KIRJA-ARVIO:Wexi Korhonen: Perintönä murha |
 |
|||
| Toinen lukemani Wexi Korhos -dekkari, starring manselainen yksityisetsivä Kari Salo. Ekasta, "Tunnustus tai kuolema", tykkäsin, kovastikin. Tämä stoori sensijaan alkoi tökkimään heti alussa. Kirjoittaja näkee suurta vaivaa kuvatakseen Kari Salon ja tämän tyttöystävän suotuveneen kaatumisen kesken rauhallisen uistelumatkan. Hämäläisellä järvellä, Laukonselällä. Helteisessä Suomen suvessa, kun hirmumyrsky yht´äkkiä yltyy vallan mahdottomaksi... Järvi on kuulemma "peilityyni", keskikesän paahteessa siinä vaan torkuskellaan. "Päivä oli pysähtynyt paikalleen, aivan kuin luonto hengähtäisi". - Muutaman minuutin kuluttua taistellaankin dramaattisesti eloonjäämisestä rajumyrskyn keskellä... Vettä tulee kuin aisaa, ranta katoaa näkyvistä, jäsenet alkavat kohmettua, räpiköinti on epätoivoista selviytymiskamppailua... Kunnes ihme tapahtuu, ja jalat koskettavatkin rantaa! Epäuskottavaa. Jokainen vähääkään Suomea tunteva tietää, ettei tuollaisia äkillisiä heinäkuisia rajumyrskyjä noin vain synny. Jos syntyisikin, yksityisetsivä Kari Salon tapainen hemmo ei tule yllätetyksi "housut kintuissa". Kun tarinan alku on näinkin höhlä, menee lukijalta maku pois heti kättelyssä. Näin ollen, kun pöljä sävellaji tehdään jo alkusivuilla selväksi, kirjaa tulee luettua mitä suurinta skeptisyyttä tuntien. Juu, juu, kyllähän Wexi Korhosen kerronnassa "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" piisaa. Yllättäviä juonenkäänteitä on suorastaan ymppäämällä ympätty stooriin. Kosolti hämäräperäisiä tyyppejä... Vähintäin sen, minkä lääkäri määrää. Mutta kun ei tähän saa otetta, ei sitten millään. Plussa -puolelle kirjattakoon kertomuksen paikallisuus, tamperelaisuus. Ai niin, ja bointsit myös siitä, että sivulla 234 mainitaan elintarvike nimeltä talkkuna. Harvoinhan siitä Härmässä nykyään kuulee halaistua sanaa. Saatikka saa nauttiakseen. Ennen oli toisin. Virossakin on toisin - ja meikäläisen perustuomisiin Tallinnasta kuuluu juuri sikäläinen talkkuna, eli "kama". Herkullista aamulla jugurtin kanssa! Entä sitten stoorin loppu? Jos mahdollista, vieläkin dorkempi kuin alku. Keski-ikäisellä yksityisetsivä Kari Salolla on nk. miljoonan taalan paikka, Suomessa. Hänellä on kierroksessa itseään about neljännesvuosisadan nuorempi hyvännäköinen ja mukava Kreetsu -pimatsu, joka monin tavoin viestittää haluavansa kimppaan. Eikä kyseessä ole edes nk. "sakkoliha". Salo onkin aika väsynyt kränäämään kiukkuisen, nalkuttavan Petra -vakkarinsa kanssa, joten vaihtelu virkistäisi siinäkin suhteessa. Ilman muuta! Mutta miten toimii sankarimme? Hän passaa tilaisuutensa! Kun pitäisi käydä kiinni kuin sika limppuun! Äijällä alkaa nimittäin "moraali" kolkuttamaan. Näin sankarimme perustelee Kreetsulle - joka kaiken huipuksi on juuri pelastanut hänen henkensä - jänistyksensä: "Katso nyt minua silmiin nainen. Olen noin 25 vuotta sinua vanhempi, kokemusmaailma täysin eri planeetalta. Mieti mitä sanon seuraavan kerran Maire Norrbackalle, mieti äitiäsi, joka repii silmät päästäni, isästäsi puhumattakaan." Varsinainen vellihousu. Tässä erokohtaus: "Kreetsu hymyili hänelle arasti tuulilasin takaa. Salo vastasi hymyillen avoimen rohkaisevasti. Molempien ilmeessä oli enemmän helpotusta kuin lämpöä. Salo tiesi tehneensä oikein". Voi herran pieksut sentään! Jätkähän on masokisti! Voiko hölmömpää "maailmankatsomusta" olla olemassakaan? Tämähän on ihan kuin Leena Lehtolaisen vastenmielinen Maria Kallio -hahmo, jolle hänellekin tulee "hyvä mieli" kun "tietää tehneensä oikein". Sairasta, suorastaan. (TALLINNA, HUHTIKUU 2007) |
||||
| << Leffa-arvostelujen etusivulle | Seuraava kirja >> | |||
