|
Norman Mailer: Kovat kundit eivat tanssi |
 |
|||
| Koh Panyee Island, Phang Nga Bay National Park, Thailand: Yöpyminen muslimien kalastajakylässä. Postikorttivalokuvaajan täytyy joskus ottaa riskejä, ihan vaan asiakaspalvelun vuoksi. "Just to keep the customers satisfied..." Esimerkiksi tehdä "isku" Phuketista saaristoon. Jos syntyisi joku kaunis kuva, sellainen rajattu pieni siivu todellisuudesta, jota ostava yleisö olisi valmis euroillaan äänestämään. Käy ilmi, että tällä kertaa ainoa retki/yöpymisvaihtoehto on osallistua samaan "5 in 1" ( Kumipuuviljelmä, Monkey Cave, James Bond Island, merikajakkiretki, Phang Nga -lahden sightseeing) retkeen kun viime vuonna, ja jäädä Panyeen saareen muslimien kalastajakylään yöksi. Extrabonarina tulee sitten vielä toinen mahdollisuus viime vuonna henkeäsalpaavaksi kokemukseksi osoittautuneeseen merikajakki -proggikseen: Kajaakilla luoliin, merestä lähes kohtisuorina kohoavien korkeiden karstivuorien sisään. Niin, ja sitten vielä ylimääräinen käynti James Bond -eli Tapoo Islandilla. Paluumatkalla em. kierrokselta matkanjärjestäjän pitkähäntävene jättää postikorttikuvaajan Panyeen saarelle. Majoitus osoittautuu vaatimattomaksi, kuten arvata saattaa. Vettä ei ole. Yöpyjiä on muutama muukin: Kanadalainen, puolalainen ja ranskalainen pariskunta. Hyvä! Muuten voisi pelko ottaa vallan yön pitkinä tunteina. Voisi tulla aatoksiin Vahanen/Fränti -keissi muutaman vuoden takaa... Kello on viisi, aurinko laskee kuuden maissa - kuvaamaan! Erään laiturin päästä löytyy käytannössä ainoa mahdollinen kuvakulma: Kohti sunsettia tuonne mangrove -metsikön ja merestä kuin valtaisina kananmunina kohoavien karstivuorten taakse. Mutta ei minulla mitään käyttöä tuollaisille kuville olisi. Arkistoon hautautuisivat nekin, ikuisiksi ajoiksi. Hetkinen. Ehkä sentään. Horisontissa on pilviverho, sitten etualalla selkeämpää, ja sitten taas irtopilviä. Usein tämmöisissä tilanteissa auringonlaskun jälkeen kumpupilvet värjäytyvät punaisiksi, ehkäpä tuosta syntyisi jotakin... Ei kuitenkaan. 50 -millinen on jo valmiina jalustalla - turhaan. Ei tästä mitään tule. Huomaan vieressä kyltin: TSUNAMI DANGER ZONE! Ja evakuointiohjeet. Toinen kyltti: IN CASE OF EARTHQUAKE, GO TO HIGH GROUND OR INLAND. Minareetista alkaa kuulua mullahin arabiankielinen rukouskutsu, kovaäänisten välityksellä. Sellaista kolkkaa ei kylästä löydy, minne se ei kantautuisi. Aika totalitaarista, sanoisin. Paaluille rakennetun kylän koko alusta on käytännössä yhtä suurta avoviemariä, ja löyhkät sen mukaiset. JOS kauniin kuvan tästä olisin saanut näpättyä, olisi se ollut täydellinen lavastus, ympäröivät olosuhteet huomioonottaen. Sillä sitähän tämä duuni on: Haavekuvien rakentelua, illuusioiden kauppaamista. Mutta ei. Ei tällä kertaa. Matkalla takaisin majalle löytyy kuitenkin nettipiste. Pikkupojat, resupekat, pelaavat innoissaan tietokonepelejä. Meteli on aivan kauhea. Yhden sivun lataaminen kestää minuutitolkulla. Kappas vaan, osakekurssit jatkavat nousuaan. Kylä on köyhääkin köyhempi. Kuten ympäri maailman tällaisissa rutiköyhissä paikoissa, perunalastut ja amerikkalaiset kolajuomat täyttävät puotien hyllyt. Lattioiden alta kantautuva avoviemärin haju on tosiaan aivan kuvottava. Kaiken huippu, että James Bond Islandilla oli iso kuva tänne haaveiltavasta valtavasta uudesta moskeijasta, kullatuin kupolein. Pyysivät lahjoituksia. Jaahas. Sitäkö tänne tosiaan ensimmäiseksi tarvitaankin? Keskelle tätä kurjuutta? Upea moskeija? - Majapaikan ravintolassa illallinen on juuri katettu, en osannut sitä odottaakaan. Kolmisen tuntia menee jutustellessa muiden turistien kanssa. Kivoja nuoria, etenkin kanadalaisten kanssa tulemme hyvin juttuun. - Pehkuihin. Tarkoitus on hyötyä tilaisuudesta ja vihdoin ja viimein täällä muslimisaarella saada runnottua loppuun tuo amerikanjuutalaisen Norman Mailerin romaani "Kovat kundit eivat tanssi" (1984). On ollut kesken jo kuukausia. Kun siihen ei ole saanut makua, ei sitten millään. Nukahdan kuitenkin saman tien, valot päällä. Parempi niin, liskot pysyvät ehkä loitommalla. - Aamulla kanadalainen tyttö koputtaa oveen. Ovat jo lähdössä, ja huikkaa jättävänsä mulle ovenripaan vähän aamupalaa. Tyypillistä kanadalaista ystävällisyyttä. Aamiaispussukan mukana on käsinkirjoitettu lappu, jossa kertoo kaverin, Scottin sairastuneen yölla karmeaan mahatautiin. Ruokamyrkytys? Aha. Kiva. Se tulee sitten mullekin? Sekö tästä vielä puuttuikin?  "I took a crazy chance..." Niin, otin riskin lähtemällä Phuketista reissuun tänne Panyee -saarelle. Hävisin. Mutta kaikkea täytyy yrittää, asiakkaiden palvelemiseksi. "Just to keep the customers satisfied..." "Traveled so far for Beauty..." (Leonard Cohen). - Paluukuljetus Phukikseen lähtee vasta 14.20. Mitään tekemistä Panayeella ei sitä ennen ole, se on varmaa. Siis Mailerin pariin. Norman Mailerin kirjan läpilukeminen on ollut todellakin yhtä tervanjuontia. Kumma juttu. Näin tästä dekkarista 1987 tehdyn leffan "Tough Guys Dont' Dance" Pariisissa joskus 80 -luvun lopussa - se oli hyvä. Silkkaa taikuutta, muistaakseni. Pätkästähän tuli sittemmin camp -klassikko. Olo oli "kohottunut" teatterista myöhään illalla Rue de Rivolille astuessa. Mailer oli itse ohjannut rainan. Entinen Peyton Place -sarjan "Kaunis Poika" Ryan O'Neal pääroolissa. Sekä tuolloin hehkeä Isabella Rossellini. Tunnelma elokuvassa toi jotenkin mieleen nuoruuden Espoon Haukilahden, "Jedan". Meren läheisyys ja tietty dekadentti atmösfääri. Vinksahtaneita persoonia. Meikäläiselle "Kovat kundit eivät tanssi" jäi mieleen todellisena kultti-elokuvana. Mailerista kirjailijana ja tyyppinä taas on pelkästään mukavia muistoja. 1960- ja 70 -lukujen varsinainen media -ikoni. Joskus teini-iässä mökillä loisiskellessa tuli sateisina elokuun iltoina vintillä luettua "Hirvipuisto"(1955). Kirjailija kertoili stoorissa ongelmistaan vehkeensä kanssa, mikä tuntui vielä tuolloin kovalta jutulta, härmäläisestä näkökulmasta. Kaikkea ne tohtivatkin siellä Ameriikassa, ja jo joskus 50 -luvulla! Hahmonahan Norman oli jonkinlainen USA:n mega -jörkkadonner. Aivan mainio tyyppi, ja esiintyjä. Loistava huulenheittäjä, varsinainen rääväsuiden Kuningas. Mutta sitten tämä kirja! Ensimmäistä kertaa huomaan ajattelevani jostakin "kirjallisesta teoksesta" nimityksellä rappiokirjallisuus. Roskataide. Näin kauan piti elää, että tällainen tilanne tuli vastaan. Vaikea kuvitella huonompaa kirjaa. Tällaisen sonnan suoltamisellako Mailer onnistui vuosikymmenet itsensä elättämään? Sitten hänellä on vielä todellisia tiiliskiviäkin tuotannossa, "Muinaiset Illat" (1000 sivua paskaa) ja vastaavaa. Hirvittää ajatellakaan, minkälainen olisi noiden luku-urakka. Ei tässä elämässä, kiitos! Jos "Kovat kundit..." -pokäleestä edes jotakin positiivista yrittäisi löytää, niin vähissäpä on: - Sivulla 57: William Occanialaisen maksimi: "Yksinkertaisimman selityksen täytyy olla asioiden oikea laita". - Totta. - Sivu 66: "Siis minä keksin ihmelääkkeen maailman vaivoihin: Älköön kukaan ryhtykö ruokaan, joka on kasvanut kauempana kuin mistä hän pystyy päivässä kantamaan sen selässä kotiin.". - Hyvä! Ja Mailer heitti tämän siis jo 80 -luvun alussa! - Sivu 284: "... miehestä tulee jepari ollakseen suojassa omalta rikollisuudeltaan". - Pitää kutinsa, tuokin. Niin, ja tietenkin kirjan nimi: Tosi äijät ei joraa! Mutta yli 300 sivua romaania on aivan turhaa, sekavaakin sekavampaa jorinaa. Dekkari on jonkinlainen pitkitetty versio kioskikirjallisuudesta, mutta surkea siinäkin genressä. Mailerin tekstistä tulee rivien välistä ilmi periamerikkalainen syvä seksuaalinen traumatiikka. Asenne seksiin tuntuu olevan jollakin teinipoika-asteella. Ilmankos Mailer naisten kanssa olikin läpi elämänsä karmeissa vaikeuksissa. Lukuisia avioliittoja, kalliitakin kalliimpia eroja, valtaisia elatusmaksuja. Kuulemma hän kirjoitti loppuvaiheessa juuri pystyäkseen maksamaan entisille vaimoilleen. Vaimoja muuten oli yhteensä kuusi kappaletta, eli siis ainakin kuudelta naiselta Norman eläessään sai.  Pillunkuvaus on kirjaan lainattu John Updiken novellista "One Neighbor's Wife" teoksessa "People One Knows". Hoh hoijaa. Että aikuisia miehiä jaksaakin toosa kiehtoa. Mahtoi olla harvinaista herkkua, kun noin alkaa aiheesta runosuoni sykkimään. - Illaksi takaisin Phuketiiin pitkähäntäveneen kyydissä. Raikas merituuli puhaltaa. Ilmastoitu pikkubussi kuljettaa mantereelta Karon Beachille. Ensimmäiseksi tsekkaamaan Patak Roadin Kodak Digital Shopin nettipisteestä meilit ja ennen kaikkea pankkitilin saldo. Bingo! On tullut pari isoa suoritusta. Kaksi uutta asiakasta maksoivat ajallaan. Toista en koskaan tavannutkaan - luotin vain. Tämä Thaimaan -reissu on pelastettu, saadaan maksettua laskut tavarantoimittajille kunniallisesti. Siltäkin osin voi nyt rentoutua. "I took a crazy chance.." - The Little Mermaid -hotellissa odottaa tuttu huone 320. Aircon. Pitkä, kuuma suihku. Perjantai-illan huurteinen: Archa (Hevonen)- olut, 5,4 %, edullisin paikallinen, vain 37 batia eli n. eur 0,86 - melkein puolet edukkaampaa kuin Singha. Uppoaa! Kiva illallinen, BBC Worls News ja High Speed Internet odottavat.  Selvisin muslimisaarelta ehjänä takaisin. Ruokamyrkytyskin taisi mennä ohi. Paska reissu joka tapauksessa, mutta tulipahan tehtyä. Norman Mailerin törkyteoksen sain loppuun. Se lentää huomenna viitakkoon. Mokomakin tekele. Kyllä - rappio"kirjallisuutta"! Tänä iltana saan vihdoinkin aloitettua Tsehovin novellit. Todellinen vastakulttuurihan on nykyään - korkeakulttuuria! - Huomenna kuvauskeikalle Kata Noi Beachille. On aavistus, etta siellä odottaa yksi aihe, jolla tämä Thaimaan -reissu saadaan maksetuksi. Ai niin... Ylihuomenna tapaan Newn. Life is Good. (The Little Mermaid Hotel, Karon Beach, Phuket 19.3.2010)
|
||||
| << arvostelujen etusivulle | Seuraava >> | |||
