Heinäkuun loppu, 2007.

Muutama Paratiisillinen päivä Hiidenmaalla.

Tänään herätys Keldrimäen Külalistemajalla, Kassarissa.

Hemmetin hyvä aamiainen siellä, mm. paistettuja munia. Fillarilla niemenkärkeen, Sääre Tirpille.

Aamu-uinti, kiva pieni fotosessio. Taisi tulla julkaisukelpoista matskua.

Semmoinenkin LuonnonIhme oli tarjolla, kun ristiaallokko. Eipä ole moista ennen tullut nähtyäkään. Niemen kärjessä todellakin aallot löivät toisiaan vasten! Sarjassamme Ihmeellinen Luonto!

Sitten vähän toistakymmentä kilsaa pyöräilyä Käinään. Siellä tapaaminen erään velallisen kanssa. Vihdoinkin hän maksoi! Ei summa tosin suuren suuri ollut, mutta silti. Tämä viiden päivän kuvausreissu Haapsaluun ja Hiidenmaalle sekä Tallinnaan tuli sillä maksetuksi.

Suurin helpotuksen hetki oli, kun erottuamme sain deletoida tyypin kaikki tiedot kännyn muistista. Ei koskaan enää mitään tekemistä hänen kanssaan!

Perintä on niin tavattoman paljon energiaa vievää puuhaa. Kun pitää painostaa, ja painostaa, vähän uhkaillakin - ja kuitenkin velallisen on hyvä antaa loppupelissä säilyttää kasvonsa...

Mutta vihdoinkin vapaa kyseisestä herrasta! Varmaa on, ettei rahoja koskaan olisi näkynyt, jos en olisi tullut käymään täällä. Hänellä on niin paljon muita velkoja, ja puhelimessa kuulee eukon touhuavan keittiössä ja lapsen itkevän...

Pari tuntia aikaa Käinässä, ennen bussin lähtöä Sõruun, missä illalla on Jäääärin konsertti.

Jäääär = Jään Äärellä.

Juhlin onnistunutta perintää herkuttelemalla JÄÄtelöllä. Käyn Konsumista kolmeen eri otteeseen ostamassa semmoisen herkullisen tsekkiläisen Aurora - jäden. Hinta yhteensä noin 16 kroonia eli euron.

Käinässä kirjastossa ilmainen netti ja tavattoman ystävällinen henkilökunta.

Fillarin kuskaaminen bussissakaan ei tuota ongelmia. Ei, vaikka bussi on alkumatkasta lähes täysi, ja keskisillalla on jo ennestään yksi pyörä. Kaikki sujuu. Täällä Hiiumaalla eivät hermot ihmisillä ole niin pinnassa - Suomessa konflikti olisi ollut melko varma.

Sõrussa maata näkyvissä - tuohan onkin Saarenmaa! Noin lähellä, sinne ei ole kuin muutama kilometri. Lautta Saarenmaan Triigistä näkyy juuri olevan tulossakin.

Käyn ostamassa lipun, sata kroonia. Pari tosi hyvän näköistä lipunmyyjää tällä turneella.

Vielä olisi tunti aikaa ennen keikkaa. Fillarilla katselemaan paikkoja.

Lehmiä laitumella. Rantaniityllä. Upeat poutapilvet. Idyllistä.

Loikin sähköpaimenen yli lähemmäs kuvaamaan noita "Onnellisia Lehmiä".

Tilanne vie mukanaan, harpon pitkin rantaniittyä - vesi lotisee jalkojen alla. Lantakasoja siellä täällä.

Perkele, mitähän tästä seuraa? Mullahan on vieläkin isot avohaavat monissa kohtaa jalkoja. Yhtenä syynä ryysiminen sandaaleissa metsissä sillä Suursaaren -reissulla pari viikkoa sitten. Terveyskeskuksessa hoitaja nimenomaan varoitti, että syvistä haavoista jalkapohjissa on se riski, että bakteerit sitä kautta pääsevät pesiytymään syvälle, syvälle... Arvaamattomin seurauksin.

Tulen ajatelleeksi, että tämä jaloissa lätisevä vesi on varmasti täysin noiden sontakasojen ja lehmien kuseskelun saastuttamaa. Voi perkele! Mitenkäs olikaan rokotuksien laita? Koskas ne viimeksi päivitettiinkään? Jäykkäkouristus? Polio? Tetanus? Mitä niitä olikaan. Tämän jälkeen ainakin tsekkaan ne kotona, ja laitan kondikseen, se on varma!

Vielä pari fotoa, kuitenkin, ja takaisinpäin. Sähköpaimenen yli loikkiessa välähtää, että mitä jos tässä maastossa onkin käärmeitä? Ne iskevät nopeasti...

Pääsen kuitenkin takaisin fillarille. Kurssi kohti merta, ja nopeasti!

Rannalla Sõrun satamamassa sandaalit pois jaloista ja avojaloin veteen kahlaamaan. Huuhtelemaan jalkoja lehmäpellon basilleista. Kävelen vedessä kauan - eikös jossakin mainittu, etä suolainen merivesi desinfioisi haavatkin? Muistankohan oikein? Ainakin tuo ajatus lohduttaa...

Konsertti tuossa isossa varastorakennuksessa rannalla alkaa.

Sali on täynnä. Useita satoja ihmisiä. Siis sata kroonia piletti, kaverit pääsevät tekemään tiliäkin.

Ensimmäiseksi yksi heppu orkesterista kertoo, että yleisöä on monin verroin enemmän kuin eilen Saarenmalla. Raikuvat aplodit. Näiden kahden saaren välithän eivät ole mitenkään lämpimät - aivan erityyppisiä ihmisiä, erilainen luontokin.

Sitten alkaa soitto.

Mukavaa akustista neljän miehen ja kitaran - sähkövahvisteisia - musisointia. Tyypillisen eestiläistä musiikkia.

Varsinkin yhdellä hepulla - sillä lippalakkihemmolla - on mahtava ääni. Matala ja miehekäs, tuo ihan Vladimir Vyssotskyn mieleen.

Sanoituksilla - kertomuksilla - on niin suuri paino, että konsertin annista meikäläiseltä väkisinkin menee iso osa "harakoille". Ei ihan kaikki, kuitenkaan. Ymmärsinhän jopa yhden välispiikinkin, vitsin islantilaisista metsistä.

Välillä taas tulee mieleen Jacques Brel.

Yllätys on, kun kvartetti loppupuolella heittää yhden biisin sujuvasti venäjäksi - ovat kaikki jo sen ikäisiä, että edustanevat viimeistä ikäryhmää, jolla Eestissä venäjänkieli on sujuvasti hallussa.

Pari encorea, ja väli alkaa purkautumaan Hiiumaan tummenevaan ja viileään heinäkuun lopun yöhön.

Minulla alkaa päivän viimeinen etappi, pyörämarssi kohti Siniman Puhkekülää. Siellä on suomalainen omistaja, ilmeni puhelimessa.

Nautinto fillaroida hiljaista öljysoratietä pitkin. Nämä Eestin pikkutiet tuoksuvatkin aivan erilaisilta! Meillähän öljysoran käyttö on jäänyt kai kokonaan pois - pikitietä ja asvalttia sen olla pittää, nykyisin!

Perillä.

Kas tuossahan saapuu samassa koko orkesteri yöpymään tänne samaan paikkaan! Ja kauniit lipunmyyjätytöt livertelevät mukana, lisäksi joku muukin tyttö.

Niinhän se menee, ettei soittajan lasi ole koskaan tyhjä. Eikä petikään. Ainakaan, jos pystyy samalla työllistämään tytsyjä. Ja juttelemaan mukavia...

Kuvaajalla tuppaa olemaan huomattavasti askeettisempaa.

Yö kylmenee edelleenkin.

Täkki on ohut, mutta osoittautuu kuitenkin untuvapeitoksi... Onneksi ei sentään tarvitse palella tänä yönä!

Huomenna matka jatkuu kohti Vanajõen orgia (laaksoa). Upea paikka, pari vuotta sitten täällä Hiiumaalla kielikurssilla teimme kiertoajelulla pysähdyksen sinnekin. Kiire oli ryhmällä kuitenkin niin kova, että jäi kunnolla tutustumatta. Päätinkin palata omalla ajalla, kaikessa rauhassa. Siellä oli upeat metsät. Tähän aikaan vuodesta varmasti mustikoita täynnä.

Huomenna se päivä koittaa!

(Kärdla, Hiiumaa 3.8.2007)