| ARVOSTELUSSA ELOKUVA SODAN OPPITUNNIT |  |
|||
| Miksi historia
toistaa itseään? Miksi mennyt vuosisata oli ihmiskunnan historian väkivaltaisin? Eikö ihmiskunta koskaan opi? Siinä aina ajankohtaisia kysymyksiä, joihin on kiintoisaa yrittää etsiä vastauksia yhden sellaisen vanhan miehen haastattelusta, joka oli mukana päätöksenteossa Vietnamin sodan aikaan: Yhdysvaltojen entinen puolustusministeri Robert S. McNamara. Muistamme hänet 60 -luvulta uutisista lähes päivittäin USA:n Vietnam -fiaskon ajanjaksolta. McNamara palveli ensin John F. Kennedyn, sitten Lyndon B. Johnsonin kabineteissa avainroolissa, sotaministerinä. Errol Morrisin dokumentti lähtee likkkeelle jo Toisen Maailmansodan tapahtumista. Kuinka moni muuten tiesi, että Japanin puusta rakennettujen kaupunkien palopommituksissa ENNEN atomipommeja 67 japanilaista kaupunkia tuhottiin 50 - 90 prosenttisesti? Ja että yksin Tokion pommitusten kuolinuhrien määrä oli satatuhatta vainajaa? Ällistyttävän avomielisesti McNamara toteaa, että mikäli Yhdysvallat olisi hävinnyt sodan, olisi amerikkalaisia siltä osin syytetty sotarikoksista. Niinpä niin, oikeus voittajan oikeutta. Aina. Robert McNamara kertoo dokumentissa siitäkin, kuinka lähellä maailma oli ydinsotaa syksyllä 1962, Kuuban kriisin aikaan. Pakko se on uskoa, kun sen niin läheltä seuranneelta kuulee. Se, että katastrofilta lopulta vältyttiin, johtuu McNamaran mukaan pitkälti siitä, että Kennedy tajusi jättää vastapuolelle, Neuvostoliitolle, kunniallisen ulospääsyn kriisistä. Että tajuttiin vastapuolen psykologiaa, toisin kuin sittemmin Vietnamissa. Leffassa on nautittava pätkä vanhasta kunnon Nikita Hrutsevista in action, pitämässä puhetta noihin aikoihin. Tosin ei se tilanne, jolloin hän alkoi YK:n Yleiskokouksessa takoa kengällään pöytää, mutta vauhdikas otos kuitenkin. Atomisodasta McNamara toteaa, että se on asia, jonka suhteen virheisiin ei yksinkertaisesti ole varaa. Sodankäynnissä, sodan melskeessä tapahtuu hänen mukaansa parhailtakin johtajilta väistämättä virhe-arviointeja. Siitä elokuvan englanninkielinen nimi, The Fog of War. Sumussa ja humussa, sodan "logiikkaa" seuraten. Virheistä voi, ja pitääkin oppia, mutta ydinsodan suhteen ensimmäinen virhe on samalla viimeinen. Vietnamin sodan saldoksi taas jäi 3,4 miljoonaa kuollutta vietnamilaista, etupäässä siviilejä, ja melkein 60 000 amerikkalaissotilasta. Ilmeisen turhaan. Amerikkalaisten itsensä mukaan Vietnamissa oli kyse nk. "domino-teoriasta", kommunismin eteneminen piti estää hinnalla millä hyvänsä. Mutta miten kävi? Puolustusministerikautensa jälkeen Maailmanpankin johdossa toiminut Robert S. ("S" on muuten Strange! Oikeesti!) McNamara osoitti harvinaislaatuista ominaisuutta vierailemalla entisten vastustajiensa luona, Kuubassa ja Vietnamissa. Lähes ainutlaatuista käyttäytymistä. Vietnamin johtajien kanssa kävi ilmi että sota perustui pitkälti väärinkäsityksiin: "Me luultiin että te yrititte..." "Eihän siitä ollut kysymys!" jne. Amerikkalaisilta jäi esimerkiksi tajuamatta, että Kiina on ollut Vietnamin luontainen, tuhatvuotinen vihollinen. Ja että vietnamilaisten kannalta kyse oli pitkälti puolustussodasta ulkoista hyökkääjää vastaan - talvisotamaisesti. Missä määrin Yhdysvaltojen pelisilmä Irakin - ja Lähi-idän - suhteen sitten on oikeaan osuva, jää nähtäväksi. Elokuva on jaettu "oppitunteihin". Yksi niistä kuuluu, että joskus on tehtävä "Pahaa" aikaansaadakseen "Hyvää". Kuulostaako tutulta? Erityisen vaikeaa tämä on kuulemma herkille ihmisille, joiksi McNamara laskee myös itsensä. No, ainakin hän liikuttuu muistellessaan John F. Kennedyä, tuota myyttisiin mittasuhteisiin kohonnutta miestä. Elokuva panee miettimään, missä määrin haastattelu on vanhan (85 -vuotiaan) miehen yritys selittää, puolustella tekojaan ennen kuolemaansa. McNamara puhuu epäilyistä päätöstenteon jälkeen. Hän filosofoi ihmisluonteesta. Hän siteeraa T.S. Eliotia. Hän antaa ymmärtää, että oli Lyndon Johnsonin presidenttikaudella eri mieltä esimiehensä kanssa lähes kaikesta sotaan liittyvästä. Ennenkuin erosi tai hänet erotettiin - hän kertoo ettei vieläkään tiedä kumpi oli kyseessä. Kysyttäessä, kuka sitten oli vastuussa, kuuluu hänen vastauksensa: Presidentti! Niinpä niin. "Tottelin vain esimiehiäni" - tämänhän olemme kuulleet aikaisemminkin... No, mitalin ja lämpimät kiitokset palvelustaan hän joka tapauksessa vastaanotti... Ne meistä, jotka osallistuimme aikanaan Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin, näemme silloisen toimintamme hieman uudessa valossa: puolustusministeri McNamarakin on siirtynyt pois "haukkojen" joukosta! Make Love, Not War! Give Peace A Chance! Imagine! Niin, tosiaankin, John Lennonkin oli silloin vielä voimissaan... Ja tämä meidän Rauhan ja Rakkauden Apostolimme oli viime vuosinaan tunnettu hahmo New Yorkin bordelleissa - ennenkuin mielipuoli hänet ampui... Kumma miten asioilla on toisinaan tapana kääntyä vastakohdikseen... Mutta takaisin "Sodan Oppitunteihin". Dokumenttia tehdessä McNamaran epäilyt Vietnamin suhteen olivat jo sitä luokkaa, ettei hän halunnut lausua asiasta enää mitään. Koska "asia on niin monimutkainen" ja "kaikki kuitenkin ymmärrettäisiin väärin". No, sodan aikana tilanne oli hänellekin selvempi: pommeja niskaan vaan, ja "Agent Orange" -kemikaalia, jonka käytön valtuutusta hän "ei enää muista". Mutta merkittävä dokumentti, kaiken kaikkiaan. Tämä
mies on ollut tekemässä historiaa, päätöksiä,
ja nyt hänelläkin tuntuu päällimmäisenä
olevan - epäily. (Heinäkuu 2004) |
||||
| << Leffa-arvostelujen etusivulle | Seuraava leffa >> | |||
