Elokuva-ohjelmistostahan on tullut, vuosi vuodelta, yhä aivottomampaa sontaa.( Elokuva-arkiston proggikset ovat sitten eri asia.)

 

 

Ennen oli toisin.

 

Olihan Helsinkikin vielä 1970 -luvulla yksi maailman johtavista elokuvakaupungeista. Kymmenine upeine teattereineen. Monipuolisine ohjelmistoineen. 

 

Nyyyyyh...

 

 

Helsingin Kinopalatsin lippuluukulla ylläri: Hinnoitteluperusteet ovat muuttuneet, sitten viime käynniin! Tosin aikaakin siis on kulunut...

 

Ennen leffat hinnoiteltiin pääsääntöisesti näytösajan mukaan.

 

Nyt onkin siirrytty kategoria -hinnoitteluun: Filkat on "kvaliteetin ja aiheen mukaan" jaoteltu "hintaluokkiin".

 

Kanadalaisohjaaja Denis Villeneuven Sicario kuuluu nk. "klassilliseen" osastoon - se on se edullisin hintaluokka.

 

"Klassikkohinta" viikolla kymppi - viikonloppuisin 12 egeä. Kova hinta siis, yhtä kaikki. - Etelä-Helsingissä eli Tallinnassa  hinnat noin puolta halvemmat.

 

Niin, ja noista Hollywoodin suoltamista räiske -leffoista pitäisi Härmässä sitten maksaa vieläkin enemmän! 

 

Hyi helkkari, mitä touhua!

 

 

Finnkino tätä Kinopalatsia pyörittää, edelleenkin. Nykyisin ruotsalaisomisteinen.

 

Yritys kukoistaa - kuten toinenkin entinen Sanoma Oy:n  hätäpäissään poismyymä firma,  norjalaisomisteisen Reitanin R -kioskit.

 

 

"Sanoma pyristeli irti R-kioskista kolme vuotta sitten surkeiden kasvunäkymien vuoksi. Kioskit olivat Sanomassa kutistuvaa ja kurjistuvaa liiketoimintaa. Muutamassa vuodessa uusi omistaja pani liiketoimintamallin uusiksi ja kannattavuuden kuntoon. Reitanille tämä on houkuttelevaa kasvubisnestä". (Talouselämä 9.10.2015)

 

Että sellaista liikkeenjohtokykyä, Sanoma Oy:ssa...

 

Toki olisi kivaa istua täällä Finnkinon näytöksessä omistajan roolissa, Sanoma Oy;n pienosakkaana, kuten ennenkin... Yksi noin 27 tuhannesta osakkaasta... Mutta ei... Niin ovat herrat viisaudessaan päättäneet!

 

 

Niin, Sanoma Oy... Tuo ennen niin mahtava Valtio Valtiossa... Nykyisin varsinainen ongelmakimppu.

 

 

 

Jokunen vuosi sitten isolla tohinalla rakennettu pääkonttori Suomen eräälle parhaalle paikalla, Kiasman taakse, on jouduttu myymään. Jollekin ulkolaiselle sijoitusrahastolle. Nyt sitten majaillaan talossa hyyryläisinä! Sillä lailla! - Punasukkainen Aatos Erkko kääntyy haudassaan.

 

Ovi potkujen kautta pihalle on Sanomassa erilaisille tirehtööreille käynyt tiuhaan, kuin käkikellon luukku: Päätoimittaja Mikael Pietikäinen, Sanoma Magazinesin Clarisse Berggårdh, viimeisimpänä toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen...

 

Ei oo johtajillakaan helppoo, nykyään!

 

 

"Sanoma antoi kesällä tulosvaroituksen ja aloitti elokuussa jälleen uuden säästöohjelman ja yt -neuvottelut. Tulostavoitteet karkaavat tänäkin vuonna, tappiota tulee ja kassavirta on negatiivinen.

 

Tarkastettu levikki on kymmenen viime vuoden aikana pudonnut yli kolmanneksen, mikä on suurten sanomalehtien joukossa suhteellisesti pahin romahdus.

 

Sanoman viime vuosien surkeuden sinetöi posketon ylihinta, jonka yhtiö maksoi tv-ostoksistaan Belgiassa ja Hollannissa.

 

Päävastuussa virheestä on Sanoman hallituksen tuolloinen puheenjohtaja Jaakko Rauramo. Hänet syrjäytettiin jo aiemmin.

 

Yritysosto tärveli taseen ja kun rahahanat tyrehtyivät kaikkialla, Sanoma myi paniikissa kaiken minkä kaupaksi sai, hinnalla millä hyvänsä. Monet Sanoman myymät bisnekset kukoistavat uuden omistajan alaisuudessa, kuten Finnkino ja R-kioskit.

 

Sanoman markkina-arvo on nyt alle 600 miljoonaa euroa, kun parhaimmillaan se oli lähellä neljää miljardia euroa." (Talouselämä 23.9.2015).

 

 

Mutta takaisin tähän SICARIO -leffaan. Jätetään nyt Sanoma Oy toistaiseksi - keväällä sitten nähdään, tuleeko osinkoa ylipäätään ollenkaan. Kun kaiken kurjuuden lisäksi tämä menestyvä Finnkinokin mentiin hölmöyksissä myymään pois...

 

 

Montaakaan minsaa ei rainasta ehdi kulua, kun Pelin Henki jo selviää: Naisasiaa ängetty mukaan. Mitäpä muutakaan.

 

Meksikon,  puolelta, keikalta, huumepomoa vangitsemasta palaavassa Ameriikan erikoisjoukkojen ryhmässä on mukana nykymeiningin mukaisesti yksinainen: Kuvankaunis Emily Blunt. Tuskaisine ilmeineen.

 

Seuraa seuraava reissu rajan yli Meksikoon. Tunti ehtiikin leffaa sitten kulua, ettei väen väkisin mukaan vängätty naisagentti Emily Blunt saa aikaiseksi muuta kuin moralistista tuohtumustaan ryhmän johtajien häikäilemättömien toimintatapojen johdosta. Kas, kun hän on nuori ja idealistinen. Raja hyvien ja pahojen välillä huumesodassa on kuitenkin kuin se kuuluisa veteen piirretty viiva.

 

 

Katsojalle alkaa rainan tyylilaji vähitellen valjeta: Kyse on nimenomaan viihde -elokuvasta. Ei muusta.

 

Vähän laadukkaammasta kuin nykyinen roskatuotanto. Mutta viihdettä, yhtä kaikki.

 

Siis tämä on "tasokkainta", mitä nykyohjelmisto pystyy tarjoamaan? Siitäpä tuo halvin hintakategoriakin, nk. "klassikko" -osaston hinnoittelu?

 

 

Tulee ihan entiset ajat mieleen, silloinen käänteinen meininki: Elokuvatarkastamo (eli -sensuuri), lätkäisi "moraalittomaksi" arvioimalleen materiaalille rangaistusveron.

 

Perin lohduttoman kuvan maalaa leffa Meksikon ja USA:n rajaseutujen huumesodasta. Tämän tarinan perusteella Ciudad Juárezin rajakaupunki on varsinainen Helvetin Esikartano. Ilmankos Juárezin pormestari Enrique Serrano raivoissaan on ollutkin. Vaatinut leffan boikotointia. Kaupunki on hänen mukaansa jo siistiytynyt. Pormestari on jopa ostanut yhdysvaltalaisista sanomalehdistä ilmoitustilaa ja syyttänyt Sicarion tekijöitä panettelusta.

 

Sicario esittelee huumekuvioiden pöyristyttävän raakaa väkivaltaa ja syvälle molempien yhteiskuntien ytimiin juurtunutta korruptiota. Aihepiiriä käsitteli osin samansuuntaisesti jo Steven Soderbergin Traffic vuodelta 2000. Kylläkin paljon moniulotteisimmin.

 

Mitä pitemmälle elokuva etenee, sitä enemmän alkaa ärsyttämää tuon naisagentti Emily Bluntin (esikoislapsen syntymä neljä kuukautta ennen kuvauksia) häärääminen.  Pelkkää riesaa hänestä on kollegoilleenkin.

 

Kyseisen brittitähden voisi paremminkin kuvitella jossakin Englannin 1800 -luvun pukudraamassa, tai jopa Downton Abbeyssa.

 

 

Mutta samahan se on tämänpäivän työelämässä, Härmässäkin: Perinteisille miesaloille väen väkisin tuputetaan noita enemmän tai vähemmän paskantärkeitä naisia sörkkimään. Eikä siitä mitään hyvää seuraa. Kenellekään.

 

Katsoo vaikka satamissa noita poliisien ja tullitarkastajien ryhmiä... Naiset kaikkein pahimpina niuhottajina.

Nyky -Vihtorit eivät uskalla lausua poikkipuolista sanaa.

 

Hyvä esimerkki on vaikkapa tuo tanskalais-ruotsalaisen SILTA -sarjan etsivä "Saga Norén". Aivan kauhea pinnistelijä. Otsa kurtussa. Koko ajan.

 

 

Ellei sitten ole niin, että tämän mittaluokan produktioon on haalittava naistähti mukaan hinnalla millä hyvänsä. Kaupallisista syistä. Saadaan naiskatsojat saliin!

 

Vähän niinkuin tuo leffan kiintiöneek... siis kiintiö-arvoisa-afroamerikkalainen - agentti "Ted". Poikkeuksellisen hölmönaamainen tyyppi, jonka rooli jää käsittämättömäksi. Mitä hän oikein kuvassa touhuaa? - "Täkynä" USA:n vähemmistökatsojille, tietenkin.

 

Jos tässä roolituksessa oli tarkoitus korostaa tasa-arvosontaa tms. ylevää aatetta, on epäonnistuminen täydellinen. Varsinainen karikatyyrihahmo.

 

 

Sicarion "juoni" sinänsä on tavattoman simppeli, ja dialogi perin latteaa.

 

Eikä kökkö -suomennus asiaa ollenkaan auta:
 

"Fuck you!" - "Haista paska!"

 

"That would be cool" - "Se olisi tosi jänskää!"... Hoh-hoijaa!

 

Jóhann Jóhannssonin musiikki on perin monotonista. Käytännössä varioi vaan yhtä ja samaa matalaa ja pahaenteistä teemaa läpi leffan.
 

 

Kinopalatsista poistuessamme ohitamme sen saman seinänvierustan, josta on lähtemätön muistikuva jostakin 1970-luvun alusta:

 

Tässä samassa teatterissa toimi tuolloin Suomen Elokuva-Arkisto, ja legendaarinen elokuvamies Peter von Bagh jutteli juuri metrilleen tuossa kohtaa legendaarisen näyttelijän Lasse Pöystin kanssa!

 

Huimaavaa, miten kaikki on muuttunut noista ajoista; Maailma, Suomi, tämä teatteri - koko leffaskene.

 

Petterikin siirtyi viime vuonna ajasta iäisyyteen, ja tuntuu että tuonkin merkkihenkilön muiston päälle on jo laskeutunut suuri Silenzio...

 

 

Niin.

 

Richard "Tricky-Dicky" Nixonhan tuon "Huumeiden vastaisen sodan" julisti, taisi olla 1970.

 

Se sota on nyt hävitty - paitsi tietenkin huumeparoonit nettoavat rajusti. Satumaisia summia. Yli kaiken ymmärryksen. Johtuen tietenkin valtaisasta kysynnästä.

 

Heinäkuussa sitten taas yksi Meksikon huumepomoista - "El Chapo" - livahti vankilasta. Puolitoista kilometria pitkää, hyvin rakennettua, valaistua tunnelia pitkin.Tietenkin sellissä oli "valvontakamera" - ja sitten yksi katve-alue. 

 

Tunnelissa odotti jopa moottoripyörä. Vankilan Red Alert käynnistyi useita tunteja paon havaitsemisen jälkeen.
 

 

Unelma "huumeista vapaasta yhteiskunnasta" on osoittautunut juuri - unelmaksi.

 

Muutama päivä sitten brittimiljardööri Richard Branson jo ennustikin, että YK tulee kohta suosittamaan jäsenvaltioilleen huumeiden käytön dekriminalisointia. Ongelmien kästittelemistä terveydellisina ja sosiaalisina ongelmina - ei poliisiasioina.

 

Ajatellaanpa nuoria, vaikka Suomessa, joista osa kokeilunhalussaan joutuu poliisin kirjoihin - käytännössä loppuelämäkseen, kuuluisan EPRIn tuntien. Jonkun harmittoman pössyttelykokemuksen johdosta. Joutuvat lisäksi asioimaan rikollisten kanssa. - Järkee vai ei? 
 

 

In the meantime, oikeusprosessi Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä, Vuoden Poliisiksi taannoin valittua Jari Aarniota vastaan jatkuu. Kohta kolmatta vuotta.

 

Suomen "huumeidenvastaisen sodan" ykkösnyrkin keissi nyt viimeistäänkin osoittaa valitun huumepolitiikan täydellistä vararikkoa.

 

Sitäkin voi pohtia, Helsingin huumepoliisin eriskummallisten toimintatapojen vähitellen tullessa julkisuuteen, kuinka suuri on aiheettomien tai kyseenalaisin keinoin aikaansaatujen tuomioiden määrä? Vuosikymmenien varrella.
 

 

Vielä on vastausta vailla sekin kysymys, mistä Aarnio sai käyttöönsä verottajan laskelmien mukaan puolisen miltsiä ( eur. 500.000,-) selvittämätöntä rahaa.
 

 

Ai niin...

 

Tarinoihan Aarnio jossakin vaiheessa laittaneensa markettien seinille lappuja. Että hänelle voisi soittaa, jos joku tarvitsee muutto- remppa-  tms.apua. 

 

Siitä nuo massit!

 

Just joo...
 

 

Muuten Lapissa kuulee vieläkin kerrottavan, että se Kittilän 1990 -luvun kuuluisien "elämäntapaintiaanien" johtaja olikin itseasiassa - Kolumbian huumemafian pomo Pablo Escobar! 

 

Hmmmmm....

 

 

 

 

Toisaalta...

 

Miten jos - huumeongelman vakavuutta mitenkään vähättelemättä - paljon suurempi globaali ongelma, varsinainen killeri, onkin... 

 

SOKERI?

 

 

(Lokakuu 2015)