Montaa hyvää jenkkifilkkaa ei Suomeen vuosittain tuoda - tämä Alexander Paynen ohjaama ja Jim Taylorin käsikirjoittama nk. road movie "Sideways" on piristävä poikkeus Amerikan mainstream -tuotannosta.

Keski-ikäisen miehen elämää...

Kaksi kaverusta, epäonnistunut kirjailija Miles ja B -luokan saippuasarja-näyttelijä Jack lähtevät viikon "polttarireissulle" vanhalla Saabilla kiertelemään Kalifornian Kultamaan viiniseutuja. Tarkoituksena on golfailla, relata ja maistella viinitilojen tuotteita. Miles on viinifriikki, joka etsii elämän tarkoitusta Pinot Noirista.

Eikä kuluu kauaa kun häihinsä valmistautuva Jack saa päähänsä, jotta pesääkin olis kiva saada, ja kunnolla, tämän viikon aikana. "Viimeisen kerran" ennen avioliiton satamaan purjehtimista...:) Nähtävästi ystävämme Jack alitajuisesti tajuaa, että "Aviovuode on Rakkauden hauta".

Eurooppalaisittain älykäs, kepeä mutta tosi stoori nelikymppisten miesten elämästä. Kuinkas Junnu Vainio -vainaa siinä yhdessä biisissään lauloikaan: "Itkeehän joskus myös nelikymppinen, sillä suurin piirtein sellaista elämä on..." Viimeistään tuossa iässä alkavat jo haaveet haihtua, mutta onneksi tarinamme kaverukset saavat sentään jotakin tilallekin, ja lopussa on hitunen toivoa.

"Pidetään nyt vähän hauskaa, ei me tästä yhtään nuorennutakaan" -teemalla baanalle säntäävän parivaljakon kommelluksista ei puutu komediallisia aineksia. Herkullinen on esimerkiksi kohtaus, jossa Miles käy sieppaamassa Jackin unohtuneen lompsan erään pariskunnan makuuhuoneesta kesken näiden panopuuhien. Jack unohti sen sinne tullessaan yllätetyksi rysän päältä miehen saapuessa yllättäen kotiin... Leffa tuo mieleen Hal Ashbyn rainat 1970 -luvulta, etenkin "Saattokeikan", ja taas toisaalta ranskalaisen Eric Rohmerin aurinkoiset ihmissuhdeleffat Provencesta.

Kipeän tuttu taas on kohtaus, jossa Miles -ressukka saa kännipäissään "ajatuksen" soittaa exälleeen "selvittääkseen asioita". Kukapa jurripuheluita ei olisi soittanut, tai vastaanottanut. Todennäköisesti molempia. Jenkkilässä luurijuoppoudelle näkyy olevan oikein oma termikin: "Drunk'n Dial". "Mitä kuuluu, Marja-Leena?"

Niin, Kaliforniassahan paistaa aina aurinko, ja paikoitellen elokuvan upea kuvaus muistuttaa Viini -lehden reportaasien kuvastoa.

Viiniä kuluu pätkässä huomattavia määriä, ja käypä elokuva paikoitellen johdatuksesta viininmaistelun saloihin ja viinin filosofiaan. Opimme myös, miksi eräs lajike niin hyvin Kalifornian rannikolla menestyy.

Viini paranee - useimmiten - vanhetessaan (kuten miehetkin), ja viiniä tulee säilyttää vaaka-asennossa - siis "Sideways". Ja viinin maistelussa tutkimalla viinin koostumusta lasin reunaa vasten vaaka-asennossa erottuvat viinin luonteesta eri nyanssit.

Vähän niin kuin ihmisilläkin. Pysty-asennossahan suusta pursuaa monenmoista stiknafuulaa, mutta vaaka-asennossa - "Sideways" - todellinen luonne paljastuu...

Paitsi keski-iästä ja viinistä ja Kaliforniasta, leffassa on kyse ystävyydestä.
"Luuseri"-Miles ja "Panomies"-Jack ovat aivan erilaisia ihmisiä, mutta frendejä, ja täydentävät toisiaan. Älykkö ja toiminnan mies. Pessimisti ja ikuinen optimisti.

Ilahduttavaa, että elokuvaan on mahtunut myös hyviä naisrooleja. Jonnekin urallaan syrjäraiteelle unohtunut Virginia Madsen Milesin pokana ja ohjaajan vaimo Sandra Oh Jackin hoitona ovat upeita naisia ja tekevät hienot roolisuoritukset kypsinä, varhaiskeski-ikäisinä amerikkalaisina naisina.

Amerikan Ihmemaasta leffassa on semmoinenkin kiintoisa yksityiskohta, että täällä Kansojen Sulatusuunissa on vaikkapa Kaliforniassa arkipäivää, että aasialaisen-oloisella naisella on valkoinen äiti ja musta tytär! Panee ajattelemaan, onko Amerikka tässäkin asiassa edelläkävijä. Ehkäpä "The Shape of Things to Come" onkin, että rodut sekoittuvat toisiinsa yhä kiivaammassa tahdissa. Kenties se on vain hyväksi?

Kerrassaan miellyttävä, inhimillinen elokuva, joka panee usein hykertelemään hyväntahtoisesti. Kaiken Hollywood -räiskeen keskellä on hauska nähdä tavallisten amerikkalaisten arkielämästä kertovaa, ihmisenkokoista tarinointia. Kyse on humanismin vastaiskusta!

Oskareita tälle leffalle herui ainoastaan käsikirjoituksesta - varmaankin liian "vaikea" elokuva Oscar -raadin makuun.

Ja lopussa katsoja poistuu näytöksestä erityisen mielissään siitä, että Milesilla, joka on jo itsekin alkanut pitää itseään kaikin puolin luuserina, alkaa käymään munkki. Hänen pokansa osoittautuu fiksuksi, mutta silti naisellisuutensa säilyttäneeksi, saman viini-harrastuksen jakavaksi naiseksi. Joka on vieläpä kropaltaan kondiksessa. Ja lapseton! Kyseessä on siis lottovoitto.

Go for it, Miles! Good luck, man!

(Maaliskuu 2005)