| ELOKUVA-ARVIO: Elle |  |
|||
|
No jopas nyt jotakin!
Kaupallisessa ohjemistossa kiinnostava pätkä!
Tämähän on peräti erikoista!
Hollantilainen Paul Verhoeven on nimi, jonka muistamme varsin hyvin. Vaikka tämä elokuvaohjaaja onkin kymmenisen vuotta vaiennut.
Basic Instinct, tietenkin.
Vieläkin menee kylmät väreet, kun muistelemme Sharon Stonen "vilautusta".
Sillä ei ollut pikkupöksyjä! Huh-huh!
Laupias Taivas!
Legendaarinen kohtaus kuvattu parhaaseen "Less is more" -tyyliin.
Apua!
Sitten kulttileffa Starship Warriors.
Viime vuosikymmenien ehkä "tärkein" leffa.
Perkele, mitä Profetiaa!
Örkkijahtia, örkkijahtia!
Tai siis: ISIS - jahtia, ISIS -jahtia...
Starship Troopersissa ennustettiin radikaali islam ja pakulaiskriisi ihan nappiin!
Elokuvassa parikymmentä vuotta sitten, kirjassa vielä paljon aikaisemmin.
Entäs Starshipin kysymys kansalaisuudesta.
Kuka kansalaisuuden ansaitsee?
Mitä kansalaisuus edellyttää?
Kenestä kansalaiseksi on?
Mitä relevanteinta pohdintaa, tuokin.
Kyllä, "Starship Troopersin" kirjoittanut
Sitäpaitsi ko. leffassahan loisti myöskin isotissinen, pitkäkinttuinen Denise Richards keskellä kukkeinta Prime Timeaan.
Perkele, kun tota olis päässy vetäsemään!
Mutta ei.
Se doku-narkkari -HIV-
On se perkele niin väärin!
Toisaalta...
Onko joku joskus käsittänyt nk. "Naisen Logiikkaa" (if any).
Paul Verhoevenilta on myöskin lähtöisin aikanaan dissattu, mutta sittemmin vähitellen myöskin kulttileffaksi noussut Showgirls (1995).
Gina Gershon ja Elizabeth Berkley timmiäkin timmeimmässä nuoruutensa kondiksessa.
Nyt kun arvoisat rouvat tsekkaa Googlen kuvahausta... Hoh - hoijaa.
Lyhyt oli naiseuden kaunein kukinto. Taas.
Tässä melkein kahdeksankymppisen Verhoevenin Ellessä on teemana - raiskaus.
Myyvä aihe!
Tänä kaikenlaisen munattomuuden aikana....
Tai siis...
Raiskaus ja "raiskaus".
Pähkinänkuoressa:
Pariisilainen bisnesnainen Michèle (maailmantähti Isabelle Hubbert) raiskataan heti alkukohtauksessa - mutta tunteekin voimakasta vetovoimaa naamioitunutta raiskaajaansa kohtaan. Myöhemmin käy ilmi, että kotiintunkeutuja on naapuri.
Michèlen tuntema vetovoima on jopa niin voimakasta, että (ennenkuin edes tietaä kyseessä olevan raiskaajansa), harrastaa nk. "itsepalvelua" ikkunan ääressä kiikarin kanssa ko. hepusta fantasioiden... Vetovoima olikin siis molemminpuolista.
Michèlellä on päivisin myös raiskausfantasioita. Masokismiin päin on nainen kallellaan, selvästi.
Michèlen isä osoittautuu Ranskan pahamaineisimmaksi sarjamurhaajaksi, joka tarinan kuluessa kuolee vankilassa. Huhutaan myös Michèlen pikkutyttönä jotenkin osallistuneen tai ainakin olleen läsnä isän hirmuteoissa.
No, fast forward...
Tiettyjen kiemuroiden jälkeen seuraa suhde raiskaajanaapurin kaa.
Kauhistuksen kanahäkki!
Jokaisen femakon pahin painajainen!
Fast fast forward:
Seuraa yhteisiä "raiskausessioita" - seuraa ihmissuhde. Ajoittain jopa hellä, romantillinen, "normaali" sellainen...
Mita nyt välillä taas vähän "raiskataan"...
Sitten taas seurustellaan kokkareilla...
Kunnes muutaman "session" jälkeen nainen saakin päähänsä, "ettei tää ookkaan kivaa".
"Et kai luule selviäväsi tästä ilman seuraamuksia?".
Lopputulos on selvä: Kaveri pääsee hengestään.
Tilastoissa miehen tappo menee tietenkin "itsepuolustuksen" sarakkeeseen.
Osa arvioijista on ollut elokuvan suhteen haltioissaan siitä, että raiskattu nainen "ei suostu uhriksi".
Viherpipertäjä-suvakki-
Raiskaus - "nainen ei suostu uhriutumaan" - kosto - end of story.
Mutta hittolainen, kun se ei vaan meekkään noin! Kuvio on paljon monimutkaisempi.
Merkillepantavaa on, että heti alun väkivaltaisenkin (elokuvallisia tehoja käyttäen, "myyvästi") raiskauksen jälkeen Michèle jatkaa elämäänsä täysin normaalisti. Tuntuu, ettei ole moksiskaan koko jutusta. Mitä nyt suihkussa käy ja vaatteet vaihtaa.
Illallisella pariisilaisravintolassa nainen toteaa seurueelleen ikäänkuin ohimennen, jotta "Ai niin, mut muuten raiskattiin..." Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän kauhistuneita - paitsi "uhri".
Ehkä tässä piileekin asian ydin.
Mitä jos se onkin niin, ettei tuo paljon puhuttu ja kauhisteltu "raiskaus" naisille välttämättä niin kauheata olekaan?
Miten on ylipäätään mahdollista "raiskata" nainen, joka ei ole kostea, märkä? Siis kiihoitunut. Eihän siitä mitään tule, kuten jokainen heteroseksuaalista penetraatioseksiä harrastanut mies tietää.
Turha yrittää tökkiä.
Ajankuvana nyky -pariisilaisesta tyhjääkin tyhjemmästä elämänmenosta raina on paitsi kammottava, myöskin epäilemättä varsin realistinen.
Päähenkilö työskentelee puoliksi omistamassaan pelifirmassa toimarina. Kova, suorasukainen uranainen.
Viljelee paljon trendikästä sanastoa kuten "nussia" ja "kyrpä". Nykytyylin mukaisesti. Nyt siis jopa Ranskassa - jossakin Suomessahan näin on ollut jo pari-kolme vuosikymmentä.
Alaiset kolmekymppisiä nörttipoikia, väsäävät väkivaltaisia raiskausvideopelejä. Niistä yritetään Michèlen ohjeiden mukaan kehittää mahdollisimman "myyviä".
Pariisin paremmissa piireissä "käytöstäpoja" riittää, samoin nokkelaa sanailua - ja kaikki kumisee onttouttaan.
Elokuvasta ei taida löytyä yhtään jollakin lailla miellyttävää henkilöä, jolla jotenkin olisi "puhtaat jauhot pussissaan". Kuten ennen tavattiin sanoa.
Michèlellä on suhde parhaan ystävättärensä ja samalla yhtiökumppaninsa
Muuten ikääntyvän maailmantähden Isabelle Hubbertin ulkonäkö ja sex appeal ovat - jos design -hepenet ja tyylikkäät "Pikku pariisittaren" elkeet karsitaan pois - samaa luokkaa kuin vaikkapa jollakin härmäläisen kirkonkylän seurakunnan kanslistilla.
Leffan tyylilaji jää arvoitukseksi.
Thrilleri? Farssi? Draamaa? Tragediaa? Komediaa? Jos komediaa, niin tahatontako?
Vaikea sanua. Ehkä vähän kaikkia noita.
Elokuvan lopussa, kun virkavalta astuu näyttämölle sotkua selvittämään, ei voi olla tuntematta sympatiaa viranomaisia kohtaan.
Päähenkilö Michèle alkaa selittämään soppaa poliisille, joka on selvääkin selvemmin epäuskoinen.
Kaikesta huomaa mitä poliisin päässä liikkuu: "Mitäköhän lööperiä tuokin suoltaa...".
Kuten suoltaakin.
Niin, ei viranomaisillakaan helppoa ole.
Kun kiljutaan apuun noissa "raiskaus" ja perheväkivalta -keisseissä.
Joissa pääsääntönä lienee tuo tuttu:
"Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin".
Kaikkihan tiedämme sen "raiskaus" -keissien peruskuvion:
Nainen:
"Tavattiin ravintolassa. Tanssittiin. Juotiin. Lähdettiin pikkutunneilla kämpilleni jatkoille . Suudeltiin, sekstailtiin. Juotiin lisää. Jne. jne.
Ja sitten se saatanan sika raiskas mut!".
Jotakin tuollaistahan lienee sattunut myös Wikileaksin Julian Assangelle Ruotsissa.
Nyt mies on lusinut Ecuadorin Lontoon -suurlähetystössä muutaman vuoden - ja vanhentunut parikymmentä vuotta. Aivan harmaahapsiseksi on muuttunut.
Niin...
Juuri Ruotsihan onkin maa, jossa "raiskauksen" käsite on venytetty aivan äärimmäisyyksiiin.
Näppärästi länsinaapurissa on sanan "raiskaus" määritelmä saatu mulkattua siihen malliin, että "raiskauksena" voidaan pitää lähes mitä tahansa toimintaa, jonka nainen "kokee" raiskaukseksi.
Ruotsissa annettiin jo 2000 -luvun alussa tuomio sillekin papalle, jota joku kahdeksankymppinen naisvanhus syytti joskus 60 -luvulla tapahtuneesta "raiskauksesta".
Täti oli mietiskellyt asiaa muutaman vuosikymmenen, ja tullut tuloksen, ettei kaikki toiminutkaan ihan OK.
Mitään todisteita ei tietenkään ollut. Ei tarvittu.
Naisen huonot fiilikset, syystä tahi toisesta, riittävät vallan mainiosti tuomion antamiseen. Heja Sverige!
"Kehitys" kohti tavoitetta - miehen seksuaalisuuden kriminalisoint
Sivujuonteena siinä tietenkin on sitten noiden Mustien Miesten hillitön maahantuonti.
Valtion järjestämää ja rahoittama seksiturismia naisille, kuten mainio kansanedustajamme Teuvo Hakkarainen niin osuvasti on todennut!
Niin...
Ensin pyritään kuohitsemaan oman maan miehet.
Sitten tuodaan maahan kymmeniä tuhansia hillittömässä seksinpuutteessa olevia nk. "pakulaisia".
Seurauksena viikottaiset raiskaus- ja joukkoraiskausuutiset. Uhreina jopa teinityttöjä - ja varsinkin heitä.
Hyvä, Suomi!
Mitä Elleen tulee, osa naisarvioijista on ollut haltioissaan leffasta - nk. "post-feministit". Tämähän on termi, mitä Isabelle Huppert itse käytti Hesarin haastattelussa joulukuussa.
Esimerkiksi etelänaapurin Eesti Expressissä Grete Varts kirjoitti:
"Huppert on tippvormis ja "Elle" on kahtlemata üks aasta tugevamaid karakterdraamasid".
Postimees -lehden Dagmas Lamp on niinikään aivan liekeissä:
Kerrottuaan vatvottuaan leffaa useiden päivien ajan, ja löydettyään stoorista alati uusia "merkityksiä", toteaa nainen:
"Tegemist on filmiga, millesarnast ma kunagi pole näinud. Oskan seda iseloomustada vaid ühe sõnaga: pöörane (mieletön, raju)."
Tarinan opetus?
Se on varsin selkeästi ilmaistu rainan loppussa.
Draaman ja setvimisten jälkeen Michèle kävelee yhdessä tuon yhtiökumppaninsa, jonka miehen kanssa hänellä siis on ollut salasuhde, kanssa sulassa sovussa pitkin puistokäytävää.
Yhtiökumppani on jo - tietenkin! - heivannut oman äijänsä, ja pohdiskelee kuinka tarpeettoman iso asunto on. Nyt kun lapsetkin ovat jo lentäneet pesästä.
Että josko myisi asunnon, ja muuttaisi päähenkilö-Michèlen luokse vähäksi aikaa?
Ystävättärien kesken vallitsee mitä parhain harmonia.
End Of Story.
Juuri näin.
Tuo raiskaus - tai sitä seuranneet "raiskaukset" - oli päähenkilölle lopulta suhteellisen yhdentekevä tapahtuma. Samoin leffan naisille näköjään muutkin elämän "dramaattiset" tapahtumat. Eiväthän nuo lopulta näytä tosiaankaan olevan millänsäkään.
Naiset taipuvat, unohtavat, mukautuvat - kestävät.
Muuten elävät vuosikausia meitä pitempäänkin - juuri tästä syystä.
Me miehet puskemme jo horsmaa.
Aikamme sätkittyämme.
(Tammikuu 2017)
|
||||
| << Takaisin arvioiden etusivulle | Seuraava leffa-arvio >> | |||
