitten kuntosalille. Kallista on - 5 latia, siis jotakin yli 7 euroa. Se on iso raha Latviassa, täkäläisten palkoilla ainakin. Suhteettoman kallista. Meikäläinen hintataso, vaikka täkäläinen palkkataso on ehkä viidennes omastamme. Hinku Parempaan Elämään on näillä nk. "Kehittyvillä Markkinoilla" kuitenkin niin valtaisa, että näköjään nuoret ovat valmiit satsaamaan itseensä suuriakin summia.

Niin, nämä ihmiset ovat ahneita ja nälkäisiä - eikä samaa voi sanoa tämän päivän lintukoto -suomalaisista. Treenin ohessa on aikaa mietiskellä, mikä tilanne mahtaa 10 - 20 vuoden sisällä olla. Kun Vilnakin on Stadista samalla etäisyydellä kuin Oulu, ja Baltiassa jotain viitisentoista miljoonaa ihmistä. Kaikenlainen taloudellinenkin dynamiikka on Baltiassa paljon raivokkaampaa kuin meillä - ei ole vaikea ennustaa, miten tässä tulee käymään...

Toivottavasti viimeisenä poistuva kuitenkin muistaa sammuttaa Härmästä valot!

Kuntosalilla kaapin kokoisia karjuja ja kuvankauniita, pitkiä pimatsuja valkoisissa treeniasuissaan. Slaavilainen kulttuuri on vahvasti läsnä, muodostuuhan enemmistö Riikan asukkaista venäläisistä, ukrainalaisista ja valko-venäläisistä. Täällä sukupuolten väliltä löytyy vielä eroja. "Minä Tarzan, sinä Jane!", näyttää olevan Pelin Henki.

Mitä tehdä kuntosalin jälkeen?

Hotel Viktorija sijaitsee Caka Ielalla. Saman kadun päässä, muutaman sadan metrin päässä loistavat Stoccan tavaratalon valot - kotoisaa. Ja samassa rakennuskompleksissa Finnkinon iso F -kirjain seinässä: Forum Cinemas -leffateatterit. Sinne.

"Geishan muistelmathan" ovat - ( aihe kiinnostaa!:-) ) olleet "ohjelmalistallani". Kyse on enkunkielisestä pätkästä joten samapa tuo vaikka sen katsoisi täälläkin. Eihän näissä pikkumaissa edes dubata leffoja, kuten vaikkapa Sakuissa tai Sloboissa.

Piletin hinta ei päätä huimaa: 3,15 latia eli n. 4,5 euroa. Siis alle puolet omasta hintatasostamme. Muistan olevani pienosakas Sanoma-WSOY -konsernissa, joka omistaa Finnkinon - tämähän menee samalla yritysvierailuksi!

Monisatapaikkaisessa uudessa ja hienossa salissa on ehkä 20 katsojaa. Eipä lupaa pitkää ikää tämän rainan esityksille.

Melko pian käy selväksi, että leffavalintani on tänä iltana huti.

Rob Marshallin elokuva menee täysin viihteen ja amerikkalaisen melodraaman piikkiin.

Päärooleissa olevat näyttelijät ovat valtaosin kiinalaisia, mikä on muuten kuulemma aiheuttanut melkoista kränää tuolla Itä-Aasiassa päin. Japanilaiset ovat loukkaantuneita omalla, kiinalaiset taas omalla tahollaan - noiden maiden suhteita kun rasittavat raskaat historialliset painolastit.

Geishan muistelmat ovat pitkäpiimäistä amerikkalaistyyppistä kerrontaa.

Jo tunnin jälkeen alkaa mitta tulemaan täyteen: Mikä perkele siinä on, että Hollywood osaa AINA vesittää sinänsä kiintoisatkin aiheet.? Ja mikä kumma siinäkin on, etten KOSKAAN opi: Hollywoodista yksinkertaisesti EI voi tulla kunnon pätkiä, se on mahdottomuus! Koneisto latistaa KAIKEN!

Tai, no. Ei ihan kaikkea sentään. Tuleehan sieltä koneiston liepeiltä, marginaalista, suunnilleen yksi hyväkin leffa per vuosi. Viime vuonna indie -leffa "Sideways"...

Geishan muistelmissa on kyse nuoren tytön opiskelusta tuohon vaativaan japanilaisen kulttuurin geishan rooliin.

Koulutuksessa korostetaan, että geishat nimenomaan eivät ole prostituoituja, eivät edes kurtisaanejakaan, vaan TAITEIJOITA, joiden taideteoksena on geisha itse. Kysymys on mestarillisesta estetiikan tajusta. Perinteen hallinnasta ja elämää suuremmasta sulokkuudesta.

Japanilaisessa yhteiskunnassa geishan rooliin kuului keskustelujen, tanssin, mimiikan ja eräänlaisen "Mystisen Naiseuden" keinoin viihdyttää ja lohduttaa yläluokan herroja. Pieni hipaisu pöydän alla herra -henkilön reiteen - ja tällä on pää sekaisin!

Siitä, oliko kyse sittenkin vain prostituution jalostuneemmasta muodosta, voidaan olla montaa mieltä.

Jostakin syystä jossakin tämän elokuvan pitkäveteisimmistä jaksoista, kun ajatus väkisinkin alkaa harhailemaan, muistuu mieleen eräskin muutama vuosi sitten Stadissa vieraillut Idän Ilolintu, joka niinikään mitä jyrkimmin kiisti olevansa prostituoitu. Hänen selityksensä kuului: "Mä vaan tykkään seksistä ja rahasta!"...:-)

Toki tässäkin jenkkituotoksessa puvustus, lavastus, näyttelijäntyö, ohjaus ja kuvaus ovat kaikki laatutavaraa - mutta mitä sitten? Kun sisältö kumisee tyhjyyttään. Sitä kuuluisaa särmää, näkemystä, ei filmistä löydy.

Ehkä kaikkein pahinta: Geishan muistelmissa puhutaan englantia! Ei yksinkertaisesti toimi! Todella pahasti tökkii.

Seksikohtaukset elokuvassa loistavat poissaolollaan ehkä yhtä pientä laimeaa poikkeusta lukuun ottamatta. Eli SEN takia tähän elokuvaan ei kannata lähteä.

Yksi elokuvan pääteemoista osoittautuu olevan naisten keskeinen kilpailutilanne, kateus. Siitä on "sisarellinen solidaarisuus" todella kaukana - itse asiassa sitä ei ole olemassakaan. Kaikki keinot otetaan käyttöön kilpailijattaren uran tuhoamiseksi. Jos ei muu auta, tuikataan geishatalo tuleen. Ihan hyvää tematiikkaa sinänsä. Eikä tarvitse kuin rupatella kenen hyvänsä naisvaltaisella työpaikalla työskentelevän tuttavan kanssa niin saa tietää, ettei mikään siinä suhteessa ole muuttunut. Eikä muutukaan. Nainen on naiselle susi.

Sitten huomaan olevani vaikeuksissa.

Kuntosalilla oli ilmainen lähdevesiautomaatti - riikalaista kraanavettä ei suositella juotavaksi, tallinnalainenhan on OoKoo. Ja vettä treeneillä todella kului. Kusihätä onkin sitten sen mukainen.

Muistelen kauhulla elokuvan pituutta: 144 minuuttia. Vasta puolet mennyt. Miten ihmeessä klaaraan loppun asti?

Leffa alkaa käydä yhä tylsemmäksi ja tylsemmäksi, ja aatokset askaroida hätätilanteen laukeamisessa.

Sinnittelen vielä puolisen tuntia, ja alan todeta tilanteen toivottomuuden. Siinä vaiheessa Jaappani on jo hävinnyt Toisen Maailmansodan, ja Jenkit astuvat kuvaan mukaan. Minä sensijaan nousen etsimään vessaa.

Kuudennesta kerroksesta alas johtavat portaat ovat lukitut jokaisen kerroksen oven kohdalla. Pelastusta ei löydy mistään. Pakko painella ulos asti.

Henkilökuntaa ei näy mailla eikä halmeilla. Jätän hansikkaan ulko-oven väliin stoppariksi, että pääsen tarpeiltani takaisin rakennukseen.

Ohikulkijat eivät ole hokanneet kikkaani, ja ovi on yhä auki. Helpottuneena painelen takaisin Forum Cinemas -rakennukseen, ja aloitan nousun takaisin kuudenteen.

Salin ovi on kiinni!

Nyt kävi sitten ensimmäistä kertaa ehkä neljännesvuosisataan niin, että leffa jäi kesken. Missasin parikymmentä viime minuuttia. Menetin tuskin mitään - samaa viihdesoopaa kuin tähänkin asti. Hukkaanheitettyä aikaa koko filkka. Täytynee suhtautua asiaan ikäänkuin "tilintarkastajamaisesti": Siis tämmöisessäkin firmassa olen mukana, ja tällaisen roskan esittämisestä minulle virtaa osinkoja. Vai niin.

Muistan, että lähellä loistavien Mäkkärin valojen takana, toisessa kerroksessa on 24/7 -nettikahvila. Sinne, ja aamulla 08.30 bussilla Pärnun kautta Tarttoon.

Nyt kuluu kyllä pitkä, pitkä aika ennen kuin meikäläistä saadaan taas Hollywood -leffaan. Olkoon aihe miten hyvä tahansa - ihmeen täytyisi tapahtua, jos nykyisestä Jenkkien tuotantosysteemistä mitään aidosti laadukasta matskua saataisiin ulos.

Onneksi kohta Sanoma-WSOY:n osingot kilahtavat tilille. Se vähän lohduttaa.

Niin, Sanoma-WSOY:n. Jonka lippulaiva Helsingin Sanomat on - ensin vuosikymmeniä tahkottuaan hyvää miljoonatiliä prostituoitujen, noiden nykypäivän "geishojen", päiväkahvi-ilmoituksilla, nyt ottanut rajusti kielteisen, kieltolakia vaativan kannan Suomen prostituutioon. Feministien vallattua lehden toimituksen.

Joskus huhtikuun alussa tippuvat taas kyseisen mediakonsernin osingot. Nekin fyffet voi sitten kuluttaa jossakin Itä-Euroopan maassa. Mistä muuten Sanoma-WSOY:nkin kasvu on budjetoitu tulevaksi.

Maltan tuskin odottaa!

(RIIKA MAALISKUU 2006)