Onko olemassa mustasukkaisuutta pahempaa henkistä sairautta? Onko ongelmien mittasuhteilla mitään rajaa kun naiset, nuo "tunne-ihmiset", alkavat "selvittämään" asioita, varsinkaan keskenään. Onko keski-ikäisellä parisuhdehemmolla, joka haluaa vaihtelun vuoksi naiskennella vähän "sivussa", mitään toivoa? Onko olemassa kierompaa kuin Naisen Kosto?

Tässä muutamia kysymyksiä, joita Petri Kotwican kotimainen uutuus, psykologinen kolmiodraama "Musta jää" herättää.

Perjantai-ilta KalakukkoKaupungissa. Puolikuu on melko matalalla, poikkeuksellisen lämpimän syksyn jälkeen ilma tuntuu olevan jo kohta pakkasen puolella. Leffan premiääri maakuntakeskuksen Star -leffateatterissa on melkein loppuunmyyty. Yleisön joukosta erottuu yksi selkeä ryhmä: Noin kolmekymppiset sinkkunaiset. Moni heistä on tullut yksinkin paikalle.

Paljasta pintaa on "Mustassa jäässä" tarjolla heti alkajaisiksi: Martti "Sibelius" Suosalon keski-ikäinen persehän se siinä körmyyttelee. Gynegologivaimo (Outi Mäenpää) on jo about nelivitonen, mutta Martti "Irwin Goodman" Suosalo suoriutuu "aviollisista velvollisuuksistaan" kuitenkin miehekkäästi. - Näyttelijä Suosalo muuten totesi haastattelussa, ettei alastomuus ole hänelle mikään Big Deal. Jos joku haluaa tulla katsomaan häntä nakuna, ja vieläpä maksaa siitä, niin siitä vaan. No, onneksi naintikohtaus on kuvattu kaukaa, säästymme armeliaasti yksityiskohdilta...

Mutta heppu ei ehdi kun nousta asunnon yläkertaan suihkuun, kun vaimo jo nuuskii kaverin kamoista esiin "todisteet" avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Ja sit mentiin, ja lujaa...

Ohjaaja Kotwica kuuluu kehitelleen stooriaan useita vuosia, ja sen huomaa. Tässä on - aiheensa banaaliudesta huolimatta - yksi viime vuosien huolitelluimmista kotimaisista leffoista. Aivan nk. "kansainvälistä tasoa" - kerrankin jotakin muuta suomalaista kuin niitä alituisia nuorisoleffoja, pönäköitä historiallisia spektaakkeleita, pikkurikolliskuvauksia tai jotain Pölösen typeriä romantisoituja Pohjois-Karjala -juttuja. "Musta jää" tulee hyvään saumaan - juuri kun on ollut ajatuksissa, että laittaisi kotimaiset leffat kokonaan boikottiin. Kun tuo alan hyvätuloinen tuottaja-jengi on julistanut äärettömän vastenmielisen, niljakkaan "tuotantosulkunsa", koska valtiolta ei heru tarpeeksi fyffeä noihin b -luokan tekeleisiin. Ihme kiristäjiä. Sama vaikka pysyisivät "lakossaan" vaikka ikuisesti!

Kotwican leffa on kuitenkin laatutyötä. Trilleri pysyy kasassa, noin periaatteessa. Ainakin paremmin kuin mikään kotimainen aikoihin. Toisaalta on leffanteko ohjajalle kuulemma koville ottanutkin. Vuosikausien punnerrus aiheen, käsiksen ja pre-productionin kanssa. Suomen Kuvalehden 19.10.2007 tuottajat "nostivat ohjaajan katuojasta" ja "hanke oli viedä hengen". Kuvauspäivät niin ylikierroksilla, että piti turvautua unilääkkeiden apuun. Ei oo helppoo!

Mielenkiintoista, että osatuottajana on toiminut saksalainen tuotantoyhtiö. Nythän muutamat suomalaiset dekkaristit ovat breikanneet Sakuissa, ja on helppo uskoa, että tämä stoori uppoaa myös tuolla Euroopan suurimmilla markkinoilla. Tarina ja kerronta ovat periaatteessa täysin "keskieurooppalaisia". Saksalaisia on kuulemma askarruttanut Outi Mäenpään ikä, 45 v., että josko se olisi elokuvan kaupallisuutta ajatellen vähän liikaa. Toisaalta juuri tuon ikäisiltä naisiltahan voi käytännössä odottaakin ihan mitä vain, kun "omista eduista" on kysymys, niin talousasioissa kuin tämän mustasukkaisuus -teemankin suhteen.

Suosalon arkkitehti-miespääosanesittäjän oppilasta ja rakastajatarta näyttelevän Ria Katajan ilmaisurekisteri on hämmästyttävän laaja. Kunnollinen rooli on annettu tälle näyttelijättärelle, jota kärsimme katsoa Kari Väänäsen junttimaisessa Kemijärvi -sarjassa "Taivaan tulet" poliisin osassa. - Ehkä on niin, että kun näyttelijälle annetaan heikko käsis ja huono ohjaaja, on tulos sen mukainen - sitten taas sama näyttelijä pystyy huippusuoritukseen kunhan pääsee laadukkaaseen proggikseen mukaan.

Erityismaininnan ansaitsee Harri Rädyn kuvaus. Kuvakulmat, sommittelut, värimaailmat, kaikki - upeaa cinematografiaa, kerta kaikkiaan! Tavanomaisistakin miljöistä ja arkkitehtuurista kuvaaja on saanut irti nautittavaa kuvastoa.

Apocalyptican Eicca Toppiselta on tilattu musa - ja tuo jousivoittoinen tausta toimii elokuvamusiikkina vallan mainiosti.

Stoorista sen verran että oikeastaan tämä leffa käy opetuselokuvasta kaikille keski-ikäisille hepuille, jotka nk. normaalissa parisuhteessa vielä sinnittelevät tai siitä haaveilevat.

Sinä päivänä, kun sä kyllästyt siihen vakipanoos - Se päivä kerran koittavi on! - ja alat vilkuilemaan Tuoreempaa Lihaa... Kun sotkeennut selityksissäsi ja tunne-elämässäsi...Veli, pelisi on jo etukäteen menetetty! Et voi voittaa!

Tässäkin rainassa kaverille käy huonosti - ämmät senkun "selvittelee" asioita, ja säilyy kuitenkin hengissä. Vieläpä lisääntyvät, siinä vaiheeessa kun "Pahis" - jonka ainoa synti oli halu naida - on jo kohdannut matkansa pään. Pihalla kuin lumiukko, ihan kirjaimellisestikin. "Aviorikollisen" kohtalona on kylmä paleltumiskuolema koivunrunkoa vasten lumisessa metsässä - oliskohan irtonumerot sittenkin kannattaneet paremmin? Mutta ei, hänen "ei tarvinnut maksaa seksistä", eihän? Mitä nyt hengellään...

On huomattava, että tässä tarinassa nuo suomalaisen aviokriisin kaksi kipupistettä, taloudelliset seikat (siis miehen putsaaminen lainsäädännöllisin ja hallinnollisin toimenpittein) sekä lasten huoltajuus- ja tapaamiskysymykset sivuutetaan täysin. Draamaa riittää ilman niitäkin!

Toinen teema on sitten tuo Naisen Kosto. "Loukatuksi" itsensä tunteva nainen saa tosiaankin ihmeitä aikaan, tässäkin tarinassa. Järjen mahdolliset rippeetkin voi heittää romukoppaan - siis vähän niinkuin vaikkapa ajankohtaisessa TEHYn työtaistelussa.

Yllättävän tiukka paketti tältä ohjaajalta, josta aikaisemmin ei niin paljoa ole kuultu. Aikuisten elokuvaa, kunnianhimoista draamaa.

Välillä tosin - elokuvan keskiosan naamiaiskohtauksessa - tuppaa tyylilaji vähän hämärtymään. Ollaan siinä rajoilla, ettei täyttä varmuutta ole, onko nyt kyse tragediasta, komediasta, tragikomediasta, farssista, tahattomasta komiikasta vai mistä? Niin tai näin, Stanley Kubrickin "Eyes Wide Shut" - leffaa muistuttavassa naamiaskohtauksessa alkaa kovasti naurattamaan.

Tämän leffan yhteydessä on mainittu Alfred Hitchcock ja etenkin Claude Chabrol -vaikutteet. No joo, Chabrol tulee eittämättä paikoitellen mieleen. Oudolta kuitenkin tuntuu loppupuolella suihkukohtaus, jossa hitchcockmaisesti veri alkaa kaakeleilla valua. Mitään järkevää asiayhteyttä tuolle viitteelle ei ole, on vain haluttu heittää tuollainen "sitaatti" elokuvahistoriaan.

Sama juttu lopussa. Stoori ikänkuin vain "lopahtaa". Dramaturginen kaari pettää pahasti.

Kaiken sekoilun - yksi ruumis siinä ehtii kertyä, ja yksi ei-toivottu keskoslapsi saatetaan kirurgin toimenpittein mualimaan, muun muassa - jälkeen aviovaimo toivottaa kovia kokeneelle rakastajattarelle, kilpasiskolleen hyytävästi "Hyvää jatkoa!". Niinkuin että "Ei millään pahalla!".

Tähänkö pitäisi uskoa?

Toisaalta, naisen logiikka on uskomatonta...

-

Tuossa SK:n artikkelissa muuten tuottajat kertoivat, että pätkä pääsisi rahallisesti omilleen "55.000 - 100.000 katsojalla". Melkoinen haarukka. Esimerkiksi kahdeksan euron pilettihinnan mukaan tuo ilmassa roikkuva 45.000 katsojaa tekee monta sataa tuhatta euroa myyntituloja. Siis todella suuri osa vajaan kahden miltsin tuotantokustannuksista löytyy "pelivaraa" että hanke olisi kotona. Ei voi kuin ihmetellä tuota leffanteon budjetointia - noinko löysää se todellakin on?

(LOKAKUU 2007)