Tyttö, 17 v., karkaa himastaan, alkaa teininarkkariprostiksi, ja mitä siitä
sitten seuraa...

Tässa ruotsalaisen Björn Rungen leffan käsiksen runko.

Taideleffateatteri Engelissä yleisön pääjoukon muodostavat naiset. Kolmekymppisiä älykkönaisia parin-kolmen ystävättären porukoissa. Kenties opeja, psykologeja tai sosiaalityöntekijöitä.

Synkkääkin synkempää tarinointia kansankodin toisesta todellisuudesta. Sieltä jostakin Folkhemmetin "Hur står det till?", "Jättebra!", "Toppen!" - kookospullafasadin takaa... Kun kaikki on pielessä. Ihan kaikki.

Oikeastaan "Mot mot mun" ei ole elokuva, vaan pahoinvointikohtaus.

Faija dokaa ja hakkaa. Vera -tytöllä ei ole mitään kontaktia mutsiinsa, joka hänkin on pihalla kuin se kuuluisa lumiukko. Voi sitä ahdistuneisuuden määrää, joka keski-ikäisen ruåttalaisen perheenäidin feissistä paistaa... Perhe-elämä on yhtä helvettiä.

Paha narkkari -parittaja Morgan ottaa tytön siipiensä suojaan. Tarjoaa kämpän, bileitä, safkaa, röökit, brenkkua, dullaa ja hepoa - eikä pyydä muuta kuin että tyttö heittää keikkaa Medelsvensson -turskien kanssa bilikoissa... Kas, kun velkojat ovat kintereillä, ja Vera on raskaana - "Et kai sä Vera halua että lapsesi syntyy ilman isää?" kuuluu Morganin vetoomus.

Kuvioon kuuluu, että mutsi työskentelee sosiaaliviranomaisena. Tottahan toki. Oma henkinen elämä samoinkuin ydinperheen laiffi sekaisin kuin se kuuluisa naulalaatikko. Tällaisia ovat nykypäivän "ammattiauttajat".

Kuvaava on kohtaus, jossa mutsi hotellin kahvilassa keskustelee toisen sosiaalitantan kanssa. Ystävätär alkaa kertomaan, että hänellä on muuten viiden minsan kuluttua chatistä pokattu sokkotreffi saman hotellin huoneessa. Puhelin soi, ystävättären lähiomainen sairastunut, tämä ryntää paikalta. Veran mutsi ei voi välttää kiusausta, vaan menee itse noille sokkotreffeille! No, läskiksihän ne sitten menevät, kuten kaikki muukin tälle sakille tuntuu menevän...

Tällaiset ovat siis "aikuisia", "vanhempia" ja "sosiaaliviranomaisia", joiden tehtävänä pitäisi olla kyetä "auttamaan" nuoria jotenkin - millä ihmeen eväillä? Hehän ovat itsekin aivan ymmällään.

Leffaa katsoessa tulee monasti mieleen, että tämä masentava stoori liikkuu jossakin aivan tahattoman komiikan rajamailla. Kaikki ongelmat mitä vaan löytyy on onnistuttu ymppäämään samaan rainaan: Alkoholismi, perheväkivalta, taloudelliset ongelmat, insesti, teiniprostituutio, kovat huumeet jne. Koko länsimaisen "hyvinvointiyhteiskunnan"sairaskertomus kaikessa karmeudessaan.
Karikatyyrinomaisesti paketissa.

Vanhempien ja lasten välillä on ammottava kuilu. Varsinkin tytärten ja äitien.

Veran pikkubroidi taasen kun virittelee kuviota luokkatoverinsa kanssa tämän himassa jossakin omakotitalossa hyvinvoivalla alueella, osoittautuu tytön mutsi täysin häirintyneeksi kotona maleksivaksi zombieksi. Tytön faija jahtaa kimmaa takaa suikkispyynnöillään... "Lipaise sitä edes!" - Kaikki vaan samaan soppaan, ettei kenellekään jää epäselväksi filkan käsitys nyky -ruåttalaisesta elämänmenosta. Sen kipeydestä.

Siitä kuitenkin bointsit filkalle, että kertomuksessa maalattu kuva ydinperheen kovasta ytimestä, nk. "parisuhteesta", lienee varsin todenmukainen: Vanhempien välista seksia ei ole. Ainakaan enää sen jälkeen kun isäpappa lopetti dokaamisen. Niin, totesihan eräs roolihenkilö niinikään ruotsalaisen Ingmar Bergmanin kuuluisassa pätkässä "Mansikkapaikka" jo joskus 50 -luvun alussa: "Aviovuode on rakkauden hauta!". - Siinä suhteessa mikään ei näy muuttuneen Ruotsissakaan puolessa vuosisadassa. Päinvastoin.

Ainoa järkevä henkilö koko stoorissa tuntuu olevan omissa oloissaan leikkivä ja jokelteleva Veran pikkusisko, about 6 v.

Faija kun sitten "alkaa toimenpiteisiin" ja lähtee hakemaan Veraa kotiin, on lopputuloksena turpaansaanti pahis -Morganilta. Sääli isukkia.

Toisaalta tiedämme, mikä vastustatamaton vetovoima pahis -hemmoilla on aina osaan naisista ollut... Jokainen muistaa esimerkkejä omasta lähipiiristään. Julkisista keisseistä voimme mainita vaikkapa Juha Valjakkalan ja Steen Christiansenin - avioliittotarjouksia kiven sisään senkun satelee...

Sitten iskä eikun vaan kidnappaamaan rajusti vastaan hangoittelevaa kimmaa himaan, ja sulkemaan tyttö kellariin tyrmään. - Nimi "Suusta suuhun" tulee muuten eräästa elokuvan kohtauksesta, jossa koulun hengenpelastusharjoituksissa uhri ei tahtonutkaan tulla pelastetuksi... Ei oo helppoo olla "auttaja"!

Mutta hetkinen! Vera on täyttänyt 18 v., siis täys-ikäinen. Kuka tässä oikein rikkoo lakia?

Merkillistä logiikkaa tämä "auttajan" logiikka.

Yhä omituisemmaksi käy meno loppua kohti...

Kun Vera sitten riitautuu pahis -Morganinkin kanssa, syynä pokien vastenmielisyys, mikäs muukaan, saakin "hirviö" -parittaja Veralta veitseniskun sydämeen.

Häh? Juurihan tyttö oli itse hakeutunut Pahiksensa seuraan, rimpuillut rajusti vastaan kaikkia kotiinpalautus -yrityksiä, ja nyt sitten "kiittääkin" Morgania iskulla teräaseella sydämeen.

Siis että mitä?

Loppukohtauksessa Vera onkin äkkiä taas takaisin omakotitalon olohuoneessa kaffeella vanhempiensa kanssa. Tähänkö "Katharsikseen" pitäisi uskoa, kaiken nähdyn toivottomuuden jälkeen?

Hei älkää nyt viitsikö, vähän liian paksua moinen Happy End!

Rakkautta ja Anarkiaa -leffafestareilla vieraillut ohjaaja totesi, ettei olisi tehnyt tätä rainaa, ellei uskoisi ihmisten kykyyn muuttua, parantua. Bullshit! "Suusta suuhun" -jengi ui jo niin syvällä paskassa, ettei paluuta ole. Naurettavaa ohjaajalta yrittää uskotella moista. Ettäs kehtaakin, mokoma, heittää tuollaista potaskaa!

Pahis -Morganin murha (lakiteknisesti kai tappo) sivuutetaan ihan niinkuin ohimennen. "Hän oli Paha Parittaja, hän ANSAITSI sen!". Mutta vasta äskenhän tyttö viihtyi "hyväntekijänsä" hoteissa niin hyvin, ettei millään olisi halunnut palata kotiinsa! Pahasti mättää tämä asetelma.

Oikeastaan kuvion nimi loppupeleissä onkin "Ord mot ord". Se että nainen/tyttö ILMOITTAA kokeneensa "väkivaltaa", useimmiten riittää. Sekä julkisuudessa että oikeudessa. Peli on miehen kannalta selvä, kun naisen kanssa menee sana sanaa vastaan.

Ei kai kukaan vakavissaan luule, että miestä uskottaisiin?

Viimeisimpänä esimerkkinä tästä vaikkapa Sir Paul McCartney, jonka Heather -siippa nyt yllättäen onkin kertonut kokeneensa erilaista fyysistä ja henkistä väkivaltaa jo pitkään, vuosia avioliittonsa aikana. Miksi ihmeessä hänkään ei sitten lähtenyt lätkimään, ja väitteet tulevat esille vasta nyt, likaisen, satojen miltsien avioeron yhteydessä...

Öö, ehkä on parempi olla kyselemättä liikoja...

Mutta kai täydellinen logiikan puute sitten uppoaa yleisöön, noihin kolmekymppisiin intellektuelli -naisiin, mene tiedä. Samoihin, joille "Lilja forever" on muodostunut jonkinlaiseksi kulttipätkäksi prostituution ja "ihmiskaupan" mädännäisyydestä. Lilja -leffaa käytetään kuulemma "opetustarkoituksissa" erilaisissa femakkojen seminaareissa ym. Vaikka Liljakin voi katsoa aivan toisesta näkövinkkelistä. Kyseisessä kertomuksessa Liljan mutsihan oli varsinainen Pahis, eikä Liljallakaan suinkaan puhtaat jauhot pussissaan...

Kahvilassa tai baarissa Rungen pätkan jälkeen ystävättäret voivat sitten huokaista että paha sai palkkansa, ja lopusta löytyi sentään toivoa... "Niin, eihän se perhe-elämä ole helppoa, mutta täytyy vaan jaksaa yrittää..." Se, että yksi ihminen tuli tapahtumien tiimellyksessä murhatuksi...Sivuuttakaamme se onnellisen lopun vuoksi.

Varmaan tästä leffasta tulee samanlainen case-study noille sosiaalitantoille ja feministeille kuin Liljastakin. Kun se porukka taas yhteiskunnan varoilla lentelee noihin kansainvälisiin seminaareihinsa, voi Rungen leffan pohjalta alustaa "keskustelua".

Täysi palkka tietenkin juoksee, vapaat matkat ja majoitukset, verovapaat päivärahat - ja ulukomailla voi mukavasti käyttää aikaa shoppailuun. Illalla baarissa voi kohdata jonkun eksootisen hepun, jolle persettä voipi sitten pikkutunneilla kännissä suoda. Näinhän se menee...

Mutta kiinnostaisi tietää, miten he "Pahan Parittajan" murhan (tapon) tulevat selittämään? Mitenköhän oikeuskätännössä Sveduissa - tai meillä - tuollainen henkirikos sovitetaan? Ei kai mitenkään. "Se mieshän oli yhteiskunnan pohjasakkaa, loinen, jota ilman kaikkien on parempi olla..."

On se huimaavaa!

Ai joo. Vanha kunnon "itsepuolustus" -väitehän on toki käyttökelpoinen. Sen kun tytön puolustus - mikäli mitään oikeusprosessia edes syntyy - äkkää ottaa peliin, niin "oikeus" saa sen kipeästi kaipaamansa tekosyyn lakaista henkirikos maton alle.

Toisaaltahan oikeuskäytännösta löytyy nk. "anteeksianto- ja lievennysprinsiippi", jonka mukaan naisten tekemiä rikoksia punnitaan eri vaa'alla kuin miesten. Tästä aiheesta löytyy tanskalainen tutkimuskin muutaman vuoden takaa.

Äkkiäpä naisen mieli kääntyy - tai saadaan kääntymään - siinä ehkä elokuvan (tahaton) opetus.

Niin, ja sitten tietenkin toi, että Sveduissa tökkii pahasti, moni asia... Mutta senhä tiesimmekin jo. Turha alkaa luettelemaan.

Ja kuitenkin elintaso on korkeampi kuin koskaan. Satakunta vuotta sitten Ruotsi oli vielä köyhä maatalousvaltio, josta lähdettiin Ameriikkaan leveämman leivän perään.

Viimeistään Svea Mamman esimerkki - kuten tietenkin myös omamme - osoittaa, ettei materiaalisen elintason nousu ainakaan onnellisuutta lisää. Pikemminkin näyttää asia olevan päinvastoin.

Men i alla fall:

Du Gamla, Du Fria!

Allt For Sverige!

Heja! Heja! Heja!

(LOKAKUU 2006)